Periaatteessahan mä (suk.puoleltaan mies, 18-v), olen kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta. Enkä siis yritä nyt sanoa että olen bi tai homo.
Sitä vaan menettää mielenkiintonsa kaikkeen, kun on tavoitellut pari vuotta tavoittamatonta. Ei jaksa yrittää "iskeä" ketään missään, koska luultavasti olisi turhaa. Ja tekeekö se sitten ihmisen onnelliseksi, jos seurustelee? Kavereiden kanssa on varmasti paljon mukavampaa ja helpompaa. Kai rakkaus on vain tarve olla joku muu...
Sitä vaan menettää mielenkiintonsa kaikkeen, kun on tavoitellut pari vuotta tavoittamatonta. Ei jaksa yrittää "iskeä" ketään missään, koska luultavasti olisi turhaa. Ja tekeekö se sitten ihmisen onnelliseksi, jos seurustelee? Kavereiden kanssa on varmasti paljon mukavampaa ja helpompaa. Kai rakkaus on vain tarve olla joku muu...
Vastaukset 3
Vanhimmat
toi oli tuttu minullekin vielä syksyllä... olin vuosia tavoitellut (oikeastaan en uskaltanut tehdä mitään) kai tavoittelematonta ja olo oli turhautunut ja niin ollen ystävät tuntuivat parhailta...kuten ne aina ovat tärkeitä.
tapahtui kuitenkin jotain aivan odottamatonta ja tapasin ensimmäisen poikakaverini, jonka kanssa olen vieläkin.
rakkaus ei ole halua olla joku muu...se on minulle halu olla juuri oma persoonani, jota joku rakastaa, halu tuntea kosketus, halu jakaa ajatuksia, rakastaa rakastavaa ihmistä...antaa rakkautta takaisin.
uskaltanen sanoa olevani onnellisempi..
ja olen varma että sinäkin löydät sen tunteen, pidät vain mielen avoimena uusille asioille ja nautit sen aikaa sinkkuudesta.
se joku saattaa ilmestyä huomaamatta!
Mahdottomien tavoitteleminen turhauttaa, myönnetään... koska itsekin (tyttönenhän minä, kohtapuoleen 18) yritin varmaan kaksi vuotta samaa jätkää...jotakuinkin tuloksetta. Olihan siinä jotain kivaa pientä juttua, mutta haaveet olivat sitten kuitenkin totuutta kauniimpia. Ei toiminut oikein, eikä jätkä osannut olla yhden naisen mies. Nyt ollaan jumissa jossakin ystävyyden ja suhteen välimaastossa, vaikka mä olen itse jätkästä yli, tyypistä ei kukaan ota selvää...
Ei kai rakkaus ole mitään näytelmää? Tai siis, jos tuntee olonsa rakastetuksi juuri omana itsenään, sehän on kaikkea muuta kuin tarvetta olla joku muu. Mutta siinä olet oikeassa, että iskuyritysten tekeminen jää kyllä pettymysten jälkeen melko vähäiseksi.
Mutta sitä 'oikeaa' odotellessa, on hyvä olla noita ystäviä.
Mulla oli tossa jokunen aika sitten saman tapanen ongelma...se oli vaan sellanen,et mä olin käyny kahvilla useemman jätkän kansa elämäni varrella ja tavannu aina uusia ja uusia ihmisiä,löytämättä ketään mulle sopivaa.Aina vaan mä sain ihastua uudelleen ja uudelleen,mutta toinen vaan leikki mun tunteilla ja sitten hylkäs jonkun toisen takia tai jotain muuta.Mä olin jo menettää toivoni lopullisesti ja vetäytyä selibaattiin mietiskelyä harrastamaan(*naurahtaa*) mutta sitten! ihan yhtäkkiä,se mun unelmien prinssi seiso mun edessä.Mä olin tavannu sen yhissä bileissä alkuvuodesta,ja nyt se vihdoin päätti sitten ottaa yhteyttä muhun.Se oli ihan aidosti kiinnostunut ja mikä tärkeintä kiinnostunut tosissaan myös pidemmän päälle.Mä sitten päätin kokeilla sen kerran vielä ja hiphei,mä löysin sen mistä olin aina uskaltanut vain haaveilla.Todellinen unelmien prinssi ja vielä enemmänkin.Nyt on reilut pari kuukautta onnellista seurustelua takanapäin ja sen sanon,että hetkeäkään en vaihtais pois ja vieläkään en usko,enkä tuu uskomaankaan että ois ketään parempaa kun hän,jonka löysin:)
Että,ei se toivo ole vielä menetetty...yritä vaan jaksaa,niin kyllä se sunkin unelmien prinsessa jostain ilmestyy vielä.Mä lupaan sen sulle:) Mukavaa kesää sulle! Ja suosittelen kaikkia kesätapahtumia,festareita yms...siellä missä on ihmisiä,sieltä voit vaikka löytääkin jonkun sopivan:) Onnea sulle!