Finavia ei halua rahoittaa maakuntakenttiä 20 miljoonalla eurolla vuodessa

Anonyymi-ap

Tällä toiminnallaan maakuntien vientiyritykset, jotka etenkin ovat lentoliikenteestä riippuvaisia, menettävät liikevaihtoa miljardeja vuodessa. Asia tutkittu maakuntien kauppakamarien toimesta 2024. Tutkimusmenetelmänä käytettiin samaa menetelmää, mitä käytetään mm. Ruotsissa, Usassa, Kiinassa, Irlannissa, UK:ssa jne. arvioitaessa sitä, millainen lentoasemaverkoston on oltava. Tutkimuksessa tarkastellaan lentoliikenteen taloudellisia vaikutuksia. Suomessa asiaa ei olla koskaan tutkittu näin laajasti.

Tutkimuksen nimi on "Lentoliikenteen taloudelliset vaikutukset". LÖytyy helposti Googlella.

Finavia on valtion laitos ja valtionlaitosten pitää tietenkin olla koko maan etua ajattelevia, eikä omaa etuaan tai tietyn alueen etua muiden alueiden kustannuksella ajatteleva. Miksi Finavia kuitenkin tälläisellä älyttömällä halullaan pihdata taloudellista voittoansa, saa toimia tällä tavalla, että se hankaloittaa yritysten pärjäämistä muualla, paitsi Helsingin alueella, olemalla haluton tukemaan tappiollisia lentoasemia?

Ruotsissa Västernorrlandin alueella Sweco -niminen yritys oli selvittänyt lentoliikenteen vaikutuksia alueelle vuonna 2021. Sen tutkimuksen tulos oli, että sen vaikutus on noin 10 000 työpaikkaa alueelle 15-20 vuoden ajanjaksolla. Lentoliikenteellä on vaikutusta myös hyvin moniin muihin yhteiskunnan osa-alueisiin taloudellisesti, joten siksi tuo syntyvien työpaikkojen määräkin on niin suuri. Se vaikuttaa mm. hotellien kysyntään, sitä kautta työntekijöiden tarpeeseen. Sen tutkimuksen nimi on "Ny rapport visar att flyget är av stor betydelse för Västernorrlands näringsliv och regionens ekonomiska tillväxt"

7

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos yritykset tarvii lentoja miksi ne maksaa niitä. Suomen yritykset on loistava. Joka paikasta on saatava ilmaista tukea verovaroista ja sitten ne jaetaan hyvä eli järjestelmän sisäpiireille. Tavalliselle kansalaiselle ei ole mitään etua veronmaksuista.

      • Anonyymi

        ” Tavalliselle kansalaiselle ei ole mitään etua veronmaksuista.” Mielenkiintoinen näkemys, todella. Palveluja pidetään niin itsestäänselvinä että ei ymmärretä että niitä ylläpidetään verovaroin.


    • Anonyymi

      Vientiyritykset. V.ttu lentäkää sitten riittävästi niin vuorot säilyy! Tai vaihtakaa paikkakuntaa

    • Anonyymi

      Toimivat lentoyhteydet maakuntiin ovat tärkeitä. Tätä ei ymmärtetä pk-seudulla missä yhteydet toimivat. Maakunnista ei juuri ehdi maayhteyksillä Helsingistä lähteville lennoille klo 07-09 ellei sittenlähde ajamaan aamuyöllä klo 2-3.

      Firman muutto pk-seudulle ei ole ratkaisu kun kaikki työntekijät maakunnassa.

    • Anonyymi

      Pitäkää Teams-palaveri, niin me pidetään täällä kaupungissakin. Palaveri Saksaan onnistuu valon nopeudella.

    • Anonyymi

      Valtion laitoksia rasittaa edelleen suuri johtajien ja avainhenkilöiden määrä. On paikallinen johto, alueellinen johto ja vielä varsinainen, asioista oikeasti päättävä johto pääkonttorilla. Hallintoväki ei vähennä omia joukkojaan.

      Monet työt onnistuvat etänä. Miksi ei myös johtaminen?

      • Anonyymi

        Ajatuksena siis, että hallintoa järkeistämällä rahaa säästyisi varsinaiseen toimintaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      201
      2305
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      40
      1562
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      133
      1213
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      287
      1009
    5. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      962
    6. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      896
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      892
    8. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      273
      875
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      765
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      763
    Aihe