Liitetiedosto

Olen valmistanut prototyypin, jonka aion/haluaisin liittää gradun "liitetiedostoksi". Miten se onnistuu? Se on pienoiskoossa about kuutio. Pitäisikö minun mainita siinä gradussa, että kun sitä ei voi liitetiedostoksi laittaa, niin sitä voi käydä ihaielmassa yliopiston pääkirjaston vitriineissä.
2623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitä helkkaria täällä kyselet?

Menet tietenkin kysymään ohjaajalta, miten toimitaan.

Äänestä

Moi,

ehkä voit yhdistää aineksia tuollaisesta monimuotogradusta, joka ainakin meille JY:n humanoidi-opiskelijoille on mahdollinen. Kuvausta siitä:

"Kansio eli monimuotogradu
Oman työn tutkimus tai työnäyte.
ammatillisesta näkökulmasta valitun tehtävän toteuttaminen ja arviointi (esim. opetuspaketti, opetuskokeilu, koulutusmateriaalin suunnittelu ja sovellus, käännöstehtävä, ammatillisten tekstien tuottaminen ja arviointi, työtilanteiden ja -käytänteiden tutkimus ja kehittäminen, toiminta- tai interventiotutkimus jne.).
edellyttää perehtymistä sekä ammatillisen tehtävän lähtökohtiin ja taustaan (teoreettinen viitekehys ja aiempi tutkimus) että käytäntöön ja kykyä punnita erilaisia vaihtoehtoisia tapoja lähestyä tehtävää.
edellyttää myös kykyä arvioida tehtävään liittyvää tietoa ja käyttää sitä hyväksi valitun tehtävän toteuttamisessa.
kansiogradussa voi olla kirjattuna työn eri vaiheita loppuraportteineen."

http://www.jyu.fi/hum/opiskelu/perustutkinnot/tutkielma/

Tsemppiä lopputyöhön! :o)

Nový most

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rautalankamalli kirjoitti:

Olen valmistanut prototyypin, jonka aion/haluaisin liittää gradun "liitetiedostoksi". Miten se onnistuu? Se on pienoiskoossa about kuutio. Pitäisikö minun mainita siinä gradussa, että kun sitä ei voi liitetiedostoksi laittaa, niin sitä voi käydä ihaielmassa yliopiston pääkirjaston vitriineissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu