Miten parisuhteessa voikaan olla näin yksin....
Siis välillä sitä ihmettelee
keskiyonkehraaja
271718
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
sitä olen itekkin ihmetellyt viimeiset puolitoista vuotta, mitä järkeä olla sinkku? mutta nyt olen kk sit tavanut miehen ja juuri nyt meille tuli eka riita siitä kun hän sanoi minua anneksi, vaikka mulla on aivan toinen nimi minä selvä ja hän humalassa miten pitäis suhtautua?nyt olen loukkaantunut! siitä annesta on kyllä jo aikaa, mutta kun söimme hän sanoi anne ja siitä tunnin päästä toistamiseen anne, suutuin ja lähdin kotiin ajatukset ihan out.
sen havaitset....???
Eikö siippa ole mailla eikä halameilla?? ,,,vai onko hän jotenkin henkisesti poissa tilanteesta eikä huomioi sinua tarpeeksi?
Niinhän sitä alusa sanotaan siipasta että, hän on kaikki.
On se varmaan vaikeaa kun sitten hetkenpäästä on kaikea eikä mitää.
Ollaan enempi niinkuin sisko ja sen veli...
Sitä sanotaan, että parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa..Mitenkäs sinä nyt aamuyöstä yksinäisyyttäsi ...???
Jos oikeesti aattelee että mitä sitä yöllä täällä yksinäni itken koneen vieressä...
Ei vaa oo puhekaveria jolle kertois...
tai sen pitäisi olla muuta kuin itkua ja kyyneleitä..Mutta et ole yksin, jos se yhtään helpottaa. :) Kaikesta kurjasta huolimatta et ole sitä!
ihmettelin minäkin aikanaan... ;((( ja siksi olenkin vapaa-taiteilija nyt... ;)))
Että harkinnassa se on minullakin.
Valitettavasti...
Yksinäisyys korostuu huonossa parisuhteessa . Koskaan en ole ollut niin kipeän yksinäinen kuin avioliittoni viimeisinä vuosina . Nyt kuin olen ollut kohta 8 v. vapaa , en ole kertaakaan kokenut niin tuskallista ihmisen ikävää kuin silloin .
ylempänä laitoin ettei ihmisen tarvitse olla nykyään murheittensa keskellä yksin...ammattiauttajallekin pääsee helposti purkamaan pahaa oloaan ellei ole sellaista ystävää. Olen myös itse kokenut kerran saman..
Ystäviä on mutta kai sitä haluaa vaan pitää jonkunlaista kulissia yllä mahdollisimman pitkään.Kai mä oon aika tyhmä...
tyhmä, mutta helpommalla pääsisit itse, kun puhuisit.. :)
plussat ja miinukset suhteessasi ehkä olet jo tehnytkin sen. Kyllä sitä jokainen jossain vaiheessa siippaansa kyllästyy olen itse eronnut 9-vuotta sitten lujille se otti kun toinen osapuoli oli uskoton eíkä luottamus enää palautunut. mutta ajattelin tässä että löytyykö suhteestanne jotain sellaista mikä saisi teidät vaikka harrastamaan yhdessä siinä kummasti tulee yhteyden tunne kun tekee jotain yhdessä. samalla siinä voi yrittää jos keskustelu lähtisi sujumaan. Kanattaa kuitenkin yrittää ennen kun lähtee eroamaan. kyllä luulis miehenkin heräävän keskustelemaan jos ottaa mahdollisen eron puheeksi.
Oletko aina itsesi yksinäiseksi tunteva?
Minäkin olen joskus viikon - ylikin - surullinen ja onneton, sekä vihainen ja koen itseni laiminlyödyksi, mutta tuota vaihetta seuraa aina sellainen harmonian kokemiskausi, joka korvaa hyljättynä olemisen ajanjakson.
Taidan olla anteeksiantavaa sorttia ja luotan, ettei koskaan enää.....
Hän osaa olla ja onkin mukava ja kultainen ja saa minut unohtamaan ikävät periodit. Joku arveli sen olevan rakkautta ja niin arvelen itsekin.
Pystyttekö puhumaan? Kunnon riitakin puhdistaa ilmaa, jos vain ei ammu yli ja sano sellaista mitä myöhemmin katuu.
Toivon sinulle onnea, joko tässä tai jossain muussa parisuhteessa ja ilman elämänkumppaniakin voi elää mielekästä ja täysipainoista elämää, mutta kun on tottunut elämään ja jakamaan asiat jonkun toisen kanssa, niin kaipaa läheisyyttä ja mitä kaikkea siihen sisältyykin...suhteeseen...:)
Meillä ei riidellä.Ei koskaan.Ei myöskään puhuta mistään tärkeistäkään asioista.Aina kun tulee erimielisyyttä jostain niin ukkohan ottaa ja lähtee.Kaikki ongelmat lakaistaan maton alle mutta mun mielestä ne matotkin on joskus tampattava.Itse puhuisin kyllä asiat selviksi muttei enää huvita puhua pelkille seinille.
Ei oo helppoo ei...
mutta vaadi oikein vaatimalla miestä puhumaan!
Ellei puhu ja lähtee menemään, niin jankuta kun palaa, että nyt sitten keskustellaan.
Hän kyllästyy ja alkaa joko puhua, tai haluaa erota. Viimeksi mainittu saattaisi olla molemmille parhaaksi, tai ainakin sinulle, sillä vaikutat tuossa tilanteessasi onnettomalta.
..menee, että se ero tulee ajankohtaiseksi; kaikki on varmaan helpompaa, jos ette riitele?
Jos on lapsia, ei varmaan ole helppoa.
Muuten mun on vaikea ottaa kantaa yksinäisyyteen, kun aikanaan itse olin mieluummin yksin, kuin kännissä örisevän exän kanssa. Ja se jännitys, missä kunnossa sieltä milloinkin tullaan kotiin.
Eron tullessa, mistään irtaimistosta en halunnut/jaksanut tapella, koska hän oli puolensa pitävää sorttia. Ei surettaneet huonekalut, mikrot, pesukoneet tms. niin onnellinen olin päästessäni vihdoin eroon.
Sorry,että piti takertua otsikkoon..
Muuten olen samaa mieltä. Oma kokemukseni erosta oli pelkästään helpotus,ilman riitaa erosimme yhdessätuumin ja viimeisenä päivänä jopa halattiin enkä yhtään haikaile menneiden perään.
Aiemmin en edes tajunnut miten upeata onkaan olla kun ei stressaa,ahdista eikä tarvitse pään-särkylääkkeitä joka toinen päivä painostavan ilmapiirin takia.
Elämäni muuttui kertalaakista iloisemmaksi ja onnellisemmaksi ja muksuillakin menee kaikinpuolin hyvin nykyään joten kokemuksen perusteella kehoittaisin eroamaan pattitilanteessa, se on molemmille parempi vaihtoehto kuin kulissiliitto.
Eroa ei tarvitse nykyään selitellä kenellekkään, ennen se oli tabu mistä ei puhuttu.
Se on vain niin että ihmiset muuttuu vuosien saatossa ja jos ei enää luoteta rakasteta toisiaan niin silloin on parempi erota.
..oli mulla. Olen aiemmin katsonut joskus sun profiilin, ja lukenut, että 4 vuotiaan lapsen yh.
Mutta se ilmeisesti todellakin on neljän!!
Ajattelin vain, että ihan joka mies ei oisi ehkä valmis isoon vastuuseen, tuosta kunnioitettavasta tehtävästä; lasten hoidosta/kasvatuksesta.
Enhän toki tiedä, miten ootte asioita jakaneet, eikä se mulle kuulukaan :))
Kyllä, aikuisten kesken painostava ilmapiiri on raskas varmasti, ja saa tuntemaan itsensä, jopa yksinäisemmäksi, kuin, että sitten 'reilusti' on ilman toista aikuista.
muuttuvat vuosien saatossa mutta, mikä on sitten mielestäsi yhteen kasvamista? Avioliittokin on kahden kauppa, ja käsittääkseni kumpikin joutuu "kasvamaan" sen jatkumisen myötä..
Sinä sitten aina osaatkin kysyä vaikeita.
No että..tuota..en kyllä tiedä.
Etkö ollenkaan hyväksy ajatusta että pariskunta kasvaa erilleen?
Ei toista ihmistä voi mitenkään muuttaa halutunlaiseksi vaikka naiset niin usein haaveilevat tekevänsä.
Sano sinä mitä se yhteen kasvaminen on?
höh!! Myönnän tosin, että tuo ns vaikeus ....saattaa tulla aika ajoin esille täälläkin..työni on psyykkistä, ja asiat siellä ovat usein ihmisessä syvällä...
En voi sanoa etten hyväksyisi erilleen kasvamista, mutta parisuhdekin on yhteen kasvamista, kun eletään yhdessä, ja otetaan vastuu yhteisistä asioista. Jokainen me olemme omia persoonia eikä ketään voi muuttaa...huonoja tapoja ja tottumuksia kylläkin, jos ne ovat esim vahingoksi itselle tai toiselle.
on ongelmia ettekä voi keskenänne jutella niistä, suosittelen lämpimästi parisuhdeterapiaa. Niitä tarjoaa maksutta yleensä seurakunnat ja perheneuvolat. Itseäni surettaa etten tajunnut kokeilla sitä konstia ennen kuin mitta tuli täyteen. Ero on niin raskas juttu että kannattaa kokeilla kaikki keinot ennen kuin sen askeleen ottaa. Eikä tarvi ainakaan jälkeenpäin miettiä oliko nyt varmasti tehnyt kaikkensa suhden eteen.
olen tuosta parisuhdeterapiasta kanssasi. Liian moni katuu eroaan perästä päin..:( Ulkopuolinen apu on hyvä, koska eroajatuksen kanssa "kamppailevat" ovat usein liian väsyneitä ja ahdistuksissa muutenkin..
Mutta pääseeks tollasiin terapioihin jos ei oo sanonut papin edessä aamenta?
En mä silti tiedä jos ei mies puhu kotona niin tuskin osaa avautua vieraillekkaan. Kai mulla on sitten kuitenkin helpompaa kun mä oon tällanen lörppö ja välillä vähän turhankin avoin.
vaihtoehto on, että otat yhteyttä kotipaikkakuntasi perheasiain neuvottelukeskukseen(srk) ja varaat ajan. Mene yksin tai avopuolisosi kanssa.
tekin perhe olette, kannattaa ainakin kokeilla. Juju on juuri se, että ulkopuolisen kanssa voi olla helpompaa puhua, käykää vaikka erikseen. Tiedätkö, pakko niille on puhua, he vaan istuvat siellä odottamassa että tekstiä tulee, eikä niille kehtaa laulaakaan ;)