Jämsän Seutu 8.8.25

Syrjäsen mukaan esimerkiksi Sahanrannan kiinteistön sähköt ovataiheuttaneet hankaluuksia ja epäselvyyksiä.

---------------

Myös viereisen polttoainejakelupisteen sähköt ovat olleet kuuden vuoden ajan mukana ravintolan sähkölaskussa, vaikka ne kuuluisivat toisen yrittäjän maksettavaksi

Väyrynen vahvistaa laskutusongelman, mutta toteaa polttoainepumpun sähkönkulutuksen olevan hyvin pieni.

Muutama vuosi sitten elinvoimajaosto ehdotti polttonestesäiliöiden uusimista veronmaksajien piikkiin.
212054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Toimivan alimittauksen saa muutamalla kympillä - jos vain on tahtoa. Kummankos bisnes toi polttoainemyynti on satamassa on, hallituksen ex-pj:n vai hallituksen (ex- ja nyk-) vpj:n?

Äänestä
  • Ex- pj vois hyvinkin maksaa sähkölaskun kunnalle. Maksoihan hän aikanaan kunnan harjoittaman yritystoiminnan laskuja omistaan. Asian voi ajatella myös näin, että kunta on maksanut polttoainejakelun sähkönkulutuksen, jolloin kunnan velka ex- pj:lle tulee huomaamattomasti kuitatuksi.

    Vastaavia piilokuittauksia ja kunnallispoliittisia etujen järjestelyjä, niitä on ollut paljon. Tämä on juurisyy moniin epäselvyyksiin kunnassa, joista keskustelut saavat alkunsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ex- pj vois hyvinkin maksaa sähkölaskun kunnalle. Maksoihan hän aikanaan kunnan harjoittaman yritystoiminnan laskuja omistaan. Asian voi ajatella myös näin, että kunta on maksanut polttoainejakelun sähkönkulutuksen, jolloin kunnan velka ex- pj:lle tulee huomaamattomasti kuitatuksi.

    Vastaavia piilokuittauksia ja kunnallispoliittisia etujen järjestelyjä, niitä on ollut paljon. Tämä on juurisyy moniin epäselvyyksiin kunnassa, joista keskustelut saavat alkunsa.

    Ex-puheenjohtajahan pyöritti Nesteen nimissä polttoainejakelun. Ei hän kovin tyhmä ollut jos sähkön laskut meni Manulle.

    Äänestä

Miksi mistään tärkeästä ei saa tietoa kuin muista lehdistä. Paikallislehti luo kuvaa festaripitäjästä jossa asuu pelkkiä bilettäjiä.

Äänestä
  • Vekkarin julkaisuja ei paikallis-poliitikot pysty estämään.

    Äänestä

  • Jos sun lukutaito ei ole kehittynyt niin, että näkisit paikallislehdessä muutakin kuin festareita (mitkä on kait kerran vuodessa), tai et näe mitään tärkeää, niin se ei tarkoita, että siinä ei muuta ole, tai mitään tärkeää. Koska on siinä, mä oon nähny. Se taas on makukysymys, mikä kenenkin mielestä on tärkeää.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jos sun lukutaito ei ole kehittynyt niin, että näkisit paikallislehdessä muutakin kuin festareita (mitkä on kait kerran vuodessa), tai et näe mitään tärkeää, niin se ei tarkoita, että siinä ei muuta ole, tai mitään tärkeää. Koska on siinä, mä oon nähny. Se taas on makukysymys, mikä kenenkin mielestä on tärkeää.

    Paikallislehdessä oli tällä vkolla hieno kirjoitus Utopiasta ja Utopiasta sekä liikuntaan liikkuva voimaharjoittelua ihan myös parilla sivulla. Isot kuvat sekä otsikot. Myös hyvin näyttävästi oli puolen sivun kuva Honkahovin tanssijoista; kesäkausi on kuulema ohi.

    Sehän riittää kunnan paikallislehden uutisointiin. Tärkeitä lukuhetkiä ja sitä kautta tietoa kuntalaisille, mitä täällä tapahtuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Paikallislehden tehtävä olisi saada kuntalaisten huolenaiheita kuuluviin.
    Kunnan ylläpitää kuntaa elinvoimaisena, täällä sitä ei pidetä kuntalaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Paikallislehden tehtävä olisi saada kuntalaisten huolenaiheita kuuluviin.
    Kunnan ylläpitää kuntaa elinvoimaisena, täällä sitä ei pidetä kuntalaisille.

    Hähhhh. Mitä sä oikeen sanot? Jäikö peruskoulu kesken, tai edes jatko opinnot tekemättä. Työtön?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jos sun lukutaito ei ole kehittynyt niin, että näkisit paikallislehdessä muutakin kuin festareita (mitkä on kait kerran vuodessa), tai et näe mitään tärkeää, niin se ei tarkoita, että siinä ei muuta ole, tai mitään tärkeää. Koska on siinä, mä oon nähny. Se taas on makukysymys, mikä kenenkin mielestä on tärkeää.

    Taas on festariasiaa tarjolla, saakohan kaikki ilmaiset liput?

    Äänestä

"Muutama vuosi sitten elinvoimajaosto ehdotti polttonestesäiliöiden uusimista veronmaksajien piikkiin."
Niinkö? Kukas ne omistaa?

Äänestä
  • Varmaan me veronmaksajat ne omistetaan samoin kuin Pohjoisportinkin maanalaiset polttonestesäiliöt.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Varmaan me veronmaksajat ne omistetaan samoin kuin Pohjoisportinkin maanalaiset polttonestesäiliöt.

    Näinpä

    Äänestä

Syrjänen kiittää kuntaa niistä tuhansista euroista ,jotka veronmaksajat ovat rantaan kaataneet ja vielä oikein lehden palstalla.

Äänestä
  • Voi poikani kunpa tietäisit miten vähällä järjellä tätä kuntaa hallitaan

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Voi poikani kunpa tietäisit miten vähällä järjellä tätä kuntaa hallitaan

    "Voi poikani kunpa tietäisit miten vähällä järjellä tätä kuntaa hallitaan"

    Kyvyn hallita kuntaa ja kunnan asioita (vähällä järjellä) , sen kuvasi edesmennyt runoilija aikanaan erittäin osuvasti.

    Äänestä

Kukahan on tämä Syrjänen joks kirjoittelee Kuhmoisten kunnan asiosta?

Äänestä

Bensapumpun sähkönkulutus pomppaisi jos tuotteen hintaa laskettaisiin riittävästi...

1Äänestä

" toteaa polttoainepumpun sähkönkulutuksen olevan hyvin pieni." Pieni ongelma siellä ja pieni ongelma täällä.
Sähköt, vedet, lämmöt ja dataliikenne onnellisesti sekaisin yritys- ja kuntamaailmassa.

Äänestä
  • "Sähköt, vedet, lämmöt ja dataliikenne onnellisesti sekaisin yritys- ja kuntamaailmassa"

    Tämä ei ole mitään uutta kunnan toiminnassa. Kuntaan lähetettiin aikoinaan laskuja, joita kunta maksoi omistamiensa yhtiöiden puolesta. Perinne ilmeisesti jatkuu, mutta kirjanpidollisesti tuomittavaa. Summalla ei ole väliä. Pieni tai suuri summa, toimintamalli on väärä ja lain vastainen.

    Äänestä

Tilasin Jämsän seudun, hyvä lehti. Se riittää tällä seudulla. En enää rahoita bilelippuja paikallislehteen, se tilaus oli ja loppui.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Syrjäsen mukaan esimerkiksi Sahanrannan kiinteistön sähköt ovataiheuttaneet hankaluuksia ja epäselvyyksiä.

---------------

Myös viereisen polttoainejakelupisteen sähköt ovat olleet kuuden vuoden ajan mukana ravintolan sähkölaskussa, vaikka ne kuuluisivat toisen yrittäjän maksettavaksi

Väyrynen vahvistaa laskutusongelman, mutta toteaa polttoainepumpun sähkönkulutuksen olevan hyvin pieni.

Muutama vuosi sitten elinvoimajaosto ehdotti polttonestesäiliöiden uusimista veronmaksajien piikkiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu