Koska työttömyys maksaa valtiolle noin 10 miljardia vuodessa

Anonyymi-ap

24

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Työttömyys maksaa Suomelle vuosittain kymmeniä miljardeja euroja.
      Tämä koostuu suorista työttömyysturvakuluista, kuten peruspäivärahoista ja ansiopäivärahoista, sekä epäsuorista kustannuksista, kuten menetettyjen verotulojen ja työvoimapalveluiden kustannuksista.

      Työttömyysturvan kokonaiskustannukset ovat olleet viime vuosina yli 10 miljardia euroa vuodessa. Pelkästään ansiopäivärahoihin kului vuonna 2024 yli 2 miljardia euroa, mikä on 9 % enemmän kuin vuonna 2023. Työttömyyden aiheuttamat laajemmat kustannukset, kuten menetetty tuotanto ja muut taloudelliset vaikutukset, voivat olla vieläkin suuremmat.

      Työttömyyden kustannukset koostuvat sekä suorista tukimenoista että laajemmista taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista, jotka ulottuvat koko kansantalouden tasolle.

      • Anonyymi

        Mutta joka tapauksessa nyt mahdollisesti työttömiksi joutuvat tulevat olemaan työttömiä vain enintään 65- vuotiaiksi eli eläkeikäänsä asti ja silloin myös myös työttömyyskorvauskulut heille loppuvat. Siis sekä palkka- että työttömyyskorvauskustannukset heistä loppuvat viimeistään muutamassa kymmenessä vuodessa mutta jos virkoja ei olisi lakkautettu, palkkakustannukset jatkuisivat luoja ties miten pitkään, satoja tai tuhansia vuosia ...
        Se siinä vaan tietysti on että kun nykyinen hallitus niitä leikkauksiaan tekee, se suuntaa ne esim. Sote- järjestelmään ja sitä tukeviin toimijoihin myös valtionhallinnossa eli THL sattuu olemaan yksi sellainen, voimallinen pyrkimys on kaikin keinoin alasajaa julkista terveydenhuoltoa yksityispuolen etu silmälläpitäen.
        Esim. puoluetukiin ei tämäkään eduskunta/hallitus sentään uskalla puuttua, merkillistä mitä ujoutta kun siinä olisi niin herkullinen leikkauskohde ja sillä leikkauksella saisi vielä hurraa- huutoja kansalta...


    • Anonyymi

      Hienosti suunniteltu homma. Kaisa Juuson ministeriö ehdottaa itselleen
      1, 3 miljoonan leikkauksia ja kaikkiaan 5,4 miljoonan toimintamenosäästöjä.
      THL:ltä on jo aikaisemmin leikattu 12 miljoonaa euroa.
      98 työntekijää irtisanottiin. Yhteensä työntekijöitten määrä väheni
      200:lla.
      Nyt on tulossa lisäleikkauksia. Terveydenhuoltoala laajasti leikataan alas.
      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011428560.html

    • Anonyymi

      Kaikki hallituksen "säästöt" vai lisäävät menoja ja velkaa.
      Hallitus linjasi keväällä kehysriihessä, että valtionhallinnosta leikataan
      lisää 130 miljoonaa euroa.
      Taas kasvavat työttömyyden kulut valtiolle !
      Henkilöstön vähentäminen eläkkeellejäämisen kautta tulisi paljon
      edullisemmaksi valtiolle ja olisi inhimillisempää.

      • Anonyymi

        Mitä enemmän hallitus keksii leikkauksia sitä enemmän se voi siirtää rahaa omille
        etupiireilleen. Se repii nyt kaiken irti minkä voi. Tilaisuus ei ehkä pian toistu.


    • Anonyymi

      Täytyy muistaa että toisen meno on toisen tulo

      Etsin hyötyä työttömyydestä juuri nyt

      Voin hiukan hyötyä työttömyydestä joka maksatetaan teillä ja yritän juuri lisätä tätä hyötyä maanantaina

      • Anonyymi

        Vieläpä. Mulkeropöntöt esittävät eläkkeelle siirtymistä työttömyyden hoitoon jotta voidaan tuoda lisää matuja ( niiden työttömyys on noussut voimalla)

        Matuja nolla ja eläkeläiset tekevät työtä 85 vuotisiksi 65 sijasta, saavat palkat pienellä verolla esim. 10%


    • Anonyymi

      Nåh, koska se maksaa?

    • Anonyymi

      Hallitus lisää menoja. Ei säästä.

    • Anonyymi

      Etsin hyötyä työttömyydestä juuri nyt

      Voin hiukan hyötyä työttömyydestä joka maksatetaan teillä ja yritän juuri lisätä tätä hyötyä maanantaina

      Järkeilen niin että työllisyystilanne ei kestä ja vaikkei lamaa tulisikaan Usassa ja korot laskevat vielä. Usa määrää tahdin eikä Suomen tapahtumat

      Teen viikonloppuna suunnitelman jolloin hankin high yield -sijoituksia enkä tässä vaiheessa osakkeita?

    • Anonyymi

      Persuja pitää soluttaa valtionhallintoon. Ensin on muille anmettava potkuja.

    • Anonyymi

      Voihan ne hyvinkoulutet muuttaa mihin vain EU valtioon töihin. Ei taida sittenkään osaaminen riittää, vai miksi täytyisi jäädä Suomessa työttömäksi tai eläkkeelle vaikka on työkykyinen. Kaikkialla huudetaan osaavan työvoiman perään. Mikä estää hakemasta työtä vaikka Italiasta , Saksasta, Alankomailta?

      • Anonyymi

        Hyvinkoulutettuja sattuu olemaan työttöminä niissä muissakin valtioissa, vaikka työttömyys on prosentuaalisesti meillä lähes EU:n korkeinta, ei se ole tuntematon asia muuallakaan, Saksassakin työttömiä lienee yht. 2- 3 miljoonaa.


      • Anonyymi

        Miksi ministerit jää työttömiksi suurella sopeutumisarahalla - kannustinloukkuun.


      • Anonyymi

        MUTTA SUOMEEN EI SAA KUKAAN TÖIHIN PERSUN MIELESTÄ !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvinkoulutettuja sattuu olemaan työttöminä niissä muissakin valtioissa, vaikka työttömyys on prosentuaalisesti meillä lähes EU:n korkeinta, ei se ole tuntematon asia muuallakaan, Saksassakin työttömiä lienee yht. 2- 3 miljoonaa.

        Suomessa on prosentuaalisesti eniten työttömiä EU:ssa. Saman verran
        taitaa olla Espanjassa. Ei selityksesi sitä miksikään muuta. Hallitus on surkea.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on prosentuaalisesti eniten työttömiä EU:ssa. Saman verran
        taitaa olla Espanjassa. Ei selityksesi sitä miksikään muuta. Hallitus on surkea.

        SDP:n puoluepäivillä Lintmanni on kertonut, että SDP tulee syksyn kuluessa
        vaatimaan suomalaisten työttömien lähettämistä Espanjaan jossa - vaikka ei olisi työtä -
        on kuitenkin paremmat säät talvella ottaen huomioon että maa on etelässä
        ja Välimeren maa


    • Anonyymi

      Koska PS on hallituksessa, kaikki menee yhä huonompaan päin.

    • Anonyymi

      Työttömillä pitäisi teettää työtä jota ei ole, ilmoittaa Lintmanni SDP:n puoluepäivillä nyt, siksi

      SDP alkaa vaatia asumistukea asunnottomille, hän ilmoittaa
      Muuten tilanne muuttuu kaoottiseksi hän kertoo

      • Anonyymi

        Hallitus tekee turhinta työtä ja saa h****tin hyvät palkkiot Suomen talouden
        tuhoamisesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus tekee turhinta työtä ja saa h****tin hyvät palkkiot Suomen talouden
        tuhoamisesta.

        Suomi on köyhin pohjoismaa, mutta meillä on korkeimmat kansanedustajien
        ja ministereitten palkkiot !
        Vain Tanska pärjää Suomen ministereille palkkioissa.


    • Anonyymi

      Hallitus peruskouluun ja tukiopetusta !

    • Anonyymi

      Koska työttömyys maksaa valtiolle sitä sun tätä niin pskalista siitä keskustelee
      vaikkei erota hesarin klikkiotsikoita faktoista
      mutta sehän on nollakorkomiesten inisevää valitusta

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      178
      14576
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      117
      10390
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      106
      9259
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      25
      8710
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      50
      8390
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      49
      6857
    7. 179
      6445
    8. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      147
      5299
    9. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      29
      5282
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      425
      1458
    Aihe