Linnan puiston puut

Anonyymi-ap

Kävin sitten tänään katsastamassa näitä kaupunkilaisia puhuttavia kaadettuja puita. Kaikki puut siis kaadettu rantareitin varrelta ja osa muistakin. Kantoja ei enää näkynyt, koska paikalla oli sorasta rakennettu painopenkka. Sen sijaan kaadetut puut rötköttivät edelleen suunnilleen entisen esiintymislavan paikkeilla. Hämeen Sanomissa mainittiin, että puut ovat niin lahoja ja huonokuntoisia, ettei niitä voinut jättää paikalleen. Sahaus jäljistä sai puista kyllä aivan erilaisen kuvan, sillä en nähnyt kuin pari pientä tummempaa kohtaa puissa. Muut olivat aivan valkeita ja terveen näköisiä. Väitänkin, että puut kaadettiin vain sen tähden, että urakka on helpompi toteuttaa, kun ei tarvitse varoa näitä suuria puustopuita. Oli tietysti helpompi valehdella, että muuta vaihtoehtoa ei ollut, kuin kaataa puut.

141

938

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tutkitko siis pelkät tyvet. Mitä sä niistä luulet näkeväsi?

      • Anonyymi

        PUIDEN KAATAMISELLE OLI VAIN YKSI SYY. KAUPUNGIN EI TARVITSE MAKSAA LEHTIEN KERÄILYSTÄ KENELLEKKÄÄN. KAUPUNKI EI JÄRJESTÄ TÖITÄ KUIN VIRKAA TEKEVILLE ISOPALKKAISILLE.

    • Anonyymi

      Tuskin ne puut kiinnostaa muita kuin sinua.

      • Anonyymi

        Moni uhanalainen hyönteislaji olisi kiinnostunut lahopuusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni kaupunkipuisto ei olisi kiinnostunut hyönteisistä.

      • Anonyymi

        Suuri määrä ihmisiä järkyttynyt, jokainen jonka tunnen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuri määrä ihmisiä järkyttynyt, jokainen jonka tunnen!

        Eihän ne uskalla sulle suoraan sanoa oikeaa mielipidettään. Pääsevät helpommalla kun nyökyttelevät vaan.

    • Anonyymi

      Nurin vaan kaikki ettei jatkuvasti tarvi sahailla myrskyn jälkeen.

      • Anonyymi

        KUULE NOIN PAKSUT PUUT EI SUN MYRSKYISTÄ KAADU MUTTA PITKÄ KUUSI KAATUU. LAHOPÄÄ

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KUULE NOIN PAKSUT PUUT EI SUN MYRSKYISTÄ KAADU MUTTA PITKÄ KUUSI KAATUU. LAHOPÄÄ

        Sulla on caps lock päällä.

    • Anonyymi

      Aivan sama. Ei ne puut ikuisia ole. Mitä merkitystä sillä on kaadetaanko ne nyt vai 15v päästä. Kun muutenkin tehdään remppaa niin oikea aika kaataa myös turhat puut.

      • Anonyymi

        Näin jos uskotaan Häsaa. Poistan kuitenkin aina varmistimen, kun toimitus toitottaa ainutta oikeaa totuuttaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin jos uskotaan Häsaa. Poistan kuitenkin aina varmistimen, kun toimitus toitottaa ainutta oikeaa totuuttaan

        No ne on sitten deaktivoituja aseita, jos joka pyssystä poistaa varmistimen.

    • Anonyymi

      On tekosyy lahous. Suunnitellaan jotain huvikeskusta historiallisen linnan viereen.
      Markkinatoria. Naurettavaa golfia. Joka vetäisi väkeä. Sellaista porukkaa joita ei luonto kiinnosta ja eivät erottaisi onko puu laho, terve tai muovinen virtuaali- istutus.

    • Anonyymi

      Jotkut nuoret pinnalliset jupit ja bisneshenkiset suorittajat modernisoimassa kaupunkia, bisnesideaa kaikki.. eroon historiasta, syvemmästä kulttuurista ja traditioista. Aulangon kuusetkin on pilattu kiipeilyköysillä. ADHD- lapsille.
      Aulangon joutsenet eliminoitiin ajat sitten, liian pönöttävää ja henkevää.

      • Anonyymi

        JOS IHMINEN ASUU INTIASSA NIIN KATSOPPA MITEN SIELLÄ ASIOITA HOIDETAAN. PASKAT VETEEN. POISSA SILMISTÄ POISSA MIELESTÄ

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JOS IHMINEN ASUU INTIASSA NIIN KATSOPPA MITEN SIELLÄ ASIOITA HOIDETAAN. PASKAT VETEEN. POISSA SILMISTÄ POISSA MIELESTÄ

        Nehän näkyy kun ne kelluu.

