Pusupoika

Nipa on ns. löytökissa. Se oli jo puolen vuoden ikäinen kun haimme kissallemme kaverin löytöeläinkodista. Nipa oli ollut siellä jo kuukauden, vaikka normaalisti kissoja pidetään siellä vain kaksi viikkoa. Paikan ylläpitäjä oli kuitenkin huomannut tämän kissan omaperäisyyden ja päättänyt pitää sitä pidempään, josko sille löytyisi ottaja. Me olimme ne onnekkaat :o)

Nipa on raidallinen, valkoisin kynsikkäin ja polvisukin varustettu mammanpoika. Olen aina halunnut bengalinkissaa, ne vain ovat kamalan kalliita. No, Nipasta sellaisen sain :o) Se käyttäytyy kuin bengali; on todella seurallinen, pojalla on koko ajan asiaa, se juttelee koko ajan ja vastaa minun puheeseeni, se RAKASTAA ihmisiä, mamia ennen kaikkea :o), se kinuaa syliin ja mitä parasta, hän pussailee :o) Ja kuolaa :oD

Nipa siis tulee tarpomaan mahani päälle ja samalla kuola valuu tai sitten sylkipisara tökätään mamin naamaan, mahdollisimman lähelle suuta. Heh! ja sama saattaa tapahtua kun Nipa pääsee syliin, suiks! ja suukko on annettu ja sylissäpitäjä yllätetty.

Nipa on meitä ilahduttanut nyt 4 vuotta, 4 ihanaa vuotta. Sain siis toivomani "bengalin", pirattibengalin :o)
3410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onnea teille ja paljon kisunpusuja! ;D

Äänestä

Onnea ihanasta kissasta! =) Itsellänikin on maailman ihanin ja älykkäin kissa; vain mun oma.
Kun mun luona käy miesvieraita, kissa ei siitä lainkaan pidä ja aloittaa oman shown..

Äänestä

Myös minun omat kissani on otettu löytöeläinkodista, josta ne olisivat joutuneet enkelipiikille mikäli niille ei olisi löytynyt uutta kotia. Meidän elämäämme nämä karvakorvat ovat rikastuttaneet monin eri tavoin ja niistä on tullut rakastettuja (ja lellittyjä) perheenjäseniä.

Paljon puhutaan siitä, ettei vanha/aikuinen/täysi-kasvuinen kissa opi uusia tapoja ja näiden puheiden ja ihmisten ennakkoluulojen takia moni ihana kissa-aikuinen jää koditta. Suloisille pennuille on paljon helpompi löytää koti kuin aikuiselle, jolla on jo oma menneisyytensä ja tapansa. Meille on tullut kissoja niin pentuina kuin täysi-kasvuisenakin, ja kokemus on osoittanut, että samalla tavalla aikuinen kissa oppii kuin pentukin. Ja suurempaa iloa ja onnea tuskin onkaan kuin nähdä aikuisen kissan alkavan leikkimään kuin pahainen pentu tai kipittävän ensimmäisen kerran luokse kun se on oppinut nimensä.

Toivotaan että ihmiset antaisivat useammin kodin löytöeläinkodin asukeille, ottivat he kissaystävänsä sitten pentuna tai aikuisena.

Teillä oli todella kaunis ystävyyden alku. Kaikkea hyvää teidän kissaperheellenne minulta ja karvakorvilta. Ja erittäin kaunista kesää!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


2xkissamamma kirjoitti:

Nipa on ns. löytökissa. Se oli jo puolen vuoden ikäinen kun haimme kissallemme kaverin löytöeläinkodista. Nipa oli ollut siellä jo kuukauden, vaikka normaalisti kissoja pidetään siellä vain kaksi viikkoa. Paikan ylläpitäjä oli kuitenkin huomannut tämän kissan omaperäisyyden ja päättänyt pitää sitä pidempään, josko sille löytyisi ottaja. Me olimme ne onnekkaat :o)

Nipa on raidallinen, valkoisin kynsikkäin ja polvisukin varustettu mammanpoika. Olen aina halunnut bengalinkissaa, ne vain ovat kamalan kalliita. No, Nipasta sellaisen sain :o) Se käyttäytyy kuin bengali; on todella seurallinen, pojalla on koko ajan asiaa, se juttelee koko ajan ja vastaa minun puheeseeni, se RAKASTAA ihmisiä, mamia ennen kaikkea :o), se kinuaa syliin ja mitä parasta, hän pussailee :o) Ja kuolaa :oD

Nipa siis tulee tarpomaan mahani päälle ja samalla kuola valuu tai sitten sylkipisara tökätään mamin naamaan, mahdollisimman lähelle suuta. Heh! ja sama saattaa tapahtua kun Nipa pääsee syliin, suiks! ja suukko on annettu ja sylissäpitäjä yllätetty.

Nipa on meitä ilahduttanut nyt 4 vuotta, 4 ihanaa vuotta. Sain siis toivomani "bengalin", pirattibengalin :o)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu