Buddha ei ole ihmisen etu- tai sukunimi. Budhuus on sanskritinkielinen termi, joka tarkoittaa täysin herännyttä ja täysin kehittynyttä, harhoista vapautunutta, joka on kehittänyt pysyvään täydellisyyteen ne ominaisuudet, jotka uinuvat jokaisessa aistivassa olennossa. Sana "buddha" tarkoittaa "valaistunutta" tai "valaistua" ja viittaa henkilöön, joka on saavuttanut "valaistuneen tiedostamisen tilan". Buddhalaiset uskovat, että mahdollisuus tällaisen tilan saavuttamiseen on läsnä aivan jokaisessa aistivassa, tuntevassa elollisessa olennossa.
Buddhalaiset uskovat, että menneisyydessä on ollut, nykyisyydessä on ja tulevaisuudessa tulee olemaan määrättömästi buddhia, valaistuneita. Menneisyydessä esiintyneiden buddhien joukossa on Buddha Sakyamuni ( Siddharta Gautama ) hän, johon sanalla "buddha" yleisimmin viitataan. Hän siis on kuitenkin vain yksi historiallisista, täysin valaistuneista olennosta.
Buddhalainen historia tuntee myös ihmisiä joista käytämme nimeä "bodhisattva". Bodhisattvat ovat olentoja, jotka ovat ottaneet valan palvellakseen ja auttaakseen kaikkia eläviä olentoja. He ovat olleet ja ovat ihmisiä, jotka ovat kypsiä valaistumaan, mutta jotka omistautuvat vapaaehtoisesti muiden auttamiselle eivätkä keskity omaan valaistumiseensa. Jossain vaiheessa bodhisattva, ts. henkilö jossa valaistumismieli on herännyt, kuitenkin valaistuu ja hänestä tulee - buddha.
Tunnetuin buddhuuden saavuttanut henkilö on siis jo mainittu Buddha Sakyamuni, eli prinssi Siddharta, Siddharta Gautama ( tai Gotama ). Hän oli Intiassa sijaitsevan Kapilavastun valtion kuninkaan Suddhodanan poika.
Prinssi Siddharta syntyi yli 2500 vuotta sitten.
Varhaislapsuudestaan lähtien Siddhartha oli hyvin älykäs ja lempeä, kaunis ihminen niin fyysisesti kuin henkisestikin. Hän oli täynnä myötätuntoa eläviä olentoja kohtaan, niin eläimiä kuin ihmisiäkin. Prinssi Siddhartan synnyttyä viisaat ennustivat, että hänestä oli tuleva joko maailmankaikkeuden hallitsija tai täydellisesti valaistunut olento. No, on varsin tavallista, että vanhemmat haluavat lapsistaan oman työnsä ja tiensä jatkajia, joten prinssi Siddharthan isä kuningas Suddhodana halusi, että hänen pojastaan tulisi maailmankaikkeuden hallitsija.
Prinssi Siddharthan isä ryhtyi siis petaamaan pojalleen loisteliasta tulevaisuutta maailman hallitsijana. Hän järjesti Siddharthan elämän loisteliaissa palatseissa yltäkylläiseksi niin, ettei pojalta koskaan puuttunut mitään. Kuningas teki aivan kaikkensa, että Siddhartha saattoi nauttia elämästä. Hänelle hankittiin valtakunnan parhaat opettajat, jotka opettivat häntä tieteissä ja taiteissa. Tämä kaikki tapahtui palatsiympäristössä, jonka ulkopuolelle prinssi ei saanut lupaa mennä.
Kuningas Suddhodana tunnettiin ystävällisenä ihmisenä, joka koetti pitää hyvää huolta valtakuntansa alamaisista ja huolehtia heidän monista tarpeistaan. Kuningas toivoi Siddharthan kantavan saman vastuun hänen jälkeensä ja täyttävän kuninkaan velvollisuudet.
