Peukun käyttäjät Keuruulla

Anonyymi-ap

Huolestuttavasti on tainnut peukku rantautua myös Keuruulle. Nuorisoa uimalaitoksella ilta ja yö aikaan, pilvi haisee ja taitaa valitettavasti näitä vahvempiakin huumausaineita mukana olemuksien perusteella. Toivottavasti Poliisi partioi ja myös jalkautuu nuorison pariin myös näin arki-iltaisin.
Myös vanhemmille varoituksen sana, lisää seurantaa ja keskustelua.

20

1385

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun katsoo esim Jyväskylän kävelykatua. Paljon sekakäyttäjiä keskellä kirkasta päivää. Poliisi on usein todistamassa niiden touhuja vierestä vaan eivät puutu. Jos ne veisi yhden putkaan ja sakoille, pitäisi viedä koko porukka ja siihen ei taida intoa löytyä. Taitaa tulla suhteettoman paljon paperi työtäkin. Sitten kun Peukku alkaa Keuruulla näkymään, sen kyllä huomaa tavalliset kansalaisetkin. Eivät meinaan jätä edes mummoja rauhaan

    • Anonyymi

      Yksi erityisen erottava tekijä ulkoisessa olemuksessa, mistä peukun käyttäjän tunnistaa. Se on liikkuminen.
      Liikkuminen voi olla silmiinpistävän erikoista eli kävely on tikittävää. Henkilö saattaa kävellä ensin yhteen suuntaan ja kääntyäkin sitten yllättäen toiseen. Elehdintä vaikuttaa hermostuneella.

      Käyttäjän vaatevalinnat voivat olla poikkeavia. Esimerkiksi vaatteiden pukemisjärjestys voi olla erikoinen.
      Käyttäjä voi nähdä harhoja tai puhua näkymättömille. Se kertoo psykoottisesta oireilusta, Kaasinen-Wickman kertoo.
      Käyttäjät voivat olla yhtäkkiä hyvin tokkuraisia ja esimerkiksi nukahtaa yllättäen ja erikoisiin asentoihin.

    • Anonyymi

      Kuulemma piri on niin huonolaatuista tällä hetkellä, että siinä yksi syy peukkuun. Hinta-laatusuhde vissiin parempi.

    • Anonyymi

      Yksi oleellinen pointti huumekeskusteluun on myös se, että pitäisikö meidän jopa laillistaa osa huumeiksi luokiteltavista aineista? Nykyinen malli on kestämätön, jossa huumeita käytetään, niiden käyttö jollain tasolla jopa hyväksytään, mutta laittomuuden vuoksi käyttö ja osto rahoittaa rikollisjärjestöjä sekä niihin kytkeytyviä ikäviä lieveilmiöitä. Ehdotus on raju, mutta sitäkin kannattaisi miettiä, että miten joidenkin huumausaineiden siirtäminen esimerkiksi Alkon alle voisi muuttaa asioita.

      • Anonyymi

        Et jumaliste voi olla tosissasi


    • Anonyymi

      Toisaalta huumeet on jo laillistettu. Jos miettii esim korvaushoitoja mitä käyttäjät saa. Verorahoilla porukka käy vetämässä aineita ihan laillisesti. Se siitä sitten

      • Anonyymi

        Tämä...saakohan vauvakin osansa


    • Anonyymi

      Oletan Alfa-PvP:n, eli peukun eli α-pyrrolidinopentiofenonin olevan samaa paskaa vittumaisemmassa paketissa ja olenkin useaan otteeseen kiittänyt kehitystä siitä, ettei näitä myrkkyjä ollut olemassa vielä silloin kun niitä olisi voinut aktiivisesti vastaani tulla. Olen nimittäin satavarma siitä etten olisi osannut niistä kieltäytyä. Tämä peukku tekee tajuttoman pahaa jälkeä yhteiskunnassamme eikä kukaan tiedä laskun loppusummaa. Sääliksi käy niitä, jotka tuon orjiksi ovat päätyneet.

    • Anonyymi

      Mäkin olen joskus peukulla matkustanut, oli suosittua ennen nuorison parissa.

      • Anonyymi

        Se lienee kiellettyä nykyään.


    • Anonyymi

      vittunaama keuruulaiset ja opettele yhdyssanat

      • Anonyymi

        Opettele sinä isot alkukirjaimet ja pisteet.


    • Anonyymi

      Iltalehdet haluaa pelotella ja jauhaa nyt tästä kun aihe tuntuu kiinnostavan. Ei kannata pelotella yhtään lisää. Itse en näe mitään aihetta.

    • Anonyymi

      Saksassa aluepartiot leikkaavat peukun irti peukuttajilta. Sama metodi on käytössä Mäntässä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Nyt vähän jarrua tähän väliin. Kallio on aika kaukana Keuruulaisista taloyhtiöstä.
        Ei voi kuuna päivänä verrata keskenään.


    • Anonyymi

      Jos tämä on TIETO niin olkoon mutta jos taas jonkun yksittäisen ihmisen tekemä, oletus, niin kiitos ei. Nuoriso pörrää mopoillaan ja mönkkäreillään ja haluaa kokoontua johonkin. Ja Sörnäissihän voi aina piipahtaa katsomassa maailman menoa.

    • Anonyymi

      Noista huumehörhöistä ei tarvitse olla kovinkaan huolissaan sillä heidän keski-ikänsä ei ole kummoinen eli poistuvat keskuudestamme melkoisen varhain.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Näissä harrastuspiireissä elinajan oletus on keskimääräistä lyhyempi. Viimeiset kaksi vuotta vihanneksena.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2368
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      33
      1297
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    4. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      634
      952
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      88
      818
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      686
    9. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      676
    Aihe