Kävin LASIK-laserleikkauksessa noin 5-vuotta sitten. Vahvuudet olivat -0.75, pärjäsin suurimman osan ajasta ilman laseja. Tämä olikin suurin syy leikkaukselle: tarvitsin laseja niin harvoin, ettei niitä koskaan ollut mukana, kun niitä tarvitsisi. Laserleikkauksen mainonnan uhrina koin, ettei laserleikkaus ollut leikkaus laisinkaan vaan nopea toimenpide, josta haittoja tulee vain pienelle osalle ihmisistä. En uskonut kuuluvani tähän pieneen joukkoon ihmisiä, kuten ei kukaan muukaan leikkaukseen menijöistä.
4 vuotta myöhemmin vahvuuteni on +0.75. Tarvitsen siis enemmän laseja kuin aiemmin, sillä valtaosa päivistäni kuluu läheltä lukiessa (tietokone, kirja, puhelin). Tämän lisäksi silmissäni ovat kaikki kuivasilmäisyyden oireet, mutta niitä ei voi helpottaa kuivasilmäisten hoidoilla. Silmäni kun eivät oikeasti ole kuivat, vain vaan tuntuvat siltä leikkauksen aiheuttaman hermovaurion vuoksi.
Kadun LASIK-laserleikkaustani
Anonyymi-ap
2
350
Vastaukset 2
- Anonyymi
Itse olen likinäköinen. ja kun korona alkoi niin vähensin silmälasien käyttöä koska oli vaikea pitää maskin kanssa. Sitten huomasin pärjääväni ihan hyvin ilman laseja. Mä voin käydä esim kaupassa ilman laseja ja kaupungilla. Toki jos pitää nähdä lukea jotain kaukaa niin silloin näkö ei ole niin terävä. Olen käyttänyt todella harvoin silmälaseja koronan jälkeen missään paikassa.
- Anonyymi
Minkä ikäinen olet, aloittaja?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran76771Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?144750- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44587
- 31521
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20503- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee402452- 30436
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭76431Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39394- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384