Mitä unet merkitsee ?

Anonyymi-ap

Ikinä ennen en ole nähny unta isästäni
nyt näin unta jo toisen kerran,

sain halata isääni, okien rustistin isääni kun pitkästä aikaa näin, ,
isäni on kuollu jotain yli komekymmentä vuotta sitten,

samassa unessa näin äitini siskon, joka on kaikkein viimesimmäksi kuollu,
hänki oli nuori ja kaunis, vaikka kuollessaan oli pikkusta vaille sata vuotias.

raamatussa sanotaan jotain unien näkemisestä, mutta en muista mitä,
onko unet hyvä vai paha
jos ja kun niitä näkee joskus omista rakkaista ihmisistä,

29

287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      uni voi merkitä että olet nukkunut

    • Anonyymi

      Unet rakkaista ihmisistä ovat ilman muuta hyviä !

    • Anonyymi

      En tiedä mitä merkitsee mutta viime yönä nousin pissalle. Olin ilmeisesti vielä unessa kun kuulostelin ja katselin ympärilleni etsien pienokaisiani ja ihmettelin miksen näe tai kuule heitä. Varmaan puhuin itsekseni huolestuneena. Siinä haahuilin ja heräsin. Eihän heitä tietenkään missään. Asun yksin ja lapseni ovat keski-ikäisiä.
      Mutta vaikuttaisiko kun viime viikolla lapsenlapseni oli luonani kaksi yötä, hänkö sekoittui uneeni.

      • Anonyymi

        Mua kiinostaisi tietää mitä raamattu sanoo unista,

        muistan vain sen että lopun aikojen aikana ihmiset näkee myös unia,

        niin on jossaki raamatun tekstissä sanottu,
        mutta
        mitä ne unet merkitsee,
        onko nillä oikeasti jotain merkitystä vai onko ne vain ailahduksia meneestä eletystä elämästä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siinäpä miettimistä,
        oliskohan papilla jokin selitys
        mitä raamattu tarkottaa unien näkemisellä !!????

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mua kiinostaisi tietää mitä raamattu sanoo unista,

        muistan vain sen että lopun aikojen aikana ihmiset näkee myös unia,

        niin on jossaki raamatun tekstissä sanottu,
        mutta
        mitä ne unet merkitsee,
        onko nillä oikeasti jotain merkitystä vai onko ne vain ailahduksia meneestä eletystä elämästä ?

        Apt. 2:17
        'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat."

        Onhan näitä näkyjen ja uniennäkijöitä. Kuka niitä sitten mitenkin tulkitsee ja kuka niihin uskoo.

        https://www.youtube.com/watch?v=TuMJiTWAACc

        Sanna Marinista varmaan on moni muukin (tämänkin palstan) mies nähnyt unta. Liekö sitten maailmanlopun merkki.

        https://www.youtube.com/watch?v=WMEBFmbH9LA

    • Anonyymi

      Unet ovat ainoastaan sellaisia että aivot unessa toistelee mitä ihminen on kokenut ja kaivannut. Ja ajatellut , vaikka ei olisi edes hiljattain ajatellut niin ne säilyy aivoissa . Muistan kun jäin ; leskeksi hyvin nuorena yhtä äkkiä !ja aloitin uuden elämän ilman lasteni isää . Näin usein unta hänestä että näin hänet muka ihmis massassa ja lähdin tavoittamaan vaan en saanut koskaan kiinni . Samat unet toistuivat kerta kerran jälkeen. Sitten tuli uni jossa hön muka seisoi minun makuuhuoneen ovella keski yöllä ja kysyi haluanko lähteä hänen mukaansa , mietin unessa haluanko , ja vastasin etten halua lähteä hänen mukaansa vaan olen kotona lasten kanssa. Sen jälkeen en koskaan enää uneksinut hänestä .
      Mietin silloin monet kerrat miksi ensin muka jahtasin häntä unissani ja sitten kun hän viimeisessä,unessa tuli hakemaan minua en halunnutkaan hänen mukaansa
      Töissä kerroinkin kollegalle joka oli lääkäri ja hän sanoi että se viimeinen uni tarkoitti että surutyö oli päätöksessä,
      Niin että ihmisen aivot ovat ihmeellinen kapistus , josta tiedämme hyvin vähän , ottaa varmaan ainakin 50 vuotta kun tutkijat voivat kertoa kaikki mekanismit. Aivojen toiminnasta .
      Monet ikä ihmiset näkevät unia joissa heidän omat rakkaat tulevat uniin näyttäytymään,
      Se in varmaan kaipaus joka saa ihmisen uneksimaan . Nykyisin uneksin hyvin harvoin

      • Anonyymi

        no juu
        noin se on,
        se vaan ihmetytti
        kun äitini sisko tuli unessa nuorena ja kauniina iloisena ja vilkutti minulle,
        kysin hänen pojastaan onko ulkomailla kuten oli koko työelämänsä
        ja kuiskasin hänen korvaan, ettei ole ollenkaan ihme kun hän itse oli aina kovin suosittu,
        vaikka todellisuudessa hän kuoli pikkusta vaille sata vuotiaana,

        samoin isäni oli nuori ja terve fiksu voimissan, hän todellisuudess kuoli 86 vuotiaana,

        selitystä en keski mitä mun uni merkitsee,

        raamatussa sanotaan että lopunaikoina ihmiset näkee unia, muuta en siitä sanasta muista,
        kuinka mun unet voi yhdistää lopun aikoihin, , siinä vasta kysmys,
        itse ole nyt vanhus 86 v

      • """Töissä kerroinkin kollegalle joka oli lääkäri """
        Nyt pääsi naurunpyrskähdys. Siis sinäkö olet lääkäri tällä kertaa? No tottahan, jos kollegasi on lääkäri.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        """Töissä kerroinkin kollegalle joka oli lääkäri """

        Kaikki jotka tekevät töitä samassa teamissa ovat kollegoita toistensa kanssa . Joten onko sinulla joku vanhan aikainen käsitys lääkärin ammatista ,
        Tässä oli aiheena unien näkeminen joten mainitsin kollegani siksi että hän. Oli lukenut neurologiaa ja osasi selittää usein asioita siltä pohjalta , joten en ymmärrä reaktiotasi ollenkaan. Ja miksi yleensä alat vääntämään asiaa mielessäsi, koska unista piti olla kyse ,

        Tellukka, älä kuole nauruusi, vaan googlaa, mitä sana merkitsee.
        google:
        "Kollega" tarkoittaa työtoveria tai virkatoveria, henkilöä, joka työskentelee samassa organisaatiossa tai ammatillisessa ympäristössä. Sana voi viitata myös yleisesti kumppaniin tai liikekumppaniin."

    • Anonyymi

      Isäni oli hyvin pettynyt minuun jo heti synnyttyäni. Kun olin jo aloittanut kansakouluni, kuulin isän moittivan äitiäni: sinun sukusi takia pojasta tuli niin ruma.
      Tuo lausunto loukkaa minua vieläkin, vaikka vanhempani ovat jo aikaa sitten menehtyneet.
      Äitini tuli minua katsomaan kun olin jo ollut pitemmän aikaa pois kotonta.

      Ainakin kerran he tulivat minua tapaamaan unessa syntymäkodin maisemissa.
      Sain kerran ammuttua jäniksen. Isä sen nylki. Äiti teki siitä herkullisen riistapadan.

      - "On pojat saaneet muutaman jäniksenkin" kehaisi.

      • Anonyymi

        Miksihän elämän pitää olla niiiiiiiiiin vaikeeta jo pienestä lapsesta lähtien, ????????????
        Miksi Jumala antaa syntyä ihmisten maailmaan jos niillä on jo pienestä vauvasta asti mahdottomuus selvitä elämän tuomista vaikeuksista, MIKSI ???
        Ja sitten ihmispolonen näkee painajaisunia läpi elämäsä ja ihmetelee miksi miksi miksi elämä on niin vaikeeta, ihmiset toisilleen ilkeitä,
        varmaan sota-ajan ihmiset näkee painajaisunia eniten.

      En koskaan näe unta äidistä mutta en haluakkaan nähdä. Äiti oli lestaadiolainen ja lujasti uskovainen. Hän meni varmasti taivaaseen mutta päätin jo pienenä, että minun paikkani ei ole sielä hänen kanssaan.

      Veljistä ja siskoista näen joskus unta mutta en kaikista. Meitä oli 11 sisarusta. Nyt on 5 yli 80 v. ja 2 yli 70 v. loput ovat jo manan majoilla.

    • Näen selkounia pojastani joka kuoli jo 15-vuotta sitten. Juttelemme kuten hänen eläessään, saatan eteiseen kuten silloin aikaisemminkin, kysyn koska taas tulet käymään. Aina sama vastaus, tulen kyllä, mutta en osaa sanoa koska tulen.
      En usko yliluonnolliseen, mutta nämä unet ovat hyvin lohdullisia.
      Saatan sanoa nukkumaan mennessä, tulisit taas käymään. Tiedän että tämä tapahtuu pääni sisällä, mutta varmaan auttaa minua surussani.
      Olen nähnyt myös pahaa unta edesmenneestä. Meidän välimme ei olleet hyvät, mutta ei vihamielisetkään, ainakaan minun puoleltani.
      Hän tuli uneeni ja halusi tulla asuntoon sisälle, kiskoin voimieni takaa ovea että ei päsisi sisään, heräsin siihen kun itsekin kuulin karjaisuni, ULOS.
      Olen nähnyt enneunia jotka on toteutuneet, jopa estänyt pahan tapahtuman.

      • Anonyymi

        Olet varmaankin hyvin herkkä ja syvästi tu nteva ihminen.

    • Anonyymi

      alotukseen :

      toivonmukaan EI mitään,
      vain sitä että nukkuu ja näkee unta.

    • Anonyymi

      jos lotto atte niin katsokaa enne unissa lotto numerot

      jos sikailette katsokaa sioitus vihjeet etu käteen mielummin kuin taka käteen

    • Anonyymi

      Sinun unesi kertovat kaikesta siitä, mitä olet päiviesi ja elämäsi aikana alitajuntaasi 'säilönyt'. Sieltä ne tarpeen tullen putkahtelevat kertomuksiksi sinusta itsestäsi. Kukaan muu ei voi untasi sulle tulkita, koska kukaan ulkopuolinen ei sisikuntasi elämästä ja aiheista tiedä mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      557
      1828
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      887
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      717
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      695
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      638
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe