KUUMUUS

Mitä ystävät ja kansalaiset tuumailee kesän kuumuudesta? Minä asun maalla ja täällä on aina töitä ilmoista riippumatta. Nyt on ollut talven polttopuiden kärrääminen ja pinoaminen ajankohtaista ja hiki virtaa ja pää humisee, mutta pakko on jaksaa! Onko se rääkkäystä vai voiko sanoa äijälle että nyt riittä?! Mutta jos lopettaa hommat niin mitä sitten polttaa talvella?
131020
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

työtä illan viiletessä ja yöllä.

Äänestä

ja kaikki liikenevät tilat katoksessa, sillä otin moottorisahan kauniiseen käteen ja sahasin arviolta 20 kuutiota pintoja, osa meni liiteriin sellaisenaan, osa piti napsia kirveellä halki, mutta helteistä huolimatta puut ovat suorissa pinoissa ja kuivia.

Kelpaa talvellakin saunaa lämmitellä, mutta lisäksi vielä keitellä liedellä puurot ja vellit, sekä nauttia siitä lämmöstä kun pakkanen paukkuu nurkissa.

Hommiin vain ja sitten vasta lomalle sielläkin, kun puut ovat suojassa ja urakka ohi.

Ohhoi, oikaisenpa tuohon takapihalle aurinkoon koko ruhoni, nautin illan viimeisistä säteistä ja katson kuinka siistiä pihalla taas on. Kaikki purut ja lastut siivottu, nurmikko leikattu ja kukat kukkivat.
Oman pellon mansikoita otan kulhollisen iltapalaksi, laiskottelen nyt hyvällä omallatunnolla kun suurin puusouvi on tehty.

PS. Pitäisi kaataa muutama vanha koivu, mutta liehutelkoot ne nyt lehviänsä kesäisessä tuulessa pihaani varjostaen, sillä ei ole tilaa puille, ja polttopuutahan nuo vanhat koivut ovat.

Helteestä huolimatta; Työn iloa joilla työtä on ja leppoisaa loikoilua heille joilla siihen on aikaa.

Äänestä
  • Lämmintä on ,mutta ei valiteta.Talvella on kyl-
    mä.Minäkin tänä aamuna nykäisin puoli kuuden aikaan moottori sahan metsässä käyntiin.Silloin
    on vielä pari kolme tuntia viileää.
    Parin kolmen talven puut on jo varastossa,mutta
    nyt kun kaatelee lepikkoa,niin talvella vedän ne
    moottori kelkalla pois.
    On se hyvä, kun on terveellistä toimintaa näin
    eläke päivinä.Paarmat ja itikat voisi olla enem-
    män ihmis ystävällisempiä.Mutta kun talvella on
    parikymmentä astetta pakkasta,niin vähemmän pör-
    räävät.Ei muuta kun työ intoa kovasti kaikille.
    Minulla sauna lämpiää joka ilta.

    Äänestä

  • jenkaten kirjoitti:

    Lämmintä on ,mutta ei valiteta.Talvella on kyl-
    mä.Minäkin tänä aamuna nykäisin puoli kuuden aikaan moottori sahan metsässä käyntiin.Silloin
    on vielä pari kolme tuntia viileää.
    Parin kolmen talven puut on jo varastossa,mutta
    nyt kun kaatelee lepikkoa,niin talvella vedän ne
    moottori kelkalla pois.
    On se hyvä, kun on terveellistä toimintaa näin
    eläke päivinä.Paarmat ja itikat voisi olla enem-
    män ihmis ystävällisempiä.Mutta kun talvella on
    parikymmentä astetta pakkasta,niin vähemmän pör-
    räävät.Ei muuta kun työ intoa kovasti kaikille.
    Minulla sauna lämpiää joka ilta.

    VAU - olet sankari, en usko että jaksaisin kaataa ja katkoa puita luonnossa.
    Oletan että olet vielä nuori ja mahdollisesti intoa täynnä - kun olet tosiaan 60 niin voimat ja into ja kiinnostus häipyy jonnekin. Minä olen tehnyt kaikelaisia hommia, mutta nyt en viitsisi muuta kun levätä keinussa ja lukea hyvää kirjaa, ja sitäkin hyvällä omallatunnolla.
    Kaikkea hyvää!

    Äänestä

ainaski meikäläiselle ottaa lujille! Mun elimistö ei vain yksinkertaisesti ole tehty kestämään kuumuutta! Tekee vähän oksettavan olon ja vatsa sekaisin!! Yöllä ei nukuta eikä oikein päivälläkään jne.. Mutta en valita, tätä on kuiteski niin vähän aikaa!

Äänestä
  • eläkkeellä ,eihän sinua kukaan eikä mikään pakoita tekemään niitä töitä päivällä ,sinähän voit tehdä niitä audingon laskettua --tai sitten aamusella kun ei päivä ole vielä päässyt kuumenemaan . Ja siestaa on lupa pitää täälä pohjolassakin --ei se ole ainoastaan etelän ihmisiä varten . Vai katsooko naapuri kuinka teillä laiskotellaan päivällä_=):=):=) Ja olis ihan tuhlausta hakata koivuja keskelläkesäällä --koivut on hakattava silloin kun on paras vihta (vasta) aika--tulee samalla talviset vihdatkin korjuun.

    Äänestä

  • minä olen myös hyvin herkkä kuumuudelle - päätä huimaa ja pakottaa! Olen yrittänyt juoda vettä ja levätä, mutta kun voimat loppuu niin ei ole mitään tehtävissä. Toisalta tuntee häpeää siitä että on "heikko" tai mahdollisesti laiska!?

    Äänestä

  • krissan kirjoitti:

    minä olen myös hyvin herkkä kuumuudelle - päätä huimaa ja pakottaa! Olen yrittänyt juoda vettä ja levätä, mutta kun voimat loppuu niin ei ole mitään tehtävissä. Toisalta tuntee häpeää siitä että on "heikko" tai mahdollisesti laiska!?

    ympäristön ja ymmärtämättömien ajatuksille ja mielipiteille! Ei Sinulla mitään syytä mennä häpeäpaalulle itseruoskintaan. Suomalaisten geeniperimässä ei ole kuumuudensietokykyä, se on ihan tutkittu juttu. Jotkut kestävät paremmin kuumaa, (liekö heillä sitten kaukaisissa sukujuurissa vierasta perimää eli tulleet eteläisemmistä maista esiesiisät!) toisille jo lyhyempikin kuuma jakso on liikaa.

    Minäkin kuulun tähän viimeksi mainittuun ihmisryhmään, ja nämä kuluneet pari viimeisintä viikkoa ovat olleet yhtä selviytymiskamppailua. Nytkin kirjoitan tätä paksu froteinen käsipyyhe päässä, (jonka käyn tuon tuostakin kastelemassa kylmän vesihana alla) ja suihkutan tukkani kylmällä vedellä välillä, sen lisäksi että käyn viileässä kokosuihkussa useita kertoja päivässä. Ja tuuletin puhaltaa vieressä, ilmavirta kuivaa nihkeää ihoa vaikka ei muuten viilennä ilmaa.

    Puhtaan kylmän veden juonnin lisäsi juon joka toisen lasillisen kivennäisvettä ja toisinaan tuoremehua kaadan veden joukkoon. Niistä saa kivennäisiä, suoloja ja (hedelmä)sokeria, jotka haihtuvat kehosta hikoillessa. Paha olo tulee niiden vajauksesta, ja siksi niiden jatkuvasta saannista tulisi huolehtia.

    Ja siestaa on lupa pitää. Vain aivan välttämättömät askareet, nekin hitaassa tahdissa. Ei mitään ponnistelua vaativaa, ne ehtii kyllä tehdä viileämmällä.

    Näillä konsteilla olen toistaiseksi selviytynyt. Nythän tietenkään en tiedä mitkä todelliset olosuhteesi ovat. Kerroin vain nämä omat konstini, jos niistä löydät jotain itsellesi sopivaa käytäntöön sovellettavaa.

    Emme ole laiskoja. Muuntaen tähän yhden tunnetun runon säkeen seuravaan muotoon: Ei laiska oo kenkään ihminen, vain toinen on heikompi toistaan...
    Tätä heikkouttakaan ei tarvitse hävetä!

    Äänestä

  • my.mm.eli kirjoitti:

    Kun tässä lueskelen noita viestejä, niin tulikin kahvi mieleen. Join tuolla Kahvipirtissä vain vettä, kun tuli laihdutuksesta puhetta. Mutta on se kumma kun kahvi virkistää helteellä. Vaikka tahtoo sitä kuumuutta päässä lisätä, mutta kuitenkin antaa potkua.

    Äänestä

Ei saa työtä tehdä ilman taukoja. Ja juoda pittää vaikei janottas.

Pää suojattuna , hitaalla vaihteella, vartin välein juomatauko!

Sillä sie jaksat, mutta se, onko se nyt järkevää, onki jo toinen tarina

Äänestä
  • sinähän viisas olet! Tiedän hyvinkin että kuumuudessa ei ole järkeä tappaa itseään työllä, mutta kun ympäristö ja lähimmäiset ovat sitä moiltä, että jumalauta työt on tehtävä, niin naisihmisellä ei ole paljon vaikutusvaltaa asiasta, ellei hän halua tunnustautua olevan heikko ja yhteistyöhaluton.

    Äänestä

  • krissan kirjoitti:

    sinähän viisas olet! Tiedän hyvinkin että kuumuudessa ei ole järkeä tappaa itseään työllä, mutta kun ympäristö ja lähimmäiset ovat sitä moiltä, että jumalauta työt on tehtävä, niin naisihmisellä ei ole paljon vaikutusvaltaa asiasta, ellei hän halua tunnustautua olevan heikko ja yhteistyöhaluton.

    Me olemme kovin erilaisia suhteessa lämpimään. Mieheni tekee töitä rakennuksella, eikä helle haittaa millään tavalla. Minä nautin helteellä uinnista sekä pienistä pyörämatkoista, muuten istun puolivarjossa lukemassa tms. Yönukkuminen on minulle ongelmallista, kun sisälämpötila kohoaa yli 25astetta. Lomamatkoilla meillä on vaikeaa; toinen kaipaa lämmintä, toinen viileää. Matkustamme yhdessä tai erikseen, luotamme toisiimme.

    Äänestä

  • Kala-lintu-kala kirjoitti:

    Onnea teille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

krissan kirjoitti:

Mitä ystävät ja kansalaiset tuumailee kesän kuumuudesta? Minä asun maalla ja täällä on aina töitä ilmoista riippumatta. Nyt on ollut talven polttopuiden kärrääminen ja pinoaminen ajankohtaista ja hiki virtaa ja pää humisee, mutta pakko on jaksaa! Onko se rääkkäystä vai voiko sanoa äijälle että nyt riittä?! Mutta jos lopettaa hommat niin mitä sitten polttaa talvella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu