Kaksi puoli vuotta sitten emäntä päätti, että tarvitsee omaa tilaa ja "tää homma ei vaan toimi". Pari vuotta sitten muutin omilleni ja yhteishuoltajuudella jatkettiin. Exä halusi "vielä miettiä". No käytännössä tuosta ajasta viimeiset puoli vuotta exällä oli jo uusi ukko kuvioissa, josta itse sain kuulla vasta kolme kuukautta sitten.. kaverilta. Exä ei kieltänyt, mutta yritti vähätellä ja puhui "ystävästä". Kuitenkin käytännössä viettivät kaiken vapaa-aikansa yhdessä ja kun haluaa riitatilanteissa näpäyttää, niin ylistää "ystäväänsä" jne.
Pari viikkoa sitten muutin isompaan asuntoon lasten kanssa. Syynä lasten äidin jaksamisongelmat ja mielenkiinnon puute lasten kanssa arjessa elämiseen. Yhteishuoltajuudella edelleen jatketaan. Lapset ovat pari päivää viikosta edelleen äidillä sekä kerran kuussa viikonlopun. Tosin nyt heinäkuussa ei tule yhtäkään viikonloppua lapsille äidin luona, äiti on kuulemma tähän "tyytyväinen". No, onneksi lapset kuitenkin pääsevät äidillensä vielä viikolla.
Tässä kuukausi takaperin exä yritti hivenen "paikkailla" välejämme tulemalla halailemaan ja puhumalla asioistaan sekä siitä kuinka toisaalta tajuaa minun olevan hyvä mies ja isä. Toisaalta ei kuitenkaan aikonut tehdä mitään mieskuvioilleen tai panostaa enemmän perheemme yhteensaattamiseen. Juhannuksen jälkeen ilmoitin, että tämmöinen peli ei vetele ja aion tästä lähin suhtautua häneen kuten ex-vaimoon normaalisti suhtaudutaan eli pidetään keskustelu lapsissa ja päivän säässä. Tästä exä pulttasi ja räyhäsi, mutta rauhoittui toki ajan myötä.
Eli: asiat ovat periaatteessa järjestyksessä minun ja lasten päässä (olosuhteisiin nähden ainakin), mutta silti exä kummittelee ajatuksissani päivittäin. Välillä olen niin pirun katkera ja vihainen siitä, että perheemme on hajalla ja exä ei suostunut edes yrittämään korjaamaan ongelmia. Toisaalta tiedän, ettei sille ollut edes edellytyksiä. Exän omat voimat ovat sen verran lopussa ja omat ongelmat sen verran mittavia ja parisuhteemme historian painolasti sen verran ahdistava, että normaali perhe-elämä tuskin olisi onnistunut. Toisaalta tilannetta rasitti myös omat odotukseni ja haluni - haluaisin elää täysipainoisessa parisuhteessa, jossa saan olla toisen lähellä joka päivä jakaen arjen ja juhlan, puhuen ja jakaen ajatukset ja tunteet. Exä taas halusi vetäytyä omaan kuoreensa ja yksityisyyteensä.
Välillä taas sorrun exän muistelemiseen, perään haikailuun ja jopa suoranaiseen ihannointiin. Kaipaan häntä edelleen kipeästi, vaikka eron jälkeen hän on käyttäytynyt välillä todella paskamaisesti minua kohtaan. Tunteitani ei tunnu lievittävän edes se, että exä heilastelee toisten miesten kanssa.
On toki sanottava, että pitkällä juoksulla olen toipumassa ja elämäniloni hitaasti palaamassa, mutta kyllä tämä välillä on niin juuttaan alakuloista touhua. Perheeni ja avovaimoni oli minulle aikoinaan niin suuri ylpeyden ja ilon aihe (vaikka en sitä aina tuolloin osannutkaan oikealla tavalla julki tuoda), että ero kävi tuonkin vuoksi erityisen raskaaksi. En osaa selittää miksi näin on. Jotenkin ajattelen, että neitseellisessä ydinperheessä on jotain pyhää ja ainutlaatuista ja tuo on nyt minulta iäksi menetetty.
Ilmeisesti jotkut ihmiset vain reagoivat niin tunteella ja kiintyvät kumppaniin niin syvästi, että tuosta toipuminen ja sinkun mielentilaan pääseminen vie todella pitkän ajan. Harmittaa vaan toisaalta, kun ei haluaisi enää kärmistellä eron aiheuttaman tuskan ja exän hylkäämisen vuoksi, mutta ei tuolle oikein mitään osaa tehdä. Joka toinen asia, ääni, tuoksu ja tilanne muistuttaa exästä ja varsinkin törmääminen exään esim illalla kaupungilla, jolloin hän on parhaimmillan, saattaa ajaa minut monen päivän mittaiselle "masennustripille". Sinänsä kahelia, kun tietää järjen tasolla ettei asioille enää mitään voi, mutta tunnetasolla sitä parkuu menetettyä elämää.
Tämän tekstin tarkoitus ei ole oikeastaan muu kuin päästä tilittämään tuntojaan anonyymissä ympäristössä. Olen oikealla tiellä, tiedän sen. Asiat ovat kohenemassa ja jonain päivänä olen taas tasapainossa. Tiedän että aika parantaa haavat ja olen oppinut toimimaan exän kanssa "oikealla" tavalla. Nyt kun säätäminen exän kanssa on lastenkin osalta loppumassa, niin välillemme alkaa vihdoinkin syntyä todellista etäisyyttä.
Tästäkin huolimatta hyvää kesää kaikille. :)
Pari viikkoa sitten muutin isompaan asuntoon lasten kanssa. Syynä lasten äidin jaksamisongelmat ja mielenkiinnon puute lasten kanssa arjessa elämiseen. Yhteishuoltajuudella edelleen jatketaan. Lapset ovat pari päivää viikosta edelleen äidillä sekä kerran kuussa viikonlopun. Tosin nyt heinäkuussa ei tule yhtäkään viikonloppua lapsille äidin luona, äiti on kuulemma tähän "tyytyväinen". No, onneksi lapset kuitenkin pääsevät äidillensä vielä viikolla.
Tässä kuukausi takaperin exä yritti hivenen "paikkailla" välejämme tulemalla halailemaan ja puhumalla asioistaan sekä siitä kuinka toisaalta tajuaa minun olevan hyvä mies ja isä. Toisaalta ei kuitenkaan aikonut tehdä mitään mieskuvioilleen tai panostaa enemmän perheemme yhteensaattamiseen. Juhannuksen jälkeen ilmoitin, että tämmöinen peli ei vetele ja aion tästä lähin suhtautua häneen kuten ex-vaimoon normaalisti suhtaudutaan eli pidetään keskustelu lapsissa ja päivän säässä. Tästä exä pulttasi ja räyhäsi, mutta rauhoittui toki ajan myötä.
Eli: asiat ovat periaatteessa järjestyksessä minun ja lasten päässä (olosuhteisiin nähden ainakin), mutta silti exä kummittelee ajatuksissani päivittäin. Välillä olen niin pirun katkera ja vihainen siitä, että perheemme on hajalla ja exä ei suostunut edes yrittämään korjaamaan ongelmia. Toisaalta tiedän, ettei sille ollut edes edellytyksiä. Exän omat voimat ovat sen verran lopussa ja omat ongelmat sen verran mittavia ja parisuhteemme historian painolasti sen verran ahdistava, että normaali perhe-elämä tuskin olisi onnistunut. Toisaalta tilannetta rasitti myös omat odotukseni ja haluni - haluaisin elää täysipainoisessa parisuhteessa, jossa saan olla toisen lähellä joka päivä jakaen arjen ja juhlan, puhuen ja jakaen ajatukset ja tunteet. Exä taas halusi vetäytyä omaan kuoreensa ja yksityisyyteensä.
Välillä taas sorrun exän muistelemiseen, perään haikailuun ja jopa suoranaiseen ihannointiin. Kaipaan häntä edelleen kipeästi, vaikka eron jälkeen hän on käyttäytynyt välillä todella paskamaisesti minua kohtaan. Tunteitani ei tunnu lievittävän edes se, että exä heilastelee toisten miesten kanssa.
On toki sanottava, että pitkällä juoksulla olen toipumassa ja elämäniloni hitaasti palaamassa, mutta kyllä tämä välillä on niin juuttaan alakuloista touhua. Perheeni ja avovaimoni oli minulle aikoinaan niin suuri ylpeyden ja ilon aihe (vaikka en sitä aina tuolloin osannutkaan oikealla tavalla julki tuoda), että ero kävi tuonkin vuoksi erityisen raskaaksi. En osaa selittää miksi näin on. Jotenkin ajattelen, että neitseellisessä ydinperheessä on jotain pyhää ja ainutlaatuista ja tuo on nyt minulta iäksi menetetty.
Ilmeisesti jotkut ihmiset vain reagoivat niin tunteella ja kiintyvät kumppaniin niin syvästi, että tuosta toipuminen ja sinkun mielentilaan pääseminen vie todella pitkän ajan. Harmittaa vaan toisaalta, kun ei haluaisi enää kärmistellä eron aiheuttaman tuskan ja exän hylkäämisen vuoksi, mutta ei tuolle oikein mitään osaa tehdä. Joka toinen asia, ääni, tuoksu ja tilanne muistuttaa exästä ja varsinkin törmääminen exään esim illalla kaupungilla, jolloin hän on parhaimmillan, saattaa ajaa minut monen päivän mittaiselle "masennustripille". Sinänsä kahelia, kun tietää järjen tasolla ettei asioille enää mitään voi, mutta tunnetasolla sitä parkuu menetettyä elämää.
Tämän tekstin tarkoitus ei ole oikeastaan muu kuin päästä tilittämään tuntojaan anonyymissä ympäristössä. Olen oikealla tiellä, tiedän sen. Asiat ovat kohenemassa ja jonain päivänä olen taas tasapainossa. Tiedän että aika parantaa haavat ja olen oppinut toimimaan exän kanssa "oikealla" tavalla. Nyt kun säätäminen exän kanssa on lastenkin osalta loppumassa, niin välillemme alkaa vihdoinkin syntyä todellista etäisyyttä.
Tästäkin huolimatta hyvää kesää kaikille. :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
kirjoituksesi oli koskettava, voimia sinulle - omasta erostani on jo niin paljon aikaa, että luulen päässeeni ex:stäni jo yli.
paljon tulee kuitenkin tilanteita, joissa eron jälkeen on pakko kohdata - lapsen rippijuhla, ylioppilasjuhla, häät, lastenlasten kastejuhla, yhteisten sukulaisten hautajaiset ... minusta näihin tilaisuuksiin vanhempien ei pitäisi väen väkisin tuoda uusia kumppaneitaan - ei tarvitse esittää pariskuntaa, mutta jotenkin ne uudet kumppanit eivät vain sovi tämäntapaisiin perhejuhliin, yleensä saavat vain koko seurueen vaivautuneeksi, ei aina tarvitse esittää niin hiivatin modernia
elämästäni,lukiessa alkoi jo tuntua että onko minun kirjoittama.
Voimia ja jaksamisa vaikeisiin iltoihin ja eritoten ex:än näkemisen jälkeiseen aikaan ja sen tuomiin ajatuksiin.
T:Kara
Ps.sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää
Ei tulisi kestämään,vaikka yhteen menisittekin.Et milloinkaan enään luottaisi häneen?Kun olisitte sängyssä miettisit vertaako hän sinua toiseen.Pelkäisit koska taas uusi mies pelissä?Soitteleeko hän mieskaverilleen,tai tapaako salassa?On raskasta,ja surullista lasten vuoksi,kun tulee ero,mutta usko,että näin pääset vähemmällä.Hyvä,että saat pitää lapset,he kuitenkin ovat tärkeimmät ihmiset sinun elämässäsi.Sinulle voimia,elämä jatkuu.
oli "lohduttavaa" lukea, että on miehiäkin, jotka voivat kiintyä ja tuntea näin syvästi sekä sitoutua perheesensä ja vaimoonsa, niin että ero tunnetasolla vie aikaa. Luulin jo että miehet reagoivat näihin asioihin pikaisesti oman kokemukseni perusteella- uusi tai uusia ilmestyi kuvioon oman exäni kohdalla heti tai oikastaan ennen kuin ero oli kunnolla edes voimassa, samoin lapset "unohtuivat" täysin minun vastuulleni. Lopulta sinä joka käyt läpi eroprosessia hitaasti saatat päästä vaiheesta "vahvempana" ja valmiimpana kestävämpään suhteeseen kuin hän, joka käyttää toipumisen apuvälineinä muita miehiä.
Aika näyttää. Mutta ole surusta huolimatta ylpeä, että sinulla on kyky voimakkaisiin tunteisiin. Kertakäyttösuhteet nykyisin ovat kaiketi yleisempiä kuin pariuskollisuus.
Se, että hoidamme lapset sovinnolla ja soittelemme sen takia, saattaa olla uudelle poikakaverille kova paikka. (Exä kertoi tänään). Mulle ei se mikään juttu ole..vain järjestelykysymyksiä.