Mitä kummallista on huivissa ? Neisyt Mariallakin on huivi päässä kristillisissä kuvissa

"Suomalaiset kummastelevat nyt muslimihuiveja, mutta huivi ja huntu ovat aikanaan olleet käyttövaatteita Suomessakin ja vieläkin näkee huiveja päässä.
Huivi oli muotia vielä 1970-luvulla. Huivit ja hunnut ovat olleet Suomessa arkisia käyttövaatteita ja siviilisäädyn osoittajia vuosisatojen ajan, vaikka niiden käyttö on viime vuosikymmeninä vähentynyt olemattomiin.

Kansanpukujen historiaa tutkinut suomalais-ugrilaisen kansatieteen dosentti Ildikó Lehtinen ihmettelee, miksi hätkähdämme nyt muslimihuiveja. Huiveihin on pukeuduttu kaikkialla Euroopassa ja ympäri maailmaa, ei ainoastaan Lähi-idän maissa.

Naimisissa olevat naiset ovat peittäneet päänsä. Hiuksia on pidetty seksuaalisuuden symbolina, joten vain nuoret tytöt ovat saaneet kulkea hiukset vapaina, hän sanoo. Lehtinen kehottaa katsomaan kristillistä kuvastoa, vaikkapa neitsyt Marian kuvaa. Maria on usein esitetty kuvataiteessa niin, että hän on pukeutunut pään peittävään väljään vaimon huntuun. Sama toistui kansanomaisessa pukukulttuurissa.

Pään peittämistä ei siis pidä luulla ainoastaan Koraanin kehotukseksi, sillä Raamattukin puhui siitä. Paavalin kirjeessä korinttilaisille selitettiin, että nainen on miehensä vallan alla. Mikael Agricola kirjoitti reunahuomautuksena Uuden testamentin suomennokseen 1548, että alamaisuuden merkiksi vaimon tuli peittää päänsä nätyksi kutsutulla pääliinalla tai hunnulla. ”Woima, se on pääliina Nätty / eli hundu, quin tesse cuzutan woima / ilolla merkiten ette Waimo ombi Miehen hallusa.” Suomessa huntuperinne säilyi pisimpään Etelä-Karjalan kansanpuvuissa.

Kun Albert Edelfelt maalasi 1887 taulun ruokolahtelaisesta emännästä Elli Jäppisestä, tällä oli päässään taidokkaasti laskostettu valkoinen huntu merkkinä naimisissa olosta. Länsi-Suomen kansanpuvuissa hunnun korvasi pieni tykkimyssy. Senkin päälle saatettiin pukea huivi.

1800-luvun teollistumisen ja kaupungistumisen myötä kansanpuvut jäivät pois käytöstä ja ne ”korotettiin” kansallispuvuiksi. Kotikutoisista kankaista luovuttiin, mutta huiveista ei. Kirkkomatkalle päähän kietaistiin ”ostosilkki” eli teollisesti valmistettu silkkihuivi. Arkisia työhuiveja ommeltiin halvemmista tehdasvalmisteisista kankaista.

Työläisnaiset tarvitsivat huiveja suojavaatteikseen tehtaissa, meijereissä ja leipomoissa. Tavallisimmin arkihuiveja käyttivät kuitenkin maaseudun emännät työasunaan. Navettaan ei menty ilman huivia, eikä ruuanlaittoon tai leivontapuuhiin voinut ryhtyä huivitta. – Se oli hygieniakysymys, etteivät hiukset valuneet silmille eivätkä karisseet ruokiin. Ulkotöissä huivi suojasi pölyltä ja tuulelta, Lehtinen kuvailee.

Maaseudulla huivikulttuuri myös säilyi pisimpään. Jos eivät muut, niin ainakin
vanhat mummot kulkivat huivi päässä vielä 1970-luvulla.

Hattumuoti erotti kaupunkilaiset ja maalaiset toisistaan 1920-luvulla. Kahden kerroksen väkeä saattoi nähdä vaikkapa markkinoilla, joilla maaseudulta saapuneet huivipäiset myyjät kaupittelivat tuotteitaan hattupäisille kaupunkilaisrouville. – 

Toisaalta huiviperinne näkyi voimakkaasti 1900-luvun alun järjestökulttuurissa, Ildikó Lehtinen sanoo. Esimerkiksi marttojen ja lottien järjestöpukuun kuului huivi. Lääkintälottien univormussa oli siveellisyyttä alleviivaava huntumainen huivi. Vastaavanlaisia käytettiin myös siviilipuolella esimerkiksi kätilöiden puvuissa. Huiviperinnettä kannatelleita yhteisöjä olivat esimerkiksi erilaiset uskonnolliset herätysliikkeet, jotka saivat Suomessa jalansijaa 1700-luvulta lähtien. Useimmiten naiset käyttivät huivia ainakin seuroissa, monesti myös arkipukeutumisen osana. Ildikó Lehtinen harmittelee, että huivi tulkitaan helposti menneisyyden, nostalgian ja eksotiikan merkiksi. – 

Katso Rhodoksen matkailumainoksia tai kuvia Itä-Karjalan runokylistä. Niissä esiintyy aina huivipäisiä mummoja, hän sanoo.

Lehtinen muistuttaa, että huivi on myös moderni vaatekappale. Toisen maailmansodan jälkeen huivi tuli nimittäin takaisin – muodiksi muuttuneena. Lehtinen muistaa nuoruudestaan 1950-luvun filmitähtikuvat, joissa Audrey Hepburn poseerasi huiviin verhoutuneena. Hepburn oli yksi kuuluisuuksista, jotka käyttivät 1930-luvulla perustetun ranskalaisen Hermès’n muotitalon huiveja.

Koska pukeutumisella ilmaistaan identiteettiä ja yhteiskunnallista luokka-asemaa, suomalainen huivimuoti on noussut aika ajoin esiin erilaisten alakulttuurien ja poliittisten liikkeiden symbolina. Moni muistaa 1970-luvun taistolaisten ruusuhuivit tai valveutuneiden nuorten palestiinalaishuivit, vaikka niiden merkitys olisikin unohtunut.

Entä nyt? Ildikó Lehtinen tulkitsee, että huivi on nykyään valahtanut kaulaan. Muhkeita tuubihuiveja ei kiedota päähän, vaan niiden annetaan valua vapaasti harteilla. – Suomessa ei enää haluta muistaa huivin historiaa. Se on vain ”kiva asuste”, jolla voi tehostaa pukeutumista, pukututkija päättelee."

Hämeen Sanomat18.2.2016