Kaksikymmentäkahdeksanvuotiaaksi saakka Siddhartha pysytteli rikkaassa palatsiympäristössä. Siihen asti hän pysyi kuuliaisena ja teki kaiken niin kuin hänen isänsä toivoi. Eräänä päivänä hän sitten poistui palatsiympäristön ulkopuolelle - kaupunkiin. Hän näki siellä paljon sellaista mihin hän ei koskaan aiemmin ollut törmännyt: sairaita, kuolevia ja vanhenevia ihmisiä. Hän liikuttui näkemästään ytimiään myöten, eivätkä näyt kärsivistä lähimmäisistä antaneet hänelle hetken rauhaa. Hän pyysi isältään Suddhodanalta lupaa saada etsiä vastalääkettä kaikelle kärsimykselle, mutta kuninkaan tahto oli että hän menisi naimisiin ja jatkaisi sitten kuningashuonetta perillistensä myötä.
Siddharta kunnioitti isänsä tahtoa. Hän löysi rakastettunsa, he menivät naimisiin ja heille syntyi pieni poika nimeltään Rahula. Rakkaus vaimoon ja poikaan ajoivat Siddharthaa vielä syvempään epätoivoon, vaikka hänen isänsä oli ajatellut että perhe ja sen tuoma onni saisivat Siddhartan unohtamaan kärsimyksen palatsin muurien ulkopuolella. Siddhartha tiesi ettei heidän onnensa ollut ikuista - hänen rakas vaimonsa olisi hänen vain pienen lyhyen hetken, samoin hänen poikansa tulisi vanhenemaan, kärsimään ja kuolemaan, kuten kaikki muutkin ihmiset riippumatta asemasta ja siitä, mitä kukakin omisti. Kaksikymmentäyhdeksänvuotiaana Siddhartha viimein lähti palatsista ryhtyäkseen etsimään vastauksia. Hän halusi löytää helpotuksen kaikkien elävien olentojen, ihmisten ja eläinten, kärsimyksiin.
Monet ihmiset lähtevät etsimään vastausta elämän suuriin kysymyksiin silloin, kun he eivät kykene kantamaan vastuuta omasta elämästään tai heillä on ongelmia esimerkiksi aviopuolison tai lasten kanssa, mutta prinssi Siddharthalla oli kaikki niin hyvin kuin vain olla voi. Hänen perheensä oli onnellinen; hänen vaimonsa Yadsodhara rakasti häntä syvästi. Siddharthan mieltä painoi kuitenkin jatkuvasti kysymys, kuinka ratkaista kärsimyksen ongelma kaikkien elävien olentojen, erityisesti ihmisten hyväksi. Lopulta Siddhartha siis lähti palatsista neljännen kuun 15. päivänä ja aloitti etsintänsä.
Siddhartha opiskeli aikansa suurimpien opettajien johdolla. Hän sai vastaukset kysymyksiinsä hyvin nopeasti, kuin tarjottimelta, ja hän sai hyvin monenlaisia vastauksia. Hän ei ollut aivan tyytyväinen kaikkeen löytämäänsä, mutta halusi syventyä ja perehtyä hänelle tarjottuihin polkuihin, muodostaakseen omakohtaisen käsityksen siitä opettivatko ne totuutta. Kuusi vuotta hän syventyi ankariin askeettisiin harjoituksiin, seuraten aikansa askeettien esimerkkiä. Näiden kuuden vuoden jälkeen hän heräsi ymmärtämään, ettei ruumiin kiduttaminen, sen nälkiinnyttäminen ja elämänvoiman tuhoaminen ollut se tie, joka johtaa päämäärään. Hän hylkäsi askeettien ankarat opetukset.
Lopulta, kuljettuaan päämäärätietoisesti etsien ja mieltään harjoittaen, hän löysi vastaukset kaikkiin kysymyksiinsä kuukalenterin neljännen kuun täyden kuun päivänä. Illan koittaessa hänen onnistui kukistaa kaikki esteensä ja aamun sarastaessa hän saavutti täydellisen valaistumisen ja tiedostamisen tilan. Sen jälkeen häntä puhuteltiin heränneenä, Buddha Sakyamunina.
Sakya merkitsee hänen sukunsa nimeä, hän kuului Sakya-klaaniin ja muni merkitsee häntä, joka on onnistunut. Neljäkymmentäyhdeksän päivää hän oli vaiti. Tämän jälkeen hän ryhtyi opettamaan vaikka epäröikin ensin, että asiat jotka hänelle olivat selvinneet, olisivat liian monimutkaisia ihmisten ymmärtää. Monet ihmiset ottivat kuitenkin hänen opetuksensa vastaan. Hän opetti 35-vuotiaasta 80-vuotiaaksi asti. Myös hänen vaimonsa ja poikansa liittyivät hänen seuraajiensa joukkoon.
Buddhan ensimmäinen opetus oli opetus neljästä jalosta totuudesta. Neljä jaloa totuutta ovat: 1) kärsimyksen totuus, 2) totuus kärsimyksen syistä, 3) totuus polusta ja 4) totuus lakkaamisesta eli vapautumisesta kärsimyksen syistä. Olennaisinta neljässä totuudessa on se, että kärsimys on jotain sellaista, joka meidän täytyy ymmärtää. Kärsimyksen luonnon ymmärtäminen ei kuitenkaan ole vielä tarpeeksi. Meidän täytyy oppia ymmärtämään, mikä on kärsimyksen syy, mutta kärsimyksen syyn ymmärtäminen ei myöskään riitä, vaan meidän täytyy löytää tie ulos siitä. Tienkään löytäminen ei ole vielä tarpeeksi, vaan meidän on saavutettava täydellisen vapauden tila. Meidän on vapauduttava kärsimyksen syystä.
Prinssi Siddharthan, eli Buddhan, opetukset ovat hyvin laajoja ja syviä, mutta hän on tiivistänyt ne seuraavaan nelisäkeeseen:"Vältä kaikkea pahaa. Tee kaikkea hyvää. Tyynnytä, kouluta mielesi. Tämä on polku."
Tämä tarkoittaa sitä, että on vältettävä kaikkea taitamatonta ja erityisesti väkivaltaista toimintaa. Ihmisen tulisi tehdä taitavia tekoja. Onnellisuus on seurausta taitavista, positiivisista teoista. Kärsimys ja etenkin tarpeeton kärsimys on seurausta taitamattomista, harkitsemattomista, negatiivisista teoista. Tämä viittaa syyn ja seurauksen lakiin.
Kaikki me kohtaamme hyvin monenlaista kärsimystä elämämme aikana. Kärsimme syntyessämme, sairastaessamme, vanhetessamme ja kuollessamme. Mutta elämään kuuluvan "pohjavireen", eli hitaan luopumisen keskellä ei itse elämisen tarvitse buddhalaisuuden mukaan olla kärsimystä - voimme vapautua kärsimyksestä jopa kärsiessämme ; voimme oppia hallitsemaan mieltämme niin, etteivät mitkään kuohahtelevista ja jatkuvasti muuttuvista tunteistamme ja tuntemuksistamme pysty murtamaan perustaamme, joka on - onnellisuus, tyyneys, ilo ja rauha. Tämä on mahdollista.
Me uskomme jälleensyntymiin. Uskomme, että elämämme on osin menneiden tekojemme tulosta. Tulevat elämämme ovat riippuvaisia tässä elämässä tekemistämme teoista. Mestari Padmasambhava toteaa: "Jos haluat tietää, minkälainen olit entisessä elämässäsi, katso tämän elämäsi peiliin, ja jos haluat tietää minkälainen tuleva elämäsi on, katso tämän elämäsi tekojen peiliin." Padmasambhava tuo esiin kaikkien asioiden ja ilmiöiden keskinäiseen riippuvuussuhteeseen. Onnellisuutemme on riippuu käsityksemme mukaan myönteisisyydestämme, positiivisuudestamme ; halustamme välttää pahaa ja halustamme tehdä hyvää kaikkien olentojen hyväksi. Uskomme että kärsimyksemme puolestaan on riippuvaista taitamattomista, itsekkäistä, tahallisista teoistamme.
Buddha sanoo: "Kouluttakaa mielenne, tyynnyttäkää mielenne". Nämä sanat merkitsevät sitä, että vapaus voidaan saavuttaa tietyin keinoin. Meillä on ruumis, puhe ja mieli. Mieli on käsityksemme mukaan hyvin tärkeä ja oma asenteemme on myös hyvin tärkeä:) Mielen kehittämisessä on Buddhan opetuksen mukaan ehdottoman tärkeää kehittää ns. hyvää sydäntä (helpommin sanottu kuin tehty ;-)). Kehittäessämme hyvää sydäntä on tärkeää kehittää neljää rajatonta, mittaamatonta ajatusta, joita Buddha painotti ja jotka ovat : 1) rakkaus, 2) myötätunto, 3) ilo ja 4) tasapuolisuus. Rajaton merkitsee sitä, että kehitämme ja luomme rajatonta rakkautta kaikkia eläviä olentoja kohtaan saavuttaaksemme rajattoman päämäärän, joka on täydellinen vapautuminen. Rakkaus ei tässä yhteydessä tarkoita romanttista rakkautta, vaan lähinnä sellaisen yhteisvastuun tiedostamista ja tuntemista, joka ei rajaa avun ja yhteisyyden piiristä ketään pois. Buddhalaisten tyekstien mukaan "oikea rakkaus" merkitsee toivetta antaa onni ja onnen syy kaikille, aivan jokaiselle. Tällainen todella sydämen pohjasta lähtevä, perin juurin rehellinen asenne on sitä, jota kutsumme rakkaudeksi.
Myötätunto, jonka kehittämisen tärkeyttä painotamme, ei buddhalaisuudessa tarkoita vain sääliä jotakuta tai joitakuita kohtaan, vaan myötätunto merkitsee halua poistaa kärsimys ja kärsimyksen syy kaikilta eläviltä olennoilta, joihin myös me itse kuulumme.
Ilo tarkoittaa, että me iloitsemme ja riemuitsemme toisten onnesta, sen sijaan että olisimme kateellisia ja katkeria esim. jos naapurin ukkeli voittaa lotossa seitsemän oikein.
Tasapuolisuus tarkoittaa halua kehittää rakkaus, myötätunto ja ilo koskemaan yhtä lailla jokaista elävää olentoa, siis aivan tasapuolisesti kaikkia. Näistä neljästä ajatuksesta tasapuolisuus on erittäin tärkeä keino vapauden saavuttamisessa. Jos emme pysty kehittämään itsessämme tasapuolisuutta, niin rakkautemme, myötätuntomme ja ilomme tulee Buddhan mukaan olemaan puolueellista ja osittaista. Meidän täytyy kehittää tasapuolisuutta, koska ei ole olemassa yhtäkään elävää olentoa, joka ei tavalla tai toisella olisi meihin sidoksissa.
Tietämättömyytemme ja monien esteittemme takia emme kykene näkemään syntymämme ja kuolemamme tuolle puolen, mutta se ei suinkaan merkitse sitä, että elämämme olisi alkanut tyhjästä ja päättyisi tyhjään kuollessamme. Viidennelle tasolle polulla edenneet näkevät useita satoja elämiä eteenpäin ja taaksepäin, eivät vain omiaan, vaan useiden satojen olentojen. Meidän on mahdollista nähdä keitä, kuinka ja miten olimme, ja onnistuttuamme poistamaan karkeat esteet näemme selkeästi ja ilman vääristymiä. Askel askeleelta tasolta toiselle polulla edettäessä pystymme näkemään tuhannet elämät, ja kymmenennellä tasolla aukeaa kaikkitietävyys ja kaikkitietoisuus, jolloin kykenee näkemään kaiken ilman esteitä. Kuulostaa ehkä uskomattomalta ? Aivan totta - se kuulostaa juuri siltä :)
Hyvän sydämen kehittäminen neljän mittaamattoman ajatuksen pohjalta on välttämätöntä, koska se auttaa meitä voittamaan ristiriitoja. Ristiriidoilla tarkoitamme sekaannuksen, hämmennyksen ja tietämättömyyden tilaa, josta puoleensavetävyys ja luotaantyöntävyys saavat alkunsa ja joista puolestaan kateus ja ylpeys syntyvät. Neljän mittaamattoman ajatuksen kehittäminen toimii vastalääkkeenä kaikille henkisille ristiriidoille. Kehittämällä edelleen rakkautta, myötätuntoa, iloa ja tasapuolisuutta alamme ymmärtää, kuinka kykenemme hallitsemaan ristiriitaisten, repivien, omaa ja lähimmäistemme olemista hankaloittavien tunteiden syntymistä.
Mitä tasapuolisuuteen tulee, toiset ihmiset ovat meille hyvin läheisiä ja toiset etäisiä tai jopa vihamiehiämme, mutta se ei merkitse sitä, että he olisivat sitä ikuisesti. Läheiset ystävät saattavat muuttua etäisiksi ja vihollinen ei välttämättä ole vihollinen ikuisesti, koska olosuhteet ja tilanteet muuttuvat. Kenenkään kohdalla ei pidä muodostaa "lopullista mielipidettä".
Mielen kehittäminen ja kouluttaminen tarkoittaa, että ennen kuin voimme kohdata ulkopuolellamme olevan aidosti ja rehellisesti, meidän on katsottava sisäänpäin, mieleemme. Me emme voi suhtautua puolueettomasti ja oikeudenmukaisesti kohtaamiimme asioihin ja ilmiöihin, jos mielessämme vallitsee kaaos ja pidämme itsestään "pintaan pulpahtelevia" ajatuksiamme, tunnemyrskyjämme ja sitä miltä tuntuu, totuuksina - todellisuutena sellaisena kuin se on. Buddhalaisuus opettaa, etteivät ristiriitaisuudet tule meihin ulkoa - ne tulevat sisältäpäin. Jos mielemme on kaaoksessa, jos luotamme mutu-tuntumiimme totuuksina, sotkeudumme hyvin helposti kaikenlaisiin ristiriitaisiin tunteisiin ja tilanteisiin. Kehittämällä mieltämme voimme oppia hallitsemaan sisäisiä liikkeitämme, ja tämän myötä opimme hallitsemaan ongelmat, jotka ovat ulkopuolellamme. Vaikka puhumme neljästä mittaamattomasta ajatuksesta, niiden täydellinen ydin on yksi : hyvä sydän.
Harjoittaessamme mieltämme kehittääksemme hyvää sydäntä on Buddhan opetusten mukaan suureksi avuksi harjoittaa "anteliaisuutta, jalomielisyyttä ja itsehillintää", ja myös "suvaitsevuutta, ahkeruutta, pitkämielisyyttä ja viisautta". Puhuessamme anteliaisuudesta emme tarkoita pelkkää materiaalista lahjaa, vaan anteliaisuus tarkoittaa valmiutta hyödyttää toisia, olemaan heille avoin ja heille avuksi, milloin tilaisuus tällaiseen tarjoutuu. Kyetäksemme tähän on meidän hillittävä monenlaisia taipumuksiamme hyvän itsekurin ja -hillinnän avulla, ja jotta onnistuisimme tarvitsemme kärsivällisyyttä ja suvaitsevuutta ja siinä onnistuaksemme myös suurta ahkeruutta, iloista ahkerointia. Tässä onnistuaksemme meidän täytyy kehittää tietoisuuttamme, koska meidän tulee olla tietoisia siitä, mitä meissä tapahtuu. Pystyäksemme tähän meidän tulee kehittää sisäistä näkemystä, joka perustuu viisauteen.
Tämän opetuksen pohjalta siirrytään "kahdeksaan säkeeseen", joita pidetään Buddhan opetuksen ytimenä.
Ensimmäinen säe kuuluu seuraavasti: "Kunpa saavuttaisin valaistumisen kaikkien Toiveet-Täyttävän-Jalokiveäkin arvokkaampien aistivien olentojen tähden ja voisin jatkuvasti huolehtia heistä kaikista."
Toive kyetä hyödyttämään ja auttamaan kaikkia eläviä olentoja on tärkeimpiä asioita elämässämme.
Arkipäivän elämässämme olemme jatkuvasti tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Toinen säe toteaakin:
"Kunpa voisin aina kun olen muiden seurassa, pitää itseäni kaikkein vähäisimpänä, ja sydämeni syvyydestä huolehtia heistä ja pitää heitä itseäni tärkeimpinä."
Itseään vähäisimpänä pitäminen ei tietenkään merkitse sitä, ettei meidän tulisi kehittää itseluottamusta. Itseluottamus ja rohkeus ovat tärkeitä asioita, joita meidän tulee kehittää kyetäksemme käsittelemään oikeudenmukaisesti kaikenlaisia tilanteita. Varsin usein olemme sitä mieltä, että “me” – “minä” on kaikista tärkein emmekä välitä juuri muista. Suuret opettajamme ovat sanoneet, että ihmiset usein uskovat, että minä on maailman keskipiste, maailmannapa, että minä olen kaikkein tärkein tässä maailmassa.
