Hyvät ihmiset,
jos kutsuuun ei ole merkitty lastenne nimiä tai nn. perheineen, ettehän vie lapsianne ko. häihin. Hääparin toive on kohteliaasti täten ilmoitettu kutsussa ja sitä tulee kunnioittaa. Kaikki eivät pidä lapsista eivätkä halua heitä juhliinsa. Jos tästä loukkaantuu, niin on oma häpeä, joksisella saa olla omanlaiset juhlansa.
Meillä tätä toivetta ei vieraat ottaneet huomioon ja kutsumattomia kersoja rääkyi sekä kirkossa että juhlassa.
jos kutsuuun ei ole merkitty lastenne nimiä tai nn. perheineen, ettehän vie lapsianne ko. häihin. Hääparin toive on kohteliaasti täten ilmoitettu kutsussa ja sitä tulee kunnioittaa. Kaikki eivät pidä lapsista eivätkä halua heitä juhliinsa. Jos tästä loukkaantuu, niin on oma häpeä, joksisella saa olla omanlaiset juhlansa.
Meillä tätä toivetta ei vieraat ottaneet huomioon ja kutsumattomia kersoja rääkyi sekä kirkossa että juhlassa.
Vastaukset 94
Vanhimmat
lapsia ja muiden lapset edelleen kersoja? Olisit paremmin ilmaissut, ettet halua lapsia, ei kaikki ymmärrä hienovaraisia toppuutteluja ja kutsukorttien hienouksia.
kutsukorttien hienouksista: vain ne, joiden nimet kutsussa mainitaan, on kutsuttu (ellei lue avec tai perheineen). Ei luulisi olevan kovin vaikeata.
Ei kuullosta hyvältä kertoa häävieraistaan kersoina... Itse äitinä ja monissa juhlissa mukana olleena olen iloinen, että myös pienet ihmiset ovat tervetulleita kutsuittuina vieraina. Tilanne komiikka toimii tässä erinomaisesti. Ja olen myös sitä mieltä, että hääparille riittää ohjelmaa ja tanssimista yllin kyllin, ei lapset siinä touhussa kauheasti häiritse. Jos kuitenkin ei niitä lapsia juhliinsa halua, tulee hääkutsu muotoilla niin huolellisesti ja hyvin, että tämä hääparin toive tulee kaikille selväksi ja näin toteutuu heidän haluamansa juhla.
Siitä on kyllä tilannekomiikka kaukana, kun papin puhetta ei tahdo kuulla lapsen huudolta, eikä vanhemmilla ei ole sen vertaa tajua, että toinen lähtisi ulos huutavan lapsen kanssa. Yksissä häissä sulhasen äidin puhe hukkui kahden leikki-ikäisen lapsen juoksenteluun ja huutoon pöytien välissä. Ja vanhemmilta ei mitään reaktiota Että siinä tilannekomiikkaa. En usko, että viestin aloittajalla olisi mitään lapsia vastaan, mutta kun vanhemmilla ei usein ole mitään tajua, niin parempi sitten kieltää kokonaan lasten tulo juhliin.
Kersa ei kuulosta mukavalta nimitykseltä. Kyseessä on jonkun rakas perheenjäsen tai läheinen ihminen. Joku voi pitää esim. puolisoaankin maailman ihanimpana ihmisenä ja toinen ei pidä hänestä lainkaan, mutta yrittää kuitenkin olla asiallinen häntä kohtaan. Lapset ovat ihmisiä siinä kuin muutkin.
Häihinsä lapsia ei tarvitse kutsua, mutta asennetta voisi ehkä korjata? Ja kertoa ja muotoilla asiansa toisia loukkaamatta.
kutsussa sitten pitäisi ilmaista, ettei halua kersoja häihinsä? Meillä on sama tilanne tulossa, lähes kaikki ystäväperheet ovat lapsellisia, mutta haluamme kutsua vain ystävät. Miehen lapsetkaan eivät osallistu häihin. Ja vieraita on muutenkin vain parikymmentä.
Järjestä häät iltatilaisuutena ja laita kutsuun tai kutsun liitteeseen, että tilaisuuden myöhäisen ajankohdan vuoksi perheen pienimmät olisi hyvä jättää kotiin odottamaan nukkumattia.
Saimme kerran tämän tyylisen kutsun ja se ei niin kovasti loukannut, koska hääpari yritti esittää mielenkiintoa myös lasten parasta ajatellen.
Ja kerran saimme sellaisenkin kutsun, jossa kauniisti pyydettiin, että lapset eivät tulisi vihkitilaisuuteen, mutta ovat lämpimästi tervetulleet juhlaan. Näin ainakin yritettiin ehkäistä itkua ja huutoa ja mellastusta kirkossa.
meidän häihin olivat lapset tervetulleita, tosin olisin odottanut joiltain vanhemmilta enemmän kontrollia lastensa perään! Luulisi vanhempienkin ymmärtävän/ymmärtäneen, että kyseessä oli häätilaisuus eikä päiväkoti. Onneksi osa vanhemmista oli taas fiksuja... katsoivat perään ja veivät lapsensa ajoissa nukkumaan. Palasivat sitten takaisin juhlimaan.
"Maijan ja Matin häitä tanssitaan aikuisten kesken 30.7.2005. Vihkiminen Huvikummun tuomikirkossa pla pla pla"
Tai jos tuo on liian silmiinpistävää, lisää itse kutsun loppuun "Juhlimme aikuisten kesken"
Tai sekin on vaihtoehto, että jos kuoressa olevan nimet eivät mene perille, laita itse korttiin: "Kutsumme teidät Leena ja Lassi Laukkanen todistamaan..." Tuosta pitäisi jo tajuta!
Laita ikäraja tai, että perheen pienimmäiset tai lapset tai kersat ei ole valitettavasti tervetulleita. Tai että kyseessä on aikuisten juhla...
Kaikki ei tajua sitä, että jos ei ole mainittu perheineen tai avec että kutsu koskee vain sitä joka siinä nimeltä mainitaan. Onhan täälläkin keskusteluissa joku kertonut kuinka joku vieras kutsuu sellaisen aikuisen tyttären/pojan joka ei asu kotona häihin ja vielä hänen seuralaisen. Tai jonkun joka ei ole edes sukulainen...
Kerro mahdollisimman tarkkaan toive kutsussa niin, että varmasti ymmärretään. Jollakin oli ollut järjestetty lapsen vahti. Onnistusko se?
Itse olen ollut häissä joissa vanhemmat on kyllä onnistuneet komentamaan lapsia tai viemään ulos jos kirkuvat tms. epäsopivassa paikassa.
Olen ollut useissa häissä jossa vanhemmat eivät älyä katsoa lastensa perään..kommentit ovat vaan.."voi kun se meidän pikku-matti on niin touhukas"..tai jotain muuta paskaa..
Mua ainakin on ärsyttäny kun ei ole kuulunut mitään leikeistä mitä on morsiusparille järjestetty..lapset juoksevat ja kirkuvat minkä kurkustaan pääsevät..
Onhan se ymmärrettävää..harvat lapsukaiset jaksavat istua paikoillaan ja turparullalla montaa tuntia..ymmärrän täysin lapsia, mutta en niiden vanhempia..jättäisivät lapsensa kotiin niin nauttisivat itsekkin enemmän..
Itse kun menin naimisiin niin erikseen soitin ja kerroin että juhlat on järjestetty vain aikuisia ajatellen. Kukaan ei loukkaantunut. Kutsussa myös mainitsin asian. jos joku loukkaantui ja esitti muuta niin ei ole minun ongelmani..onni onnettomuudessa oli se että pidimme häät ainostaan hyville ystäville ja lähisuvulle joten sakkia ei tullut kuin 70 ja risat.
Hääpäivä on jokaiselle ainutlaatuinen joten pitää arvostaa nimenomaan hääparin toiveita. Harvemmin hautajaisiinkaan otetaan kaikkia perheenjäseniä mukaan jos sattuu olemaan vähänkin kauempaa sukua. Että näin meillä. Lapset ovat aina tervetulleitta muihin pippaloihin kuten kevätkauden avajaisiin ja muihin sellaisiin missä on tehty ohjelmaa myös heille. Voi kun muutkin vanhemmat älyisivät katsoa lastensa perään joskus, ihan vaikka kaupassa!!!
Jos ei kelpaa koko perhe niin kotiin jäädään :P
tosi omahyväisiä..tyypillisiä suomalaisia..varmaan jos ette saa esim. tietyltä sukulaiselta joulukorttia niin ette laita heille seuraavana vuonna..niin moukkamaista kun olla ja voi....huvittavaa
Yleensä häitä pidetään perhejuhlana, silloin valtaosalle on itsestään selvää, että myös lapset ovat tervetulleita. Minulle ei tulisi mieleenkään jättää lapsia kutsun ulkopuolelle. Sitäpaitsi tuota asiaa, että vanhemmat eivät huolehdi lapsistaan, on kyllä liioiteltu. Omalle kohdalle ei ole kertaakaan sattunut tilanne, jossa lapset olisivat "pilanneet" tilanteen mekastamalla tai riehumisella.
Kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuutta jättää lapsiaan hoitoon. LÄhisuku saattaa myös olla häissä tai asua toisella paikkakunnalla. Usein myös lasten isovanhemmat asuvat kaukana. Mihin ajattelit pienet lapset jättää jos on sellainen tilanne? Kyllä minultakin jäisi häät väliin, jos lastenhoidosta tulisi hankala ongelma.
Ja joulukorttien saaminen/lähettäminen ei kuulu tähän mitenkään.
Ikävä kyllä en liioitellut.
Onpas hassua, miten eritavalla ihmiset voivat ajatella.. Minun, mieheni ja ystävieni mielestä häät nimenomaan eivät ole perhejuhla vaan harvinaislaatuinen tilaisuus viettää aikaa ystävien kesken, nauttia olosta ja piiiiitkästä illallisesta, tanssista, juomista ja seurustelusta aamutunneille asti.
Kun minä olin pieni, ei lapsia ollut tapana viedä häihin mukaan, vaan ne tilaisuudet olivat perinteisesti niitä "jee, pääsee mummolle syömään lettuja viikonlopuksi" kun vanhemmat menivät jonkun häihin. Nyt on omat häät tulossa marraskuussa, eikä kukaan ystävä jolla on lapsia, ole edes ajatellut ottaa niitä mukaan. Miksi ottaisi, kun kerrankin pääsee miehen kanssa kaksin ulos, ystävien seuraan nauttimaan olostaan. Minusta häät eivät ole lasten juhla, eikä siihen liity mitään lapsivastaista, päinvastoin, on melkoinen vauvakuume itselläkin..
Jos minulla olisi lapsia en menisi häihin jos lapset eivät pääsisi mukaan. Tietenkin jos lapset ovat jo 12-15 vuotiaita asia muuttuu. Itse kutsuin lapsetkin mukaan, koska kutsumatta jättäminen on epäkohteliasta.
Meillä pääsi aina lapset mukaan höihin ja hautajaisiin ja molemmat oli lapsesta ( siis minusta) yhtä hauskoja. Kummassakin oli käyttääntymissäääntönswä, joista tärjkein oli, että ei saa riekkua eikä häiritä aikuisia, Mutta ulkona oli hienoa toisten lasten kabnssa!!!
Olen kyllä huomannut, että nykyisin , kun häissäkin on pääluvun mukaan laskuttavat pitopalvelut ja yleensä vielä liian pienet tilat, lapsien mukaan ottoa ei oikein tykätä . Vaikka kyllä mionä vahnastaan miellän vieläkin häät perhejuhlaksi, jossa parhaimmillaan kaksi sukua ja ystäväpiiriä tutustuu toisiinsa.
Vaan kun niitä käyttäytymissääntöjä tarvittaisiin jo juhlaan tullessa. Tuskin kukaan haluaa omia juhliaan "käyttäytymissääntöjen opettelupaikaksi". Hääparille voi olla iso ilo, ettei kersat ole rääkymässä siellä ja pyörimässä jaloissa ja morsiammen tulee viihdyttää tyttöjä "prinsessana".
Juhla järjestetään, koska hääpari muodostaa perheen, jonka useimmiten (ei aina!) on tarkoitus vielä kasvaa lähivuosina. Koko kekkereiden ideahan on perheen tärkeys, sen luominen, vahvistaminen jne. Toki saatte järjestää juhlanne miten haluatte, mutta tästä syystä minä kyllä ymmärtäisin häät perhejuhlana...
Ja toinen juttu: Miten lasten voidaan ikinä edellyttää oppivan juhlakäyttäytymistä, jos he eivät saa käydä juhlissa? En nyt tarkoita, että sinä et osaisi käyttäytyä tai että teidän ratkaisunne olisi väärä. Mutta usein törmää 12-vuotiaisiin jotka eivät tiedä mikä on solmio eivätkä osaa syödä sivistyneesti, koska ei ole ollut koskaan tarvetta.
Eihän sitä treenausta sovi aloittaa toisten tärkeimmissä juhlissa, vähän voi pohjustaa jo kotona, mutta mutta... kun vain voisi luottaa siihen että vanhemmat katsoisivat jälkikasvunsa perään, niin nou hätä. Valitettavasti aina ei vain voi. Olen kuitenkin itse valmis ottamaan riskin.
no on tyypillistä! ärsyttää tuollaiset ihmiset, just ootte ku mun maalta tulevat junttikaverit!
Hei!
kun häät yleensä ovat perhejuhla, kannattaa yleisen sovun vuoksi varata sellainen juhlapaikka johon lapsille saa oman sopen.
Ja häihin voi hankkia myös lapsenvahdin/-vahteja, joka leikittää, laulattaa, piirrättää, askarruttaa. Tehkööt vaikka muistotaulun morsiusparille, joka sitten illan lopuksi esitellään. Myös lyhyet lastenvideot ovat oiva apu.
Ilmoittakaa vaikka, että nyt on lapsilla puolen tunnin video-/satutuokio ja muksut sitten siirtyvät omaan tilaan siksi aikaa kun hääparia leikitetään tai maljapuheita pidetään.
Muistakaa etukäteen kysyä löytyisikö vieraista teini-ikäisiä, jotka innostuisivat hetkeksi kerrallaan pitämään silmällä muksuja.
Myös puheenpitäjän kannattaa huomioida yleisönsä, mikäli puhe häiriintyy lasten hälinästä, voi ystävällisti pyytää lapsia siirtymään omalle paikalle tai kesällä pihalle leikkimään. Ja sitten jatkaa jutustelua.
Toki jokainen tekee ja saa tehdä juhlista omanlaisensa, ja jos kutsujan toive on selkeästi esitetty niin toki sitä on syytä noudattaa.
Toivottavasti tästä kuitenkin löytyy jollekin idean poikasta, ja kaikkien juhlat sujuvat mukavasti.
Nimimerkki maustesekoitus puhuu täyttä asiaa. Tosin meillä oli lapsille oma puuhanurkkaus videoideen, leluineen ja puuhastelutarvikkeineen sekä kaksi leikittäjää/vahtia.. siitä huolimatta nämä villeimmät tapaukset ravasivat ympäri juhlahuoneistoa, painivat kesken ohjelman ja ääntä riitti!
Minulla ei ole mitään lapsia vastaan, mutta edelleen peräänkuulutan vanhempien velvollisuutta katsoa lastensa perään siitäkin huolimatta, että hääjuhliin on pestattu erilliset lapsenvahdit. Vastuu on kuitenkin vanhemmilla.
"... kysyä onko vieraissa teini-ikäisiä.." hmm, melko elämästä vieraantuneelta kuulostaa häät (siis oamt häät) joiden vieraiden iästä tai mummon asuinpaikkakunnsta tms ei ole mitään käsitystä..
Mielenkiinnosta, onko täällä paljonkin näitä "kutsuttu koko kylä randomina"? Hassua, me eliminoimme kaikki vähänkin ei- niin - läheisiltä- tuntuvat ihmiset vieraslistalta heti kättelyssä. Niin sukulaiset kuin vähemmän viime vuosian nähdyt ystävätkin. Ei oikeasti tunnu edes järkevältä juhlia noinkin intiimiä juhlaa puolituttujen kanssa..
Ehkä joistain on kiva kestitä jokainen sukuhaara ja kylän väki kunhan saadaan isot häät..??
tuon niin että kysyä etukäteen onko teini-ikäisistä jotkut kiinnostuneita vahtimaan muksuja? Eiköhän jokainen varmasti ainakin suurinpiirtein tietää vieraidensa iät..
Katkaisit lauseen kesken... Se loppu oli se oleellinen. Ei ollut tarkoitus kysyä onko vieraissa teini-ikäisiä vaan teini-ikäisiä jotka voisi hoitaa lapsia.
Toisin sanoin pitää tehdä paljon töitä sen eteen.
Jotkut ovat valmiita ottamaan lapsia huomioon, maksamaan leikipaikasta, lastenhoitajasta jne
Jotkut taas ajattelee, että lastenhoito on vanhempien asia. Sou wat...
Itse vihaan kun häisää kysytään voisiksä pitää vauvaa/vahtia lapsia tunnin... Jotkut haluaa. En mä todellakaan halua, ei moni kehtaa sanoa. Ja sit joutuu nauttimaan lasten seurasta.
En ymmärrä miksi ihmisillä tapahtuu se "naks" päässä kun ne synnyttää. Jos et tykkää mun lapsesta et tykkää musta! huh...
Jos paras ystävä kutsuu tytöt kylään kauneusiltaan, en tyrkytä lapsia enkä miestä. Se on mun ystävä ja lapset ovat minun eikä hänen.
Kyllä minä käsittäisin häät mitä suurimmassa määrin perhejuhlaksi. Minusta olisi outoa olla kutsumatta kummilapsiani, sisarusten lapsia.
Kyllä meilläkin pidetään juhlia ystävien kesken kesä avajaiset, pikkujoulut yms mistä ilmoitamme aikuisten kestit, mutta häät, syntymäpäivät, hautajaiset jne...oletan automaattisesti olevan perheen juhlat.
Ratkaisuksi ongelmaanne esittäisin, että kutsutte vain sellaiset ystävät ja sukulaiset joilla ei ole huutavaia kersoja. Sillähän siitä pääsee.
Kirkossa olisit tietysti voinut pyytää esim kaasoa kuuluttamaan että lapset eivät ole tervetulleita tähän tilaisuuteen niin ei olisi mennyt sinun juhlapäiväsi pilalle. Olisi lapsiperheet taatusti poistuneet paikalta.
Häät ei ole perhejuhla, jos hääpari niin ei halua. Miksi ette kunnioita muiden ihmisten mielipiteitä, tässä tapauksessa hääparin kenties elämän suurinta juhlaa.
Olisin mielelläni jättänyt lapsiperheet kutsumatta, mutta mikäs huuto siitä olisi sitten syntynyt! He kun jo ennen kutsujen lähettämistä olettivat tulevansa kutsutuiksi.
Lapsettietysti olittivat morsiamen olevan ns. prinsessa´ja morsian joutuu rallattelemaan ja lällättelemään kersojen kanssa. YÖK!
HUOM! lukekaa aina kutsun kirjekuoresta, ketkä juhliin on kutsuttu. Noudattakaa kustua tai älkää tulko. Joskus voi tajuta, että jokin kustu on pelkkä muodollisuus ja kohteliaisuus. Ei tarkoitettu toteutettavaksi. (huom, me emme laittaneet lapsien nimiä kutsuihin, silti niitä tuli juhliimme).
Mitäpä sinä siitä muiden huudosta välittämään. Mikäli sinulla on pokkaa olla kutsumatta lapsia kyllä pitää löytyä varaa sanoa kaikille vanhemmillekkin etteivät he ole tervetulleita!
Kaikissa häissä missä olen ollut on ollut mukana lapsia, koska kukapa niitä olisi hoitamassa kun yleensä häissä on sitten koko suku mukana. Mummot voivat sitten lähteä aiemmin viemään lapsia nukkumaan.
Itse olen 30 ja kyllä minun ystävilläni on yhtä poikkeusta lukuunottamatta lapsia. Mikäli jättäisin lapsiperheet kutsumatta häihini voisi häistä tulla aika yksinäiset, mutta eipä kukaan kiljuis.
Huh kun olette ahdasmielisiä. Kyllä varmaan ääni muuttuu kun omia lapsia tulee.
Hitsi vieköön..! Meillä on piakkoin lähisukulaisen häät, joihin on pakko mennä (morsian on miehen sisko). Ollaan päämme puhki mietitty miten välttää ne, mutta millään tekosyyllä ei oikein voi jäädä poiskaan. Paitsi jos olisi lapsia..! Kumpikin inhoaa isoja häitä ja niitä voi olla vielä useita tulevaisuudessa, joten täytyykin laittaa vauhtia vauva-asiaan. Voidaan sitten tulevaisuudessa hyvällä omalla tunnolla vastata hääkutsuihin: sori, ei päästä, meillä on lapsia. :)
Nimimerkki Hääkammoinen kiittää vihjeestä, mutta ihmettelen kuitenkin että uskaltauduit häät -keskustelupalstaa lukemaan sekä kommentoimaan :)
Mistä (taas) tuo luritus "mieli muuttuu kun tulee omia lapsia"?? Minäkin olen kolmekymppinen, kuten ystävänikin, ja jokainen on järjestään sitä mieltä että ihanaa mennä häihin vain miehen kanssa kun kerrankin pääsee aikuisten bileisiin aikuiseen seuraan viettämään iltaa..? Jos meille perheenlisäystä suodaan häiden jälkeen, otan varmasti kiitollisena vastaan mahdollisuuden päästä ulos ilman lasta nauttimaan ystävieni seurasta. Kyllä vanhemmat tarvitsevat tuulettumista silloin tällöin, ja mikä olisi parempi ajankohta, kuin häät jolloin todennäköiseseti myös ystävät, joita harvemmin näkee, ovat mukana..
Toisaalta, meidän häihin ei ole tulossa yhtään sukulaisia joten mitään "pakkohan ne on mukaan ottaa" ei ole (tuolla joku viittasi siihen että kaikki lastenvahditkin on häissä).
Tottakai, kun etsin hyviä vinkkejä millä välttää moiset juhlat kokonaan..! :) Kunpa ei olisi sellaisia kaikkien riesaksi keksitty!
Minä niin toivoisin, että sekä kutsujat että kutsutut taitaisivat nuo muutamat etikettisäännöt. Mutta kun ei... olen ollut sellaisissakin häissä, joss hääpari oli lähettänyt kutsut vanhempien nimillä ja ihmettelivät sitten kun ei kukaan tuonut jälkikasvuaan. Ja vanhemmat olivat nähneet kamalan vaivan saadakseen lapsenvahdin järjestettyä!
Valitettavasti ei voi aina tietää, että kutsuja on tarkoittanut kutsuaan juuri niin kuin kutsuttu sen ymmärtää. Se ei ole syy tuoda lapsia ("minä luulin että nekin kuului pakettiin, vaikka kuoressa oli nimi, luulin että se on virhe"), mutta ongelma kuitenkin.
Näin kertoo naimakaupat.com:
"Perheille ja aviopareille lähetetään yhteinen kutsu. Sinkulle lähetettävään kutsuun kirjoitetaan avec, jotta hän voi halutessaan tuoda seuralaisensa häihin. Avoliitossa asuville tai kihlapareille lähetetään kutsu, jossa on molempien nimet. Täysi-ikäisille tulee lähettää oma kutsu, sillä jos kutsussa lukee perheineen, voi sen katsoa tarkoittavan vain pariskuntaa ja heidän kanssaan eläviä alaikäisiä lapsia. Jos häihin ei haluta pieniä lapsia, siitä luonnollisesti mainitaan kutsussa."
Kukapa tiesi senkin, että perheineen ei tarkoita perheineen, jos joku lapsista on täyttänyt 18? Ei varmaan kaikki.
"Morsian joutuu rallattelemaan ja lällättelemään kersojen kanssa. YÖK!"
Hah, jotkut taitavat todella inhota lapsia... vaikka ovat itsekkin joskus olleet sellaisia.
"Hah, jotkut taitavat todella inhota lapsia... vaikka ovat itsekkin joskus olleet sellaisia."
Mikä logiikka tässä on? Onko joku meistä saanut valita syntyvänsä tänne? Onko meilä ollut mahdollisuutta syntyä tänne aikuisina?
Saammeko valita haluammeko sinä ainoana hääpäivänämme rallatella lasten kanssa? Jep, ero on kuin yöllä ja päivällä. Vähän parmpia aargumentteja, kiitos, vaikket minulle kirjoittanutkaan. Alkaa ihan oikeasti sapettaa, miksi ne teidän lapset pitäisi ihan jokaisen mielestä olla ihan joka tilanteessa maailman herttaisin asia joka sitten loppujen lopuksi pelastaa päivän kuin päivän?
Voit pohtia vaikka maailman tappiin, miksi olet tänne syntynyt. Mutta on todella hieman outoa mekastaa täällä siitä miten ärsyttäviä lapset ovat ja miten he pilaavat juhlan, kun totuus on että meilla kaikilla esim. se uhmaikä on ollut. Samoin murrosikä ja joskus olemme vanhoja mummoja/pappoja, joilla kaupan kassalla asiointi ja bussiin nousu on hidasta. Sitäkin kun olen kuullut monesti kirottavan, että kyllä on hidasta. Nämä vaan ovat jokaisen elämään luonnollisesti kuuluvia vaiheita. Onko se riittävä syy jättää kutsumatta häihin, joiden "täydellisyys" saattaa olla uhattuna. Minusta ei.
Sitäpaitsi olen sitä mieltä, että sinä eelia-76 saivartelet useammassakin tilanteessa. Ja se on eika epäkypsää. Jos haluaa osallistua lastensa kanssa häihin, niin ei se tarkoita että "miksi ne teidän lapset pitäisi ihan jokaisen mielestä olla ihan joka tilanteessa maailman herttaisin asia joka sitten loppujen lopuksi pelastaa päivän kuin päivän?" Älä viitsi vääristellä, ei ole kypsää keskustelua.
Jokainen on ollut uhmaiässä, mutta ei omasta päätöksestään. Häät pidetään omasta päätöksestä, samoin se, kutsutaanko lapsia, päätetään itse. Ei siinä ole mitään saivartelua. Siinä ei ole mitään yhteyttä lapsiin häissä, että on itse ollut lapsi. Yksinkertaisesti. Liäski, kun minä olin lapsi, ei lapsia viety häihin mukaan. Innoissamme serkkupojan kanssa odotimme harvinaista viikonloppua mummon luona, kerrankin ilman vanhempia vain mummon kanssa. Se oli silloin jännää, eikä olisi vähempää voinut kiinnostaa aikuisten juhlat. Toisaalta, tässäkin voi olla niin monta tapaa kuin on ihmisiä, ja siitähän täällä keskustellaan.
Toisekseen, ihan oikeasti, joka ikinen hääpari päättää itse kutsuuko lapsiperheet lapsineen vai ilman. Perheen päätettäväksi jää, kunnioittaako se parin toivetta vai ei.
Lisäksi hidastelevia ihmisiä kassalla ei voi verrata, niille ei voi mitään. Lapsille häissä voi, sillä jokaisella on oikeus jättää heidät kutsumatta.
Minusta kirjoituksissani ei ole mitään epäkypsää, olen jopa perustellut jokaisen kantani asioihin täällä, toisin kuin monet kirjoittajat jotka vain esittävät mielipiteensä totuutena. Sinun tehtäväsi ei liene arvioida kenenkään kypsyyttä, ainakaan näin hataran tuntemisen perusteella. Toisaalta, vaika sinun tehtäväsi olisikin, olisiko myös sinun päätettävissä minkälaiset mielipiteet ovat kypsiä ja mitkä epäkypsiä, saati sallitaanko niiden ilmaiseminen?
oon aivan samaa mieltä! kaikki ei halua häistään lastenkutsuja...rasittavaa ku monet on viel sellasia joita vanhemmat ei saa pidettyä kurissa. siinä menee itseltä ainutlaatuinen päivä pilalle! ihmiset on usein vaan niin ajattelemattomia! ei kaikki tajua ettei omat lapset välttämättä ole toisten mielestä niin ihania...
Ei sukulaisten/ystävien lapset häistä mitään lastenkutsuja tee. Onko se sitten ajattelematonta, jos on saanut terveen, leikkivän ja eloisan lapsen ja haluaa hänen kanssaan juhlia häitä?
Vai olisiko ajattelematonta hajoittaa perheet ja jättää vanhemmille lastenhoito ongelma? He jotka HALUAVAT tulla häihin ilman lapisa on hieman eriasia. Se on heidän valintansa. Mutta itsekästä on jättää lapset kutsumatta.
Mutta ehkä se on jollain tasolla ymmärrettävää, että MINUN täydellinen hääpäivä, MINUN ehdoilla on ainoa tapa toimia. Koska MINÄ en tykkää sukulaislapsesta niin paljon kuin omat vanhempansa (!) ja jos se vaikka sattuu vielä kirkossa inahtamaan tai juhlissa juoksemaan, niin onhan MINUN häät silloin aivan pilalla. Voi tätä nykypäivän täydellisyyttä ja kontrollifriikkeyttä...
Haluatko todella juhlia lapsesi kanssa häitä? Voisi kuvitella, että joskus olisi mukavaa lähteä ulos miehen/vaimon kanssa ilman lapsia, ja seurustella ja viettää iltaa kavereiden kanssa rauhassa? Vai onko niin, että jotkut eivät ole saaneet elämässään mitään muuta aikaan kuin liudan lapsia, ja heitä pitää sitten juhlissa esitellä, koska muuten ei olisi mitään puhuttavaa?
Vai etkö enää yksinkertaisesti osaa olla ilman lapsia missään?
Ja jos lapsi huutaa kirkossa niin, ettei papin puhetta kuule, kuten on käynyt, niin ei ole hauskaa kellään. Että sellaista kontrollifriikkeyttä.
Kyllä häissä tulee mennä morsiusparin ehdoilla, heidän kustantamaansa kakkua ja pullaa sinäkin siellä napaasi vedät. Ja jos kersat ulvoo vihkitilaisuudessa kurkkutorvi suorana, niin kyllä silloin vihkitoimitus on pilalla. Olen pahoillani.
Minun ja mieheni kustantamaa kakkua saa kyllä kernaasti syödä lapsivieraatkin. Ja ehkäpä tosiaan itsekin sitä omissa häissäni napaani vedän :)
Meidän tuttavat ovat sen verran korrekteja, että jos lapsen ääni yltyy huudoksi, niin ymmärtävät kylä viedä lapsen hetkeksi rauhoittumaan. Ei sun tarvitse olla pahoillasi :)
Tuossa kyllä kirjoitin, että on aivan eri asia jos vieraat ITSE haluavat lähteä häihin ilman lapsia. Se on jopa ihan ymmärrettävää. Mutta on kohteliasta kutsua koko perhe. Enkä ole missään kohtaa sanonut että minulla on lapsia, ei nimittäin ole. Ja mistä sellainen päätelmä että kaikki vanhemmat antaa lasten huutaa kirkossa? Ei pidä paikkaansa.
Ja mikä siinä olisi ihmeellistä jos häihin haluaa mennä lasten kanssa. Usein hääparilla on myös kummilapsia, kuten meillä, ja eipä tulisi mieleenkään jättää heitä kutsumatta. Kyllä juhlia voi ilman lapsia muissakin yhteyksissä!
Kyllä minusta on aika normaalia juhlia häitä lastensa kanssa, jos sellaisia on jo siunaantunut. Naimisiin mennään, koska halutaan muodostaa perhe isolla P:llä, ei siksi, että saadaan kekkeröidä kavereiden kanssa. Sen kai voi tehdä muutenkin? Koko naimisiinmenon idea lienee perheistyminen, ellei sitten naida rahan takia...
Saahan ne juhlat järjestää vain kavereillekin, jos se tuntuu paremmalta, mutta ihmettelen että ihmettelet tuota.
Miksi hääpäivä ei olisi vain MINUN juhlani? Pitääkö omissa itse jumalattoman kalliilla kustantamissaan häissäänkin ajatelle muiden ihmisten parasta, eikä omaansa? Huh, en ihmettele enää yhtään niitä tuskaisia ilmeitä joita monen häitään epätoivoisesti kaikkia miellyttämällä järjestävällä morsiamien kasvoilla näkee. Tahdon lujuutta ja tervettä itsekkyyttä elämänne tärkeimpänä päivänä, kaikki pian naimisiin menevät naiset. Jokaisella on täysi oikeus tehdä hääpäivästään juuri eikä melkein sellainen kuin itse miehensä kanssa tahtoo, loukatkoon se sitten vaikka kuinka montaa pilttiään palvovaa pirttihirmua. Anteeksi ilmaus, provosoiduin kun väitettiin ettei hääpäivänä saisi ajatella itseään ja miestään.
Tai, lasten kanssa voi juhlia muissakin yhteyksissä kuin omissa häissään. Kummipojan synttäreitä vietetään juuri ennen häitämme ja varmasti tulee kivat kekkerit mutta häihimme hän eikä siskonsa tule. He menevät mummolaan, ovat innoissaan ja heidän äitinsä ja isänsä odottavat jo kuin kuuta nousevaa ensimmäistä ihan pelkkää aikuisten juhlaa piiiiitkään aikaan, vaikka aamuun asti jos siltä rupeaa tuntumaan.
Huips, ei kai täällä ole koko ajan puhuttu omista lapsista?? Siinä tapauksessa olen ainakin minä ottanut osaa ihan turhaan, sillä tottakai, jos itse on mennyt sikiämään, vietetään häät kaikkineen lapsineen päivineen. Eikös tapana ole, että siinä vaiheessa ne omat juhlatkin muuttavat luontoaan kun morsiamella on jo lapsia..En tiedä kun minulla ei ole.
Naimisiin menoon on kaikilla varmasti hyvä syy, ikä monilla varmasti syytä lainkaan. Silti saattaa olla diplomaattisinta, ettei sano "ääneen" täällä mitään mistä voi päätellä, että sinun mielestä kaikki avioparit tähtäävät lapsen saamiseen peräti mahdollisimman pian..?
Itselläni ei ainakaan mieheni kanssa avioitumisen kanssa ole mitään tekemistä lasten saannin kanssa. Olisin lapsen varmaan jo voinut saada ihan olematta naimisissa, jos olisin halunnut.. Tulevaisuudestahan ei kukaan voi tietää eikä sen arvailu kulu kenellekään muulle kuin avioparille itselleen.
Kai ne juhlat järjestetään vähän niin kuin vieraillekkin? Ja toivotaan, että hekin viihtyisivät siellä jne.
Mutta jos joku ei halua kutsua lapsia niin se on heidän asiansa. Itseäni lapset ei haittaa. Olen varmaan sattunut onnekkaasti sitten vaan häihin, jossa lapset on ollut ihan kiltisti. Itselläni ei ole lapsia.
Näkisin asian niin, että vierailla on etuoikeus osallistua hääparin ainutlaatuiseen juhlaan. Ja heitä kohtaan on odotus, että tietyn hääparin häissä kunnioitetaan sen hääparin toiveita.
Ei minullakaan ole lapsia, vielä.. kiirettä kyllä pitää jos meinaamme lapsia yrittää saada :)
Sen jälkeen olen itse tilanteessa, jossa hääkutsun saadessani minun on huomioitava hääparin toiveet ja toimittava sen mukaisesti.
Me muuten haastateltiin jo hyvissä ajoin, vuosi sitten, kaikki 30 vierasta erikseen; kysyttiin kaikilta mielipidettä häihin tulosta ja niiden vietosta ja luonteesta. Loppujen lopuksi jokainen vieras on osaltaan ollut vaikuttamassa lopputulokseen, ja jokainen on ollut tyytyväinen että kerrankin on järjestetty juhla jokaisen mielipidettä kysyen. Tulee kaikille mukava ilta eikä tarvitse ihmetellä eksyksissä keskustelupalstalla miten pukeutua, syödäkö enn lähtöä ja tuodako lahja. Jokaisella on häiden yksityiskohdat tiedossa jo.
Nimimerkki "Kristiina" puhui käsittääkseni ihan omistakin lapsista. Ja hänelle vastasinkin.
Minun mielestäni kaikki parit eivät tähtää lapsen saantiin mahdollisimman pian. Sanoinko jossain niin? Taisin sanoa, että usein tarkoitus on kasvattaa perhettä lähivuosina. "Usein" ja "lähivuosina" (0-10vuotta). Ja usein tämä pitää paikkansakin =)
Kun puhun "perheistymisestä", se taas ei välttämättä tarkoita lapsia. Mies ja vaimo ovat perhe.
Olet oikeassa!
Ilman vieraita ei olisi koko juhlia! Ellette halua juhlia ihan kahdestaan. Vieraat saattavat tulla satojen kilometrien päästä TEIDÄN ei SINUN juhlaan. Ja nyt oli kai kyse lasten kutsumisesta/kutsumatta jättämisestä juhlaan. Se ei ole sama asia kuin kaikkien epätoivoinen miellyttäminen kuten sinä asian ilmaisit.
Me tahdomme häistämme iloiset ja onnelliset juhlat, sellaiset lämminhenkiset ja elämänmakuiset, vauvasta vaariin. JA vaikka moni äiti, omani mukaan lukien, häihin iloisena osallistuu, niin yhtäkään "pilttiään palvovaa pirttihirmua" ei löydy, vaan iloisia perheitä onnellisessa juhlassa. Sellainen hääjuhlan minusta pitäisi ollakin.
Eivät meidän vieraamme tule satojen kilometrien päästä, ihan Helsingistä ollaan kaikki. Pohdimme moneen kertaan mahdollisuutta viettää häitä kahdestaan sillä häihin sijoitettavalle rahalle löytyisi muutakin käyttöä, mutta kaikki ystävämme innostuivat häiden järjestämisestä oikein urakalla! Nyt sitten vietetään häitä.
Ikimuistoiset ja onnelliset juhlat toivomme meillekin, ja uskon että sellaiset saaamme. Toivottavasti tekin omanlaisenne.
Oli varmaan vahingossa unohtunut, "MINUN" jälkeen se "sulhasen" eli minun ja sulhasen... Ei kai sentään vain sinun juhlasi?
Itselleni ei tulisi mieleen, että kutsu ei koske myös lapsia mikäli kutsu lähetetään pariskunnan nimellä. Sen sijaan ymmärrän toki eron jos kutsu osoitetaan tyyliin 'Sari Virtanen perh.' Mahdollisena häävieraana toivoisin, että hääpari ilmoittaisi selkeästi mutta korrektisti itse kutsussa että 'kyseessä on vain aikuisille-juhla' - ja tietenkinhän vieras voi varmuuden vuoksi itse tiedustella juhlaan ilmoittautuessaa onko jälkikasvu tervetullutta...Mutta siis selkeyttä peliin niin ei tarvitse hääparin näyttää juhlapäivänään suotta hapanta naamaa!
Jep, tuo on totta, jos ilmoittaa huonosti, voi syyttä vain itseään. Me olemme vain ihan kaksinkeskeisesti, niiden kahden ystävän kanssa jolla on lapsia, sopineet ihan suusanallisesti että häät ovat aikuisten juhlat. Kummatkin ottivat ilolla tiedon vastaan ja itse asiassa molemmat puolihäpeillen tunnustivat, että olivat joka tapauksessa päättäneet lähteä ilman lapsia, kun kerrankin on hyvä syy lähteä kahdestaan ulos.
Täällä onkin jo mainittu, että kutsun kirjekuoressa ilmoitetaan kutsutut. Vain tyhmä voi olla ymmärtämättä tätä! Lukekaa etikettikirja!
Vain idiootti voi jättää lapset kutsumatta!
Osoittaa suunnatonta itsekkyyttä ja käytöstapojen totaalista puutetta mikäli lähisukua mukaanlukien lapset ei häihin kutsuta.
Voitte lukaista vaikka käytöksenkultaista kirjaa.
Ahaa, taidat olla sitä sorttia, jonka mielestä "veri on vettä sakeampaa" ja "ystävät saa valita, sukulaisia ei".
Minun mielestä sukulaisten kanssa ei tarvitse olla tekemisessä jos ei tahdo. Onpa ihmeellistä, että jollain on vielä maatalousyhteiskunnan mielipiteet.
Minä ja mieheni emme ole sukurakkaita ja hampaat irvessä sosialisoida sukulaisten kanssa vaikkei huvittaisi. Olemme tekemisissä niiden sukulaisten kanssa, joiden kanssa meillä on yhteisiä asioita, sama periaate kuin ystävyydessäkin.
Ja vielä... Nykyajan häät eivät ole perhejuhla, jos hääpari niin haluaa!
Ja tästä päästään siihen, miksi on pakko hankkia lapsia, miksi häiden jälkeen sitä kysellään milloin tulee lapsia. Se on jokaisen oma asia, eikä kuulu muille.
Sitten sanotaan, että on itsekästä jos ei hanki lapsia. Eikö ole itsekästä jos hankkii, vaikkei haluaisi. Itsekästä on hankkia lapsi muiden painostuksesta. Tällöin hankittu lapsi on ei toivottu. ITSEKÄSTÄ!
Kenelle on jäänyt epäselväksi, että pelkillä nimillä lähetetty kutsu voi aiheuttaa hämmennystä? Ei kenellekään? Sitähän minäkin. On totta, että siitä PITÄISI tajuta, että vain vanhemmat on kutsuttu, mutta jos todellakaan et halua "kersoja" häihisi, etkö sitten haluaisi varmistaa, että viesti menee perille?
Sitä paitsi yhtä juttua minä olen miettinyt. Jos kutsujat ovat ehdottoman varmoja, että eivät halua yhtään kersaa juhliinsa, niin miksei sitä ilmoiteta silloin kun perhe kertoo monenko pään vahvuudella he saapuvat häihin? Onhan se loukkaavaa ehkä, mutta turhempaa sitä täällä on natista. Jos kersattomat häät ovat loukkantumisriskin arvoisia, on kai se sitten ihan sama tapahtuuko loukkaus kutsussa vai ilmoittautumisvaiheessa. En sano, että tuosta olisi aihetta loukkaantua, mutta jos nyt joku päättää niin tehdä...
Mitä ihmeen käytöstapojen puutetta osoittaa aikuisten juhlien pitäminen?? Eikö tämä ole mielipide- ja avlintakysymys, eikä tapakysymys?
Miksi nykyaikana, kun häillä ei joka tapauksessa ole samaa merkitystä kuin ennenmuinoin, pitäisi vaalia jotain tiettyä "tapaa" enemmän kuin toista? En pukeudu valkoiseen, emme kutsu sukulaisia, emme mene vihille kirkossa, emme lähde häämatkalle emmekä ole neitsyitä avioliittoon astuessamme. Ovatko nämä kaikki sinusta tapojen vastaisia asioita?
Minä laskisin niiden omien lapsien joka paikkaan tyrkyttämisen paljon huonommaksi käyttäytymiseksi sekä nimenomaan itsekkääksi, toisia huomioimattomaksi käytökseksi. Sinun omissa häissäsihän voi olla kutsuttuna vaikka jokainen kylän tenava, ja minun häissäni ei sitä ensimmäistäkään. Se ei varmasti tee sinusta, sen parmmin kuin minustakaan, sen parempaa ihmistä käytöksen suhteen??
Hiukan ajattelua, kiitos. Äitiys ei ole = jumaluus
Ei se ole loukkaavaa, vaan morsiusparin toivomus. Se on loukkaavaa ja suorastaan sietämätöntä, jos kiellosta huolimatta ystävättäreni jostain syystä toisi lapset mukanaan.. Enpä tiedä mitä tehtäisi, revettäisiinkö viinipullosta vai boolista lapsille juomaksi ja kaviaarista vai pateesta lapsille ruoaksi. Saati, hetken kuluttua joku saisi huomata saavansa vähemmän ruokaa sillä suita on ilmestynyt enemmän. Sen jälkeen varmaan pitäisi surveta ajattelemaan, voiko musiikki sittenkään olla näin kovalla kun on lapsia ja lopulta saisi paniikissa vahdata ulko- ovea ettei sitä raotella ja Securitas tule paikalle 200€ lasku kädessä aiheettomasta hälytyksestä. Lopulta kun juhlat ovat vasta juuri ja juuri käynnistyneet puolen yön lähestyessä ja porukka alkaa olla fiiliksissä, joku alkaa kitistä väsymystä. Sitten parhaan ystävättäreni pitää lähteä kotiin lapsien kanssa ja odottamamme yhteinen ilta heidän kanssaan menee pipariksi. Ja so long meidän ainoa, ihana, kauan odotettu omanlaisemme hääilta. Ei, ei kuulosta hyvältä.
Eikä teillä tosiaan ole kutsukorteissa "vastausta pyydetään"? Monelleko osaatte varata ruokaa, jos ette tiedä moniko on tulossa? Ja jos tiedätte, mikä yllätys se suumäärä sitten on?
Kyllä minusta pitää saada häät järjestää ilman lapsia, jos niin haluaa, ja joku saa siitä loukkaantua, jos niin haluaa (mutta se on hänen ongelmansa). Pointtini olikin se, että asiasta voisi ilmoittaa niin että imbesillikin tajuaa, ettei tarvitse jälkikäteen ruikuttaa...
muista myös että Morsius ei ole =jumaluus.
Morsius = aviosäätyyn vaihtumisen päivä, jolloin jokaisella on oileus , ellei suorastaan etuoikeus, vapaaehtoisesti järjestää ihan sellaiset juhlat kuin haluaa ja odottaa että niitä myös kunnioitetaan. Juhlat voi myös jättää järjestämättä ja odottaa että tätäkin päätöstä kunnioitetaan. Tämä kestää päivän, äitiys elämän, jumaluus elämän ja ikuisuuteen. Kysyn taas, mitä tarkoitit?
tarkoitin tätä useiden morsianten "me, myself and I"-asennetta. Toki ymmärrän että hääpari haluaa omanlaisensa häät, kuten mekin. Mutta ihmetyttää tämä liiallisuuksiin menevä kontrollointi. Itse olen nauttinut häävalmisteuistani suunnattomasti, ei minkäänlaista stressiä missän vaiheessa. Mutta mun hääpäivä ei mene pilalle siitä, että kutsumme perheet lapsineen. En ota stressiä lapsista(kaan). Emme asete itseämme kaikkivaltiaan asemaan, vaan olemme kitollisia, että vieraamme haluavat osallistua hääpäiväämme.
Kyllä kunnioituksen täytyy olla molemminpuoleista. Ei voi olettaa että kaikkien on kunnioitettava minua koska olen morsian (entä sulhanen?!, ei kai ole vaan morsiamen juhla?), ja unohtaa itse kunnioittaa muita.
Kaikkivaltiaan?? Johan oli.. Vaikka en uskovainen olekaan, ymmärrän tuon sanan tarkoituksen.
Sinulle ei siis mahdu kertakaikkiaan päähän yksinkertaistettu asia, että jokainen saa tehdä häistää sellaiset kuin tahtoo. Ei se tee kenestäkään kaikkivaltiasta tms hölmöä sanaa. Kenenkään häihin ei ole pakko osallistua, eikä mukaan lähteä jos parin toiveet kuulostavat liiaksi omia mielipiteitä vastaan sotivalta.
Me olemme alunalkaen lähteneet siitä, että hääjuhlaan kutsutaan vain parhaat ystävät, minun äitini ja mieheni isä. Olemme kolmekymppisiä ja edelleen samoissa kaveripiireissä kuin ala- asteella. Jokainen meidän ystävämme tuntee meidät, samoin äitini ja mieheni isä. Luuletko, että jollekin heistä on epäselvää millaiset häät tulee olemaan? Kuten sanoin, en varmaan olisi koko hää härdelliin ruvennutkaan ellei ystäväni olisi kiihkeästi halunneet bileet järjestää ja mukaan tulla. En tajua miksi tästä pitäisi vielä eriokseen olla "kiitollinen" muuten, kuin miten olen. Ihan älyttömiä yleistyksiä. Toinen sanoo että vieraani voivat tulla satojen kilometrien päästä ja toinen, että olen kaikkivaltias. Kannattaisi tutustua jokaiseen tapaukseen erikseen.
Me olemme näitä pariskuntia Vicky& Becky jne.. ihan vain jonkin kasvot omaavan esimerkin ottaakseni, jotka ovat yhtä aina, joka paikassa ja joka asiassa. Ystävämme on yhteiset, samoin toiveemme, toki olemme niistä alusta alkaen jutelleet (miestäni kiinnostaa varsinaiset häät ihan yhtä vähän kuin itseäni) ja tulleet siihen tulokseen että tehdään just eikä melkein kuten meistä tuntuu ja ollaan siitä ylpeitä. Samasta syystä kutsuimme tosiaan vain ne parhaat ystävämme juhlaan, ja voin luvata, he kyllä kunnioittavat toiveitamme;) On niin paljon innokkaita häiden järjestelijöitä..:)
juuri sinua, vaan ihan yleisesti tätä useiden morsianten asennetta, halutaan kontrolloida jokaikistä asiaa. Luulisi olevan stressaavaa. Ja juurihan totesin, että kaikki tehkööt omanlaisensa häät. Jos haluaisit ymmärtää oikein, mutta ilmeisesti et halua...
Meillä taitaa olla niin erilainen käsitys häistä, että turhaa siitä on enää väitellä. Nämä palstat on tarkoitettu keskusteluille ja mielipiteille, mutta en jaksa väitellä sanamuodoista tms. Toivotan siis teillekin hyvää hääpäivää. Olkoon se juuri sellainen kuin haluatte.
Samoin teille!! Teillä on vielä kesällä, toivottavasti paistaa aurinko!! Ja onnea avioliittoon!!
eiköhän nämä väittelyt yksityiskohdista voi jättää omaan arvoonsa :) Varmasti saatte hauskat bileet ystävien kanssa. Me juhlimme hieman eritavalla, vaikka ystäviä tuleekin mukaan :) Onnea teille ja muillekin avioon astuville. Päätös on suuri mutta onnellisin seurauksin toivottavasti kaikilla :)
Meillä ilmoittautumisvaiheessa ilmoittautui vain vanhemmat, kersoista eivät puhuneet silloin mitään!
ja itsekästä on hankkia lapsi kysymättä itse lapselta haluaako hän tähän paskaan maailmaan jossa pitää kutsua muiden kersat häihin vaikkei itse sitä halua...höhöö.
itsekästä on änkeä lapsineen juhliin joihin ei lapsia ole kutsuttu. ja kaikki eivät halua lapsia, jotkut eivät niitä voi saada, joten olisi parempi jos vieraat pitäisivät turpansa kiinni lapsen hankinnasta! tuore aviopari on saattanut taistella lapsettomuutta vastaan ja se rankkuus tulee mieleen kysymyksen kautta päivänä jolloin haluaa vain nauttia elämästä ja olla onnellinen...ihmiset eivät vain osaa ajatella tarpeeksi pitkälle...puhumattakaan toisten tunteista!
Minun käsitykseni tästä asiasta (itsekin olen ensi kesän morsiamia) on että nykyään ei etiketti ole läheskään kaikilla selvillä koska siitä ei olla enää niin tarkkoina.
Esimerkkinä: Moniko teistä on katsonut pahansuovasti ravintolassa kun joku pitää kyynäpäitä pöydällä? Moniko mies nousee ylös kun nainen saapuu pöytään? Harvassa ovat he.
Etiketin mukaan olet tehnyt kutsun aivan oikein, mutta nykyaikana moni ei tajua/tiedä kutsu-etikettiä muun perheen osalta, varsinkin jos kutsuttavat ovat mies ja vaimo joilla on lapsia. Tällöin säästyy paljolta mielipahalta jos mainitsee joka tapauksessa että tilaisuus on vain aikuisille. Mutta silloin kutsutut voivat kieltäytyä koska eivät voi tuoda lapsiaan, samoin jos esim. avopuolisoista vain toinen on kutsuttu voi toinenkin jättää tulematta.
Yksinkertaista.
Itsellänikin on useampi lapsi ja tiedän että usein joka paikkaan liikutaan porukalla koko perheen voimin. En ymmärrä miten voisin suuttua jos lapsiani ei kutsuttaisi jonkun häihin mutta meidät kutsuttaisiin. Sehän vain tarkoittaisi ettei hääpari ole varautunut viihdyttämään lapsia ja tarjolla on luultavasti alkoholia sekä ohjelmaa ja ruokaa joka ei ole lasten makuun. Tuskinpa lapsenikaan sitten haluaisivat mennä jos osaisivat/saisivat valita kun pitää istua hiljaa kuin tatti ja tarjolla olisi pahaa ruokaa (siis lapsen kannalta).
Toisaalta jos hääpari kutsuu koko perheen pitää myös varautua viihdyttäämään myös lapsia: leluja, pelejä ehkä oma tila ja ruuaksi vaikka nakkeja ja muusia (siis erikseen lapsille, ja aikuisille se oma ruoka).
VAIMO, olen pahoillani puolestasi jos lapset pilasivat teidän päivänne. Et varmaan hoksannut varmistaa lasten pois jättämistä mainitsemalla siitä erikseen kutsussa, ehkäpä se ei olisi sopinut kutsutekstiisi. Joka tapauksessa toivon avio-onnea teille!
Juuri näin. Ihanaa, toivo elää, edes yksi järkevä äiti- ihminen..!!
Koska kaikki ei käy täällä keskustelupalstalla ja viesti ei ehkä mennyt perille niin... ei varmaan ole suuri vaiva laittaa kohteliaasti maininta (miten sen sitten muotoileekin), että ette toivo lapsia juhliin. Niin että sen kaikki ainakin ymmärtää mitä tarkoitetaan.
Kaikille etiketti ei ole tuttu. Kyse ei kaikkien vieraiden kohdalla ehkä ollut siitä, että eivät ottaneet toiveitanne huomioon. Joten jos haluatte pelata varman päälle niin kannattaa ilmaista asia selkeästi. Ottaa ne "hölmömmätkin" huomioon vaikka teille se kuka on kutsuttu olisi itsestäänselvyys. (on paljon asioita mitä ihmiset ei tunnu tietävän)
TAI sittenkun kun ilmoittavat tulostaan niin siinä vielä kertoo, että niin lapset ei sitten ole tervetulleita. Ja voi vaikka perustella miksi, jos haluaa.
Oliko tämä minulle? Minun ystävistäni kahdella on lapsia, ja heidän kanssaan on (yllättäen) tämä lapsiasia sovittu ajat sitten ihan keskenämme jutellen ja molemmat ovat vielä mukana järjestelemässä häitä, joten enpä usko että h- hetkellä unohtuu:)
Muutoin olen ehdottomasti samaa mieltä, siis jos on kutsunut jotain puolituttuja sukulaisia tms toisenlta puolelta suomea, kannattaa todella asiaa painottaen pitää huoli siitä että toive tulee kuultu
Ei ollut suunnattu sinulle vaan alkuperäiselle eli ihan ekalle kirjoittajalle. Ja tietysti muillekkin jotka ovat samanlaisessa tilanteessa tai aikovat jättää lapset kutsumatta ja miettivät miten sen ilmoittaa kutsussa tai muutoin. Että ei tule väärinkäsityksiä ja joku ei ymmärrä siis, että lapsia ei ole kutsuttu. Jos asia on todella selkeästi ilmaistu ja silti tuo lapset mukanaan niin sitten se on sitä, että ei kunnioita toisten toiveita.
Ystäväni menivät naimisiin kesällä 2003 ja heillä oli juhlatalolla palkattu lastenhoitaja. Nämä tädit (2 kpl) leikitti, piirteli, askarteli ym. lasten kanssa. Me aikuiset saimme olla mukavasti "rauhassa". Nämä tädit laittoivat sitten lapset nukkumaan klo 20 ja meillä muilla juhlat jatkuivat aamuun asti. Toki vanhemmat kävivät pilttejään katsomassa ja toivat välillä juhlimaankin mutta päävastuu oli noilla tädeillä. Fiksusti hoidettu, mielestäni. Olivat palkanneet muistaakseni Mannerheimin lastensuojeluliitosta.
Tulin vihaiseksi kun luin tätä ketjua. Itse en mene juhliin, joihin lapseni ei ole tervetullut. En liioin tarvitse ystäviä jotka eivät kestä lasteni läsnäoloa ja puhuvat heistä halventavasti kersoina.
Vanhempien asia on kasvattaa jälkikasvunsa käyttäytymään erilaisissa tilanteissa. On ystävällinen ele morsiusparilta järjestää ohjelmaa lapsille, mutta se ei ole välttämätöntä. Lasten on osattava käyttäytyä muunlaisissakin juhlissa kuin lastenkutsuilla.
...kaikki ei osaa käyttäytyä. kaikki ei tykkää lapsista. hääpari saa itse päättää. älä mene juhliin jos asia sua näin kovasti nyppii! mä en ainakaan haluis tollasta vierasta häihini joka kuvittelee että kaikki suorastaan rakastavat juuri hänen kersojaan...hups...lapsiaan.
Kirjoitit, "mä en ainakaan haluis tollasta vierasta häihini joka kuvittelee että kaikki suorastaan rakastavat juuri hänen kersojaan...hups...lapsiaan."
Tiedät varmasti itsekin, että ei ole sama asia olla kohtelias ja kutusa koko perhe, kuin olettaa että kaikki rakastavat koko perhettä. En minäkään rakasta serkkujeni tai kavereiden tyttö/poikaystäviä, mutta ei kehtaisi olla lähettämättä avec-kutsua. Etenkin jos pari asuu yhdessä.
Ymmärrän, että jos juhlan luonne on sellainen, että se ei lapsille sovi, niin ehkä on parempi sopia vanhempien kanssa asiasta. Mutta sellaisissa "perinteisissä" häissä, vihkiminen päivällä, hääjuhlissa ruokatarjoilu alkoholittomine juomoneen, leikkimielistä ohjelmaa... Illemmalla tanssia, boolia tms... Aika usein hääpäivän kuvio on tuon tapainen. Silloin on mielestäni moukkamaista jättää lapset kutsumatta sen takia, ettei pidä lapsista ja että he saattavat jopa metelöidä. Ja jos mun ystävän lapset jättäisin kutsumatta sen takia, että mun mielestä hänen lapset olisivat rasittavia kersoja, niin millainen ystävä oikein olisin?
No.. me ollaan tuokin asia ratkaistu niin että kummitädin tytärtä ja poikaa, jotka muuten kutsuttaisiin, ei kutsuta lainkaan sillä emme tunne ja siksi halua heidän tyttö- ja poiakystäviään mukaan. Eli vain kummitäti ja -setä kutsutaan. Mieheni veli saa tuoda tyttöystävänsä koska tunnemme hänet ja pidämme hänestä. Muutoin olisi jäänyt varmaan velikin kutsumatta..
Pakko pitää raaka linja jos meinaa pitää kutsuttujen määrän 30: ssa.
Kaikki ei pidä lapsista, piste. Kaikki ei myöskään pidä mannapuurosta tai maksalaatikosta. Onko vaikeaaa ymmärtää? Suodaanko kaikille sellaiset hääjuhlat mitä he haluavat. Minun puolesta te saatte vaikka järjestää mitä ongintaa ja tervapataa ja hippaa omissa lastenjuhlissanne, turha sellaisia vaatimuksia asettaa meille, jotka emme pidä lapsista. En vaadi lapsirakkaitakaan olla kutsumatta lapsia häihinsä.
me saimme kutsun,jossa oli vain meidän nimet ei lastemme ollenkaan.Kun soitin jättääkseni vastauspyyntömme häihin kysyin rohkeasti että tarkoittiko se että lapset eivät ole tervetulleita juhlaan?Meillä olisi juhlat jääneet väliin,jos näin olisi ollut.Mutta tosiaan kutsussa pitää ilmoittaa jos koko perhe ei ole tervetullut,mutta ei pidä sitten loukkaantua jos joku jää juhlista sen vuoksi pois.
muistuipa tätä lukiessa mieleen erään ystäväni häät..pari oli odottanut ja järjestellyt häitään suurella innolla. sukulaiset ja ystävät oli lapsineen kutsuttu paikalle. valitettavasti kaikki ei vaan mennyt kuulemma ihan suunnitelmien mukaan.. en ollut itse paikalla näkemässä kun olin joutunut jäämään sairaana kotiin. morsian vain kertoi myöhemmin pahoillamielin että lapset olivat leikkineet ja riehuneet kirkossa (joka oli vielä kaikunut poikkeuksellisen hyvin)niin lujaa, ettei vieraista suurin osa ollut kuullut papin puheista mitään ja morsiuspariltakin oli keskittyminen rakoillu... osa vanhemmista oli yrittänyt hillitä lapsiaan, mutta kun oli muutama erittäin vilkas lapsi niin rauhoittelusta ei ollut mitään hyötyä.
juhlissa oli kuulemma sama meno jatkunut. morsiamen isän puheesta ei edes hääpari meinannut saada selvää, morsiamen olisi pitänyt olla kokoajan leikkimässä pikkutyttöjen kanssa kuningatarta ja prinsessoja.. yms..
oli ikävä kuulla miten kauan odotetut häät olivat menneet mönkään. morsian oli erittäin pahoillamielin eikä sulhanenkaan riemusta ollut hyppinyt. tämän jälkeen mietin toisenkin kerran ketä kutsun häihini..
Ei pidä myöskään loukantua jos lapsia ei ole kutsuttu. Lapseton juhla tekee välillä hyvää myös vanhemmille. Ymmärrän, että on joskus vaikeata järjestää lastenhoidon (paitsi jos asiasta sai tietää 3kk etukäteen ja on rahaa lastenhoitajaan?)
Ihmettelen sitä, että kyllä lastenhoito järjestyy kun isi ja äiti menee ooperaan tai jonnekin. Mutta
tästä nyt riidellään! Voi yhtä hyvin suuttua et miksi mun mummi/isi ei ole kutsuttu kun sekin on minulle niin rakas! No huhuh
Ei se todellakaan tarkoita, ettei hääpari tykkää lapsista tai ei halua joskus omia.
Kun kumpikaan ei aio loukantua, kaikki hyvin!
Olen juuri mennyt kihloihin ja suunnittelemme kihlattuni kanssa häitä ensi kesäksi. Ongelmani on se, että minulla on sekä kamalia että kamalan ihania sukulaislapsia. Yksi kummilapsistani (alle 10-v.) on kuin aurinko, joka käyttäytyy hienosti tilanteessa kuin tilanteessa. Koska hänen muukin perheensä on minulle kovin läheinen, en voisi kuvitellakaan jättäväni heitä kutsumatta. Kummilapsenikin on jo nyt aivan innoissaan siitä, että kummitäti (vihdoinkin) menee naimisiin!
Toinen kummilapseni sen sijaan on suoraan sanottuna pahantuulinen, kiukutteleva ja kaikkeen tyytymätön pikkuriiviö (5-v.), johon en ole koskaan oikein saanut kontaktia. Aina kun olen häntä hoitamassa tai muuten vaan kyläilemässä, hän kiukuttelee minullekin. Itselläni ei ole lapsia, joten en tiedä miten hänen kanssaan etenisin. Olen nähnyt tämän kummilapseni monissa tilaisuuksissa käyttäytyvän aivan kamalasti. Lapsen äidin mukaan lapsi on vain arka. Joka tapauksessa, näen jo nyt sieluni silmin tilanteen, jossa olen itse onnen ja ilon kyyneleet silmissä alttarilla rakkaani vieressä, kunnes keskittymiseni häiriintyy (luultavasti noin 2 minuuttia tilaisuuden alettua) kummilapseni kiukkukohtaukseen.. Lapsen vanhemmilta puuttuu sellainen tahdikas touchi tuollaisissa tilanteissa, joten he tuskin tajuaisivat viedä kiukuttelevaa lasta ulos kirkosta.
Olen nyt tullut siihen tulokseen, että pidän suuret kihlajaiset, joihin kutsun kaikki sukulaiseni ja ystäväni, oli heillä sitten kiukuttelevia lapsia tai ei. Varaudun jo etukäteen siihen, että kihlajaisistani ei tule mitään herkkää ja kaunista tilaisuutta. Häihini kutsun ensi kesänä vain ne, jotka todella haluan paikalle. Tämän itsekkyyden aion itselleni suoda.
Mun mielestä voi mainita, että esim. ikäraja 8 (10? 16?), koska on helppoa olettaa että saa ottaa lapset mukaan, ei se vältämättä ole mikään kohtelias vihje.
Piti sanoa suoraan mitä haluaa!
Kaverin häissä vauva kiljui koko ajan enkä kuullut sitä "tahdon"-osaa. Mut jos kaveri tykkäs niin mitäs siinä! Itse en toivo lapsia omiin häihin.
Voi hyvä tavaton teidän kanssanne! Häät ovat morsiamen ja sulhasen juhla, ja jos he eivät häihinsä vieraiksi lapsia halua, yleensä heillä on pätevä syy siihen eikä vain yleinen vihaan lapsia-asenne. Jos morsiuspari haluaa viettää häänsä aikuisten kesken, ei siinä mielestäni ole mitään väärää! Kenenkään ei ole pakko häihin osallistua jos tuo tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, mutta ei kannata heti ajatella, että nuo eivät pidä lapsista.
Syitä voi olla mitä moninaisempia tilan puutteesta myöhäiseen ajankohtaan, mutta uskoisin, että suurin syy on se, että vanhemmat eivät osaa pitää lastaan kurissa häissä. Jos häihin lapsen kanssa mennään (tietysti vain jos niin on sopivaa hääparille) vanhempien ensisijainen tehtävä on pitää lapsi juhlassa kurissa ja nuhteessa ja vasta sitten osallistua itse juhlintaan. Jos vanhemmat eivät osaa tai halua lapselle sopivaa tekemistä juhlapaikalle hankkia, ei sitten kuulu tylsistyneitä lapsia tuoda häihin riehumaan!