Timo Soini näyttää pääsevän nyt samanlaistensa joukkoon - kepun johto toivottaa Soinin tervetulleeksi petturi-kepuun. Timo Soini on yksi Suomen poliittisen historian suurimpia poliittisia pettureita - hän petti itse perustamansa puolueen kenttäväen johtaessaan Perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajottamista kesällä 2017. Onneksi kenttäväki ja äänestäjät eivät lähteneet mukaan ja niin tämä petturipuolue Siniset poistui kartalta heti vaaleissa 2019. Petturuus sai palkkansa!
KOIJARI KEPU OTTAA SOININ AVOSYLIN VASTAAN!
Anonyymi-ap
29304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Aivan oikein eikä huijarisoini pääse edes läpi vaaleissa huijarisoini pääse läpi miltään listalta. Narsistinen ukko joka pitää itseään jonain Jeesuksena.
Läskimooseksia ei kannata ottaa politiikkaan, saati äänestää. Ne ei jaksa muuta kun kritisoida sohvalta muita ja laittaa talkkia persvakoon kun se hikoaa lihavilla. Siinä kaikki, millekään vaalikierroksille ne ei jaksa lähtä, omaa ruhoaan vaan ajattelevat.
Soini tulee viemään ääniä Persuilta, siksihän Soini lähtee leikkiin. Jos pääsee onhan kiva kuunnella kun Soini pääsee eduskunnan kyselytunnilla pöllyyttämään Persuja.
Tuskin. Tulee olemaan myös kiva kuunnella vastakommentteja. Persuissa ei oman pesän likaajia arvosteta ja persuilta ei ääniä heru. Jää nähtäväksi miten kepun ydin eli lestadiolaiset hyväksyvät tuollaisen hölösuun, jolla puheessa määrä korvaa laadun. Kaikkoselle Soinin mukaantulo ainakin näyttää tietävän sivuraiteelle siirtymistä, kun Soini näyttää Turun Sanomissa jo aloittaneen puheenjohtajakampanjan vaikka ei ole vielä edes puolueessa: "Soinin mukaan puolueella olisi mahdollisuus palata suureksi puolueeksi, mutta Soinin sanojen mukaan ongelma on ”ettei Antti Kaikkosta näy missään” ja ”Kepun ykkösketju on kapea”.
Tuo, että Soini arvostele Kaikkosta noin julkisesti ei ole vahinko tuon tason konkarille. Kaikkosen vaihto on ilmeisesti jo sovittu suviseuroilla eli kepun sisäpiirissä.
Olisi siitä vaihdoksesta varmaan ainakin se hyöty, että kepun puoluetoimistolla ei Soinin aikaan kuvattaisi pornoa kuten Kaikkosen aikaan kuvattiin.
Sutkit äänestävät sutkeja . Soini on puolueen petturi ja takinkääntäjä. Mitä Kepu lupasi ?
SOINIHAN MENEE MIHIN TAHANSA KUNHAN EI OIKEISIIN TÖIHIN TARVI RUVETA IEKÄ SEN KOKOINEN SIKA EDES PYSTYISI FYYSISIIN HOMMIIN
Soini on älykäs toisin kuin sinä. Olet vuosia päästellyt täällä typeryyksiä. Voisi tosiaan mennä vaikka niihin fyysisiihin töihin. Lopeta ihmisten haukkuminen.
Soini on viisas mies.
Nyt sitten on Soinilla mahdollisuus napata pari edustajan paikkaa pois Halla-ahon porukalta koska saa varmasti tuhansia ääniä ja ne kaikki on pois persuilta.
Soinista ei oikein saa pornomallia puoluetoimistolle? Ainakaan niillä kuvauksilla ei ääniä kalastella.
Soini on poliittinen ruumis joka luulee itsestään liikoja. Se oli Halla-ahon suosittelema lista joka sai aikaan jytkyn 2011 vaaleissa. Jos kepu ottaa moniloikkaaja Soinin riveihinsä loputkin uskottavuudesta menee siinä.
Paha paikka kuitenkin persuille sillä Soini nappaa varmasti ison äänisaaliin.
Se tietää sitä, että tavis persu edustaja ei uusi paikkaansa samasta vaalipiiristä Soinin kanssa.
Se iso äänisaalis on pelkkää paska puhetta. Ukko on täysin uskottavuutensa menettänyt.
Timppa palaa ryminällä Eduskuntaan 2027!
Tulee iso ja haiseva Jytky.
Paska haisee ja banjo soi!
On se Tim neuvonut kepua ennenkin:
https://www.hs.fi/suomi/art-2000002633342.html
Soini oli oikeassa Tiilikaisesta ei ollut poliitikoksi, putosi eduskunnasta. Kansakin huomasi miehen paremmin räksyttäjäksi kuin tietäjäksi.
Vaikka kansa hylkää Kepu pitää huolen omistaan, ja järjestelee hylätyille hyvätuloisia pakastevirkoja, kuten Tiilikaisellekkin.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/68fad696-9adf-4fef-8963-e3d37b3bdc3f
Miten ne kepun luterilaisen alasuuntauksen lestadiolaiset äänestäjät suhtautuvat katolilaiseen Soiniin? Soini erosi luterilaisesta kirkostakin 1988, kun ei voi sietää naispappeja.
Kyllä lestat ja katolliset yhteen sopivat sillä molemmat hartaita uskovaisia.
Mitkä katolliset. Oikea muoto lienee katoliset, jos uskontoa tarkoitat. Katto lienee jokaisen pään päällä...
Joo ja ei ne naiset sinne saarnastuoliin kuulu. Se on miesten paikka niin kuin Soini sanoo.
Katollisilla on omat paheensa niin kuin lestadiolaisillakin. Eipä uskois että uskonnollisissa piireissä lasten hyväksikäyttöä on.
https://yle.fi/a/3-12128986
Lesteillä Suomessakin tätä on ollut näin lehdet kertoo. Kuitenkaan Soinia ei epäillä eikä muitakaan, mutta pinnanalla kuhisee jota me ei tiedetä.
Soini on tämän ajan suuri ajattelija, politiikan ehtymätön latofilosohvi. Hänellä on mahdollisuus nousta Keskustan johtoon, ja sitä kautta pääministeriksi, jopa presidentiksi.
Täysi tuki Soinille uudessa puolueessa.
Soini käynyt näiden kanssa aamu- ja iltarukoiluissa. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paavi-myontaa-pappien-kayttaneen-seksuaalisesti-hyvaksi-nunnia/7271080
On siellä joku rukoilija saattanut jäädä nunnien luo yökyläänkin.
Ei nyt takerruta pikkuseikkoihin. Enää ei ole kepun puoluetoimistokaan pyhä paikka. Sielläkin tehdään pornoa ja syntiä.
Minusta on ihan hyvä jos papit pöllyyttelee pölyjä pois nunnista, kyllä se tekee hyvää heillekkin.
Ei niin ja maistuu se vissiin Soinillekin pimpsa, jos sitä tarjotaan iltarukouksen päälle. Saapi sitten aamusella rukoilla ja ripittäytyä synnin anteeksi, niinkuin katolisilla kätevästi pystyy tekemään.
Kyllä.
Kyllä Timo Soini on kova jätkä. Tarvittaessa hän pystyy hajottamaan jopa kokonaisen eduskuntaryhmän - tästä hänellä on näyttöä, hän oli päähajottaja v. 2017 Perussuomalaisten ryhmän hajottamisessa. Köpelösti kävi!