Älä osta ainakaan tällaista asuntoa kodiksesi

Anonyymi-ap

Erihintaisia asuntoja on tarjolla nyt jonkin verran. Valinnan varaa on. Kun sitten seuraa asunnon onnekkaasti ostaneita ei voi kuin ihmetellä:

Yksi ostaa pienen asunnon saunalla. Hän ei koskaan ole parin vuoden aikana asuntonsa saunassa saunonut. Ja katsoo saunomisen vähän tyhmien turhaksi touhuksi. Sauna nostaa asunnon hintaa kuitenkin 15000 - 20000 €. Saunan perusremontti maksaa halvimmillaan 10 000 - 20 000 €. Lisäksi saunaa täytyy siivota vaikkei saunoisikaan koskaan. On myös huolehdittava, että saunan ilma vaihtuu, ei synny kosteudesta hometta pintoihin tai ikävää hajua, joka leviää kylppäriinkin. Jos on sähköinen lattialämmitys, se on pidettävä päällä ja maksettava sähkölasku saunankin osalta. Kaiken kukkuraksi sauna vie asunnon pinta-alasta 6-10 neliömetriä.

Yksi ostaa asunnon isolla puutarhaisella pihalla. Mutta ei tiedä pihanhoidosta mitään ja vähempää se tuskin voisi kiinnostaakaan. Jos kyseessä on rivitalo, täytyy kesäisin itse leikata ainakin pihanurmikko ja huolehtia väliaidoista kuten maalata muutaman vuoden välein. Hyvä olisi ostaa multaakin muutaman vuoden välein pari säkkiä että nurmikko uusiutuu. Vapaaehtoista on hankkia jotain uusia kasveja, suunnitella kukkaistutuksia. Talvella täytyisi jaksaa itse lapioida tai kolata ulko-oven edusta lumisateiden jälkeen. Kukaan ei tule kenenkään toisen ulko-ovelle lunta lapioimaan. Talvisaappaat kostuvat muutoin lumessa kotiin tarpoessa. Mikäli pihalliseen asuntoon kuuluu edellisen asukkaan tekemä katos tai terassi tai grillikatos pihalla, siitäkin on itse huolehdittava. Se ei kuulu taloyhtiölle. Pinnat on uudistettava ennen kuin ne lahoavat ja homehtuvat ja puupintojen mikrobit alkavat siirtyä ikkunoista sisään omaan asuntoon ja nurkkiin odottamaan sopivaa hetkeä aktivoitua.

Ennen asunnon ostamista olisi hyvä arvioida, mitä haluaa, mitä ei halua ja mihin on aikaa ja varaa panostaa.

6

316

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onkos yleensä ollu yllättävän harmittavia juttuja kun asunnon ootte ostaneet? Tuntuuko että olisi sittenkin toisenlainen asunto ollu parempi?

    • Anonyymi

      Tuossa oli vain jäävuoren huippu. Sauna ja pihatyöt mainittu. Sitten on vielä pitkä lista hulluista naapureista hulluihin muihin asukkaisiin ja taloyhtiön hallintoon. Rapistuvista purkua odotaviin kiinteistöihin tai ylimaallisiin korjausinvestointeihin. Eikä siinä vielä kaikki. Mistäs ostat ettei jää paska käsiin jos haluatkin muualle?
      Asustelen vuokralla ja kuukauden irtisanomisajalla. Ei ole rahaa kiinni seinissä.

    • Anonyymi

      Oma sauna on turha.

      Voi käydä uimahallissa monta kertaa viikossa uimassa ja samalla saunassa.

    • Anonyymi

      Vanhemmissa taloyhtiöissä voi asuntoja omistaa muualle vuosikymmeniä sitten siirtyneet tai sairauden takia pois muuttaneet. Sitten vuokralaiset jatkaa remontoimattomissa asunnoissa ja kitupiikki varakas iäkäs omistaja nostaa vain vuokrarahat muttei teetä vähäistäkään remonttia. Taloyhtiöt on aika lampaita. Ne ei vaadi näiltä omistajilta kunnossapitoa, sisäpintojen nykyaikaistamista ja asuntojen siisteyttä. Tällaisen naapuriin kun joutuu eipä ilahduta menneitten vuosikymmenien muovilattiatuoksuihin jämähtäminen.

    • Anonyymi

      Jännitystä kaipaaville kerrostalot kivoja: räjähdyksiä, tulipaloja, salaperäisiä murhaajia, hissituttavuuksia, öisiä lehdenjakajia, ovisilmän takana päivystäviä naapureita,iltaöisiä ovikellon soittajia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1403
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      888
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      703
    5. Mistä arvasit,että kaivattusi on täällä?

      😊
      Ikävä
      68
      703
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      212
      604
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      589
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe