Kivelän Kierros

Miksei Kivelän kierroksen keskellä ole sen suunnittelijan nimikylttiä tms. miksei kaupunki kunnioita miestä joka on antanut meille niin paljon. Minä mietin tätä joka kerta kun ajan Kivelän kierroksen läpi, tuo pieni oivallus on ollut suuri askel Kokkolan liikenteelle!
24465
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Yleensähän kunnioitus annetaan vasta henkilön kuoltua, joka on auttamattomasti myöhässä.
Kyllä kunnioitus pitää antaa henkilön eläessä, eikä kuoleman jälkeen.

Äänestä

Nöyrä kiitos. Seurasin ja käytin vanhaa "Esson risteystä" noin 30 vuotta. Liikenne oli yhtä kaaosta - Kokkolan vilkkain risteys. Sattuihan siinä kolareita tuon tuosta, ja ainakin yksi kuolonkolari. Ihmettelin suuresti, että jo edesmennyt naapurini vastusti esittämääni liikennevaloja, saati kiertoliittymää, vaikka joutui käyttämään risteystä työmatkallaan.
Suunnitelmissa oli kiertoliittymä Kaarlelankadun risteykseen, jonka tyrmäsin välittömästi. "Mistä ja miten tielinja Halkokarille olisi rakennettu". Purkamalla pari omakotitaloa, tai koko Lottelund...
Nyt jokainen tajuaa ja huomaa, että "kierrokseni" on toimiva; sujuva ja ongelmaton. Erään asian haluan korjattavan kaikissa kiertoliittymissä: Älkää ajako aina sitä samaa uraa ees-taas; menossa, tullessa ja palatessa. Olette varmasti huomanneet, että vilkkaita risteyksiä, ja etenkin kiertoliittymiä joudutaan "paikkaamaan" parin vuoden välein...
Ei tällaista tapahdu Helsingin kaduilla ja teillä... MOT

Äänestä
  • Onhan se risteyksen seuraaminen toki ajanviete sekin. Mikäs siinä jos ei muutakaan keksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Onhan se risteyksen seuraaminen toki ajanviete sekin. Mikäs siinä jos ei muutakaan keksi.

    Maalin kuivumisen seuraamistakin jonkun on kerrottu harrastaneen. Perin mielenkiintoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Maalin kuivumisen seuraamistakin jonkun on kerrottu harrastaneen. Perin mielenkiintoista.

    Ressu, taiteilijana tietää miksi öljyvärimaalin kuivumista on seurattava. Upea taulu ei valmistu päivässä, ei viikossa, eikä edes kymmenessä vuodessa. Leonardo da Vinci valmisteli parhaimpia "luomuksiaan" jopa 10-20 vuotta. Toisin kuin Vincent van Gogh, joka sutaisi osan tauluistaan "parissa päivässä", jotta sai kipeästi tarvitsemansa "kaljarahat"... MOT

    Äänestä

  • https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/
    Tuolta näkee varmaankin Esson risteyksen, kun siellä oli vielä elämää ja millainen oli kaupunkinäkymä ilmakuvasta Esson risteyksen alkuaikoina ja sitä ennen.
    Sieltä näkee millaista oli kokkola ilmasta nähtynä ennen nykyistä kaupunkikuvaa.

    Äänestä

Tuo "Kivelän kierros" voisi koskea kaikkia ympyröitä. Kun ympyrään ajaessa ei hokaa poistua oikeasta liittymästä, taikka ei muista minne olikaan menossa, ja näin ollen tulee ajaneeksi turhan kierroksen, eli Kivelän kierroksen.

Äänestä
  • Nyt meillä on ainakin paikallinen nimitys tuolle ylimääräiselle liikenneympyrässä pyörimiselle.

    Äänestä

Huhujen mukaan Ressulle tehtiin aina kunniaa Klasun Essolla, eikä juuri maksuakaan otettu kunnioituksesta Upseeria ja herrasmiestä kohtaan!

Äänestä
  • Hyvä nimitys tosiaan tuo "Kivelän kierros" kun ei tajua poistua ympyrästä sinne minne olikaan menossa. Tulevaisuudessa varmaan arvuutellaan samoin kuin niitä levinneitä Jokisen eväitä, että mistä juontuu.

    1Äänestä

Perholaiset kävivät Kaustisella harjoittelemassa ympyrässä ajoa aiemmin kunnes saivat oman ympyrän. "Kivelän kierros" on kyllä osuva nimi näille useamman kerran pyöriville.

1Äänestä

Soiteen myös tämän kunniakunnanvaltuutetun oma kuja!!

On saatava. Hän on legenda! Elää kollegoiden jutuissa ja mielissä.

Pelastuslaitoksellekin sopisi. Kai sielläkin joku käytävä on.

1Äänestä

Ei sekään ympyrä ollut pitkään kuin rahoituksesta kiinni. Ikivanha keksintöhän tuo liikenneympyräkin on.

Äänestä

Kivelän kierrokseksi kutsutaan sitä tilannetta, kun dementoituva henkilö erehtyy ajamaan pikkukännissä liikenneympyrään eikä osaa ajaa sieltä ulos. Siinä sitten tulee niitä kierroksia ennen kuin kolahtaa ja kierrosten ajo loppuu.

Äänestä
  • Täyttää kriteerit myös kun ajetaan vain suoraan tuhatta ja sataa reagoimatta mitenkään ympyrän lähestyessä. Näin on toimittu ainakin Kannuksessa muutamaan otteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Täyttää kriteerit myös kun ajetaan vain suoraan tuhatta ja sataa reagoimatta mitenkään ympyrän lähestyessä. Näin on toimittu ainakin Kannuksessa muutamaan otteeseen.

    Sitä sanotaan Kivelän kiihdytyksessä.

    Äänestä

Sama tie, 1 ympyrä Pietarsaarenpäin. Myös perholaisen raiskaama. Kenkä jäi jumiin. 3.17%

Äänestä

Selvinpäin en olis humalassa rattiin lähtenyt. Vanha perholainen sanonta.

Äänestä

Tosirealisti on muitten yläpuolella, better than the rest, tuliko tämä selväksi???? Tuliko???

Äänestä
  • Niin olisi, siellä missä sen kuuluisi olla. Tämä on liian iso siti.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Niin olisi, siellä missä sen kuuluisi olla. Tämä on liian iso siti.

    Nythän on siten, että Tosirealisti määrää asiat, tuliko tämä selväksi? Tulihan se

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Nythän on siten, että Tosirealisti määrää asiat, tuliko tämä selväksi? Tulihan se

    Miksi ihmeessä piti tänne pesiytyä. Pilasi naapureidenkin elämän ja nyt siellä yksin "mahtavuudessaan" vain pönöttää

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Miksi ihmeessä piti tänne pesiytyä. Pilasi naapureidenkin elämän ja nyt siellä yksin "mahtavuudessaan" vain pönöttää

    Mikään ei ole vastenmielisempää kuin kateelliset naapurit...

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mikään ei ole vastenmielisempää kuin kateelliset naapurit...

    Hiukan harhaisuuden makua kuvitella kaikkien olevan kateellisia, kun mitään aihetta sellaiseen ei ole.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksei Kivelän kierroksen keskellä ole sen suunnittelijan nimikylttiä tms. miksei kaupunki kunnioita miestä joka on antanut meille niin paljon. Minä mietin tätä joka kerta kun ajan Kivelän kierroksen läpi, tuo pieni oivallus on ollut suuri askel Kokkolan liikenteelle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu