Mars lenkille.

Mitä arvelette rakkaat aiheesta Thaimaan kansan tietoisuudesta Thaimaan asioista, joita ei kaikkia käsitellä alituiseen uutiskannavilla ja saiteilla?

Yli 260 000 rajaseudun asukasta on joutunut jättämään kotinsa.

Siis mitä arvelette näiden kyseisten ihmisten mielipiteet ja tietoisuudet olevan muiden kansalaisten kanssa, onko ne vain sitä mitä uutisoidaan ja Tyttö2010Neitinen tietää?

Onko noiden ihmisten arkielämään kuulunut mitä ainoastaan rajalla tapahtuu, vai myös jotain muuta?

2010 lienee oireilevan kun herää Junttilassa Junttilan aikaan Mars lenkilleen.

Taitaa myös kloonit perhelaiffi ja isukin kelaperheen isäntä keskenään sopia kuka nyt "Lomien" jälkeen jatkaa totuustarkkailuoireilua.

> § <
6156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onneksi Senssun kitaranmallinen vaimo kahvikeskusteluissa on osoittanut tietoisuuden, tietämyksen ja huolensa Chiang Main kehitysmaassa ilman uutisia, puhelinta, googlea ja wikipediaa niin ei tarvitse siitä liikenteen vaarallisuudesta ja laittomista kaatopaikoista tiedottaa niin tiheään. Senssun vaimon salaisella tietolähteellä on ollut kova homma käydä rajalla laskemassa kotinsa jättäneiden määrä. Olkaamme iloisia tuosta asenteesta ja näkökulmasta.
Kitaranmallisen vaimon suomalaisen aviomiehen tietoisuus on sen sijaan hieman huterammalla pohjalla, sillä hän käy Chiang Maista kuukausittain leimaamassa passinsa Espanjassa, joka on hänen mukaansa "helppoa ja nopeaa". Ovathan Thaimaa ja valtio molemmat etelässä.

Äänestä
  • Junttilan yle-uutisista voi lukea kotinsa jättäneiden määrän ja valveutua muutenkin uutissidonnaisena.

    Äänestä

Mikäli tulkitsen oikein Possondeeruksen sekavaa aivokäyrää, niin siis Thaimaan kansalla on muutakin tietoisuutta kuin mitä lukevat uutisista ja rajaseudun jättäneillä ihmisillä on lisäksi mielipiteitä?

Tuliko tuo oivallus yllätyksenä?

Heittäisin villin veikkauksen että näiden rajaseudulla elävien arkeen kuuluu sellaisia kummallisuuksia kuin työ, koulu, kauppareissut, ruoanlaitto, ruokailu, vapaa-aika ja sosiaalinen kanssakäyminen.

Uskoisin myös että tästä arkielämästä ei tarvitse erikseen päivittäin kirjoittaa etusivulla, kuinka rajaseudun perhe säi kanasoppaa ja riisiä, jonka jälkeen perheen isä kävi vessassa kakalla.

Perustarpeet on samanlaiset kaikkialla kaikilla eläimillä olleet aina. Ravinnon hankinta, majoituksen ja makuupaikan järjestäminen sekä lisääntyminen.

2010

Äänestä
  • Tuli noista Possonderin kattilakamun lapsekkaista kysymyksistä mieleen kummityttöni Suomessa, kun hän oli noin neljän vanha.

    Olivat äitinsä kanssa kaupassa, kun samassa kaupassa sattui asioimaan vähän tummempi perhe jostakin Saharan eteläpuolelta. Henne kysäisi äidiltään reippaalla äänellä:
    "Äiti, syökö nee.. ke.. ril.. äisetkin ruokia?

    2010

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tuli noista Possonderin kattilakamun lapsekkaista kysymyksistä mieleen kummityttöni Suomessa, kun hän oli noin neljän vanha.

    Olivat äitinsä kanssa kaupassa, kun samassa kaupassa sattui asioimaan vähän tummempi perhe jostakin Saharan eteläpuolelta. Henne kysäisi äidiltään reippaalla äänellä:
    "Äiti, syökö nee.. ke.. ril.. äisetkin ruokia?

    2010

    Kuten juoksupiireissä tiedetään, kuukkerrit syövät vain omia keittojaan. Lopputulokset kertovat totuuden, kuten Tokio ensikuussakin taas näyttää, kellä paraat kattasukset.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kuten juoksupiireissä tiedetään, kuukkerrit syövät vain omia keittojaan. Lopputulokset kertovat totuuden, kuten Tokio ensikuussakin taas näyttää, kellä paraat kattasukset.

    Ei kait kesäkisoissa suksia tarvita, ei edes kattasuksia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä arvelette rakkaat aiheesta Thaimaan kansan tietoisuudesta Thaimaan asioista, joita ei kaikkia käsitellä alituiseen uutiskannavilla ja saiteilla?

Yli 260 000 rajaseudun asukasta on joutunut jättämään kotinsa.

Siis mitä arvelette näiden kyseisten ihmisten mielipiteet ja tietoisuudet olevan muiden kansalaisten kanssa, onko ne vain sitä mitä uutisoidaan ja Tyttö2010Neitinen tietää?

Onko noiden ihmisten arkielämään kuulunut mitä ainoastaan rajalla tapahtuu, vai myös jotain muuta?

2010 lienee oireilevan kun herää Junttilassa Junttilan aikaan Mars lenkilleen.

Taitaa myös kloonit perhelaiffi ja isukin kelaperheen isäntä keskenään sopia kuka nyt "Lomien" jälkeen jatkaa totuustarkkailuoireilua.

> § <

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu