Nyt näyttää siltä että perhe koossa on tapahtunut dramaattinen muutos. Vanhoillislestadiolaisuuden perheiden lasten lukumäärä on voimakkaasti pienentynyt. Tämä tarkoittaa ehkäisyn yleistymistä. Tiedetään että ehkäisy on sallittua -perinteisesti hengenvaarallisista terveydellisistä syistä - mutta tiedustelisin että onko nyt kyseessä ollut aina hengenvaarallinen asia jonka edessä on ehkäisy aloitettu, vai lukeutuuko mukaan myös muunlaisia terveydellisiä syitä? Sellainen selittäisi tilanteen.
Kyselen koska haluaisin tietää. Ja täällä voi kysyä sekä vastata tulematta leimatuksi millään tavalla.
En tuomitse ketään.
Kysymys VL perheille perhe koon pienenemisestä
145
1013
Vastaukset
- Anonyymi
Perhekokojen pienentyminen ei välttämättä johdu aina ehkäisystä, vaan hedelmällisyys ylipäätään on heikentynyt merkittävästi ja jopa niin paljon, että monien parien on vaikeaa saada ensimmäistäkään lasta. Syynä ovat mahdollisesti lisäaineet ja e-pillereistä ympäristöön päätyvät hormonit. Juomavettä saatetaan suodattaa samasta joesta, johon lasketaan jätevedet. Vaikka ne puhdistetaan, puhdistus ei poista kaikkia hormonijäämiä, ja niitä voi kulkeutua myös juomaveteen. Joissa kalojen sukupuoli saattaa muuttua. Ihmisissä biologisen sukupuolensa "vääräksi" kokevien määrä samoin kuin itsensä seksuaalivähemmistöihin luokittelevien määrä on tällä hetkellä korkeampi kuin koskaan aiemmin. Voi olla puhtaasti muoti-ilmiö, mutta taustalla voi olla myös e-pillerijäämien ihmiseen aiheuttamia muutoksia.
- Anonyymi
Onko tuosta e-pillerijäämistä veteen teoriasta jotain faktaa?Vai onko ihan jonkun päästä keksitty juttu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tuosta e-pillerijäämistä veteen teoriasta jotain faktaa?Vai onko ihan jonkun päästä keksitty juttu?
Kaikilla kemikaaleilla on vaikutuksia.
Kannattaa käyttää kondomia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikilla kemikaaleilla on vaikutuksia.
Kannattaa käyttää kondomia.Luonnollinen ehkäisykeino on rintaruokinta, vl-äidit eivät imetä lapsia pitkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikilla kemikaaleilla on vaikutuksia.
Kannattaa käyttää kondomia.No eipä saa sitte lapsilisiä kun ehkäisee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luonnollinen ehkäisykeino on rintaruokinta, vl-äidit eivät imetä lapsia pitkään.
WHO suosittelee imetystä 2 vuotiaaksi saakka.
Täysimetys kannattaa aloittaa heti ensimmäiselle lapselle. Täysimetystä suositellaan n. 6 kk ikään, sen jälkeen kiinteän ruoan lisänä. Kun imetystä jatkaa, eikä pidä taukoja, kuukautiset pysyy poissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
WHO suosittelee imetystä 2 vuotiaaksi saakka.
Täysimetys kannattaa aloittaa heti ensimmäiselle lapselle. Täysimetystä suositellaan n. 6 kk ikään, sen jälkeen kiinteän ruoan lisänä. Kun imetystä jatkaa, eikä pidä taukoja, kuukautiset pysyy poissa.Ei pidä paikkaansa, kokemuksesta sanon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa, kokemuksesta sanon.
Ei toimi kaikilla imetys keino
- Anonyymi
Kalojen osalta on, uroskalat voivat feminiinistyä, niille voi esim. kehittyä munasolujen esiasteita. Pitkäaikainen altistus johtaa lisääntymiskyvyn heikkenemiseen ja jopa kalakannan romahtamiseen. Kanadassa on tehty tutkimus, jossa järvi käsiteltiin e-pillereissä yleisesti käytetyllä etinyyliestradiolilla. Käsittely johti kalapopulaation romahtamiseen.
- Anonyymi
Ihmisten osalta asiasta ei ole tarpeeksi tutkimusdataa, että voitaisiin sanoa varmuudella mitään, mutta e-pillerijäämiä pidetään yhtenä mahdollisena syynä hedelmällisyyden romahdukseen. Monia muitakin on.
- Anonyymi
Kuka muu kuin perhe itse voisi määritellä ehkäisyn tarpeen kiireellisyyden tai yleensäkään tarpeellisuuden? Asia on perheen sisäinen, ehdon vallan asia, ja siten omantunnon kysymys. Kuolemanvaarallisuus tuntuu aika kolkolta hätä tilanteelta. Lääkärin kanssa voisi kuvitella että korkeintaan perhe voisi asiasta keskustella. Muille se ei kuulu.
- Anonyymi
Tiedän VL😬lääkärin, joka ei saanut kuin kaksi lasta. Epäilyttävää?
- Anonyymi
Oma asiansa....
- Anonyymi
Niin.Eihän tosi uskovia paljo olekaan.Vaikka lauma on jotain n100000.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin.Eihän tosi uskovia paljo olekaan.Vaikka lauma on jotain n100000.
Ei lähellekäänkaikki ,jotka käyvät suviseuroissa, ole lessuja.
Srk,n jäsenmaksun maksajia on n 30 000. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei lähellekäänkaikki ,jotka käyvät suviseuroissa, ole lessuja.
Srk,n jäsenmaksun maksajia on n 30 000.On tää aika villiä menoa.Tästä kylältä muutaman vuoden sisään usiampia perhekunnittain lähetty tästä uskosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tää aika villiä menoa.Tästä kylältä muutaman vuoden sisään usiampia perhekunnittain lähetty tästä uskosta.
hyvä kehitys
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tää aika villiä menoa.Tästä kylältä muutaman vuoden sisään usiampia perhekunnittain lähetty tästä uskosta.
Suuri luopumus ja elävän evankeliumin leviäminen muualla maailmassa ovat ajan merkkien täyttymistä. "Tule Herra Jeesus sua odottaa, seurakunta taisteleva päällä maan!"
- Anonyymi
Mää tiijän lääkärin ja ekonomin jotka ei saanu sattumalta ku yhen pojan...
- Anonyymi
Vahusneuvosto asialle vai mikä se nyt oli. Vanhat pukit saa syntyvyyden nousuun!
Kokemuksen voimalla. - Anonyymi
Ois kiva elää parisuhteessa jos emäntä ei tulis paksuksi.Sais paljaalla nylkyttää niin paljo ku haluaa.
- Anonyymi
Kyllä sitä siihenki hommaan leipääntyy jossaki vaiheessa.
- Anonyymi
Oot aivan oikiassa. Akka on nii lihanhimonen että sen pitäs saaha olla panemassa aivan joka välissä. On surkiaa kun koko ajan saa pelätä millon tommonen akka on taas paksuna.

Mistä niitä kunnolla lihanhimoisia naisia löytyy?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oot aivan oikiassa. Akka on nii lihanhimonen että sen pitäs saaha olla panemassa aivan joka välissä. On surkiaa kun koko ajan saa pelätä millon tommonen akka on taas paksuna.
Oot varmaan lestat puhuja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oot varmaan lestat puhuja
tai sit et oo kuullutkaan koko sanaa lesta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oot aivan oikiassa. Akka on nii lihanhimonen että sen pitäs saaha olla panemassa aivan joka välissä. On surkiaa kun koko ajan saa pelätä millon tommonen akka on taas paksuna.
Moni mies kadehtii ongelmaasi ja itsehän vaimosi sen lapsen kantaa ja synnyttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni mies kadehtii ongelmaasi ja itsehän vaimosi sen lapsen kantaa ja synnyttää.
Minullakin olisi lihanhimoja rouvaa enemmän, eipähän noita taivaantaimia siunaannu, jos ei pääse istuttamaan siementä.
- Anonyymi
Aloittajan mukaan vl:n perhekoko on pienentynyt. Sehän on hyvä uutinen. Vihdoinkin he ovat tulleet järkiinsä. Siis jotain edistystä on tapahtunut.
- Anonyymi
Mielenterveydellisistä syistä kohonnut itsemurhariski tilanteissa, joissa havaitaan naisen toistuvien raskauksien aikana sairastuvan syvään raskauden aikaiseen masennukseen tai synnytyksen jälkeiseen masennukseen.
- Anonyymi
Niin, eikä senkään tarvitse itsemurha riskeihin saakka mennä. Kuulostaa kovin dramaattiselta. Koska eihän ehkäisy ainakaan terveyden suojelemiseksi ole mikään synti vaan velvollisuus .
- Anonyymi
Tulee aika, jolloin sanotaan: 'Autuaita ovat hedelmättömät, autuaita ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole lasta ruokkineet.' Luuk. 23:29.
Syntyvyys on historiallisen alhaalla, ajan merkit täyttyvät yksi toisensa jälkeen. - Anonyymi
Epä uskoisen kanssa ei voi perustaa perhettä ainoastaan lestadiolaisen etiikalla ja moraalilla varustettu lapsi on terve tullut tähän maailmaan muut menevät helvettiin
- Anonyymi
syntyvällä lapsella ei ole korva koruja joten se on taivas kelpoinen loput ovat pois poikenneita juutalaisrtkin ihmetteli kuinka voi mennä takaa kohtuun jos on uudesti syntyny monesti vanhoilla ei ole hampaita joten ne joutuvat helvettiin sata vuotias olkoon kirottu joten he eivät ole menossa taivaaseen ainoastaan jumalan lapset mutta jos et ole syntynyt ei ole toivoakaan

esim.abortti on synti koska sen estäminen ei ole takaisin kohtuun menemistä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
esim.abortti on synti koska sen estäminen ei ole takaisin kohtuun menemistä
ensin oli muna ja kana sen jälkeen ihminen luonnon toteuttamaa suunnitelmaa ei voi valita se on mahdottomuus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ensin oli muna ja kana sen jälkeen ihminen luonnon toteuttamaa suunnitelmaa ei voi valita se on mahdottomuus
toisin sanoin järjestelmän takaisin paluu on tulevaisuudessa liki tekemätön paikka kaikille uskoville
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
toisin sanoin järjestelmän takaisin paluu on tulevaisuudessa liki tekemätön paikka kaikille uskoville
menetelmän kierto kulku takaa toimivan liki arvon jonka suunnitelmassa ei näy loppua ennenkuin taivaassa sen jälkeen kun enkelit ovat nähneet hyväksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
syntyvällä lapsella ei ole korva koruja joten se on taivas kelpoinen loput ovat pois poikenneita juutalaisrtkin ihmetteli kuinka voi mennä takaa kohtuun jos on uudesti syntyny monesti vanhoilla ei ole hampaita joten ne joutuvat helvettiin sata vuotias olkoon kirottu joten he eivät ole menossa taivaaseen ainoastaan jumalan lapset mutta jos et ole syntynyt ei ole toivoakaan
Et ole ajatellut opetella suomenkielen alkeita?
- Anonyymi
Uskovainen kaverini sanoi ettei vehkeet pelaa kun sai vain viisi lasta. Tästä on aikaa jo 30 vuotta. Ei uskaltanut sanoa totuutta.
- Anonyymi
lapset ovat jumalan lahja jotkut eivät saa ollenkaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lapset ovat jumalan lahja jotkut eivät saa ollenkaan
itteä harmittaa et muille ei suotu mahdollisuutta saada 16 lasta kaverit vaan ilkkuu et ei susta ole hoitamaan lapsia ei se jumala tollaselle anna puolisoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
itteä harmittaa et muille ei suotu mahdollisuutta saada 16 lasta kaverit vaan ilkkuu et ei susta ole hoitamaan lapsia ei se jumala tollaselle anna puolisoa
sun täytyy olla yksin et saa tavata epä uskosia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sun täytyy olla yksin et saa tavata epä uskosia
sitä ne sanoo kaikella rakkaudella
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sitä ne sanoo kaikella rakkaudella
tämä on srk opetusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tämä on srk opetusta
Jos sulla ei ole rahaa et voi elättää perhettä ei voi olla pari suhteessa jos ei ole rahaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sulla ei ole rahaa et voi elättää perhettä ei voi olla pari suhteessa jos ei ole rahaa
nämä ovat srkn pyhän hengen neuvoja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
nämä ovat srkn pyhän hengen neuvoja
Se pistää ne kirskuu hampaat irvessä lähimmäisille ja puhuu rakkaudeksi saa uskoa synnit anteeksi ja käytös on aivan muuta
- Anonyymi
hoito miehet ajo heterot liikkeestä joukko oppi on homoutta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hoito miehet ajo heterot liikkeestä joukko oppi on homoutta
ei se tehnyt muuta kuin niistä homoja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei se tehnyt muuta kuin niistä homoja
isä anna heille anteeksi kun he eivät tiedä mitä he tekevät
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
isä anna heille anteeksi kun he eivät tiedä mitä he tekevät
jotka ei pystynyt vastaamaan seksuaalisesti kieroutunutta yhteisöä sitä homoilivat ja lesboilivat kaikki muun suku puoliset seksuaalisuhteet on srkssa paitsi heterot
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jotka ei pystynyt vastaamaan seksuaalisesti kieroutunutta yhteisöä sitä homoilivat ja lesboilivat kaikki muun suku puoliset seksuaalisuhteet on srkssa paitsi heterot
Se joka puuttuu heidän opetuksesta on seksuaalisuus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se joka puuttuu heidän opetuksesta on seksuaalisuus
Normaalisti koulussa annetaan suku puoli sivistystä jota esim lestadiolaosille ei anneta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Normaalisti koulussa annetaan suku puoli sivistystä jota esim lestadiolaosille ei anneta
esim isä yrittää antaa lapselle seksuaalisuus sivistystä raiskaamalla sen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
esim isä yrittää antaa lapselle seksuaalisuus sivistystä raiskaamalla sen
seksuaalisuudesta lahko ei ole tehnyt parannusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
seksuaalisuudesta lahko ei ole tehnyt parannusta
Liian vähän seksuaalisuutta liian paljon paljon syntiä pitäisi sellainen normaali seksuaalisuus sääntö ajaa läpi kun eivät tiedä mikä on oikein
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liian vähän seksuaalisuutta liian paljon paljon syntiä pitäisi sellainen normaali seksuaalisuus sääntö ajaa läpi kun eivät tiedä mikä on oikein
laittaa kahleisiin jotta kanssa ihmisillä on parempi olla esim kieltää uskon asioista puhuminen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
laittaa kahleisiin jotta kanssa ihmisillä on parempi olla esim kieltää uskon asioista puhuminen
eli lestadiolaisille pitää asettaa säännöt jota niitten pitää tiukasti noudattaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eli lestadiolaisille pitää asettaa säännöt jota niitten pitää tiukasti noudattaa
taas arvo lain muukaan esim rasismi sääntö ettei voi tuomita muita uskontoja kadotukseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
taas arvo lain muukaan esim rasismi sääntö ettei voi tuomita muita uskontoja kadotukseen
se on uskon rauhan häiritsemistä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se on uskon rauhan häiritsemistä
paljonkoham lestadiolaiset aiheuttaa mieli pahaa saarnoillaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
paljonkoham lestadiolaiset aiheuttaa mieli pahaa saarnoillaan
se ei ole sopivaa käytöstä jos joku loukkaa mielensä lesta puhujan saarnaa eli pitää puhuvan pitää puhua niin että kaikille tulee onnistunut olo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se ei ole sopivaa käytöstä jos joku loukkaa mielensä lesta puhujan saarnaa eli pitää puhuvan pitää puhua niin että kaikille tulee onnistunut olo
sen pitää kehua ihmisiä ja sanoo kuinka loistavia ne on etc
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lapset ovat jumalan lahja jotkut eivät saa ollenkaan
Onko se nyt varsinainen lahja?sen eteen pitää tehä paljon työtä.Puoliso pitää lötyää ym.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko se nyt varsinainen lahja?sen eteen pitää tehä paljon työtä.Puoliso pitää lötyää ym.
Jumalan lapselle puoliso johdatetaan ei tarvitse huolehtia mistään voi olla kuin kedon kukka
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan lapselle puoliso johdatetaan ei tarvitse huolehtia mistään voi olla kuin kedon kukka
ja maailman perkele kadehtii ne on vätyksiä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja maailman perkele kadehtii ne on vätyksiä
paavakin mukaan on hyvä pysyä poika miehenö
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
paavakin mukaan on hyvä pysyä poika miehenö
paavalin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
paavalin
aillö oni kyllä vainojeesus oli na
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
aillö oni kyllä vainojeesus oli na
naimisissa kanssa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
naimisissa kanssa
ja sillä oli perhe ja kaksi lasta
- Anonyymi
mene ja tiedä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mene ja tiedä
tai ei tarvitaan tietää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tai ei tarvitaan tietää
oliko
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan lapselle puoliso johdatetaan ei tarvitse huolehtia mistään voi olla kuin kedon kukka
Näyttää siltä että ei ainakaan kaikille ole johdettu sitä oikeaa puolisoa.Jos toi teoria pitää paikkaansa.
Minun neljä sisarusta päätynyt avioeroon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sulla ei ole rahaa et voi elättää perhettä ei voi olla pari suhteessa jos ei ole rahaa
Mitä tarkoitat ilmaisullasi "perhettä ei voi olla pari"?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan lapselle puoliso johdatetaan ei tarvitse huolehtia mistään voi olla kuin kedon kukka
Mulle johdatettiin aivan väärä eukko. Ei ole ollut mitään mielenkiintoa sitä kohtaan aikoihin. muutama kuukausi naimisiin menosta alko selvitä tämä hullu teko. Nyt oon kärsiny pitkästi yli 30 vuotta tätä kurjaa liittoa, kuolemaa ootellessa. Voin sanoa että koko elämä on pilalla.

lesta suhteet tiedetään kaverilta kysytään saunassa et voiko sen eukkoa katsella ja jiorutaan et se himoitsee lesta naisia ja sit kytätään onneton ilme päällä seuroissa uskollisena seura kunnalle kun se on niin puhtoinen et se pitää kaikista huolen

joo on varjelus mukana
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joo on varjelus mukana
ei lankee ainakaan lesta naiseen moni muu on parempi esim jenni simuna
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei lankee ainakaan lesta naiseen moni muu on parempi esim jenni simuna
tai jos siellä sattuu olemaan normi uskovainen kiimaset lesta ukot heittelee siitä pervoja kommentteja ja sen kateelliset nais ystävät tulevat heti iholle vääntämään jotakin outoa teko pyhää mongerrusta ettei se ole susta kiinnostunut kun kerran vaihtaa katseilta sen kanssa

ei siellä muotti yhteisössä pääse syntymään twrveirä suhteita ja sitä ku tulee ongelmia ne selittää ihmisille kun perheellä om ongelmia yhteisön kunta vie lapset ja muuta säälittävää paskaa ja vetävät marttyyri ilmeen päälle

kun ne himot ne valtavat himot kauhea synti akla huppii tasa jalkaa suvi seruroissa täytyy tehdä töitä ja aivo pesee rippi koulu ikäisiä lapsia raamattu paskalla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kun ne himot ne valtavat himot kauhea synti akla huppii tasa jalkaa suvi seruroissa täytyy tehdä töitä ja aivo pesee rippi koulu ikäisiä lapsia raamattu paskalla
jotka eivät efes tiedä kuka jeesus on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jotka eivät efes tiedä kuka jeesus on
kuka niitten lapsista pitää huolen jotka ei ole valinnut vanhempiaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kun ne himot ne valtavat himot kauhea synti akla huppii tasa jalkaa suvi seruroissa täytyy tehdä töitä ja aivo pesee rippi koulu ikäisiä lapsia raamattu paskalla
Varmaan akalla oli pää kipeä tai sitä se olisi tarvinnut nitro purkkia jos ei olis lagtonu läpi sormien
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan akalla oli pää kipeä tai sitä se olisi tarvinnut nitro purkkia jos ei olis lagtonu läpi sormien
kagypnu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kagypnu
kattonu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kattonu
Jos sitä olis kattonu vaan ihmetellen olisko se hakannu itseään ja hyppiny pitkin maita ja mantuja hullun lailla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää siltä että ei ainakaan kaikille ole johdettu sitä oikeaa puolisoa.Jos toi teoria pitää paikkaansa.
Minun neljä sisarusta päätynyt avioeroon.no miten perustelette sitä oikeaa uskoanne vain tässä uskossa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no miten perustelette sitä oikeaa uskoanne vain tässä uskossa
Mun näkemyksen mukaan jos siellä on oikee uskonen sitä kadehditaan ja tehdään kaikkensa ettei ne kohtaus ja niitä vahdataan ja jiorutaan ja kytätään lesta perkele on heti paikalla jos jotakin tapahtuu pitää olla täysin jumalan johdatuksessa niin ei pääsisi virhettä tapahtumaan eli ei yhtään virhettä sen tietää jos sellaisen teet kukaan ei tule silittelee päätä tai korvaa olet oman onnen nokassa yhteisö josta ei saa mitään
- Anonyymi
miten sen nyt ottaa

mum kohtmat uskovaiset miikka lehto ajo ja judit hurtig
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mum kohtmat uskovaiset miikka lehto ajo ja judit hurtig
plus jos teet oikeita asioita oman uskosi mukaan tapahtuu aina jotakin hyvää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
plus jos teet oikeita asioita oman uskosi mukaan tapahtuu aina jotakin hyvää
siellä on muutama srk myrkyn niellyt ihminen jotka ei ole sitä mitä niille on uskoteltu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siellä on muutama srk myrkyn niellyt ihminen jotka ei ole sitä mitä niille on uskoteltu
aivo pesu oppilas
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
aivo pesu oppilas
yhteisö joka tunkee ongelmansa ulko puolelle ja kun se muistuttaa itsestään ja joku herää ne kääntää heränneen ihmisen siirtämään yhteisön ongelmat ulkona pioliseen välittämättä kyseisestä ihmisestä tippaakaan eli kusettavat ja käyttävät hyväksi

sairasta porukkaa
- Anonyymi
ja absalom pakeni ja jäi päästään kiinni puuhun ja kuoli
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja absalom pakeni ja jäi päästään kiinni puuhun ja kuoli
vai oliko pitkä tukka
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vai oliko pitkä tukka
mites sen jodsefin kanssa möivätkö venäläisille ja putin tuli ja kosti kun srk raha hävisi sen pussista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mites sen jodsefin kanssa möivätkö venäläisille ja putin tuli ja kosti kun srk raha hävisi sen pussista
entäs mooseksen lapset kun söivät mannaa korvessa ja jeesus oli elämän leipä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
entäs mooseksen lapset kun söivät mannaa korvessa ja jeesus oli elämän leipä
Tai sapatti rikkomus josta jeesus mestattiin kuka lesta sen teki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sapatti rikkomus josta jeesus mestattiin kuka lesta sen teki
juudas vai ainakin sai hyvät rahat 30 hopea rahaa sai tehdä pelto töitä kun varas sitten kuolikin jeesuksen kanssa ristillä ja juutalaisia harmitti kun lain taulut hävisi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
juudas vai ainakin sai hyvät rahat 30 hopea rahaa sai tehdä pelto töitä kun varas sitten kuolikin jeesuksen kanssa ristillä ja juutalaisia harmitti kun lain taulut hävisi
oliko se sunnuntai se lestojen sapatti rikkomus kun adam lankea syntiin vai keskiviikkonako se tapahtuu kumpi ke vai su
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
oliko se sunnuntai se lestojen sapatti rikkomus kun adam lankea syntiin vai keskiviikkonako se tapahtuu kumpi ke vai su
lohikäärme sitä luikertelu paratiisista seuroihin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lohikäärme sitä luikertelu paratiisista seuroihin
mille ei nyt tullut oliko se luther teidän oppi isä vai lestaduus ainakin isämme uskovat ennen oliko se jeesus vai adam ainakin raattamas perusti lahkon joten lestadius ei voi olla sen nimi oliko se vara jeesus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mille ei nyt tullut oliko se luther teidän oppi isä vai lestaduus ainakin isämme uskovat ennen oliko se jeesus vai adam ainakin raattamas perusti lahkon joten lestadius ei voi olla sen nimi oliko se vara jeesus
niin miten se meni oliko se raamattu elämän ylin ohje oppi kirja kenet tapoitte ettei vain ollut daavid
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niin miten se meni oliko se raamattu elämän ylin ohje oppi kirja kenet tapoitte ettei vain ollut daavid
kulkiko puhujat suvareissa homo tarra taka puolessa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kulkiko puhujat suvareissa homo tarra taka puolessa
vai oliko se neiti kesä heinä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vai oliko se neiti kesä heinä
oliko niitä suku puolia useampia kuin kaksi mitä sanoo profeetta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
oliko niitä suku puolia useampia kuin kaksi mitä sanoo profeetta
entä kellon viisari mihin se osoittaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
entä kellon viisari mihin se osoittaa
Naathan olikin ainut jonka profeetta paransi sekös harmitti juutalaisia loput meni varmaan meni lääkärin puheille ja söi lääkkeitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naathan olikin ainut jonka profeetta paransi sekös harmitti juutalaisia loput meni varmaan meni lääkärin puheille ja söi lääkkeitä
mites se abrahamin tarina meni pelastiko isak ismaelin vai töiste päin haukkuko saara hagaria vai toisin päin kuka uhras ja kenet tuliko saraista verinen sarah vai murhaaja vai oliko sarai nasaali
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mites se abrahamin tarina meni pelastiko isak ismaelin vai töiste päin haukkuko saara hagaria vai toisin päin kuka uhras ja kenet tuliko saraista verinen sarah vai murhaaja vai oliko sarai nasaali
ai niin oliko tää pallo kun lutterin mielestä ei
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ai niin oliko tää pallo kun lutterin mielestä ei
Jos tää on pallo niin kaartuuko aurinko oikealle vai vasemmalle mutta kun tää on lätty niin eihän se voi kaartua kuin vasemmalle sinnenhän ne muutkin menee vai sittenkin oikealle vai vasemmalle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tää on pallo niin kaartuuko aurinko oikealle vai vasemmalle mutta kun tää on lätty niin eihän se voi kaartua kuin vasemmalle sinnenhän ne muutkin menee vai sittenkin oikealle vai vasemmalle
pitääköhän lukee taas kirjasta miten asiat on kun ei muuten tiedä puhkssen siöät päästä etten voi lukea kuin sokean kirjoitusta erehtymisen vaaraa ei ole kun ei näe mitään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pitääköhän lukee taas kirjasta miten asiat on kun ei muuten tiedä puhkssen siöät päästä etten voi lukea kuin sokean kirjoitusta erehtymisen vaaraa ei ole kun ei näe mitään
Aivot ei toimi ja opettaja nauraa jos käytän niitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivot ei toimi ja opettaja nauraa jos käytän niitä
ni oliko nää mun kirjoitukset ish vai jotakin muuta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ni oliko nää mun kirjoitukset ish vai jotakin muuta
Vai li nai ish
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai li nai ish
Perinteisessä konfutselaisessa filosofiassa li on eettinen käsite, joka voidaan kääntää laajasti "riitiksi". Wing-tsit Chanin mukaan li viittasi alun perin uskonnollisiin uhrauksiin, mutta se on alkanut tarkoittaa "rituaalia" laajassa merkityksessä, ja mahdollisia käännöksiä ovat "seremonia", "rituaali", "soistuvuus", "asianmukaisuus" ja "hyvä muoto".[1] Hu Shih huomauttaa, että jotkut länsimaiset tutkijat ovat "jopa rinnastaneet li:n luonnonlakiin"
Nimellä Mai on erilaisia merkityksiä ja alkuperää kielen ja kulttuurin mukaan. Se tarkoittaa arabiaksi "vettä", joka on muunnelma sanasta "ma". Virossa, norjassa, tanskassa ja bretonissa Mai on lyhennetty muoto latinankielisestä nimestä Maria, joka on johdettu kreikkalaisesta nimestä Maria, joka itse on johdettu heprealaisesta nimestä Miriam, joka viittaa Mooseksen sisareen Vanhassa testamentissa. Siksi nimi Mai voi tarkoittaa myös 'rakas' tai 'rakkaus.' Japanin kielessä se liittyy merkityksiin 'tanssi' tai 'pellavaapu' ja se voi yhdistää ma-merkityksen 'todellinen' tai 'aito' ja ai, joka tarkoittaa 'rakkautta' tai 'kiintymystä.' Vietnamin kielessä nimi tulee kiinalais-vietnamilaisesta sanasta, joka viittaa lajiin Prunlum' tai 'apu', jolloin se tarkoittaa 'Prunum' theap's.
Nimi "Shi" on kiinalaista alkuperää ja sillä on useita merkityksiä sen kirjoittamiseen käytetyistä erityisistä merkeistä riippuen. Yksi yleinen merkitys on "runous" tai "jae", koska se liittyy muinaisen Kiinan kirjalliseen perinteeseen. Lisäksi "Shi" voi tarkoittaa myös "kiveä" tai "kiveä", joka symboloi voimaa ja vakautta. Se on unisex-nimi ja se voidaan antaa sekä pojille että tytöille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perinteisessä konfutselaisessa filosofiassa li on eettinen käsite, joka voidaan kääntää laajasti "riitiksi". Wing-tsit Chanin mukaan li viittasi alun perin uskonnollisiin uhrauksiin, mutta se on alkanut tarkoittaa "rituaalia" laajassa merkityksessä, ja mahdollisia käännöksiä ovat "seremonia", "rituaali", "soistuvuus", "asianmukaisuus" ja "hyvä muoto".[1] Hu Shih huomauttaa, että jotkut länsimaiset tutkijat ovat "jopa rinnastaneet li:n luonnonlakiin"
Nimellä Mai on erilaisia merkityksiä ja alkuperää kielen ja kulttuurin mukaan. Se tarkoittaa arabiaksi "vettä", joka on muunnelma sanasta "ma". Virossa, norjassa, tanskassa ja bretonissa Mai on lyhennetty muoto latinankielisestä nimestä Maria, joka on johdettu kreikkalaisesta nimestä Maria, joka itse on johdettu heprealaisesta nimestä Miriam, joka viittaa Mooseksen sisareen Vanhassa testamentissa. Siksi nimi Mai voi tarkoittaa myös 'rakas' tai 'rakkaus.' Japanin kielessä se liittyy merkityksiin 'tanssi' tai 'pellavaapu' ja se voi yhdistää ma-merkityksen 'todellinen' tai 'aito' ja ai, joka tarkoittaa 'rakkautta' tai 'kiintymystä.' Vietnamin kielessä nimi tulee kiinalais-vietnamilaisesta sanasta, joka viittaa lajiin Prunlum' tai 'apu', jolloin se tarkoittaa 'Prunum' theap's.
Nimi "Shi" on kiinalaista alkuperää ja sillä on useita merkityksiä sen kirjoittamiseen käytetyistä erityisistä merkeistä riippuen. Yksi yleinen merkitys on "runous" tai "jae", koska se liittyy muinaisen Kiinan kirjalliseen perinteeseen. Lisäksi "Shi" voi tarkoittaa myös "kiveä" tai "kiveä", joka symboloi voimaa ja vakautta. Se on unisex-nimi ja se voidaan antaa sekä pojille että tytöille.SRK=sarai=nasaali murhaaja verinen sarah
- Anonyymi
Kännykkä miehillä housujentaskuissa tappaa siittiöt.
- Anonyymi
Niin joo sepä se
- Anonyymi
Ketään ei voi pakottaa nus*imaan joka välissä tai joka yö. Mitä vähempi nus*it niin sitä vähempi rakkaita lapsia jotka sitten kieltää uskonsa ku lähestyvät murrosikää. On vain pelkästään hyvä asia jos lapsia on mahdollisimman vähäsen.
- Anonyymi
Hedelmällisyys on heikentynyt ja toinen, minkä olen laittanu merkille ja josta on varmasti myös tutkimusdataa on se, että seksuaalivähemmistöihin syntyviä on enemmän, kuin ennen. Enkä tarkoita sitä, että useammat ovat uskaltaneet tulla ulos kaapista. Ei. Yhä useampi on joko biseksuaali, homoseksuaali tai aseksuaali. Uskovainen ei voi toteuttaa taipumuksiaan, jos ne kohdistuu samaa sukupuolta kohtaan. Aseksuaalien ei tarvi toteuttaa mitään, koska ne tarpeet puuttuu. Moni aseksuaali kuitenkin saattaa päätyä avioliittoon erinäisistä syistä. Itsekin olen aseksuaalinen mies, joka elän heteroavioliitossa, eli ainoassa Jumalalle kelpaavassa avioliitossa. Meillä ei ole ainuttakaan lasta. Aviopuolisoni kanssa teemme kaikkea muuta, kuin ns. petipuuhia. Me matkustamme, hoidamme muiden lapsia jne. Tiedän, että aseksuaaleja on nykyään paljon enemmän, mitä ennen.
- Anonyymi
Ohhoh. Puuttuuko seksuaalisuus siten kokonaan? Kuinka puoliso sitten pärjää - haluinensa?
- Anonyymi
mun mielestä homoutta ja heteroutta voi toteuttaa sen mukaan kuka on kyseessä jos on joku paritus vimmanen voi olla homon kanssa tai jos on homo voi olla heteron kanssa ettei tule paria
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ohhoh. Puuttuuko seksuaalisuus siten kokonaan? Kuinka puoliso sitten pärjää - haluinensa?
Vilja on homo
- Anonyymi
Varmaankin kaikki heteriudesta ulkona olevat suhteet jotka ei kestä heteroita niillä on joku paritus ongelma varmaa kin just niitä pedo fiilejä
- Anonyymi
Tarkoittanet perhekoon muutosta?
Myös toisella puolen maapalloa on ihmisiä, joille siittimen viihdekäyttö on vierasta:
https://www.zepnews.com/2025/08/04/inside-the-hectic-life-of-australias-biggest-family/?fbclid=IwY2xjawL-xElleHRuA2FlbQIxMABicmlkETB0VmljdGV4V2E0TVdUb1J1AR6Dwox5cP53TwXPvnkuQU84hPDne1OBaPLvGhOF5_slhuHxTLcp6qspVFQrow_aem_WQTjR0QYodnZXbV0bKl5Gw - Anonyymi
Kyllä suurin syy perhekoon pienenemiseen on niinki hullujuttu kuin älypuhelin.
Jos pariskunta räplää mieluummin puhelinta sängyssä kuin hiplaisi puolisoaan.
Älypyhelin vie ajan kaikelta muulta hyödylliseltä tekemiseltä.
Meillä tehtiin 2 vuotta siten päätös että puhelimet laitetaan eteisen pöydälle hyvissäajoin ennen nukkumaan menoa jossa ne saavat olla aamuun asti. Kun kumpikaan ei räplää puhelinta illan aikana jää aikaa toisille.
Lapset saavat alkunsa laadukkaasta yhdynnästä ja niitä yhdyntäkertoja tulee enemmän kun ei kumpikaa somettele joka ilta.
Tätä juttua kirjoitan yövuorossa tuöpaikan tietokoneella.- Anonyymi
Voi lapsen alulle paneva yhdyntä olla väljähtänyttäkin seksiä, mutta kukapa sellaista kaipaisi. Kun ei suju, jää harrastamatta.
- Anonyymi
Yhteen aikaan puhuttiin, suurten perheiden äitejä voi verrata toimitusjohtajiin, koska he pystyvät organisoimaan niin ison perheen kaiken elämiseen liittyvät asiat.
Mitä toimitusjohtaja tekee firmoissa, sehän määrää muut tekemään kaiken työn, itse vaan johtaa työntekoa ja toimintaa .
Suuret perheet eivät muuten toimi. Jos joku ei johda toimintaa. Mutta ketkä ovat sitten nämä työmuurahaiset, jotka sen valtavan määrän työtä tekevät?- Anonyymi
Heh, kumpa jäisikin vanhemmille pelkkä piallysmiehen rooli edes joskus! Myös käsityksesi tj:n toimenkuvasta on hyvin rajoittunut.

Myöhempi startti, ei avioiduta enää yhtä nuorina kuin aiemmin.
- Anonyymi
Hyvä kommentti, hoitokokousten jälkeen sanottiin, että mahdollisimman pian naimisiin, ettei tuli lihallisia kiusauksia. Tarkoitettiin varmaan itsetyydytystä.
- Anonyymi
Totisessa uskossa elävä hyväksyy ehkäisymenetelmäksi vain ja ainoastaan anaalisen yhdynnän. Myös coitus interruptus sallitaan, mutta se ei ole luotettava, koska elimestä voi vuotaa siittävää heraa jo ennen siemenen syöksymistä.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude27415289Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12710242Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089410Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237176Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826577Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1766267Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335665Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole495143Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282022IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1511727