Suntin silta Meripuistoon

Anonyymi-ap

Sillan rakentaminen Suntinsuulle näyttää hyvin kaukaiselta asialta.

Tällä hetkellä sille ei ole rahoitusta.

– Edes sillan toteutuksen keskeisestä periaatteesta, vapaasta alituskorkeudesta, ei ole yhtenäistä käsitystä. Mikäli suurten veneiden tulisi päästä sillan ali, on toteutus hyvin haasteellinen ja kustannuksiltaan kallis, sanoo Kokkolan kaupunkisuunnittelun erityisasiantuntija Jouni Laitinen.

Päätöksentekotasolla asiaa ei ole käsitelty vuoden 2020 jälkeen.

– Tammikuussa 2020 konserni- ja kaupunkikehitysjaosto keskusteli vaihtoehdoista, mutta asia ei sen jälkeen ole edennyt. Sen sijaan pienimmissä ryhmissä asia tulee aina silloin tällöin esille. Myös kaupunkilaiset kyselevät aika ajoin sillan tilanteesta.

Mikä olisi hankkeen hinta?

– Vuoden 2019 selvityksessä oli useita vaihtoehtoja. Hintahaarukka sillan tyypistä riippuen oli 0,4–1,2 miljoonaa euroa, Laitinen vastaa.

Entä tekniset ratkaisut?

– Edellä mainitussa selvityksessä tutkittiin kääntyvää siltaa, matalaa palkkisiltaa, pitkää palkkisiltaa, ansassiltaa sekä vinoköysisiltaa. Myös sulkutyyppinen idea on ollut esillä.

Laitisen mukaan korkea siltaratkaisu olisi hallitseva Suntinsuun maisemassa.

– Lisäksi se olisi teknisesti haasteellinen ja kustannuksiltaan kallis. Matala silta taas ei mahdollista kaikkien veneiden kulkemista venevajoille.

Rovaniemeläinen Pentti Ojala kävi Kokkolassa työnsä puolesta. Lapin sotilassoittokunnan trumpetisti soitti Puolustusvoimien Mil-Jazz -kiertueella.

Kiertue päättyi keskiviikkona illalla Kokkolan Kauppatorin-konserttiin.

Musiikin lisäksi Ojalaa kiinnostavat matkailu ja kaupunkikehittäminen. Hän opiskelee työnsä ohessa restonomiksi Lapin ammattikorkeakoulussa.

– Kokkolassa huomio kiinnittyi ensimmäisenä Suntiin. Joki, tai kanava, näyttää hoitamattomalta.

Jos Ojala saisi päättää, sillan rakentamisen lisäksi hän ruoppaisi Suntin ja poistaisi ”typerät betoniesteet” Pohjoisväylän eteläpuolelta Hollihaasta.

– Minulla olisi matkailuidea: historiallinen Kokkola pitäisi avata gondoliliikenteelle, jota nuoret pyörittäisivät kesäisin. Olen matkustanut paljon Keski-Euroopassa, jossa jokirannat on rakennettu viihtyisiksi. Suomessa luonnontilaisuutta arvostetaan, eikä siinä ole mitään väärää, mutta riittäähän täällä jokia. Siksi panostaisin Kokkolassa Suntin rantojen kehittämiseen.

21

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hah, Ressu on esittänyt vastaavia suunnitelmia vuodesta 1988 lähtien.
      Tässä ei ole mitään uutta. Tosin on hyvä, että myös Rovaniemeläinen on kiinnittänyt huomiota samoihin asioihin, kuin Reijo Kivelä on tehnyt yli 36 vuotta. Kaikki sadat Ressun ideat ovat luettavissa paikallislehtien sivuilta, ja Suomi24/Kokkola -keskustelupalstalta. Onhan Reijon esityksistä jo muutama toteutunut. Viimeisenä juuri valmistunut Morsiussaaren silta. MOT

    • Anonyymi

      Halkokarin Pienkiinteistö- ja Asukasyhdistys on tehnyt esityksen siltahankkeesta ja tämä perholainen oli myös kokouksissa muutaman kerran mukana. Nyt täällä esittää omana ajatuksenaan yhdistyksen tekemiä päätöksiä. Häpeäisit.

      • Anonyymi

        Hah, yhdistys teki esityksen sillasta vuosia myöhemmin 1990-luvulla. Ressu esitti Suntinsuun siltaa lehtikirjoituksessaan (KP) jo vuonna 1988. Myöhemmin Ressu antoi sillalle nimenkin: Kokkojokisuun KAHAKKA -silta. Samassa jutussa Reijo esitti kaupunginpuutarhan siirtoa, joka toteutui nopeasti nykyiselle paikalleen. Tänään vanhalla paikalla sijaitsee toimintapuisto "TOUHULA", lähellä "Kivelän Kierrosta"...
        JK Merkillistä on, että Kahakka -sillan rakentaminen on jätetty "pöydälle" muutaman latorähjän, muka venevalkaman omistajan "pyynnöstä". Kumpi olisi tärkeämpää? Palvella 48 000:tta Kokkolalaista, ja tuhansia turisteja/leirintäalueen matkaajia, ja alueen yrittäjiä, vai muutamaa "isokenkäistä änkyrää" - kotitarveladon, ja uomassa lojuvaa, pienen paatin omistavaa isäntää... MOT

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään näyttöjä näistä tämän kopio kirjoittelijan tekemisistä ei ole vain nämä omat kehumisensa ja keksityt viitteet. Googleen nimi Reijo Kivelä niin mitään saavutuksia tai "urotöitä" ei löydy.
        MOT

        Muutama vuosi vielä niin kertoo keksineensä atomipommin ja sähköauton. Nyt jo puhuu eläinten kieltä. MOT

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hah, yhdistys teki esityksen sillasta vuosia myöhemmin 1990-luvulla. Ressu esitti Suntinsuun siltaa lehtikirjoituksessaan (KP) jo vuonna 1988. Myöhemmin Ressu antoi sillalle nimenkin: Kokkojokisuun KAHAKKA -silta. Samassa jutussa Reijo esitti kaupunginpuutarhan siirtoa, joka toteutui nopeasti nykyiselle paikalleen. Tänään vanhalla paikalla sijaitsee toimintapuisto "TOUHULA", lähellä "Kivelän Kierrosta"...
        JK Merkillistä on, että Kahakka -sillan rakentaminen on jätetty "pöydälle" muutaman latorähjän, muka venevalkaman omistajan "pyynnöstä". Kumpi olisi tärkeämpää? Palvella 48 000:tta Kokkolalaista, ja tuhansia turisteja/leirintäalueen matkaajia, ja alueen yrittäjiä, vai muutamaa "isokenkäistä änkyrää" - kotitarveladon, ja uomassa lojuvaa, pienen paatin omistavaa isäntää... MOT

        Ressu on taas oikeassa. MOT

    • Anonyymi

      Ainahan nämä Ressun kirjoitukset lopulta paljastuvat kopioiduiksi.

      • Anonyymi

        Kerrohan yksikin juttu, kirjoitus, idea, esitys, suunnitelma jne, jonka Ressu olisi kopioinut. MOT

    • Anonyymi

      Kaikki ehdottavat siltaa, minä ehdotan alikulkua, tunnelimainen alikulkuputki suntin alitse.
      Ei ongelmia, kuten sillan korkeuden kanssa, kun alikulkuputki menee pohjassa, niin se ei edes vaikuta Suntin maisemaan.
      Ei edes Ressu ole alikulkuputkea esittänyt, vain Minä!!!

      • Anonyymi

        Taisit kopioida idean elbejolta Hampurista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisit kopioida idean elbejolta Hampurista?

        Siis Elbe joelta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Elbe joelta.

        Melko erikoinen saa olla jos ei löydy mitään yhtäläisyyksiä mihinkään jo olemassa olevaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisit kopioida idean elbejolta Hampurista?

        Mikä Elbe joki, en ole mistään kopioinut, en ole googlannut maanalaisia siltoja/alikulkuja, ihan itse ideoin, mistään en ole katsonut, vaikka niin kuvittelet !!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä Elbe joki, en ole mistään kopioinut, en ole googlannut maanalaisia siltoja/alikulkuja, ihan itse ideoin, mistään en ole katsonut, vaikka niin kuvittelet !!!!

        puutarhajuttu ja nyrkkeilymestaruus ovat kiistattomia !

        Kiistattomia !!!

    • Anonyymi

      Tämän pillipiiparin tulisi pysyä soittohommissa. Jos poistettaisiin kaikki "typerät" pohjapadot, niin keskustan kohdalla ei vesi pahemmin vaivaisi. Ei ole pelimanni tainnut koskaan kuulla maan noususta täällä rannikolla. Meillä on jo omasta takaa yksi armeijassa palvellut sekopää. Ei täällä enää vierailevaa solistia kaivata.

      • Anonyymi

        Taas Ressu on oikeassa. Kepari julkaisi jutun Kokkojokisuun sillasta. Ihmettelyä herättää se, ettei Jouni Nikula maininnut Reijo Kivelän tekemiä aloitteita sillan rakentamiseksi...
        No, asia korjaantuu aikanaan. Reijo Kivelä on KAHAKKA- sillan alullepanija, ja sillan etuoikeutettu "IDEA-ISÄ", kuten monen muunkin Kokkolan ulkoalueen kehityksen "pääkoordinaattori".
        On myös monia muitakin edistyksellisiä, Reijon ideoita, jotka on toteutettu (mm ihmiskrematorio, Lottelundin kiertoliittymä - Kivelän Kierros; saostusallas Tervalampi). Muutama merkittävä on toteutumista vailla (mm hyötykäyttöasema Topparinmäkeen, Kokkojokisuun Kahakkasilta, Varvinlammen kunnostus ym jne). MOT...

        Ressu on taas oikeassa.

      • Anonyymi

        Kuka oli ja on Seinäjoen Tangomarkkinoiden ensimmäinen (tango)kuningas v 1985. Hän on Rovaniemeläinen "pillipiipari", nykyinen opistoupseeri evp (KaSi). MOT
        JK Ja Ressu on ensimmäinen Kokkojokisuun KAHAKKA-sillan esittäjä, idean isä, erinomainen (tango)laulaja; Kokkolan Kingsi, Sotatieteiden Maisteri, "Kadettiupseeri" evp (ReKi) MOT

    • Anonyymi

      Tere kuidas läheb, olen selgeltnägija, vajadusel kirjutage mulle privaatselt.

    • Anonyymi

      Halkokarin Pienkiinteistö- ja Asukasyhdistys on tehnyt esityksen siltahankkeesta ja tämä perholainen oli myös kokouksissa muutaman kerran mukana. Nyt täällä esittää omana ajatuksenaan yhdistyksen tekemiä päätöksiä. Häpeäisit.

    • Anonyymi

      Jari Sillanpää on ainoa oikea kuningas.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2739
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      25
      2488
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      42
      2191
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      2016
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      111
      1507
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1363
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1042
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      984
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      798
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      99
      791
    Aihe