mutta hallitus kompensoi isotuloisten "vappumiljardia" viemällä
työntekijöitten eläkerahastosta miljardin.
"Työeläkkeet rahoitetaan pääosin työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävillä työeläkemaksuilla. Osa rahoituksesta tulee sijoitusvaroista ja niiden tuotoista.
Työeläkejärjestelmä pyörii pääasiassa työnantajien ja työntekijöiden maksamilla työeläkemaksuilla, jotka ovat pakollisia ja veroluonteisia, mutta eivät veroa. Työeläkejärjestelmää tarkasteltaessa on syytä muistaa, että siinä mielessä
työeläkkeet ovat valtiosta erillinen talousjärjestelmänsä, että
eläkevarojen käyttö on rajattu vain ja ainoastaan eläketurvan hoitamiseen. Niitä ei voida käyttää esimerkiksi muun julkisen talouden vajeiden katteena."
(Sitaatti on Telan sivulta)
Eläkkeitä ei voi käyttää julkisen talouden vajeiden katteena eikä veroalen kompensoimiseen
26
172
Vastaukset
- Anonyymi
Perskekohallitus voi tehdä mitä vaan.
- Anonyymi
Miksi kirjoitat paskaa kun et tiedä.Työeläkkeet rahoitetaan työnantajien tekemällä vakuutusmaksulla, eikä millään muulla. Pitää puhua sitten muista kuin työeläkkeistä. Taidan tuntea sen paremmin kuin sinä. Meillähän monia muitakin eläkkeitä joista osa maksetaan valtion kukkarosta ta muu vakuutusyhtiö
- Anonyymi
''Eläkkeiden maksuun tarvittavat varat kerätään pääasiassa työnantajien ja työntekijöiden sekä yrittäjien maksamilla vakuutusmaksuilla.''
Työeläkkeellä on lakiin kirjattu ''omaisuudensuoja'' eli varat ovat maksajien omaisuutta. - Anonyymi
Työntekijät maksavat myös työeläkemaksua.
- Anonyymi
Jatkoa: Eläkevakuutusyhtiö voi lainata rahaa valtiolle jos korko on riittävä.Toissavuona eläkevakuusyhtiöt tekivät mahtavat tappiot sijoituksissa.
- Anonyymi
''Toissavuona eläkevakuusyhtiöt tekivät mahtavat tappiot sijoituksissa.''
Mainitse yksi.... - Anonyymi
Kertoisitko vielä millaisilla ehdoilla ko. miljardin "lainaus" tehtiin...ketkä olivat sopijaosapuolia työeläkerahastojen puolesta, ketkä hyväksyivät ja allekirjoittivat lainasopimuksen työeläkerahastojen edustajina jne?
Saa kertoa ihan vapaasti... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertoisitko vielä millaisilla ehdoilla ko. miljardin "lainaus" tehtiin...ketkä olivat sopijaosapuolia työeläkerahastojen puolesta, ketkä hyväksyivät ja allekirjoittivat lainasopimuksen työeläkerahastojen edustajina jne?
Saa kertoa ihan vapaasti...Lue lisää...
https://www.tela.fi/ajankohtaista/qa-tietopaketit/takaisinlainaus/ - Anonyymi
Mikä tämän jo "lainatun" miljardin tapauksessa oli riittävä korko..?
Jos ko. korko on riittävä, kuka tai ketkä sen koron maksavat?
Työeläkeyhtiö "lainaa" ikään kuin ylimääräisistä rahoistaan rahaa valtiolle joka sitoutuu (??) maksamaan korkoa ja palauttamaan varat lähtöpaikkaansa ja kas kummaa, ei ole muita korkojen ja palautusten maksajia kuin veronmaksajat. Jotka muuten ovat paljolti samat jotka aikanaan ovat ne työeläkekassojen varatkin kerryttäneet ja jo silloin valtavasti veroja maksaneet ja jotka yhä eläkeläisinä maksavat valtavasti veroja jne. jne. jne.......
Tajusitko, valtio ottaa työeläkeyhtiön varoja mutta ainoa ko. velanlyhennysten ja korkojen maksaja voi olla vain veronmaksaja, taas kerran se on se veronmaksaja... samaisen valtion jo tyhjiin imetty veronmaksaja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tämän jo "lainatun" miljardin tapauksessa oli riittävä korko..?
Jos ko. korko on riittävä, kuka tai ketkä sen koron maksavat?
Työeläkeyhtiö "lainaa" ikään kuin ylimääräisistä rahoistaan rahaa valtiolle joka sitoutuu (??) maksamaan korkoa ja palauttamaan varat lähtöpaikkaansa ja kas kummaa, ei ole muita korkojen ja palautusten maksajia kuin veronmaksajat. Jotka muuten ovat paljolti samat jotka aikanaan ovat ne työeläkekassojen varatkin kerryttäneet ja jo silloin valtavasti veroja maksaneet ja jotka yhä eläkeläisinä maksavat valtavasti veroja jne. jne. jne.......
Tajusitko, valtio ottaa työeläkeyhtiön varoja mutta ainoa ko. velanlyhennysten ja korkojen maksaja voi olla vain veronmaksaja, taas kerran se on se veronmaksaja... samaisen valtion jo tyhjiin imetty veronmaksaja.Näin se menee ja hallitus vaikeni "takaisinmaksusta"....
- Anonyymi
työeläkkettä kertyy
opiskelusta
ansiosidonnaisella loisimisesta
palkkatappajalle linnassa istumisesta vaikka seisoisi
taistolaiselle Nliitossa tehdystä myyräntyöstä vaikka Suomessa
ne nyt ainakin pitäisi poistaa huomenna- Anonyymi
Edellisen kommentoijan kertomaa pidän lähinnä valheena: Työeläkeotteissani noin 40 vuoden ajalta ei yhdessäkään kertaakaan mainittu että opiskeluni kerryttivät työeläkettä niin ja niin paljon.....työeläkettäni kerryttivät vain työsuhteet ja vaikka työsuhteitten väliin mahtuikin monta vuotta myös opiskelua, ei sekään eläkettäni kerryttänyt...

Se ei ole olennainen asia tässä aloituksessa.

on eri asia että olet väliin putoaja etka ammat titappaja joka saa amma tillista eläkettä linnassa istumalla
Eläkettä lasketaan ansiosidonnaisen päivärahan perusteena olevista ansioista, ja tästä ansiosta huomioidaan eläkettä kerryttävänä 75 %
Ammatilliseen perustutkintoon tai korkeakoulututkintoon johtavasta opiskelusta kerrytetään eläkettä 1,5 % vuodessa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei ole olennainen asia tässä aloituksessa.
tässä aloituksessa ei ole mikään oleellista paitsi pskalistan inisijöiden marina
- Anonyymi
Omaisuudensuojaan voidaan puuttua
Eli suoja ei ollut esteenä 1946, kun setelit leikattiin kahtia Suomessa
suurimmat setelit eli puolet rahoista hävisi omistajilta yhdellä leikkauksella- Anonyymi
annan toisen puolen talletella suurista seteleistä ne multa pitkät vain saa
https://www.kerailyraha.fi/verkkokauppa/shop.php?sivu=tuote&tuoteid=25889
- Anonyymi
Aloittaja on väärässä, nimittäin käytäntö on jo ehtinyt osoittaa että kyllä työeläkerahastoja voidaan alkaa purkaa, miljardi lähti noin alkuun ja on aivan selvää ettei se tähän jää...minusta tämä on jonkinlaista virallistettua varastamista vaikka lainastahan siinä puhuttiin vaan kuka ne lainaehdot tietää. Takaisinmaksuaikaakaan ei taida olla eli on ns. ikuisuuslaina.
- Anonyymi
Eipä ole edes oppositio juurikaan kritisoinut työeläkerahastoista kaapattua miljardia, ilmeisesti on syytä olettaa että asiaa pidetään ihan hyväksyttävänä ja että seuraavalla eduskuntakaudella tehdään samanlaisia liikkeitä SDP:n ollessa todennäköisesti pääministeripuolue...ehtiihän toki nykyhallituskin vielä muutaman miljardin lisää repäistä...

Et seuraa mediaa kovin tarkkaan.
- Anonyymi
Hallitus on varas.
- Anonyymi
Muistetaanpa nyt että Riikan säätöbudjetissa ei leikattu sosiaalimenoista. Katsotaan miten käy kun muut puoleeet pääsevät listaamaan omat säästönsä.
- Anonyymi
Riikka on kyllä kova säätämään.
- Anonyymi
Riikka puhuu mitä sattuu, tekee toista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riikka puhuu mitä sattuu, tekee toista.
Riikka tekee minkä sanoo ja leikkaa luotettavasti rönsyjä pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riikka tekee minkä sanoo ja leikkaa luotettavasti rönsyjä pois.
Puoluetuki on huhujen mukaan seuraavana leikkauslistalla.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1086157Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380