    • Anonyymi

      olet täysin oikeassa. Usea puuasiantuntija ollut samaa mieltä, käyty katsomassa kaueampaakin. Suuri silmänkääntötemppu ja huijaus. Samanlaiseksi on mennyt politiikka ja kaikki. Arvot lahoavat.

      • Anonyymi

        Usea puuasiantuntija käynyt katsomassa kaueampaakin. Just just kuinkahan kaueaa kävivät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usea puuasiantuntija käynyt katsomassa kaueampaakin. Just just kuinkahan kaueaa kävivät?

        nämä hyökkäävät vastaukset tulee tyypeiltä jotka tämän puiden kaatamisen ideoijia.
        Koetetaan häiritä ja mollata kriittisiä ääniä..

    • Anonyymi

      tunnelmallinen rauhallinen rantareitti oli liian konservatiivinen, joillekuille jotka päättävät, ajattelevat että vanhemmat ihmiset pian kuolee jotka kaipaa rauhaa..
      pitää olla actionia ja tapahtumapuistoa, pelejä ja ravintoloita. Ajanvietettä ja leikkikenttiä. Onko oletus että kaikki sitä haluaa, nuoretkaan! Maailma on sellaisessa murroksessa ja vakavien kriisien äärellä että arvot saattavat kääntyä aivan päinvastoin. Jotain luonnollista halutaan.. kun sellainen senkun katoaa..

      • Anonyymi

        Tähän on tultu. Taistolainen kaupunginjohtokin vain myhäilee tyytyväisenä.

      • Anonyymi

        Oikeistolaiseen ajatusmaailmaan, harhaiseen sellaiseen, ei sovi mikään yhteinen, onni on ansaittava, ja oikeiston, kuten pers-kokoomus, kohdalla se ansaittu on kirjoitettu vuosisataisen puurtamisen seurauksena GEENEIHIN. Siksi polttouunit savuavat Auschwitzeissä, aiemmin mainitulla ajatusmaailman vivahteella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän on tultu. Taistolainen kaupunginjohtokin vain myhäilee tyytyväisenä.

        Jopa vihreät siis hyväksyvät hoitohakkuut ja uudistamisen mutta sinä et. Varsinainen änkyrä ootkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopa vihreät siis hyväksyvät hoitohakkuut ja uudistamisen mutta sinä et. Varsinainen änkyrä ootkin.

        tässä ei kyllä todella ole kyse hoitohakkuusta!

      • Anonyymi

        Pyssyy vaan pois sieltäkin. Tyhjäksi vaan kaikii antaa tuulen puhaltaa tässä kylässä ja autioitua. Muuttoa puuhaillessa

      • Anonyymi

        Jotkut lahopäät ovat keksineet, että melu, meteli ja vapaa kallis viina tuottaa heille paljon rahaa, kun nuori epäsosiaalinen mutta rikas tyhjäpää kansanosa tulee sinne "juhlimaan". Tämä on käytössä muuallakin, esimerkiksi Joensuun Ilosaaren ja Oulun Kuusisaaren häirikkötapahtumissa.
        Kaupunkien päättäjät ja poliisit on lahjottu sallimaan kaikki tämä, vaikka lainsäädäntö kieltää tarpeettoman metelöinnin ja vielä erikseen hiljaisuuden aikaan. Mahdollinen "ilo"tulituskin kuuluu samaan kuvioon eikä sen tuottama melu eikä mm raskasmetallisaasteet ilmassa ja maassa plus vesistössä saa punavihreittenkään luonnon"suojelijoitten" perseitä irti penkistä esimerkiksi mielenosoituksiin tai muihin mielenilmauksiin tätä tarpeetonta saastutusta vastustamaan.
        NäinKIN Suomen kansa rappeutetaan osana valkoisen rodun tuhontaa, se kun on fiksumpaa kuin eräs maailman todellinen kipapäinen hallitsijarotu.
        Toinen valkoisen, kristillisiin arvoihin perustuvan rodun tuhoamisperiaate on sama kuin jo Egyptin faaraoitten sivistyksen tuho. Silloinkin maahan päästettiin vapaasti eteläisemmät, tummaihoiset, vain vähän apinaa fiksummat kansanjoukot ja siihenpä se faaraoitten ajan kukoistus sitten kaatuikin. Tätä eivät nykypäättäjätkään edes halua tietää tyhmiksi korkeakoulutetuissa lahopäissään ja siksi Suomenkin tuho on väistämätön tällä menolla.

        Miksi sinimustat on nimeltään sinimustat? Eikö sinivalkoiset olisi parempi nimi? Käsittääkseni juuri he eivät halua tänne mitään sinimustia uussuomalaisia.

    • Anonyymi

      Katsoinkin, että joku siellä niitä puita tuijottaa ja mölisee sekavasti yksinään.

      • Anonyymi

        Tuijottaa kivimurskaa, sorakasoja ja silppua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuijottaa kivimurskaa, sorakasoja ja silppua

        Mutisee siellä yksinään jotain Ei ollu lahoja ja huutoitkua, ulvontaa ja nyyhkytystä. Linna on saanut uuden kummituksen.

    • Anonyymi

      Miten olisi parkkitalo johonkin puiston nurkkaan?

      • Anonyymi

        Great idea!! Saataisiin ilmaisuus vihdoin loppumaan siltäkin suunnalta. Linnan mukulakivikadut ei ole edes suunniteltu autoille.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Great idea!! Saataisiin ilmaisuus vihdoin loppumaan siltäkin suunnalta. Linnan mukulakivikadut ei ole edes suunniteltu autoille.

        kai meinataan vanhanaikaiset mukulakivetkin eliminoida ja tilalle moderni asfaltti..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kritetti on varmasti hauskaa.

        "Arvioiden mukaan yli 3 miljardia ihmistä joko seuraa tai harrastaa krikettiä."

        Sunny Cricket Ground tarvitaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Great idea!! Saataisiin ilmaisuus vihdoin loppumaan siltäkin suunnalta. Linnan mukulakivikadut ei ole edes suunniteltu autoille.

        Kivikadut on järkyttävät. Hevosiakaan ole kohta olemassa kiitos vassarit ja vihreät animal lovers🦔🐿

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Great idea!! Saataisiin ilmaisuus vihdoin loppumaan siltäkin suunnalta. Linnan mukulakivikadut ei ole edes suunniteltu autoille.

        Mukulakivikatujen kaivaminen auki, kivet hushiiteen ja sileä asfaltti.

        Tämä jo syyhyttää joidenkuiden sormia

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Linnan puustottoman tulevaisuuden visio
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kriketti#/media/Tiedosto:CricketSCG1.jpg

        Puuton puisto on toteutettu jo Oulun keskustassa muutamia vuosia sitten. Suurella rahalla, tottakai, mutta menihän ne Hyville Uskonveljille!
        Käy Oulussa Mannerheiminpuistossa ja ihaile sen puuttomuutta ja puliukkoja!
        Otto Karhin puistoon sentää jäi muutama puukin sinne laskutavasta riippuen yhdelle tai kahdelle reunalle. Muuten sinne saatiinkin ruma ja ruosteinen pömpeli ja rikkaalle nuorisolle suunnattu osuusliike Arinan rahastuspiste.
        Käykääpä vuoden 2026 Suomen kulttuurikaupungissa opintoretkellä! Samalla voitte ihailla Kauppatorin reunaan Kauppahallin viereen jo useita vuosia sitten kesken jätettyä hoteelirakennusta ja toisen aloitusta läheisen Kapunginkirjaston viereen pimentämään vesistö näköalaa. Sen vaatina pengerrys on jo tehtynä. Ja onhn noita katuja suljettu monessa muussakin paikassa milloin minkin syyn takia.
        Käykääpä opintoretkellä tutustumassa Hyvien Uskonveljien ja -sisarten ylitsekäymättömään kulttuuritarjontaan! Samalla voitte ohimennen pistäytyä Oulun Teollisuusmuseossa ja miksei Maakuntamuseossakin. On Oulussa taidemuseokin, mutta se taide ei vielä ole sinne ehtinyt. Sama Eläinmuseossakin, joka lopetettiin muutama vuosi sitten.

        Unohtuipa asuntomessualue. Kannattaa käydä tutustumassa sinne kerätyt rakennusvirheet. Se alue on siinä Hartaanselä päädyssä, minkä pohjaliettessä monen entisen kaupunkilaisen maalliset jäännökset joko fossiilisoituvat tai sitten ei. Joka vuosi aina ainakin yksi lisää...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän todella että on ihmisiä jotka inhoavat puita ja lintuja.

        Muunmuassa minä. Haluan syödä jäätelöni rauhassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohtuipa asuntomessualue. Kannattaa käydä tutustumassa sinne kerätyt rakennusvirheet. Se alue on siinä Hartaanselä päädyssä, minkä pohjaliettessä monen entisen kaupunkilaisen maalliset jäännökset joko fossiilisoituvat tai sitten ei. Joka vuosi aina ainakin yksi lisää...

        Ai fossiilisoituu?

    • Anonyymi

      Kertokaa viisaat koska ja missä tämä puisto remontti päätettiin.

      • Anonyymi

        Nimenomaan näin. Viisaat päättivät ja tyhmät vonkuvat.

      • Anonyymi

        Sen hankinta arvo on alle 5 miljoonaa, joten ei tarvitse päättää, vaan vaan tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen hankinta arvo on alle 5 miljoonaa, joten ei tarvitse päättää, vaan vaan tehdä.

        5 MILJOONAAAAAA😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱 kullastako se tehdään? Mikseivät työllistäneet vankeja ja työttömiä tekemään? Vai pitikö saada "kaverillekans"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        5 MILJOONAAAAAA😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱 kullastako se tehdään? Mikseivät työllistäneet vankeja ja työttömiä tekemään? Vai pitikö saada "kaverillekans"

        Taas näitä epäilijöitä kas kun ei ole piilotukea Hoopeekoolle.

      • Anonyymi

        Tuolta voi selvittää.
        Hämeenlinnan kaupunkin hallintosääntö 2023
        https://hameenlinna.tweb.fi/ktwebscr/fileshow?doctype=3&docid=610938&version=1

        Jos kaupungin orgaanisaatio-kaaviossa 2024
        https://www.hameenlinna.fi/wp-content/uploads/2024/01/hameenlinnan-kaupungin-organisaatiokaavio-2024-01-23.pdf
        jos kuvattujen virkojen sisältöä etsii edellä mainitusta hallintosäännöstä, niin hallintosäännössä on työ jäänyt puolitiehen ja esimerkiksi hallintosäännön kohta "18 § Kaupunkirakennepalveluiden organisaatio" jättää kaavioon "mysteerivirkoja" vailla tarkempaa määrittelyä hallintosäännössä. Orgaanisaatiokaaviosta ei myöskään selviä mihin toimintaan puistojen hoito kuuluu.

        Ensin tietenkin pitäisi kumota Kivimäen porvarihallituksen alulle panema, ja demarien loppuun saattama, kuntalaki konserni-rakenteineen
        https://www.finlex.fi/fi/hallituksen-esitykset/2014/268#OT1_OT4
        ja sen jälkeen kirjoittaa myös Hämeenlinnan hallintosääntö uudelleen, kokonaisvaltaiseen rakenne-toimnta-seuraus -tarkasteluun perustuen, jopa tekoälyllä analysoiden, premissien lopputulemat mallintaen. Orgaanisaation mallinnetun lopputuleman "match" tavoitteisiin riippuu tietenkin kuntavaltuuston päättämistä kunnan tavoitteista, joiden demokratiassa pitäisi edustaa "kansanvallan" enemmistön tahtotilaa - no tälläisiä tavoitteita on tietenkin turha hakea puolueiden ohjelmista tai vaalijulisteista, sellaisia ei ole määritelty, vaan mennään "mutulla" kokouksesta toiseen: oliko kuntavaaliohjelmassa puhetta puisto-politiikasta?

      • Anonyymi

        https://vaalit.yle.fi/vaalikone/kuntavaalit2025
        - Kuntani tulisi asettaa yläraja peruskoulun opetusryhmien koolle.
        - Pienten koulujen lakkauttaminen on perusteltua säästösyistä.
        - Kunnassani tulisi tarjota mahdollisuus opiskella ruotsin kieltä suomenkielisissä kouluissa jo ennen peruskoulujen kuudetta luokkaa.
        - Kunnan pitää tukea rahallisesti alle 3-vuotiaiden lasten hoitamista kotona.
        - Kuntani pitää houkutella asukkaita vauvarahalla.
        - Kouluissa ja päiväkodeissa pitää vähentää liharuoan tarjoamista.
        - Koulun on pidettävä yllä kristillisiä perinteitä.
        - Jos kunnan tuloja ja menoja tasapainotetaan, se on tehtävä mieluummin menoja leikkaamalla kuin veroja korottamalla.
        - Pääomatulot on pidettävä kunnallisverotuksen ulkopuolella.
        - Kunnan on ostettava ensisijaisesti palveluita omistamiltaan yhtiöiltä.
        - Kuntien pitää osallistua maakuntalentojen rahoittamiseen.
        - Pienten paikkakuntien työttömille riittää, että tukea työnhakuun saa etänä.
        - Kunnan pitää tarvittaessa pakkolunastaa yksityisiä maa-alueita, jotta se saa tonttimaata rakentamiseen.
        - Kuntani tulisi välttää avohakkuita omistamillaan metsäalueilla.
        - Kunnan on asetettava rakentaminen lähiluonnon säilyttämisen edelle.
        - Kuntaani pitää houkutella lisää teollisuuden työpaikkoja, vaikka siitä olisi haittaa ympäristölle.
        - Kuntani on pyrittävä saavuttamaan hiilineutraalius jo ennen Suomen tavoitevuotta 2035.
        - Myös kuntani harvaan asutuilta alueilta pitää päästä palveluiden ääreen julkisella liikenteellä.
        - Maahanmuuttajat vahvistavat kotikuntani elinvoimaa.
        - Kuntani pitää kieltäytyä vastaanottamasta kiintiöpakolaisia.
        - Kuntani pitää rahoittaa tapahtumia, jotka lisäävät erilaisten kulttuurien vuorovaikutusta.
        - Kuntani pitää säästää maahanmuuttajien kotouttamisen palveluista.
        - Kuntien pitää paikata valtion tekemät leikkaukset teattereiden rahoitukseen.
        - Kirjastoja pitäisi muuttaa itsepalvelukirjastoiksi, jotta kuntani voi säästää henkilöstön palkkakuluista.
        - Kotikuntani olisi hyvä osoittaa tukensa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille Pride-liputuksella.
        - Hämeen ammattikorkeakoulun kampus tulisi siirtää Hämeenlinnan keskustan alueelle.
        - Hämeenlinnaan pitää rakentaa toriparkki.
        - Kaupungin tulee ratkaista Ykköskorttelin pattitilanne ostamalla tontit rakennuksineen.
        - Isosaaren tuulivoimaloiden rakentaminen on estettävä.
        - Hämeenlinnan pitää säilyttää nykyiset koulut, vaikka oppilasmäärät vähenevät.

        Näissä vaalikoneen kysymyksissä, yksittäisille ehdoikkaille esitetyissä puolueen kannan sijaan, yksi liittyy aiheeseen, eli "Kuntani tulisi välttää avohakkuita omistamillaan metsäalueilla."

        Se jää mysteeriksi, edustaako linnan puiston avohakkuu puolueiden yksittäisten edustajien vaalikonevastauksen kantaa.
        Edellinen valtuustohan hyväksyi kaupungin kassan kasvattamisen kaupungin metsien hakkuilla.

        Vai avohakkuita tulisi välttää. Nauran kippurassa. Et näe metsää puistolta.

        Todella laitetaan rakentaminen lähiluonnon säilyttämisen edelle.

        Voisiko kysymyksen vielä muokata tuohon vanhaan vaalikoneeseen?

    • Anonyymi

      Mukulakiveys ehdottomasti pois remontin yhteydessä. Festarijärjestelyt sujuu paremmin, kun kaikki on asfaltilla. Häme tarvitsee enemmän veto- ja pitovoimaa, eikä mitään ummehtunutta menneisyyttä.

      • Anonyymi

        Joo, se turha linnakin pois. Ei sillekään virkaa ole. Tilalle festarialue ja parkkitalo, ja kultainen patsas hämäläisten virkamiesten kunniaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, se turha linnakin pois. Ei sillekään virkaa ole. Tilalle festarialue ja parkkitalo, ja kultainen patsas hämäläisten virkamiesten kunniaksi.

        Samaa mieltä. Linna pois ihan turha festarit siihen joka kesä 10000 x
        Nautinto. Pari parkkihallia ja jäähalli et rikkaiden pennut saa harrastaa

    • Anonyymi

      kaikessa siis onkin kyse festareista..
      kallista on ja halvalla menee..

      • Anonyymi

        Petteri ja Sari vierailee paikalla ensi kesänä, ja kaupunki saa hyvää mainosta.

    • Anonyymi

      täällä kaupunki tosi nätisti puutarhuri-hommelit... jotain uusia kukkiakin tullut..

    • Anonyymi

      Aloittaja liioittelee rantareitiltä ei ole kaadettu kaikkia puita.

      • Anonyymi

        Ei yksi puu puistoa tee.

    • Anonyymi

      Hyvältä näyttää puisto nyt. Linna ja Niittykadun upeat talot näkyvät nyt moneen suuntaan paremmin

      • Anonyymi

        Kyllä. Puisto näyttää nyt kasvaneen jopa kokoa. Valoa ja avaruutta riittää. Näkymät on nyt hienot joka suuntaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Puisto näyttää nyt kasvaneen jopa kokoa. Valoa ja avaruutta riittää. Näkymät on nyt hienot joka suuntaan.

        Makunsa kullakin

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Viruslinkkejä varo!!

      • Anonyymi

        Rekku katseli parvekkeelta kun rakas merkkauspuu lähti.

    • Anonyymi

      Huomenna jatkuu tien toisella puolella tulee aakeeta laakeeta.

      • Anonyymi

        Aha. Menepäs tarkistamaan tyvet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aha. Menepäs tarkistamaan tyvet.

        Tarkista myös löytyykö kääpiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkista myös löytyykö kääpiä.

        Ihmettelen näitä ihmisiä jotka herää vasta jälkeenpäin valittamaan. Tästähän oli jopa ideointikysely kaupunkilaisille jo vuosia sitten suunnitteluvaiheessa. Jos ei silloin kiinnostanut miksi kiinnostaa nyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmettelen näitä ihmisiä jotka herää vasta jälkeenpäin valittamaan. Tästähän oli jopa ideointikysely kaupunkilaisille jo vuosia sitten suunnitteluvaiheessa. Jos ei silloin kiinnostanut miksi kiinnostaa nyt.

        Hyvä kysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kysymys.

        Vanhukset ei siedä mitään muutoksia. No heidän puolustuksekseen voidaan toki sanoa, että olihan Suomi joskus todella hyvä maa joka hemmotteli heitä, mutta se aika ei enää koskaan palaa. Jotenkin ollaan näitä kulisseja pystyssä pidelty tähän asti mutta nyt kyllä kupla on puhjennut Ja alamäki tai oikeastaan syöksy kehitysmaiden tasolle on nopeaa. Puiden kaataminen on perusteltua ihan säästösyillä. Kun puita ei ole niitä ei tarvitse hoitaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kysymys.

        Mistä tiedät, että se oli kysymys, kun kysymysmerkki puuttuu?

    • Anonyymi

      Uuden maisemasuunnitelman polun varrella on "rapestage". En suosittele yhtäkään naisihmistä kulkemaan ohi iltasella, tai yksin. Hyvin on otettu ihmisten nykykäyttäytyminen huomioon. On kyllä ruma maisema tulossa. Ja nyt on kaikki vanhat kauniit puutkin kaadettu. Uusien kasvaminen vie vähintään 15 vuotta.

      Maisemasuunnitelma: https://www.hameenlinna.fi/wp-content/uploads/2024/03/v-0102_yleissuunnitelma.pdf (Versio 0102)
      Mirror: https://filebin.net/xpinq0v45nhabuey/v-0102_yleissuunnitelma.pdf

      • Anonyymi

        Siis mietit sä jo jonkun suunnitelmapiirroksen perusteella missä kohtaa olisi paras raiskata? Kuinka sairas voi olla, hakisit apua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis mietit sä jo jonkun suunnitelmapiirroksen perusteella missä kohtaa olisi paras raiskata? Kuinka sairas voi olla, hakisit apua!

        Katselin nyt suunnitelmaa ja mietin samaa että miten joku voi miettiä asiaa ekana tuolta kantilta. En kyllä piirroskuvan perusteella tiedä missä kohtaa tuolla se raiskauspiste sijaitsee joten kerrotko ihan itse tälläiselle naisihmiselle että missä kohtaa puistoa vaanit, niin tiedän sitten kiertää sen kaukaa.

      • Anonyymi

        Miksi kopioit tänne Finnish Consulting Group Oy:n suunnitelmia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kopioit tänne Finnish Consulting Group Oy:n suunnitelmia.

        Tietääkö yhtiö jo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietääkö yhtiö jo?

        Yleensä tälläisten kuvien käyttöön pitää saada lupa.

    • Anonyymi

      Tämähän on tehty kaupunkilaisten toiveiden mukaisesti, eikä siellä oikeastaan nyt muutoksia ole kuin että kahvila tulee tuohon rantaan ja sitten joku petankki tms kenttä siihen missä oli ennen 4h ylläpitämä lastenjuttu. Toivottavasti on pelkkä kahvila eikä tuollainen kamala jumputtava juottolaterassi kuin vastarannalla. Inhottaa kävellä niiden ohi.

      • Anonyymi

        Etkä sä kyllä yleensä kävelekkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkä sä kyllä yleensä kävelekkään.

        Tuo on kyllä tosi paha rasti alkoholistille. Yrität kävellä rantareittiä kuntoilla ja elää terveellisesti niin eikös eikös....johan tässä käveltiinkin...pitäähän sitä nesteyttääkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on kyllä tosi paha rasti alkoholistille. Yrität kävellä rantareittiä kuntoilla ja elää terveellisesti niin eikös eikös....johan tässä käveltiinkin...pitäähän sitä nesteyttääkin.

        Alkkis ja puunhalaaja yhdistelmä on paha.

    • Anonyymi

      "Ihmettelen näitä ihmisiä jotka herää vasta jälkeenpäin valittamaan. Tästähän oli jopa ideointikysely kaupunkilaisille jo vuosia sitten suunnitteluvaiheessa. Jos ei silloin kiinnostanut miksi kiinnostaa nyt."

      Ihmettele ihan rauhassa vaan, mutta totuus on se, että lähes koko puuston kaadolle, esitettiin kyllä monelta taholta vaihtoehtoja, esimerkiksi niin, että noita hyväkuntoisempia ja nuorempia puita jätettäisiin pystyyn. Tämä meni kuuroille korville, ja etenkin tuolla puiston koilliskulmalla on kaikki n. 30 vuotiaat ja täysin terveetkin puut kaadettu - tämän voi jokainen käydä itse toteamassa, jolla on silmät päässä.

      • Anonyymi

        30v pajupuu on kyllä jo yli-ikäinen ja niin taidat sinäkin olla.

    • Anonyymi

      Ensi kesänä en leikkaa yhtään ruohoa kaupungin puolelta tonttini vierestä. Näin pitäisi tehdä kaikkien tonttien omistajien.

      • Anonyymi

        Siis pitäisi leikata kaupungin puolelta vai eikö pitäisi? Vähän epäselvä ulostusanti sulla.

      • Anonyymi

        Kiusa se on pienikin kiusa. Harmittaako kun pari pajupuskaa vedeltiin nurin.

    • Anonyymi

      Saadaan vihdoin pusikoiden tilalle moderni puisto. On sitä odotettukin .

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Sitäpaitsi ne vanhat pajuthan olisi olleet jo vaarallisiakin. Tuulella olisi joku oksankarahka voinut tippua ihmisten päälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Sitäpaitsi ne vanhat pajuthan olisi olleet jo vaarallisiakin. Tuulella olisi joku oksankarahka voinut tippua ihmisten päälle.

        Paju joustaa ja taipuu, eivät katkeile ja keveät oksat.

    • Anonyymi

      Oliko siellä jotain puitakin? Wanaja festareilla oon käynyt nyt kahdesti enkä muista vai oliko siinä teltta-alueella joku puukin. Taisi olla. Jotain lehmuksia vissiin.

    • Anonyymi

      Se linna pitää samantien purkaa helvettiin siitä.
      Inhottavaa pelata golfia tai juoda kaljaa, kun linna estää näkymän järvelle

      • Anonyymi

        Se on joki eikä järvi.

    • Anonyymi

      On tylsä maisema kahvilallekin jos ei puun puuta.
      Todellinen syy kaataa puut( myös terveitä koivuja!) on uudet rakennelmat joita aiotaan tehdä. Ns. modernisoida. Lapset pesuveden mukana..

      • Anonyymi

        Terveitä koivuja!!! Buaahh hah hah hah jah!! Jaa ne kitukasvuiset töyräspuut sääliksihän niitä kävi.

    • Anonyymi

      Kyllä on muuten aika refreshin näköinen puisto nyt! Todella toivon että tuommoista määrää puita mitä siellä oli niin ei ikinä laiteta enää tuonne! Muistutti ennen lähinnä metsää eikä puistoa.

      • Anonyymi

        Noin on!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin on!

        Hienompi tuli!!!

    • Anonyymi

      Pelkkä sieluton aukio..
      Ilmeisesti sopii nykyihmisen psyyken projisoinnille.

      • Anonyymi

        Niin tosiaan sinähän et ole nykyihminen.

    • Anonyymi

      Ajoin äsken ohi. Aluehan on kuin pommin jäljiltä. Aakee laakee festarikenttäkö tulossa?

    • Anonyymi

      Luonnosta vieraantuneet teknokraatit ja tekoälyfriikit

      • Anonyymi

        Luonto ja kaupunkipuisto lienevät hiukan eri asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luonto ja kaupunkipuisto lienevät hiukan eri asioita.

        Tämän ymmärtäminen on liian vaikeaa.

    • Anonyymi

      Lähtikö legendaarinen minnigolf nyt lopullisesti.

      • Anonyymi

        Minnigolf lähti ja Mikkigolf tulee tilalle

    • Anonyymi

      Puistoon kuuluvat puut - siitähän nimitys puisto (=rykelmä puita) on johdettu, että siellä on puita. Mikä sellainen puisto on, jossa ei olisi puita? Äkkiä vaan istuttamaan uusia puita puistoon. Toivoisin kaikenlaisia puita, ei vaan jotain hopeapajurivistöä tai yhtä kahta lajia vaan monenlaisia ja -muotoisia.

      • Anonyymi

        Pannaanko mihin järjestykseen? Koivu, kuusi, mänty, leppä, haapa, paju, vaahtera ja niin edelleen?

    • Anonyymi

      Mikä urakka?

      • Anonyymi

        Kävin "puistossa" ja ihmettelin että atomipommillako sinne on isketty. On kyllä shokkinäky.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin "puistossa" ja ihmettelin että atomipommillako sinne on isketty. On kyllä shokkinäky.

        Oli varmasti kun luulit että puisto on jo valmis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin "puistossa" ja ihmettelin että atomipommillako sinne on isketty. On kyllä shokkinäky.

        Käsittämätöntä hölmöläisten puuhaa.
        Tuhota kaunista ja valmista,
        Rahaa hukkaan.
        Vuosikymmenten työt.
        Ollaan kuolleita kun jotkin uudet istutukset kasvaneet tai ei edes istuteta mitään enää.
        Nyt elävät ihmiset saavat heittää hyvästit puistolle.
        Vauvoille ehkä ehtii jotain.

        No v***u kyllä hämeessä puskia riittää töllisteltäväksi muuallakin.

    • Anonyymi

      Puut puhdistaa ilmaa ja antaa energiaa ja hyönteisten suoja

      • Anonyymi

        Puiston kaadetut puut antavat kohta energiaa. Oikeassa olet.

    • Anonyymi

      Nyt näkyy linna hyvin. Jättäkää tuollein, tasotelkaa vain suurimmat kuopat.

      • Anonyymi

        Aivan varmasti lopputulos on hieno. Positiivisen kautta.

    • Anonyymi

      Juu, komeesti avautui maisemat.

      • Anonyymi

        Samaa toivottu hattelmalanharjulle.

    • Anonyymi

      Aloittaja huijaa ei ole rantareitiltä kaadettu kaikkia puita ainoastaan linnanpuiston kohdilta on.

      • Anonyymi

        Ne kaadettu mitä tuli kaataa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne kaadettu mitä tuli kaataa.

        Ihmiset niitä kaataa eikä tuli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiset niitä kaataa eikä tuli.

        Tarkoitat tietysti tuuli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat tietysti tuuli.

        Kyllä.

    • Anonyymi

      Siirtonurmikon "istutus " varsi helppo toimi siinähän ei voi epäonnistua kun laho puut on poistettu. Ottakaa tämän päivän lehti talteen niin toi lähimuisti vahvistuu kun seisotte ensi kesänä kurapellossa ei kun tässä Linnan puistossa.

      • Anonyymi

        Yhdyssanoissakaan ei kyllä voi noin pahasti epäonnistua.

      • Anonyymi

        Ei tule lehteä en siis voi ottaa talteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tule lehteä en siis voi ottaa talteen.

        Vuoden takaiset asiat eivät tallennu lähimuistiin.

    • Anonyymi

      Käyn joka aamu tekemässä surutyötä muistellen rakkaita puitani. Inhoni ihmiskuntaa kohtaan on päättymätön.

    • Anonyymi

      Mutta jos nää puut on viety Sotkan tehtaalle ja ilahduttavat meitä jatkossa erinäisinä kalusteina julkisissa tiloissa.

      • Anonyymi

        Ne lahopuut eivät kestäisi painoasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne lahopuut eivät kestäisi painoasi.

        Kovin on äänessä puista, metsätaloudesta ja puistoista tietämättömät mutta tätä se on nykyään.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovin on äänessä puista, metsätaloudesta ja puistoista tietämättömät mutta tätä se on nykyään.

        Ole sitten hiljaa.

    • Anonyymi

      Mökä leviää tuolta nyt entistä paremmin kun puut eivät suodata möykkää.

      • Anonyymi

        Hyvä pystyy kuunteleen vastarannaltakin livenä+ kiikarit

    • Anonyymi

      Vaadin kunnollisia meluaitoja puistosta tulevaa älämölöä torjumaan , kaupunki voisi käyttää moottoriradan melun torjuntaa mallina ensi kesän valituksia vähentämään. Kaupungin pitäisi ensimmäisenä teettää Tampereentien jalkakäytävät ja pyörätiet käyttökuntoon . Rantareitti vasta viimeisenä työvaiheena kun on avoimen festarikentän melusuojaus saatu suunniteltuna . Nupit kaakkoon.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kumpi teki aloitteen?

      😃 häh
      Ikävä
      94
      3768
    2. Onko kaivattusi ulkoisesti

      paremman vai huonomman näköinen kuin exäsi? 🪤
      Ikävä
      71
      3105
    3. Oletko koskaan stalkannut kaivattuasi?

      Jos olet, miten olet stalkannut? Jäitkö kiinni? Onko hän stalkannut sinua? Jos on, miten suhtauduit?
      Ikävä
      63
      2859
    4. Karhuryhmä

      Kellään tarkempaa tietoa miksi ja missä karhuryhmä ollut? Perheväkivaltaa vai huumeperintää kenties taas?
      Jämsä
      22
      2744
    5. Mitä kaikkea sä

      Olisit valmis tekeen mun eteen vielä? Vai oletko mitään?
      Ikävä
      55
      2544
    6. Panisitpa mua

      Olis ihana saada sua
      Ikävä
      33
      2363
    7. Just alkoi ottamaan päähän

      Miten voikin mennä näin, että koko päivän haluaa vain nähdä toisen ja lähelle. Sitten aivan salamana mieleen tulee kaikk
      Ikävä
      19
      2220
    8. Ei me saada toisiamme

      Ei vaan saada. On vain haaveita ja uunelmia
      Ikävä
      31
      2037
    9. Tapa jolla kohtelit minua viimeksi miellytti erityisesti

      Osaat huomioida kauniisti ja katsot aina tilanteita yhteisen hyvän kannalta. Sitä arvostan erityisesti.
      Ikävä
      41
      2009
    10. Kyllä sut varmaan

      Aika moni haluaisi, miks sä et halua niitä jotka varmaan purkkiin sut pistäis ettet pääse karkuun
      Ikävä
      42
      1877
    Aihe