Outo uni

Hei, mitäpä mieltä olette tällaisesta unesta:

Tämä tapahtui unen ja valveen rajalla juuri ennen heräämistä, muuten en valveilla muistaisikaan sitä.

Unessani olin kuin ruumiini ulkopuolella ja "lensi" maan alla. Siis muistan sen, että unessani tajusin olevani ikäänkuin ruumiista irronnut henki ja että lensin maan alla. Maa-aines ympärilläni tuntui lähinnä usvalta tai ilmalta. Unessa lensin jonkin toisen olion kanssa. Oman kotini kohdalla toivottelin tälle toiselle, tyyliin: "Nähellään!" ja erosimme. Olimme tulossa jostakin yhdessä, ikäänkuin kotimatkalla kohdanneet tutut. Noustessani unessa maan alta ylöspäin, päätin "yllättää itseni" tökkäämällä itseäni sormilla kylkiin. Olin kotini alla (Asun ensimmäisessä kerroksessa) ja kohosin, näin talon lattian ja sänkyni pohjan vilahtavan ohitse tullessani niiden läpi. Tökkäsin itseäni sormilla kylkiin (siis maan alta lentävä uniminä) ja saman tien heräsin säikähtäneenä siihen, että jokin tökkäsi minua molemmilta puolilta kylkiluiden väliin (joissa on herkät paikat, kutiaa helposti). Pomppasin hereille ja tunnustelin kylkiäni. Niitä oli tökätty, sillä ne olivat vielä vähän kipeät niistä kohdista (eli hermomuistissa). Muistin välittömästi myös, että olin unessa lentänyt maan alla ja herättänyt sitten itseni.

Ongelma, ja mielestäni pelottavaa, on se, että tämä uniminä oli jollain tavalla valveminääni nähden erilainen. Minulla on hämärä muisto, että se unessa halusi eri asioita kuin minä haluaisin ja muistin myös, että unessani muistin ja tiesin paljon kaikenlaisia asioita, joita en enää kyennyt palauttamaan mieleen. Uni oli erittäin todentuntuinen ja selkeä. Sen muistan, en vain muista itse unesta paljon enempää. Unessani olin lisäksi tietoinen siitä, että se maan alla lennellyt minä olin minä itse, mutta jotenkin erilaisena, kuin valveilla. Olin tietoinen siitä, että olin "tripillä" ja että ruumiini nukkui, tämän muistan.

Koska satun olemaan jonkinsortin fundamentalistikristitty, niin ensimmäinen tunne oli jonkinlainen pelko siitä, että minussa on jotain todella outoa tai että minussa asuu jokin vieras henki. Ainakin minusta tuntuu, että se olio, jonka kanssa olin "kotimatkalla" maan alta, oli ehkä jokin vieras henkiolio?

Eli lievästi sanoen hämmentävää.

-keefu-
211538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Heh, tuo itsensä herättäminen tuollaisella vähän ilkikurisella tavalla kuulostaa hauskalta. Sillä "toisella" itselläsi on ainakin huumorintajua! :)

>>>Ongelma, ja mielestäni pelottavaa, on se, että tämä uniminä oli jollain tavalla valveminääni nähden erilainen. Minulla on hämärä muisto, että se unessa halusi eri asioita kuin minä haluaisin ja muistin myös, että unessani muistin ja tiesin paljon kaikenlaisia asioita, joita en enää kyennyt palauttamaan mieleen.>Unessani olin lisäksi tietoinen siitä, että se maan alla lennellyt minä olin minä itse, mutta jotenkin erilaisena, kuin valveilla.

Äänestä
  • ...Niin, siis omituiseksi tuon teki tosiaan se, että tiedostin nukkuvani, tai siis tajusin olevani unessa, mutta että tietoisuus oli hereillä. On minulla joskus aiemminkin ollut vastaavia unia, mutta en ole tietääkseni lennellyt.

    Esimerkiksi ennen heräämistä minulle kerran näytettiin ikäänkuin paperilapulla erään ihmisen nimi ja sanottiin: "Tämän niminen henkilö lähettää sinulle sähköpostia ensi viikolla". En tuntenut ihmistä, eikä nimi ollut tuttu, mutta niin vaan kävi. Samoin olen unessa nähnyt pari kertaa kaukaisten sähköposti-tuttavieni kuvat. Kerran näin unessa esim. erään ihmisen, jonka tunsin vain nimeltä mailin välityksellä, istuvan tietokoneensa äärellä ja kirjoittavan viestiä, yms. Kerran minulle näytettiin myös erään henkilön kuva ja sanottiin, että tapaan hänet kahden viikon päästä, ja niin kävi. Ilmoitushetkellä tämä ihminen oli minulle vielä ihan tuntematon. Yleensäkin nämä unet ovat liittyneet ihmissuhteisiin. Kerran minulle näytettiin erään naisihmisen kuva ja sanottiin, että "tämän ihmisen kanssa alat melkein seurustelemaan". Sitten heräsin ja ihmettelin, että miten niin "melkein"? Niin myös kävi, suhde ei ottanut tulta alleen ja loppui ennenkuin ole kunnolla alkanutkaan. Myös vaimoni nimi ilmoitettiin minulle unessa puoli vuotta ennenkuin edes tapasin hänet ensi kerran. Näistä on jo monia vuosia.

    Kaikki nämä tällaiset unet ovat olleet yleensä ennen heräämistä, ja olen ollut niissä tilanteissa tietoinen itsestäni ja siitä, että nukun.

    Tuohon ketjun aloitusmailissa selostamaani uneen asti olen pitänyt näitä tällaisia unia jonkinlaisina Jumalan antamina näkyinä, mutta nyt oli ensi kerta, kun koin olevani jossain muualla, kuin ruumiini, ja säikähdin. Tuohon uneen liittyen ehkä se, mikä minut eniten säikäytti heräämisen jälkeen, oli se, että muistan sen maan alla kanssani lentäneen olion olleen musta ja muistan myös jotenkin tiedostaneeni sen olleen "saastainen" henki. Eniten herättyäni järkytti se, että olin unessani myös sanonut tälle oliolle, että haluaisin "kovasti päästä tästä naiskentelemaan", yms. alatyylistä ja moraalitonta. Lisäksi taustalla muistissa on jonkinlainen kuva siitä, että tässä unessa tunsi olevani jotenkin valveminääni "pahempi" minä, siis moraalittomampi ja kapinallinen valveminäni ja tietoisuuteni arvoja ja ihanteita vastaan. Olikohan tuo lentävä uniminä siis jokin freudilainen aliminä?

    Vaikka olen kristittynä tietoinen ns. "Vanhan Adamin" syntisestä luonnosta ja siitä, että unissaan ihminen käyttäytyy varasin estottomasti, olen silti entistä enemmän alkanut epäillä itseäni, omia motiivejani ja jotenkin en oikein ole luottavaisella mielellä itseni suhteen, jos ja kun kerran osa minusta edustaa edellä kuvaamallani tavalla asioita, joita pidän pahana.

    Kasvoin helluntailaisessa kodissa ja ympäristössä ja nuorena jo opetettiin, että ns. "Vanha Ihminen" l. liha elää Jumalan vihollisuudessa ja pelaa automaattisesti Saatanan pussiin ja on "Uuden Luomuksen, uudesti syntyneen hengen" vihollinen. Nyt minusta tuntuu, että tuo osa minusta oli öisellä tripillä ja että se vehtaa "pahojen voimien" kanssa. Näin ollen on aika vaikeaa olla avoimella ja vastaanottavaisella mielellä tällaista kohtaan.

    Olen kuitenkin ajatellut, että koska Raamatun mukaan mikään luotu ei voi erottaa minua Jumalan Rakkaudesta, aion turvallisella mielellä jättää asian Jumalan käsiin. Varmasti Hän tämän salli ja sillä on jokin tarkoitus, joten aion varsinaista torjuntaa välttää. Lisäksi olen utelias tällaisten asioiden suhteen, joten aion olla avoin, mutta valpas ja varautunut. En ainakaan halua, että tällaiset unet, yms. loppuvat, paitsi jos koen, että ne selvästi tulevat ihan joltain muulta taholta, kuin Jumalalta.

    -Keefu-

    Äänestä

  • Keefu kirjoitti:

    ...Niin, siis omituiseksi tuon teki tosiaan se, että tiedostin nukkuvani, tai siis tajusin olevani unessa, mutta että tietoisuus oli hereillä. On minulla joskus aiemminkin ollut vastaavia unia, mutta en ole tietääkseni lennellyt.

    >>>Tuohon uneen liittyen ehkä se, mikä minut eniten säikäytti heräämisen jälkeen, oli se, että muistan sen maan alla kanssani lentäneen olion olleen musta ja muistan myös jotenkin tiedostaneeni sen olleen "saastainen" henki. Eniten herättyäni järkytti se, että olin unessani myös sanonut tälle oliolle, että haluaisin "kovasti päästä tästä naiskentelemaan", yms. alatyylistä ja moraalitonta. Lisäksi taustalla muistissa on jonkinlainen kuva siitä, että tässä unessa tunsi olevani jotenkin valveminääni "pahempi" minä, siis moraalittomampi ja kapinallinen valveminäni ja tietoisuuteni arvoja ja ihanteita vastaan. Olikohan tuo lentävä uniminä siis jokin freudilainen aliminä?>Olen kuitenkin ajatellut, että koska Raamatun mukaan mikään luotu ei voi erottaa minua Jumalan Rakkaudesta, aion turvallisella mielellä jättää asian Jumalan käsiin. Olen kuitenkin ajatellut, että koska Raamatun mukaan mikään luotu ei voi erottaa minua Jumalan Rakkaudesta, aion turvallisella mielellä jättää asian Jumalan käsiin.>Lisäksi olen utelias tällaisten asioiden suhteen, joten aion olla avoin, mutta valpas ja varautunut. En ainakaan halua, että tällaiset unet, yms. loppuvat, paitsi jos koen, että ne selvästi tulevat ihan joltain muulta taholta, kuin Jumalalta.

    Äänestä

  • Olemisen metafora kirjoitti:

    Varjosta tuli mieleeni eräs Terapian biisi:

    .."Mitä pidemmälle menen,
    mitä pidemmälle etenen,
    sitä ohuempaa on,
    rakkauteni,
    Ja missä on valo,
    mitä kirkkaampi valo,
    sitä pimeämmän varjon
    jätän jälkeeni

    Siis siunaavat kätesi,
    oi, Jeesus, nosta ylleni,
    Ei, en päästä sinua,
    ennenkuin siunaat minua.."

    -Keefu-

    Äänestä

  • Keefu kirjoitti:

    ...Niin, siis omituiseksi tuon teki tosiaan se, että tiedostin nukkuvani, tai siis tajusin olevani unessa, mutta että tietoisuus oli hereillä. On minulla joskus aiemminkin ollut vastaavia unia, mutta en ole tietääkseni lennellyt.

    Esimerkiksi ennen heräämistä minulle kerran näytettiin ikäänkuin paperilapulla erään ihmisen nimi ja sanottiin: "Tämän niminen henkilö lähettää sinulle sähköpostia ensi viikolla". En tuntenut ihmistä, eikä nimi ollut tuttu, mutta niin vaan kävi. Samoin olen unessa nähnyt pari kertaa kaukaisten sähköposti-tuttavieni kuvat. Kerran näin unessa esim. erään ihmisen, jonka tunsin vain nimeltä mailin välityksellä, istuvan tietokoneensa äärellä ja kirjoittavan viestiä, yms. Kerran minulle näytettiin myös erään henkilön kuva ja sanottiin, että tapaan hänet kahden viikon päästä, ja niin kävi. Ilmoitushetkellä tämä ihminen oli minulle vielä ihan tuntematon. Yleensäkin nämä unet ovat liittyneet ihmissuhteisiin. Kerran minulle näytettiin erään naisihmisen kuva ja sanottiin, että "tämän ihmisen kanssa alat melkein seurustelemaan". Sitten heräsin ja ihmettelin, että miten niin "melkein"? Niin myös kävi, suhde ei ottanut tulta alleen ja loppui ennenkuin ole kunnolla alkanutkaan. Myös vaimoni nimi ilmoitettiin minulle unessa puoli vuotta ennenkuin edes tapasin hänet ensi kerran. Näistä on jo monia vuosia.

    Kaikki nämä tällaiset unet ovat olleet yleensä ennen heräämistä, ja olen ollut niissä tilanteissa tietoinen itsestäni ja siitä, että nukun.

    Tuohon ketjun aloitusmailissa selostamaani uneen asti olen pitänyt näitä tällaisia unia jonkinlaisina Jumalan antamina näkyinä, mutta nyt oli ensi kerta, kun koin olevani jossain muualla, kuin ruumiini, ja säikähdin. Tuohon uneen liittyen ehkä se, mikä minut eniten säikäytti heräämisen jälkeen, oli se, että muistan sen maan alla kanssani lentäneen olion olleen musta ja muistan myös jotenkin tiedostaneeni sen olleen "saastainen" henki. Eniten herättyäni järkytti se, että olin unessani myös sanonut tälle oliolle, että haluaisin "kovasti päästä tästä naiskentelemaan", yms. alatyylistä ja moraalitonta. Lisäksi taustalla muistissa on jonkinlainen kuva siitä, että tässä unessa tunsi olevani jotenkin valveminääni "pahempi" minä, siis moraalittomampi ja kapinallinen valveminäni ja tietoisuuteni arvoja ja ihanteita vastaan. Olikohan tuo lentävä uniminä siis jokin freudilainen aliminä?

    Vaikka olen kristittynä tietoinen ns. "Vanhan Adamin" syntisestä luonnosta ja siitä, että unissaan ihminen käyttäytyy varasin estottomasti, olen silti entistä enemmän alkanut epäillä itseäni, omia motiivejani ja jotenkin en oikein ole luottavaisella mielellä itseni suhteen, jos ja kun kerran osa minusta edustaa edellä kuvaamallani tavalla asioita, joita pidän pahana.

    Kasvoin helluntailaisessa kodissa ja ympäristössä ja nuorena jo opetettiin, että ns. "Vanha Ihminen" l. liha elää Jumalan vihollisuudessa ja pelaa automaattisesti Saatanan pussiin ja on "Uuden Luomuksen, uudesti syntyneen hengen" vihollinen. Nyt minusta tuntuu, että tuo osa minusta oli öisellä tripillä ja että se vehtaa "pahojen voimien" kanssa. Näin ollen on aika vaikeaa olla avoimella ja vastaanottavaisella mielellä tällaista kohtaan.

    Olen kuitenkin ajatellut, että koska Raamatun mukaan mikään luotu ei voi erottaa minua Jumalan Rakkaudesta, aion turvallisella mielellä jättää asian Jumalan käsiin. Varmasti Hän tämän salli ja sillä on jokin tarkoitus, joten aion varsinaista torjuntaa välttää. Lisäksi olen utelias tällaisten asioiden suhteen, joten aion olla avoin, mutta valpas ja varautunut. En ainakaan halua, että tällaiset unet, yms. loppuvat, paitsi jos koen, että ne selvästi tulevat ihan joltain muulta taholta, kuin Jumalalta.

    -Keefu-

    Muista että tunteesi eivät ole absolut todellisuus. Jos koet että joku olento on musta ja saastainen, se ei välttämättä ole sen todellinen luonto, vaan olet projisoinut siihen olentoon omia pelkojasi.

    Päiväelämässä me olemme pelkkä sirpale siitä kokonaisuudesta mitä meihin mahtuu. Jos olisit elänyt elämäsi hieman toisin olisit toisenlainen ihminen. Varsinkin jos et olisi elänyt kaikkea säikkyvän uskonnollisen perheen keskellä.

    Se että sinussa on enemmän kuin tiedätkään ei tarkoita että automaattisesti sinun tuntemattomat ja kartoittamattomat osasi ovat pahoja! Minunkin mielestäni voit luottaa Jumalaan siinä että et sinä miksikään Mr. Hydeksi muutu öisin, vaikka olisitkin vähän vapautuneempi ja avoimempi kaikille sisäisille impulsseillesi. Jos sinusta löytyy oikeaa jäntevää moraalisuutta (=et halua tehdä pahaa eläville olennoille), se on sinussa olit sitten missä hyvänsä tietoisuudentilassa.

    Jos taas oikeasti sinussa on halu tehdä pahaa, se tulee ilmi ennemmin tai myöhemmin väkisinkin vaikka kuinka ahtaalle panisit itsesi päiväelämässä. Yöelämässä voi toki aina tuudittautua siihen että henki ei pysty tappamaan tai vahingoittamaan kenenkään fyysistä ruumista (ainakaan jos on kyse ihan tavallisista ihmisistä, voodoot sun muut unohdan nyt tässä tyystin).

    Mutta aika harva meistä haluaa tehdä pahaa. Useimmiten pahaa tehdään sen takia että halutaan tehdä hyvää, mutta tämä hyvä ei kata tarpeeksi suurta joukkoa. Vrt. vaikkapa sitä että Hitlerin hyvä oli "elintilaa lisää arjalaisille". Tämä "hyvä" oli pahaa monille muille. En nyt tarkoita että hyvä on aina pahaa, vaan sitä että hyvä on sitä hyvempää mitä laajemmalle se voi levitä...

    Äänestä

  • Indrid Cold kirjoitti:

    Tunteeni eivät todellakaanole aina totuutta heijastavia, mutta minulla nyt sattuu olemaan sellainen lahja, että tunnistan henkien laadun. Näin ainakin uskon. Me kristityt kutsumme sitä "henkien erottamisen armolahjaksi". No, tiedäpä häntä..

    Tuosta hyvästä ja pahasta taas sen verran, että olen varsin selvästi tuntenut vuosikausia itsessäni sellaisen puolen, joka nimenomaan haluaa tehdä pahaa. Eli minussa on paljon vihaa, mikä purkautuu joskus esiin masennuksina sekä sisäisina raivonpuuskina. Olen senkin tiedostanut, että kyseessä on paljolti menneet traumat ja torjutut tunteet, mutta olen joka tapauksessa "hyväksynyt" vanhemmiten vihani tunnustanut syyt, joista se johtuu, eli yritän vain elää sen kanssa ihmisiksi. Joka tapauksessa paha on vastoin moraalisia ja eettisiä arvostuksiani. Eli kun sanoit, että oli ihmisessä sitten hyvää tai pahaa, se tulee joka tapauksessa esiin, se pitää kyllä paikkansa. Mutta on eri asia antaako kukin itsessään olevan pimeän hallita elämäänsä.

    Itse uskon, että ihminen on ilman Jumalaa pohjimmiltaan voimaton synnin "sairauden" edessä, joka on tartuttanut koko hänen olemuksensa. Gnostilaisuuden käsitys, että ihminen olisi sisäisesti kahtiajakautunut "hyvään" henkeen ja "pahaan" materiaan on mielestäni väärä, vaan koko hänen henki-sielu-ruumis-olemuksensa on sen vallassa. Ihminen ei voi itsestään löytää turmeltumatonta hyvää, joka voisi toimia puhtaana resurssina hänen omaa pahuuttaan vastaan. Vain Jumala voi sellaisia häneen luoda.

    ">>Useimmiten pahaa tehdään sen takia että halutaan tehdä hyvää, mutta tämä hyvä ei kata tarpeeksi suurta joukkoa. Vrt. vaikkapa sitä että Hitlerin hyvä oli "elintilaa lisää arjalaisille". Tämä "hyvä" oli pahaa monille muille. En nyt tarkoita että hyvä on aina pahaa, vaan sitä että hyvä on sitä hyvempää mitä laajemmalle se voi levitä...

    >Gnostilaisuuden käsitys, että ihminen olisi sisäisesti kahtiajakautunut "hyvään" henkeen ja "pahaan" materiaan on mielestäni väärä, vaan koko hänen henki-sielu-ruumis-olemuksensa on sen vallassa. Ihminen ei voi itsestään löytää turmeltumatonta hyvää, joka voisi toimia puhtaana resurssina hänen omaa pahuuttaan vastaan. Vain Jumala voi sellaisia häneen luoda.

    Olen hyvin kiinnostunut gnostilaisuudesta siltä osin kuin siitä löytyy ajatus kuolemattomasta hengestä joka näennäisesti on aineen vankina.

    Siinä kuitenkin olen erimieltä gnostilaisten kanssa että aine sinänsä olisi "pahaa". Materia kuten henkikin mielestäni ovat ensisijaisesti neutraaleja ääripäitä *samassa jatkumossa*, mutta mieli eli tietoisuus siinä välissä tekee kaikenlaisia valintoja joista jotkut ovat fiksuja ja toiset taas katastrofeja. Koska kuitenkin uskon että kaikki lopulta päätyvät kokemusrepertuaarinsa kanssa Henkeen (Jumalaan) takaisin, on vain yksittäisten sielujen oma harmi onko se tie pitkä (paljon pahaa jota sovittaa) vai lyhyt.

    En usko että on olemassa mitään muuta kuin se mitä helpointa on kutsua Jumalaksi. Kaikki on siitä, siinä ja siihen palaava. Elämämme voi olla helvetillistä, voimme olla saatanallisia toisillemme, mutta se on kaikki vain väliaikaista. Mikään ei voi pysyä, paitsi se mitä kutsutaan Jumalaksi. Minulle se on Yksi, Henki... Mikä nyt milloinkin, koska kaikki nimitykset ovat vain ihmisen päähänpistoja.

    Tässä mielessä ei maailmasta löydy mitään sellaista mitä pitäisi pelätä, mutta tottahan toki sitä pelkää ja säikkyy vaikka omaa varjoaankin (siis ihan tuota tavallista varjoa seinällä, heh) jos sille päälle sattuu. Enemmän katsoisin hyödylliseksi tutkia asioita neutraalisti ja keskittyä siihen että jo olemassaolo sinänsä on MYSTEERIO, kuin pelottelemaan itseään ja toisiaan pahalla, saatanalla ja sen sellaisella. Se kun ei hyödytä mitenkään. Sinunkin kirjoitelmastasi sain inspistä siihen suuntaan että sitä voi nähdä pahan siellä ja täällä, kuvitella valinneensa viisaasti ja silti päätyä pahaan. Jos sitä pahaa jää pohdiskelemaan, tulee vain heikkopäiseksi. Mahtaisikohan se "älkää tehkö pahalle vastarintaa" tarkoittaa sitä, että ei kannata omistaa elämäänsä pahan vihaamiselle... Pitäköön "paha" itse huolen itsestään.

    (No tottakai tietenkin vääryydet pitää oikaista siellä missä siihen kykenee. Mutta sitten kun se on tehty, ehkäpä menneelle pahalle ei pitäisi omistaa puolta ajatustakaan. Ei se ole sitä ansainnut.)

    Äänestä

sanoisin että ei se ollut mikään uni, vaan todellinen kokemus. Todellisempi kuin voimme tässä fyysisessä kehossamme koskaan kokea.

Sikäli mikäli ihmisen tosiolemus, nimitettäköön sitä nyt sitten sieluksi tai hengeksi, on jossain kvanttitasolla pörräävää energiaa joka kykenee irtautumaan atomeista muodostuneesta tiiviimmästä fyysisestä kehosta, ei ole mikään ihme että tietoisuus näinä kahtena olemuksena on erilainen. Fyysinen keho on raskas ja jähmeä, ja siihen liittyvä henki/energia menettää väistämättä tietoisuutensa kirkkaimman terän. Ts. harvemmin sitä muistaa mitä on tullut koettua kun ei ole fyys. kehossaan.

Maankuoren, seinien yms. läpi meneminen on pikkujuttu mikäli toimitaan atomeja hienojakoisemmalla tasolla. En tiedä onko ajatus kvanttitasosta järin järkevä tai totuudellinen, mutta tällä hetkellä se vaikuttaa ihan hyvältä idealta, eikä siinä pitäisi olla mitään pelottavaa.

Jos nyt otetaan se uskovaisuus kriteeriksi, niin muistelisin että Paavali ainakin on maininnut jossain kirjeissään siitä ettei jonkin kokemuksensa aikana tiennyt onko maisessa kehossaan vai ei. En muista hänen tarkkoja sanojaan asian tiimoilta. - Entäpä sitten se että Jeesus käveli vetten päällä ja opetuslapset säikähtivät häntä? Oliko hänkin OBE-tilassa?

Niin ja sitten on ollut näitä pyhiä jotka on nähty kahdessa paikassa yhtä aikaa... Oliko se joku Pius vai mikä nimeltään joku munkki tai joku josta moista kerrottiin? (Ei ollut, mutta en nyt muista nimeä.)

Omalla kohdallani edes vähän sinnepäin olen kokenut sellaisen jutun että kun kerran heräsin ja avasin yhtäkkiä silmäni, näin vuoteeni vierellä ihmisen ääriviivat sekunnin murto-osan ajan. Olen ajatellut että ehkäpä se olin minä, palaamassa kehooni.

Äänestä

Juuh. Minäkin olen uskossa. Mä en nyt varsinaisesti voi sanoa, että ihan aktiivisesti näkisin enneunia niin kuin sinä. Mutta esimerkiksi mä muistan, kun kerran rukoilin, että Jumala puhuisi minulle unessa. Sitten nukuin päivä unet.. näin unta, että seisoin meidän kodinhoitohuoneen kynnyksen luona - olin tullut katsomaan, mitä äitini melusi siellä. Näin kuinka meidän pesukoneemme vuosi vettä, laittia ailehti vedestä ja sitä vettä valui kellariinkin. Sen unen loppuvaiheessa kuulin ihan selvästi, kuinka Jumala alkoi puhumaan rauhallisella äänellä ja sanoi "Juha. Katso tämä uni, jonka minä näytän sinulle on profetaalinen.." Siihen minä sitten heräsin ja makasin sängyllä. Mutta vaikka olin hereillä niin kuulin yhä aivan selvästi kuinka ääni jatkoi ja puhui "..ja tämä tapahtuu pian. Muista tämä." Mä olin sitten vähän ihmeissäni, että mitä ihmettä oikein kuulin ja näin. Sitten ajattelin, että kyllähän se silti oli unta.

Menin sitten illalla kaverini kanssa kahville ja selitin, että näin outoa unta. En kuitenkaan selittänyt, että "kuulin muuten myös Jumalan puhuvan mulle ihan selvästi".. ajattelin, että hän olisi pitänyt minua jo aivan umpi hulluna siinä vaiheessa. Noh.. niinhän siinä sitten kävi, että seuraavana päivänä äitini melusi kodinhoitohuoneessa.. menin katsomaan ja näin kuinka lattialla ailehti vettä, ja valui kellariin jne. Tajusin siinä vaiheessa vasta, että se uni oli todellakin enneuni ja Jumala oli puhunut minulle.

Mut tuokin on ihan mielenkiintoinen juttu, mitä kerroit minulle. Mä jotenkin ajattelen näin, että jos on enneunien lahja, niin miksei myös saatana voisi yrittää puskea omia näppejään väliin ja näyttää "omia" uniaan. Itse olen ainakin joskus nähnyt just sellaisia unia, jotka ovat vähän kuin pelottelu-unia, tai sitten just tekee itse jotain oikein väärää siinä ja asioita, joita ei muuten tekisi. Mutta yleensä olen sitten kokenut herättyäni, että tuo uni ei ollut Jumalasta, muttei myöskään ihan tavallinen uni.

Oikeesti. Tosi mielenkiintoista tuo, mitä kerroit tuosta Keefu. Voithan sä toki pyytää Jeesuksen veren suojaa yöksi.. tai pyytää Jumalalta uskon kilpeä torjumaan pahan palavat nuolet, niinkuin Raamatussa sanotaan. Mut en mä osaa oikein sanoa kyllä mitään tuosta unesta. Tai voihan siltä henkiolennolta kysyä, että tunnustaako Jeesuksen herraksi ja lihaksi syntyneeksi Jumalaksi ja katsoa, mitä vastaa (jos siinä unessa pystyy hallitsemaan sanomisiaan). Kokeile ainakin ;) Mut kerro ihmeessä lisää, jos tulee tuollaista. Mä oon muutenkin niin kiinnostunut kaikista "yliluonnollisista" jutuista..

  • ajattelin, että jlk on varmaan rekisteröity merkki niin ei mene sen takia.. sitten piti vääntää joku toinen nimimerkki tilalle ;)

    Äänestä

outoutta tunsin minäkin kun nuo erikoiset kokemukset alkoivat. Tosin niitä ei ole enää ollut, mutta HYVIN erikoisia "ne" olivat.

Äänestä

Hyvä patja ja tyyny antaa levollisen unen etkä näe enää kummallisia unia.

Äänestä
  • No huhuhuhuuuu! Ei huono patja ja tyyny vaikuta siihen kuinka levollisesti ja kummallisesti unia kokee. Paitsi jos vaan alkaa jotain sitä patjan ja tyynyn huonoutta ajattelemaan kokoajan, niin sitten ei varmaan nuku ollenkaan, vaan pyörii koko yön sängyllä ja aamulla herää hetken unesta ihan spiraalissa.

    Äänestä

Tottakai, jos ite koskettaa ittee, niin sen näkee myös siinä unessa.. ja unet voivat olla ihan minkälaisia vaan.. vaikka et zombi otta iteltä sydämen irti.. xD

Äänestä

Luulisi että edes Magia-osastolla edes joku saattaisi uskoa OBE-ilmiöön... Mutta ei, kaikki edellä olevat vaan jankuttavat UNESTA sen vuoksi että aloittaja uskovaisena ei pysty kuvittelemaan muuta kuin nähneensä unen.

Ja kuitenkin muistelisin, kuten ehkä sanoinkin jo?, että Paavalikin puhui kokemuksesta jossa ei tiennyt oliko kehossaan vai ei. Joten voivat ne uskovaisetkin OBE:n suorittaa, eli lennellä kehonsa ulkopuolella.

Äänestä
  • Olen itse nähnyt lukuisia vastaavia unia. Vaikuttavin oli sellainen jossa utelin joltain hahmolta kuolinpäivääni. Ei aluksi halunnut kertoa millään. Lopulta näytti lappusen jossa lukee 22.12.2012. Seuraavana päivänä hirvitti, mutta sitten helpotti kun mietti että asia voi olla hyvinkin oman mielikuvituksen tuotetta. Ei pitäis tollasia asioita kysellä. Toisaalta valveminäni ei halua sitä tietää, mutta uniminäni halusi tietää sen.

    Äänestä

  • IndigoLibra kirjoitti:

    Olen itse nähnyt lukuisia vastaavia unia. Vaikuttavin oli sellainen jossa utelin joltain hahmolta kuolinpäivääni. Ei aluksi halunnut kertoa millään. Lopulta näytti lappusen jossa lukee 22.12.2012. Seuraavana päivänä hirvitti, mutta sitten helpotti kun mietti että asia voi olla hyvinkin oman mielikuvituksen tuotetta. Ei pitäis tollasia asioita kysellä. Toisaalta valveminäni ei halua sitä tietää, mutta uniminäni halusi tietää sen.

    Ja unesi oli viestin aloittaneen ihmisen "unen" kanssa vastaava niinkuin miten? Palasitko "unessa" ruumiiseesi? Aiheutitko fyys. kehollesi tuntemuksia?

    Kiinnitin huomiota siihen että ko. henkilö suoritti tyypillisen OBE- tai shamaanimatkan, ja onnistui vieläpä kiusaamaan fyysistä kehoaan. Se että hän ei halua ajatella asiaa ruumiistairtautumisena toki johtaa siihen että hän kokee nähneensä vain unia.

    Se että sinä näet vain unia ei tarkoita että kaikki näkevät vain unia. Ottanet tämän huomioon.

    Äänestä

  • IndigoLibra kirjoitti:

    Olen itse nähnyt lukuisia vastaavia unia. Vaikuttavin oli sellainen jossa utelin joltain hahmolta kuolinpäivääni. Ei aluksi halunnut kertoa millään. Lopulta näytti lappusen jossa lukee 22.12.2012. Seuraavana päivänä hirvitti, mutta sitten helpotti kun mietti että asia voi olla hyvinkin oman mielikuvituksen tuotetta. Ei pitäis tollasia asioita kysellä. Toisaalta valveminäni ei halua sitä tietää, mutta uniminäni halusi tietää sen.

    -näet unta ja tiedät että näet unta.

    Lucinduni?

    Äänestä

  • Minä koin nimenomaan olevani poissa ruumistani, mutta samaan aikaan myös tunsin ruumiini, eli en ollut menettänyt kosketustani ruumiiseeni, vaikka tietoisuus/sielu/tms. lentelikin jossain muualla. Siksikin pelotti.

    -Keefu-

    Äänestä

  • IndigoLibra kirjoitti:

    Olen itse nähnyt lukuisia vastaavia unia. Vaikuttavin oli sellainen jossa utelin joltain hahmolta kuolinpäivääni. Ei aluksi halunnut kertoa millään. Lopulta näytti lappusen jossa lukee 22.12.2012. Seuraavana päivänä hirvitti, mutta sitten helpotti kun mietti että asia voi olla hyvinkin oman mielikuvituksen tuotetta. Ei pitäis tollasia asioita kysellä. Toisaalta valveminäni ei halua sitä tietää, mutta uniminäni halusi tietää sen.

    ..tulee kuolemaan moni muukin. On oleva itku ja vaikerrus ja suuri globaali sota ja kriisi menossa.

    -Keefu-

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Keefu kirjoitti:

Hei, mitäpä mieltä olette tällaisesta unesta:

Tämä tapahtui unen ja valveen rajalla juuri ennen heräämistä, muuten en valveilla muistaisikaan sitä.

Unessani olin kuin ruumiini ulkopuolella ja "lensi" maan alla. Siis muistan sen, että unessani tajusin olevani ikäänkuin ruumiista irronnut henki ja että lensin maan alla. Maa-aines ympärilläni tuntui lähinnä usvalta tai ilmalta. Unessa lensin jonkin toisen olion kanssa. Oman kotini kohdalla toivottelin tälle toiselle, tyyliin: "Nähellään!" ja erosimme. Olimme tulossa jostakin yhdessä, ikäänkuin kotimatkalla kohdanneet tutut. Noustessani unessa maan alta ylöspäin, päätin "yllättää itseni" tökkäämällä itseäni sormilla kylkiin. Olin kotini alla (Asun ensimmäisessä kerroksessa) ja kohosin, näin talon lattian ja sänkyni pohjan vilahtavan ohitse tullessani niiden läpi. Tökkäsin itseäni sormilla kylkiin (siis maan alta lentävä uniminä) ja saman tien heräsin säikähtäneenä siihen, että jokin tökkäsi minua molemmilta puolilta kylkiluiden väliin (joissa on herkät paikat, kutiaa helposti). Pomppasin hereille ja tunnustelin kylkiäni. Niitä oli tökätty, sillä ne olivat vielä vähän kipeät niistä kohdista (eli hermomuistissa). Muistin välittömästi myös, että olin unessa lentänyt maan alla ja herättänyt sitten itseni.

Ongelma, ja mielestäni pelottavaa, on se, että tämä uniminä oli jollain tavalla valveminääni nähden erilainen. Minulla on hämärä muisto, että se unessa halusi eri asioita kuin minä haluaisin ja muistin myös, että unessani muistin ja tiesin paljon kaikenlaisia asioita, joita en enää kyennyt palauttamaan mieleen. Uni oli erittäin todentuntuinen ja selkeä. Sen muistan, en vain muista itse unesta paljon enempää. Unessani olin lisäksi tietoinen siitä, että se maan alla lennellyt minä olin minä itse, mutta jotenkin erilaisena, kuin valveilla. Olin tietoinen siitä, että olin "tripillä" ja että ruumiini nukkui, tämän muistan.

Koska satun olemaan jonkinsortin fundamentalistikristitty, niin ensimmäinen tunne oli jonkinlainen pelko siitä, että minussa on jotain todella outoa tai että minussa asuu jokin vieras henki. Ainakin minusta tuntuu, että se olio, jonka kanssa olin "kotimatkalla" maan alta, oli ehkä jokin vieras henkiolio?

Eli lievästi sanoen hämmentävää.

-keefu-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu