Koiraa hankkimassa

Ollaan lähiaikoina koiraa hankkimassa talouteemme. Pitkään sitä on pohdittu, aina sitä on haluttu ja nyt tuntuis että ollaan valmiita siihen. Molemmilla on kokemusta koirien kannssa elämisestä lapsuuden kodissa n kymmenen vuoden ajalta.
Kesälomatkin vielä edessä joten pystyy muutaman viikon heti kättelyssä viettämään uuden kaverin kanssa 24h/7.

Aikanaan arki kuitenkin koittaa ja kyselenkin nyt muiden mielipiteitä kuinka aikuinen koira pärjää yksin kotona?
(koiramme tullee parin vuoden ikäisenä, koiratarhalta, ei siis aivan pentu)

Itse olen kolmivuorotyössä ja vaimo tekee arkivuoroja, ma-pe n klo 7.30-15.30.
Minulla on usein arkivapaita ja ilta/yö töitä viikolla. Näin ollen toinen meistä on lähes koko ajan kotosalla koiran seurana.
Useimmiten koira joutuisi olemaan max muutaman tunnin yksin, vaimo kun tulee kotiin n klo 16 ja itse olen joskus 13-14 aikaan lähtenyt töihin.

Joskus kuitenkin koittaa tilanne jolloin itsekin olen aamuvuorossa töissä ja näin ollen koiralla tulisi hyvin pitkä päivä yksin kotona.
Työpaikkani on kuitenkin suht lähellä kotia ja minulla olisi mahdollista kesken työpäivän käydä kotona käyttämässä koiraa n 10-15min lenkillä.
Tällaisia tilanteita sattuu n 5 kertaa kuukauden aikana.
Mitä mieltä jo koiran omistavat ihmiset olette tällaisesta?
onko äärettömän väärin koiraa kohden tallainen tilanne?

Koiramme tulee virosta koiratarhalta ja toinen vaihtoehto todennäköisesti olisi piikki pyllyyn ja taivaan portille.
Mielestäni rakastavan kodin ja mukavan elämän tarjoaminen on kuitenkin parempi vaihtoehto, vaikkakin joskus joutuisi pitkän pävän yksin viettämään.

Kuten mainitsin, haenkin uusia näkökantoja asiaan. Kommentoikaa ihmeessä, vaikkakaan ne tuskin tulevat vaikuttaamaan päätökseemme ottaa koira perheeseemme.
4318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itsellä suunnilleen samanlainen homma duunien kanssa ja eukko tekee kolmivuoroa. Koskaan koira ei ole 8 tuntia yksin kotona. Pentukin otettiin, silloin kyllä kävin päivän aikana koiraa katsomassa että kaikki on ok. Eli tuossa ei ole mitään ongelmaa. Ellei koira ole tuholainen mutta sittenkin koiran voi opettaa olemaan häkissä työpäivän ajan, moni tekee niin jos koiralla on tapana sisustaa kämppää yksin ollessa.

Eiköhän useimpien koira ole sen kahdeksan tuntia päivässä yksin kuitenkin ilman ongelmia.

Äänestä

Kunhan koira on kotiutunut, alkakaa lomasta huolimatta opettaa sitä yksinoloon. Ettei sitten tule äkkinäistä tuntien yksinoloa. Miti myös, miten päivällä nukkuminen onnistuu kun koira on taloudessa. Oletan, että nukut päivällä jos olet yöllä töissä.
Onko koira tottunut häkkiolosuhteisiin. Jos on rotu, jota voi pitää häkissä, rakentakaa se ja alkakaa opettaa sinnekin yksinään. Usein koirat viihtyvätkin paremmin ulkona, niillä on enemmän katseltavaa. Tietenkin, jos on haukkuherkkä, siitä saattaa tulla naapureiden kanssa ongelmia.
Muutoisestihan kuulostaa oikein hyvältä. Olette harkinneet koiran ottamista ja tunnutte sitoutuvan sen hoitamiseen.
Harvassa perheessä ollaan 24/7 kotona.

Äänestä
  • Siis tarkoitan ulkotarhaa, koppeineen ym.

    Äänestä

Eiköhän koiran pärjääminen yksinään ole hyvin yksilöllistä. Toisten kanssa ei ole mitään ongelmia vaikka ovat koko työpäivän yksinään. Joidenkin kanssa voi tulla suuriakin ongelmia jo lyhyenkin yksinolon takia. Eiköhän tuohon vaikuta paljon myöskin kasvatus.

Meillä ei ainakaan edellisen eikä tämän nykyisenkään koiran kanssa ole ollut ongelmia, nykyinen on arkisin 6-8 tuntia yksin.

Mielestäni aikuisena otetut koirat ovat
tässä(kin) mielessä vähän kysymysmerkkejä.
Joka tapauksessa sen lomankin aikana kannattaa jo alkaa vähitellen totuttaa koiraa yksin jäämiseen.

Meillä on aina jätetty koiralle radio päälle. Jos ei siitä koiralle iloa ole mutta on siitä ainakin se hyöty, että ainakin osa ylimääräisistä äänistä jää radion äänen alle, jos koira reagoi ulkoa tuleviin ääniin vaikka haukkumalla. Ja ainakin aluksi varmaan kannattaisi ovia sulkemalla rajoittaa tilaa niin ettei koiralla ole koko huushollia käytössään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-hellboy- kirjoitti:

Ollaan lähiaikoina koiraa hankkimassa talouteemme. Pitkään sitä on pohdittu, aina sitä on haluttu ja nyt tuntuis että ollaan valmiita siihen. Molemmilla on kokemusta koirien kannssa elämisestä lapsuuden kodissa n kymmenen vuoden ajalta.
Kesälomatkin vielä edessä joten pystyy muutaman viikon heti kättelyssä viettämään uuden kaverin kanssa 24h/7.

Aikanaan arki kuitenkin koittaa ja kyselenkin nyt muiden mielipiteitä kuinka aikuinen koira pärjää yksin kotona?
(koiramme tullee parin vuoden ikäisenä, koiratarhalta, ei siis aivan pentu)

Itse olen kolmivuorotyössä ja vaimo tekee arkivuoroja, ma-pe n klo 7.30-15.30.
Minulla on usein arkivapaita ja ilta/yö töitä viikolla. Näin ollen toinen meistä on lähes koko ajan kotosalla koiran seurana.
Useimmiten koira joutuisi olemaan max muutaman tunnin yksin, vaimo kun tulee kotiin n klo 16 ja itse olen joskus 13-14 aikaan lähtenyt töihin.

Joskus kuitenkin koittaa tilanne jolloin itsekin olen aamuvuorossa töissä ja näin ollen koiralla tulisi hyvin pitkä päivä yksin kotona.
Työpaikkani on kuitenkin suht lähellä kotia ja minulla olisi mahdollista kesken työpäivän käydä kotona käyttämässä koiraa n 10-15min lenkillä.
Tällaisia tilanteita sattuu n 5 kertaa kuukauden aikana.
Mitä mieltä jo koiran omistavat ihmiset olette tällaisesta?
onko äärettömän väärin koiraa kohden tallainen tilanne?

Koiramme tulee virosta koiratarhalta ja toinen vaihtoehto todennäköisesti olisi piikki pyllyyn ja taivaan portille.
Mielestäni rakastavan kodin ja mukavan elämän tarjoaminen on kuitenkin parempi vaihtoehto, vaikkakin joskus joutuisi pitkän pävän yksin viettämään.

Kuten mainitsin, haenkin uusia näkökantoja asiaan. Kommentoikaa ihmeessä, vaikkakaan ne tuskin tulevat vaikuttaamaan päätökseemme ottaa koira perheeseemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu