Karhuluvat jäihin!!

Anonyymi-ap

Miksi? Itse epäilen että esim. Lapinlahden tapauksella on osa syynsä miksi karhuluvat laitettiin nyt jäihin, metsästys ei ole enää terveellä pohjalla ja uskon että nykypäivän uutisoinnit rikollisesta metsästyksestä jossa paljastunut myös laajamittaista ja johdettua toimintaa aiheuttaa sen että metsästys on tiettyjen tahojen mielestä ja pohtivat kuinka metsästystä ajetaan alas tai ehtoja kiristetään tuntuvasti.
Syynä tähän on ihan me metsästäjät, yleistä koska en voi sormella osoitella.

20

484

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Karhuista ei ole muuta kuin harmia. Pataan vaan.

      • Anonyymi

        Tuskin olet karhua livenä nähnytkään.


    • Anonyymi

      Hyvä Aloitus.💥💥💥💥

    • Anonyymi

      Kun karhu käy ensimmäisen ihmisen päälle ja kenties ihminen menehtyy, niin voiko Luonnonsuojeluliitto Tapiolaa syyttää taposta. Kovasti sitä yrittävät. Voisko nämä luonnonsuojelijat lähteä sieltä petoniviidakosta itse alueille, missä lapset ei voi olla ulkona. Menisivät häätämään itse petoja ja suojelemaan ihmisten lemmikeitä. Nyt jos peto erehtyy menemään kehä kolmosen sisäpuolelle, niin heti saa tappotuomion, kun "luonnonsuojelijät" pakenevat petoniviidakkoon koteihinsa. Voisiko luonnonsuojelijat kantaa myös vastuun tekemisistään, niinkuin kaikki muutkin tekee. Ostaisivat ihmisille laumanvartija koiria, maksaisivat niiden ruuat. Ostaisivat maaseudulle ihmisille korkeat verkkoaidan, joista pedot eivät mene yli. Siinä pohdittavaa...

    • Anonyymi

      Niin. Luonnonsuojelijoilta puuttuu nyt ymmärrys asioihin. Kysynin onko se luonnon- ja eläintensuojelua kun karhukanta tihenee holtittomasti. Sama on jo susikannalle käynyt.
      Nyt on käynyt niin että nuori hirvikanta on harventunut todella paljon, kauriit ym ovat hävinneet kesisuomesta.
      Karhut kun heräilevät keväällä samaan aikaan kun hirvet vasovat. Vasat ovat karhuille helppoja saaliita.
      Metsästäjäjien toiminnalla saatiin hirvikanta hyväksi kun tehtiin vuosikymmeniä kannanhoudollista metsästystä. Samaa kannanhoidollista toimintaa ovat metsästäjät halunneet nyt tehdä myös suurpetojen osalta.
      Siis säilyttää kohtuullinen suurpetokanta ja hyvä hirvi ym eläinkanta.
      Nuo mainitut Lapinlahden toiminnat ovat seurausta suurpetokannan liiallisesta suojelemisesta jonka seurauksena petokanta on tihentynyt ja petojen luonnollinen ruoka on lähes loppu. Pedot ovat alkaneet haitata ihmisten arkielämää. On selvää että ihmiset alkavat toimimaan. Joidenkin on mahdoton ymmärtää että metsästys on luonnollisesti hyvä ja halutyu harrastus maaseudulla ja koiran kanssa mielenkiintoista yhteistyötä luonnossa luontoa ja kaikkia elämiä arvostaen.
      Tappavathan ja syövthän pedotkin ns. saaliseläimiä. Pedot vaan tappavat saaliinsa ensi hitaammin ja kiduttavat sekä repimällä hajottavat kappale kappaleelta saaliitansa tuntikausia kunnes eläin kuolee.
      En ole metsästyksen harrastaja mutta tiedän miten metsästäjät toimivat ja mitä metsästys on harrastuksena.
      Toivon että metsästäjiin luotetaan, he osaavat kyllä eri eläinten kannanhoidollisen metsästyksen.
      Tätä ymmärrystä toivon myös muille luonnon ja eläimien ystäville.

      • Anonyymi

        Edelleen petoviha loistaa kommentissa.🤯🤯🤯


      • Anonyymi

        "Kannanhoidollinen metsästys"?
        Se tarkoittaa hurvienkin osalta sitä että ammutaan lähes kaikki hirvet, näinhän on lähivuosina kun lynut, ammuttiin hirvet niin vähiin ettei pariin kolmeen syksyyn ollut enää hirviä. Hirviporukat eivät kyenneet löytämään puoliakaan siitä määrästä mitä oli hirvilupia jaettu.


      • Anonyymi

        Asiaa kirjoitat 👍. Kuka nyt suojelee hirviä, peuroja kauriita jne. Pedotkin kuuluvat suomen luontoon, mutta kohtuus kaikessa. Kohta (nyt jo) petoja takapihoilla, kun ruokaa ei ole enää metsässä.


      • Anonyymi

        Samaa mieltä kanssasi. Jätin jo viime vuonna maksamatta erään luonnonsuojelu järjestön jäsenyyden, koska huomasin, että nyt menee "puurot ja vellit" sekaisin.


      • Anonyymi

        Metsästäjiltä itseltään puuttuu se ymmärrys.
        Eivät ymmärrä että kun harrastavat röyhkeästi salametsästystä ja kehuskelevat rauhoitettujen elinten lahtaamisilla että sillä on seurauksena, metsästys lakeja kiristetään ja petoluvat on yhä tiukemmassa. Tästä seuraa tietysti lumipalloefekti ja kun petolupia ei myönnetä niin metsästäjät jatkavat salakaatoja ja yhä edelleen petoluvat laitetaan jäihin.
        Pian käy niin että rangaistukset kovenbetaan ja niistä kärsii myös ne jotka vahingossa ampuvat jonkun muun eläimen kuin riistaeläimen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Metsästäjiltä itseltään puuttuu se ymmärrys.
        Eivät ymmärrä että kun harrastavat röyhkeästi salametsästystä ja kehuskelevat rauhoitettujen elinten lahtaamisilla että sillä on seurauksena, metsästys lakeja kiristetään ja petoluvat on yhä tiukemmassa. Tästä seuraa tietysti lumipalloefekti ja kun petolupia ei myönnetä niin metsästäjät jatkavat salakaatoja ja yhä edelleen petoluvat laitetaan jäihin.
        Pian käy niin että rangaistukset kovenbetaan ja niistä kärsii myös ne jotka vahingossa ampuvat jonkun muun eläimen kuin riistaeläimen.

        Juuri noin puhut asiaa.🖕🖕🖕


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri noin puhut asiaa.🖕🖕🖕

        Herra metsästyksen vastustaja kehuu jälleen omia epämääräisiä kommenttejaan. Säälittävää. 😂


      • Anonyymi

        Asia ei ole totta ja edelleen itsesi kanssa keskustelu ja omien öyhötyksiesi peukuttaminen on todella säälittävää ja lapsen tasoista käytöstä. 😂


      • Anonyymi

        Herra metsästyksen vastustajalla jälleen projisointi vaihe päällä. xD


      • Anonyymi

        Niin teissä kaupunkilais anarkistisissa kasvissyöjissähän sitä ei ole vai mitä herra metsästyksen vastustaja. xD


    • Anonyymi

      Luontojärjestöksi itseään kutsuvassa Tapiolassa ei ymmärretä ettei EU-direktiivi ole lainsäädäntöä, joten sitä ei tarvitse viranomaisen eikä metsästäjän noudattaa. Se on lainsäädäntöohje, jota eduskunnan ja vain sen tulisi noudattaa. EU-lainsäädäntöä on vain EU-asetus, ja sitä jokaisen on EU-valtiossa noudatettava.
      Viittaan tämän päivän iltalehden uutiseen Tapiolan valituksiin kaikista karhunkaatoluvista, ja siinä esitettyyn virheellisen perusteluun lupien EU:n luontodirektiivin vastaisuudesta ja siten Tapiolan mukaan lainvastaisuudesta.

      • Anonyymi

        Niinpä, mutta miksi tuo öyhöporukka sitten saa kaikki keskeytettyä koska kyse ei ole lainsäädännöstä ja kaikenlisäksi suurpetojahdeille ylipäätään on kansan sekä eduskunnan enemmistön kannatus?
        Kysehän on nyt epädemokraattisesta toiminnasta ja itseasiassa vaarallisesta sellaisesta, koska vastaavalla toiminnalla kuka tahansa vaikka vieraan vallan edustaja voisi halutessaan vedota vaikka mihin tehdäkseen tarkoituksellista hallaa Suomelle ja koko yhteiskunnalle.


      • Anonyymi00027
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, mutta miksi tuo öyhöporukka sitten saa kaikki keskeytettyä koska kyse ei ole lainsäädännöstä ja kaikenlisäksi suurpetojahdeille ylipäätään on kansan sekä eduskunnan enemmistön kannatus?
        Kysehän on nyt epädemokraattisesta toiminnasta ja itseasiassa vaarallisesta sellaisesta, koska vastaavalla toiminnalla kuka tahansa vaikka vieraan vallan edustaja voisi halutessaan vedota vaikka mihin tehdäkseen tarkoituksellista hallaa Suomelle ja koko yhteiskunnalle.

        Lähinnä vain Keskustan kannatus. Junteissahan metsästys lähinnä tapahtuu. Siellähän ne sekopäät asuu.


      • Anonyymi00029
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Lähinnä vain Keskustan kannatus. Junteissahan metsästys lähinnä tapahtuu. Siellähän ne sekopäät asuu.

        Lapinlahti metsästäjien pyhättö.


    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      157
      1460
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      129
      1170
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      869
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      782
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      60
      685
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      665
    7. 51
      652
    8. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      572
    9. 74
      566
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      558
    Aihe