Omaan asuntoon maksettava eläkeläisen asumistuki piti jäädä vielä voimaan. Joitain pieniä muutoksia esim. omaisuuden vaikutuksesta siihen määrään oli odotettavissa ja tarkastuspäiväksi oli valittu heinäkuun alku. Jo alku oli omituinen, vaadittiin tietoa uusista yhtiövastikkeista, vaikka yhtiökokous oli vielä pitämättä ja vastikkeet olivat hyväksymättä. Lähetin vanhat, kuluvan vuoden jakson vastikkeiden suuruuden netin kautta ja vielä viimeksi maksamani tositteeksi. Kaikkiaan lähetin määräaikaan mennessä 15 tositetta koskien em. tukea. Yhtiökokous hyväksyi uudet vastikkeet, mutta virallinen tieto oli myöhässä ja heinäkuun vastikkeelle oli annettu lisäaikaa. maksaa. Minulle yhtiökokouspöytäkirja tuli sähköpostina, mutta siitä oli jäänyt uudet vastikkeet pois. Sain tiedon huomauttaessani sähköpostina nopeasti ja lähetin heti kelaan. Kaikki muut maksut pysyivät samana hoitovastike , autopaikka , laajakaista ja vesimaksun ennakko (maksetaan käytön mukaan loput), mutta remonttilainojen maksut joita oli 3 pääomavastiketta, olivat alentunut lyhennysten takia, erotus oli jotain 14,5 euroa. Asun pienessä 45 neliöisessä 70-luvulla rakennetussa rivikodissa ja sain asumistukea noin 160 euroa, joka oli noin 36% koko vastikkeiden määrästä. Yllätyksekseni sain jatkuvia lisäpyyntöjä koskien edellisen vuoden vastikkeita. Lähetin jopa kaksi sellaista sivua, jossa näkyi sekä uudet että vanhat vastikemäärät, sekä sen ensimmäisen tiedon vastikkeista heinäk. 2024-kesäkuu 2025 väliltä. Skannerini ei toiminut joten jouduin valokuvaamaan em. sivun. Kävin vielä heinäkuun lopussa ostamassa uuden tulostimen jossa skanneri toimi ja skannasin sivun , mutta en lähettänyt koska vastikkeidentietoja oli lähetetty jo useita kappaleita. Olen asunut kymmeniä vuosia asunnossani ja sairasteleva iäkäs, mutta onnekseni akateemisen koulutuksen saanut, muuten ei olisi edes mahdollisuutta pärjätä ja hoitaa asioita kotoa käsin. En silti pärjännyt. Järkytys oli suuri kun sain lopuksi kaiken vaivannäön jälkeen tiedon että tuki lakkautetaan ja joudun maksamaan vielä tammikuusta lähtien jo maksetut tuet takaisin. Syynä yhtiövastikkeita koskevan tiedon puute, tiedon jonka olin lähettänyt jo ainakin neljä kertaa. Tosin tiedon laskeminen vaati virkailijalta jotakin , joko molempien vastikkeiden erotuksen laskemista, tai erillisten vastikkeiden laskemista pinta-alan tai osakelukukertoimen mukaisesti ja vertaamalla eri vuosien lukuja toisiinsa. Edellisen vuoden vastikkeiden tiedotteessa ei em. lukuja oltu valmiiksi laskettu., vaan annettu tiedot pinta-alan ja neliöiden mukaan. Toivon että virhe voidaan korjata eikä jää yksittäisen virkailijan tahallisen tai kiireen aiheuttaman virheen varaan.
Eläkeläisen asumistuki ei toimi lain mukaisesti, virkailija voi lopettaa oman mielensä mukaan
16
234
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä se korjataan. Kun toimitat sen liitteen mitä on pyydetty. Ilmaisesti vastike-erittely on ainakin selitykseksi mukaan puuttunut. Ei Kelasta ei aleta ararvailujen, pinta-alan, tai osakelukukertoimen ym. mukaan laskemaan. Sinne pitää toimittaa tarkka erittely vastikkeeseen kuuluvista menoista.
- Anonyymi
Käsittääkseni kirjoitin että pyydetty selvitys oli lähetetty ainakin 3 kertaa. Ei koskaan aikaisemmin ole pyydetty selvityksiä, joita ei vielä edes voi antaa. Annoin pyydetyn selvityksen ensimmäisen kerran kun pyydettiin jo tietoa uudesta vastikkeesta, vaikka yhtiökokousta jossa se vahvistettiin ,ei oltu vielä pidetty. heinäkuussa astui voimaan uudet vastikkeet. Annoin lisäksi esityksen. josta näkyi sekä uudet että vanhat vastikkeet rinnakkain, mutta ei asuntokohtaisina, vaan asuntoneliöitä kohden tai osakkeiden lukumäärää kohden selvitettyinä. Kun sain kokouksen yhtiökokouspöytäkirjan annoin jälleen sivun jossa olivat molemmat vastikkeet rinnakkain eriteltyinä jakson 1.7.24- 30.6.25 ja 1.7. 25 ja 30.6.26. Helposti vertailtavissa, mutta ei asuntokohtaisesti laskettuna, sillä ne oli kerrottava asunnon pinta-alalla tai osakkeiden lukumäärällä, kerroin kävi selville tekstistä. Epäonnekseni en saanut uusia vastiketietoja heti maksulimakkeineen, jotta olisin voinut maksaa heinäkuun vastikkeen., vaan jouduin pyytämään, mutta lähetin ne heti kun sain ja niissä oli selvitetty maksut myös asuntokohtaisesti. Olen kertonut chatissä että muutos koski vain pääomavastikkeita ja kaikki muut säilyivät ennallaan, kuten autopaikkamaksu, laajakaistamaksu ja vesimaksujen perintä. Postimaksua ei enää ole vaan ulkopostilaatikot ja ikäihmisille ilmainen kotiin kanto, kuten minulle. En myöskään saanut mitään tietoa oliko lähettämäni tiedot tavoittaneet virkailijaa. Lähetin chatin kautta osakelukumäärätiedot ja neliöt ovat Kelalla olleet tiedossa kymmeniä vuosia. Sain tukea aikuisopiskeluaikanani ja nyt eläkkeellä ollessani. Ostin heinäkuun lopussa tulostimen, jos vielä on jäänyt jotain epäselväksi, koska oma tulostimeni ei enää skannannut uuden käyttöjärjestelmän kanssa, vaan jouduin valokuvaan paperitiedostot ja lähettämään itselleni sähköpostina ja sitten Kelaan. Olen , jalka ja selkävammainen ja sairastanut koko kevään ja alkukesän sängyssä maaten koronaa, mutta vielä vakavampaa kuumetautia , jonka takia kaikki kotityöt oli jäänyt kuukauden ajalta tekemättä. Täytin sinä aikana 80v äitienpäivänä ja tytär tuli nyt vasta heinäkuun lopussa syömään pizzaa ja kakkua kanssani. Nyt kelan sivut ilmoittivat, että mitään liitteitä ei voi lisätä, vaikka toinen kirje kyllä ilmoitti että voisin lähettää puuttuvat tiedot vielä. En vaan käsitä mitkä tiedot puuttuvat, koska yhtiö ei niitä vuosi sitten erikseen eritellyt asuntokohtaisina ja tiedot ilmenivät maksukuiteista ja yhtiöpöytäkirjan sivuilta. Ne on taas kerran lähettey kiertoteitse, mutta en tiedä ovatko perillä:
- Anonyymi
Paljonko yhtiövastike aleni on helposti laskettavissa vähennyslaskun avulla, koska kaikki muut pysyivät ennallaan paitsi pääomavastike, joiden korkomenot alenivat. Esim. 2023 päätös , jonka mukaan tukea maksettiin pohjautui tositteeseen, jossa näkyisilloinkin vain osake ja neliökohtaiset luvut. Ennen sairaita vanhoja ihmisiä kyllä avustettiin jopa tekemällä kaikki anomukset kelan puolesta ja nyt siellä ei osata yksinkertaista vähennyslaskua eikä kertolaskua. Olisi sitten kun kaikki henkilökunta on lomalla pitänyt pyytää toimistosta (joka mahdollisesti kiinni) eritelty todistus. Tai sitten itse laskea asuntokohtaisina, mutta se ei taas mielestäni ole ehkä tarpeeksi pätevä.
- Anonyymi
Miksi ei vanhuksien asioissa saa kunnollista apua , joku joka hoitaisi asioita ja oikeuksia , suurin osa ei omista saati osaa käyttää vempaimia , ulkomaalaisille tarjotaan tässä maassa kyllä kaikki apu joka asiaan , varmaan pers...kkin pyyhitään verovaroin .
- Anonyymi
Kyllä ja esimerkiksi asumistuki omaan asuntoon on pieni erä yhteiskunnan tukia siihen verrattuna mitä ikäihminen tulee maksamaan joutuessaan pois omasta kodistaan. Sekä fyysinen että psyykkinen tila huononee jo heti ja tulee maksamaan terveysmenojen muodossa, hoivakotien hinnat ovat nykyisin huippuluokkaa, eikä kaikkien sairauksien hoito ainakaan helpotu hyvässäkään valvonnassa. Jos melko alhainen pieni tuki riittää ikäihmisen tarpeisiin asua omassa kodissa, on se ylivoimaisesti halvin ratkaisu. Jos seniori pystyy liikkumaan esteettömässä kodissa ja käymään kaupassa tai tilaamaan tarvitsemansa kotiin , pesemään itse pyykkinsä jne. tilanne on kaikkien kannalta paras mahdollinen. Asumisoikeusasuntojen vastikkeet ovat jo huomattavasti isommat, samoin vuokra-asuntojen, muutto maksaa, eikä oman asunnon myynti ole helppoa eikä käy käden käänteessä pika-apuna. Olen sitä jo ihmetellyt miten ihmeessä ne henkilöt selviävät, jotka eivät ole ajoissa voineet opetella älylaitteiden käyttöä ja nekin maksavat. Kun niiden kanssakaan ei selviä, jos vastapuolen asioiden hoitaja ei ymmärrä toimivaltaansa ja sen tarkoitusta. Kelaan lähetettävät asiakirjat eivät näy välttämättä missään jälkeen päin, etenkin jos linkki suljetaan, puhelin on useimmiten varattu, samoin ajanvaraukset täynnä, etenkin keskellä Suomen tärkeimpiä lomaviikkoja. Tulee mieleen satu, jossa äitipuoli lähetti tytärpuolensa hakemaan paukkupakkasessa lumen alta kypsiä mansikoita, ylläpitonsa vastineeksi.
- Anonyymi
Aloitus on hölynpölyä, Suomessa noudatetaan lakeja.
- Anonyymi
Pötyä.
Kela saa "pataan" vakuutusoikeudessa satoja keroja joka vuosi.
Miksi sitten on olemassa hallinto-oikeus ja Korkein hallinto-oikeus?
https://viilaaja.pro/
https://onnellinen-maa.webnode.fi/IsHaO-1354-2022/
https://onnellinen-maa.webnode.fi/ishao-316-2024/ - Anonyymi
tottapa tuokin mutta virheitä sattuu, otetaan sille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pötyä.
Kela saa "pataan" vakuutusoikeudessa satoja keroja joka vuosi.
Miksi sitten on olemassa hallinto-oikeus ja Korkein hallinto-oikeus?
https://viilaaja.pro/
https://onnellinen-maa.webnode.fi/IsHaO-1354-2022/
https://onnellinen-maa.webnode.fi/ishao-316-2024/Huomatkaa lainausmerkit ja luotettavat lähteet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomatkaa lainausmerkit ja luotettavat lähteet.
haitanneeko tuo mittään jos jurrissa kirjoittelee vähän sinnepäin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomatkaa lainausmerkit ja luotettavat lähteet.
Lähteet ovat todellakin luotettavia ja puolueettomia yksityisiä tahoja eikä virkanilkkien yllä pitämiä totuutta vääristeleviä puolueellisia lähteitä. Pata lainausmerkeissä on sopiva nimitys virkanilkin norsunvitulle menneestä lärvistä.
https://onnellinen-maa.webnode.fi/tilanne/
Terveisin
®167-176
toimitusjohtaja-perseentervaaja
Murrinperse Oy
😁 😆 😅 😂 🤣 - Anonyymi
Aikamuoto on väärä, on aikaisemmin noudatettu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähteet ovat todellakin luotettavia ja puolueettomia yksityisiä tahoja eikä virkanilkkien yllä pitämiä totuutta vääristeleviä puolueellisia lähteitä. Pata lainausmerkeissä on sopiva nimitys virkanilkin norsunvitulle menneestä lärvistä.
https://onnellinen-maa.webnode.fi/tilanne/
Terveisin
®167-176
toimitusjohtaja-perseentervaaja
Murrinperse Oy
😁 😆 😅 😂 🤣Luotettavat lähteet🙄😂
- Anonyymi
Jotenkin tuntuu uskomattomalle, ettei Kelassa osata/haluta laskea yhtiövastikkeiden määrää, joka on kerrottu vuosibudjetissa ennen yhtiökokousta ja uudelleen yhtiökokouksen jälkeen hyväksyttynä, joko neliöpohjalta kuten aina yleensä tehdään hoitovastikkeen kohdalla ja osakkeiden lukumäärän pohjalta kuten kunkin osakkeen kohdalla tehdään pääomavastikkeiden osalta eli remonttilainojen ja lisäksi annetaan euromääräisenä taloutta kohden laajakaistamaksu, autopaikkamaksu, tai autotallimaksu . Kaikilla ei ole autotallia eikä autopaikkaa, mutta laajakaista on käytössä ja vesimaksu, joko kulutuksen mukaan tai ensin ennakkomaksu ja sitten lisämaksu jos kulutus ylittyy. tietyn summan. Aloituksessa oli kyse kahden vuoden yhtiövastikkeiden vertailusta, 2025 joiden maksuja asiakas yritti parhaansa mukaan selvittää. Vastikkeiden maksuvuosi alkoi heinäkuussa ja päättyi kesäkuussa , joka ajankohta oli myös uuden maksun perusteena. Sinänsä ei asuntokohtaisilla laajakaista ja autopaikkamaksuilla ei ole merkitystä yllä olevassa laskelmassa eikä vesimaksulla, kun niiden laskentaperusteet ja summat eivät muuttuneet. Ainoat muutokset olivat pääomavastikkeissa, joita oli 3 ja joista kaksi aleni hieman ja näkyi hyvin budjettivertailussa.
Esimerkiksi: Asunnossa neliöitä 50m2 ja osakkeita 600
1.7.2024-30.6. 2025 17.2025-30.6. 2026
Hoitovastike 4 euroa/m2 Hoitovastike 4 euroa/m2
Pääomavastike 1 0,2 euroa/osake Pääomavastike 1 0,8 euroa/osake- Anonyymi
Anteeksi tallennus heitti tekstin ja vaihtoi pilkkuja alku oli oikea. Vaikea kirjoittaa ilman taulukkoa. Luvut hieman muunneltuja
Laitan nyt luvut peräkkäin vaikka ne ovat budjetissa normaalisti rinnakkain luettavissa.
Siis Esimerkkiasunnossa on neliöitä 50 ja osakkeita 600, joilla alla olevat luvut tulee kertoa
1.7.2024-30.6. 2025 (edellinen vuosi)
Hoitovastike 4 euroa/m2
Pääomavastike 1 0,2 euroa/osake
Pääomavastike 2 0,03 euroa/osake
Pääomavastike 3 0,08 euroa/osake
Lisäksi vesimaksuennakko 20 euroa/henkilö
Laajakaistavastike 12 euroa
Autopaikkavuokra 15 euroa
Autotallivuokra 1 euro/m2 ( joihinkin asuntoihin kuuluu talli toisiin autopaikka)
.1.7.2025-30.6. 2026 ( tuleva vuosi)
Hoitovastike 4 euroa/m2
Pääomavastike 1 0,1875 euroa/osake
Pääomavastike 2 0,03 euroa/osake
Pääomavastike 3 0,07euroa/osake
Lisäksi vesimaksuennakko 20 euroa/henkilö
Laajakaistavastike 12 euroa
Autopaikkavuokra 15 euroa
Autotallivuokra 1 euro/m2 ( joihinkin asuntoihin kuuluu talli toisiin autopaikka)
eli vain pääomavastike 1 ja 3 aleni hieman ja hoitovastike ym. vastikkeet säilyivät samoina
.
edellinen vuosi 24-25
Hoitovastike. 200 euroa
Pääomavastike. 1. 120 e
Pääomavastike 2. 18 e
Pääomavastike 3 . 48e
tuleva vuosi heinäk 1. 2025- kesäk 2026
Hoitovastike. 200 euroa
Pääomavastike.1 112.5 e
Pääomav.astike 2 18 e
Pääomavastike . 3 42e
Esimerkkiluvut ovat jokseenkin oikeissa suhteissa olemassa oleviin vastikkeisiin nähden.
ja vastikkeet tulevana vuonna alenee pyöristettynä 14 euroa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anteeksi tallennus heitti tekstin ja vaihtoi pilkkuja alku oli oikea. Vaikea kirjoittaa ilman taulukkoa. Luvut hieman muunneltuja
Laitan nyt luvut peräkkäin vaikka ne ovat budjetissa normaalisti rinnakkain luettavissa.
Siis Esimerkkiasunnossa on neliöitä 50 ja osakkeita 600, joilla alla olevat luvut tulee kertoa
1.7.2024-30.6. 2025 (edellinen vuosi)
Hoitovastike 4 euroa/m2
Pääomavastike 1 0,2 euroa/osake
Pääomavastike 2 0,03 euroa/osake
Pääomavastike 3 0,08 euroa/osake
Lisäksi vesimaksuennakko 20 euroa/henkilö
Laajakaistavastike 12 euroa
Autopaikkavuokra 15 euroa
Autotallivuokra 1 euro/m2 ( joihinkin asuntoihin kuuluu talli toisiin autopaikka)
.1.7.2025-30.6. 2026 ( tuleva vuosi)
Hoitovastike 4 euroa/m2
Pääomavastike 1 0,1875 euroa/osake
Pääomavastike 2 0,03 euroa/osake
Pääomavastike 3 0,07euroa/osake
Lisäksi vesimaksuennakko 20 euroa/henkilö
Laajakaistavastike 12 euroa
Autopaikkavuokra 15 euroa
Autotallivuokra 1 euro/m2 ( joihinkin asuntoihin kuuluu talli toisiin autopaikka)
eli vain pääomavastike 1 ja 3 aleni hieman ja hoitovastike ym. vastikkeet säilyivät samoina
.
edellinen vuosi 24-25
Hoitovastike. 200 euroa
Pääomavastike. 1. 120 e
Pääomavastike 2. 18 e
Pääomavastike 3 . 48e
tuleva vuosi heinäk 1. 2025- kesäk 2026
Hoitovastike. 200 euroa
Pääomavastike.1 112.5 e
Pääomav.astike 2 18 e
Pääomavastike . 3 42e
Esimerkkiluvut ovat jokseenkin oikeissa suhteissa olemassa oleviin vastikkeisiin nähden.
ja vastikkeet tulevana vuonna alenee pyöristettynä 14 euroaAnteeksi kone teki jälleen saman eli yhdisti vastikkeiden järjestysluvut itse vastikkeiden lukuihin. En enää korjaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 863979
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.523295Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1603012Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,622951SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.772464Suomalainen lähti ilman takkia sotaan
Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.52296Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a251984Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s621961Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.1651931- 931338