Mikä luokitellaan masennukseks, millon pitäis hakea apua jostain? Tuntuu että kaikki sortuu niskaan ja ahdistaa... :(
Masennus?
v-i-tuttaa
8379
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Masennus on hiipivää itelläni yli puoli vuosikymmenen operaatio...Ja vieläkin operaationa..Kuules kun alat miettiä elämän tarkoitusta(vaikka et itsaria haudokkaan)kannattaaa soittaa jonnekkin.Sieltä voi nimettömänä vähän kysellä....Soitappa vaikka tohon:0800-120400...Toi on myös nuorille eli reippaasti sinne vaan ja jos et nuori enään ole niin soitappa sinne ja kysy mistä saisit parempia numeroita ja yhteystietoja...Mannerheimin numero siis......
Nämä "tuntomerkit" ovat Bev Cobain:n (Kurt Cobain:n serkku) kirjasta, joka on suomennettu nimelle APU-A, selviytymisopas masentuneelle nuorelle.
1.Tunnen usein olevani väsynyt ja ahdistunut
2. Tunnen olevani arvoton tai syyllinen
3. Ärsyynnyn helposti
4. Ruokahaluni vaihtelee voimakkaasti
5. En nauti enää asioista, jotka ennen tuottivat mielihyvää
6. Koen itseni voimattomaksi
7. Nukun liikaa tai liian vähän
8. Minun on vaikea keksittyä ja tehdä päätöksiä
9. minulla on vihanpuuskia ja minun on vaikea hillitä itseäni
10. Olen usein ilkeä
11. Pinnaan koulusta enkä osallistu koulun vapaa-ajan toimintaan
12. Minulla on usein päänsärkyä tai muuta särkyä
13. Käytän alkoholia tai huumeita jotta tuntisin oloni paremmaksi
14. Tunnen toivottomuutta enkä usko tulevaisuuteen
15. Tunnen itseni avuttomaksi enkä pysty vaikuttamaan tilanteeseeni
16. Ajattelen joskus kuolemaa, itsemurhaa tai itseni vahingoittamista
(Jos vastasit myönteisesti neljään tai useampaan kysymykseen ja tuntemuksesi ovat kestäneet ainakin kahden viikon ajan, saatat sairastaa vaikeaa masenusta.)
Apua kannattaa hakea mahd. nopeasti, heti kun siltä tuntuu!! Koulukuraattori, terveydenhoitaja, opettaja tms. voi olla hyvä alku ja he voivat ohjata sinua eteenpäin. Itse kävin terveydenhoitajan juttusilla ja hän ohjasi minut eteenpäin perheneuvolaan keskustelemaan psykologin kanssa. Ammattiavusta on ollut todella hyötyä eikä sen hakemista kannata arastella!
Paljon voimia sinulle!! Muistathan, että masennus on ssiraus ja siitä voi parantua. =)
mä vastasin noihin kaikkiin kyllä.. mun masennus on kestänyt jo muutaman vuoden eikä loppua näy.. mä oon reilusti alipainoinen, nukun huonosri yms...
mutta vaikka itsari pyörii mielessä nii kyllä sitä silti vaan jotenki jaksaa..
tässä maassa on siis muitakin kuin minä jota masentaa...mutta toisaalta sitten pitävätkö tuollaiset kyselyt paikkaansa...jos pitää nii selvä sitte...1 ½ vuotta suurinpiirtein tollasta meininkiä on ollu...kai iha tervettä...yhes välis olin niin maassa et pelotti ku käyttäydyin ku hullu...ku jäin yksin kämpille sammutin kaikki valot ja kynttilä oli vaa päällä...sit mä naureskelin pimeelle..ja se pelotti et mä "juttelin" kuolemalle...hoin ääneen et okei hae mut sit nyt pois älä enää kiduta mua täällä...
jne..
se vaihe meni kuitenkin ohi...oon nyt seurustelle n.3kk...seurustelun alussa olin onnellinen ja jaksoin eteenpäin....mutta nyt...en enää ole onnellinen mua ahdistaa ihan hirveästi...pahaolo työnty pois siinä ku kundikaveri tuli kuvioihin..mut en mä ookkaa niin voimakas ku luulin se pahaolo kävi vaan tauolla ja tuli takasin...tää on hirveetä...mut en osaa tehä asialle mitään...mä ku oon sellanen nykyään etten osaa puhua itestäni ja ajatuksistani muille...mä en osaa enkä halua...mä en osaa ajatella mun omaa parasta...ainoastaan kaikkien muiden..en oikeen ikää aattele itteeni...kai mä oon sairas tai en, mut hirveetä tää on...
jänskä huomata et täs maailmas on joitain muitakin ihmisiä samanlaisissa tunnelmissa...
jaksamista kaikille..kai tästä vielä noustaan..
Aina voi lähteä hakemaan apua. Mee vaikka puhumaan koulun terkkarin kanssa, niin se sitten sanoo sulle et pitäskö mennä lääkäriin ja mihin..
Mä en tiedä, mitä tekisin. Minulla kaiketikin on vaikea masennus, mutta en halua puhua. Olen herkkä ja pillahdan heti itkuun, kun yritän saada sanaa suustani. Ja enkä halua perheeni tietävän ongelmistani, koska heille olen onnellinen ja iloinen pikkutyttö, jonka kaikki asiat ovat kunnossa. En halua järkyttää läheisiäni.
Olen jo vuoden ajan kärsinyt erilaisista oireista. Olen halunnut tappaa itseni, olen itkenyt itseni uneen useammin kuin joka toinen päivä. Olen viillellyt itseäni, olen varastellut kaupasta. Olen tehnyt kaikkea typerää.
Minulla ei ole parasta ystävää. Tai on, mutta hän asuu kaukana täältä, toisessa maassa.
Koulukavereilleni en halua kertoa, koska pelkään, etten voi luottaa heihin. Heille olen uskollinen kaveri, joka on aina valmis kuuntelemaan ja auttamaan.
Epätoivo ja ahdistus tulevaisuudesta sekä jonkun läheisen menettämisestä ovat vieneet kaikki voimani. Eikä koulukiusaaminen ainakaan helpota tilannetta. Olen niin yksin, vaikka ympärilläni on koko ajan rakkaita ihmisiä. Heitä en halua satuttaa, en aio tappaa itseäni.
Mutta tämä ajatusteni vankila tuhoaa minut. Pala palalta. Tahtoisin apua, mutta en uskalla pyytää.
Mitä jos se terkkari onkin oma äiti??
Kun terkalle jostain valittaa niin se lääkitsee kaiken kysymällä Syöksä hyvin? Nukutsä hyvin? No sä oot vielä kasvuiässä että kattele nyt vielä...