Jokainen meistä on taipuvainen pitämään omaa “minäänsä” maailman keskipisteenä. Buddhalaisen sutkauksen mukaan on kuitenkin niin että mitä useammin sanomme “minä, minä, minä”, sitä useammin joudumme sanomaan “au, au, au”.
Olemme ( ainakin minä olen :)) usein vakuuttuneita siitä, että omat ongelmamme ovat suurimpia ja tärkeimpiä maailmassa, mikä saattaakin olla mahdollista, mutta usein kuitenkin huomaamme, että toiset ihmiset saattavat kärsiä paljon enemmän, suunnattomasti syvemmin. Jos haluaisimme ajatella enemmän toisia, jos haluaisimme eläytyä ajatellessamme toisia, voisimme ehkä huomata useammin, kuinka omat ongelmamme ovatkin vähemmän tärkeitä. Buddhalaisen sanonnan mukaan valaistuneet olennot, jotka ajattelevat toisten hyvää, saavuttavat täydellisen vapautumisen, mutta aistivat olennot, jotka keskittyvät lähinnä vain omien halujensa ja himojensa tyydyttämiseen, joutuvat elämänpyörän ansaan ( = samsàran pyörä = kärsimyksen pyörä ). On erittäin tärkeää ottaa muut huomioon.
Kolmas säkeistö sanoo:" Kunpa voisin, kaikessa mitä teen, tutkia mieltäni, ja heti ristiriitaisten tunteiden noustessa ja vaarantaessa itseni ja muut, kohdata ne ja torjua ne päättäväisesti."
Tutkiessamme mieltämme katsomme itseemme sisäänpäin ja huomaamme, että sieltä nousee hyvin nopeasti erilaisia ristiriitaisia tunteita, kuten vihaa, aggressiota ja kateutta. Meidän tulisi havaita ne ja voittaa ne mahdollisimman pian, ennen kuin ne onnistuvat kasvamaan niin suuriksi, että niitä on melkein mahdotonta käsitellä. On paljon helpompaa sammuttaa pieni kytevä kipinä kuin metsäpalo. Ristiriitaiset tunteet on syytä saada hallintaan mahdollisimman pian, ennen kuin ne aiheuttavat meille vakavia fyysisiä ongelmia ja sairauksia, koska kaikki elimet ovat toisistaan riippuvaisia ja siten sidoksissa henkisiin tiloihimme, niin sanotusti henkisiin elimiimme. Mielen tasapainon säilyttäminen on parhaimpia konsteja ylläpitää kehon terveyttä ja tasapainoa. Kehittämällä sisäistä rauhaa ja tyyneyttä saamme aikaan onnea ja tasapainoa itsellemme, ystävillemme ja kaikille eläville olennoille, niin ajallisella tasolla kuin ajattomalla, perimmäiselläkin tasolla.
Neljäs säkeistö sanoo:"Kunpa voisin, kun näen pahan, voimakkaan kärsimyksen ja kielteisyyden murtaman olennon, huolehtia hänestä kuin jostain ainutlaatuisesta, kuin korvaamattoman kalliista aarteesta, jonka olen sattumalta löytänyt."
Kohdatessamme henkilöitä, joilla on vaikeita ongelmia ja jotka käyttäytyvät ikävällä tavalla, tilanne ei parane siitä, että yritämme olla välittämättä heistä tai torjumme heidät. Nähdessämme tilanteen sellaisena, kuin se todella on, ja kyetessämme katsomaan siihen tarpeeksi syvälle, havaitsemme, että se auttaa myös meitä kyetessämme luomaan rauhaa.
Seuraava säkeessä todetaan: "Kunpa voisin ottaa tappion osakseni, ja tarjota voiton toisille, kun toiset kateudesta, panetellen ja herjaten kohtelevat minua väärin."
Saattaa vaikuttaa, että säkeistö kertoo hyvin heikosta henkilöstä, joka avuttomuuksissaan antaa voiton toisille ja ottaa tappion itselleen, mutta tappion osakseen ottaminen ja voiton tarjoaminen toisille auttaa meitä saavuttamaan lopullisen voiton.
Kuudes säe sanoo: "Kunpa voisin pitää ylimpänä opettajani häntä, joka loukkaa minua, epäoikeudenmukaisesti ja syvästi, pitää ylimpänä häntä, vaikka olen suurin toivein ja odotuksin häntä auttanut."
Henkilö, joka loukkaa meitä, tarjoaa meille tilaisuuden kehittää kärsivällisyyttä ja kanssakäymisen taitoja. Hän tarjoaa meille mahdollisuuden edetä henkisellä polullamme, ja tämän vuoksi meidän tulisi pitää häntä opettajanamme:)
Seitsemäs säe sanoo lyhyesti: "Kunpa voisin, suorasti ja epäsuorasti, tarjota onnea ja rauhaa kaikille äideilleni - kaikille eläville olennoille, jotka ovat olleet äitejäni lukemattomissa elämissä, ja ottaa salaa päälleni kaikki heidän pahuutensa ja kärsimyksensä."
Kahdeksas säe sanoo: "Tässä kaikessa, kunpa voisin pitää mieleni puhtaana kahdeksan tavanomaisen huolen tahroista, tuntea kaikki asiat harhan kaltaisiksi, ja mihinkään takertumatta päästää kaikki tajuiset olennot orjuudesta vapaiksi."
Kaikki aineellisen hyödyn, kuuluisuuden ja rahan vuoksi suorittamamme teot eivät omaa kovinkaan kauaskantoista vaikutusta, mutta jos ajattelemme, miten voisimme auttaa toisia - se muuttaa maailman, ainakin omalta kohdaltamme ja osin niiden kohdalta, joihin vaikutuksemme ulottuu.
Kahdeksan säkeistön mieleenharjaannuttamisen ensimmäisellä sivulla sanotaan:"Sydämessäni tämä toive hyödyttää kaikkia eläviä olentoja. Minä turvaan Buddhaan, Dharmaan ( = polkuun, tiehen, opetukseen ) ja Sanghaan ( = buddhalaiseen myötätuntoiseen yhteisöön ) kunnes viimeinenkin olento on täydellisesti vapautunut."
Seuraava säe sanoo: "Kaikkien Buddhien läsnäollessa minä nyt kehitän itsessäni myötätuntoisen ajatuksen, myötätunnon mielen että auttaisin ja hyödyttäisin kaikkia eläviä olentoja."
Seuraava säe sanoo: "Niin kauan kuin avaruus säilyy niin kauan kuin elävät olennot ovat, niin kauan oi että minäkin voisin pysyä hälventääkseni heidän tietämättömyyttään ja auttaakseni heitä heidän kärsimyksissään."
Nämä kahdeksan säettä ja nämä kolme säettä, ovat olleet ja ovat buddhalaisuuden perusopetus.
(tämä kirjoitukseni on julkaistu aiemmin tällä palstalla v.2003)
Buddhalaiset uskovat, että menneisyydessä on ollut, nykyisyydessä on ja tulevaisuudessa tulee olemaan määrättömästi buddhia, valaistuneita. Menneisyydessä esiintyneiden buddhien joukossa on Buddha Sakyamuni ( Siddharta Gautama ) hän, johon sanalla "buddha" yleisimmin viitataan. Hän siis on kuitenkin vain yksi historiallisista, täysin valaistuneista olennosta.
Buddhalainen historia tuntee myös ihmisiä joista käytämme nimeä "bodhisattva". Bodhisattvat ovat olentoja, jotka ovat ottaneet valan palvellakseen ja auttaakseen kaikkia eläviä olentoja. He ovat olleet ja ovat ihmisiä, jotka ovat kypsiä valaistumaan, mutta jotka omistautuvat vapaaehtoisesti muiden auttamiselle eivätkä keskity omaan valaistumiseensa. Jossain vaiheessa bodhisattva, ts. henkilö jossa valaistumismieli on herännyt, kuitenkin valaistuu ja hänestä tulee - buddha.
Tunnetuin buddhuuden saavuttanut henkilö on siis jo mainittu Buddha Sakyamuni, eli prinssi Siddharta, Siddharta Gautama ( tai Gotama ). Hän oli Intiassa sijaitsevan Kapilavastun valtion kuninkaan Suddhodanan poika.
Prinssi Siddharta syntyi yli 2500 vuotta sitten.
Varhaislapsuudestaan lähtien Siddhartha oli hyvin älykäs ja lempeä, kaunis ihminen niin fyysisesti kuin henkisestikin. Hän oli täynnä myötätuntoa eläviä olentoja kohtaan, niin eläimiä kuin ihmisiäkin. Prinssi Siddhartan synnyttyä viisaat ennustivat, että hänestä oli tuleva joko maailmankaikkeuden hallitsija tai täydellisesti valaistunut olento. No, on varsin tavallista, että vanhemmat haluavat lapsistaan oman työnsä ja tiensä jatkajia, joten prinssi Siddharthan isä kuningas Suddhodana halusi, että hänen pojastaan tulisi maailmankaikkeuden hallitsija.
Prinssi Siddharthan isä ryhtyi siis petaamaan pojalleen loisteliasta tulevaisuutta maailman hallitsijana. Hän järjesti Siddharthan elämän loisteliaissa palatseissa yltäkylläiseksi niin, ettei pojalta koskaan puuttunut mitään. Kuningas teki aivan kaikkensa, että Siddhartha saattoi nauttia elämästä. Hänelle hankittiin valtakunnan parhaat opettajat, jotka opettivat häntä tieteissä ja taiteissa. Tämä kaikki tapahtui palatsiympäristössä, jonka ulkopuolelle prinssi ei saanut lupaa mennä.
Kuningas Suddhodana tunnettiin ystävällisenä ihmisenä, joka koetti pitää hyvää huolta valtakuntansa alamaisista ja huolehtia heidän monista tarpeistaan. Kuningas toivoi Siddharthan kantavan saman vastuun hänen jälkeensä ja täyttävän kuninkaan velvollisuudet.
Kaksikymmentäkahdeksanvuotiaaksi saakka Siddhartha pysytteli rikkaassa palatsiympäristössä. Siihen asti hän pysyi kuuliaisena ja teki kaiken niin kuin hänen isänsä toivoi. Eräänä päivänä hän sitten poistui palatsiympäristön ulkopuolelle - kaupunkiin. Hän näki siellä paljon sellaista mihin hän ei koskaan aiemmin ollut törmännyt: sairaita, kuolevia ja vanhenevia ihmisiä. Hän liikuttui näkemästään ytimiään myöten, eivätkä näyt kärsivistä lähimmäisistä antaneet hänelle hetken rauhaa. Hän pyysi isältään Suddhodanalta lupaa saada etsiä vastalääkettä kaikelle kärsimykselle, mutta kuninkaan tahto oli että hän menisi naimisiin ja jatkaisi sitten kuningashuonetta perillistensä myötä.
Siddharta kunnioitti isänsä tahtoa. Hän löysi rakastettunsa, he menivät naimisiin ja heille syntyi pieni poika nimeltään Rahula. Rakkaus vaimoon ja poikaan ajoivat Siddharthaa vielä syvempään epätoivoon, vaikka hänen isänsä oli ajatellut että perhe ja sen tuoma onni saisivat Siddhartan unohtamaan kärsimyksen palatsin muurien ulkopuolella. Siddhartha tiesi ettei heidän onnensa ollut ikuista - hänen rakas vaimonsa olisi hänen vain pienen lyhyen hetken, samoin hänen poikansa tulisi vanhenemaan, kärsimään ja kuolemaan, kuten kaikki muutkin ihmiset riippumatta asemasta ja siitä, mitä kukakin omisti. Kaksikymmentäyhdeksänvuotiaana Siddhartha viimein lähti palatsista ryhtyäkseen etsimään vastauksia. Hän halusi löytää helpotuksen kaikkien elävien olentojen, ihmisten ja eläinten, kärsimyksiin.
Monet ihmiset lähtevät etsimään vastausta elämän suuriin kysymyksiin silloin, kun he eivät kykene kantamaan vastuuta omasta elämästään tai heillä on ongelmia esimerkiksi aviopuolison tai lasten kanssa, mutta prinssi Siddharthalla oli kaikki niin hyvin kuin vain olla voi. Hänen perheensä oli onnellinen; hänen vaimonsa Yadsodhara rakasti häntä syvästi. Siddharthan mieltä painoi kuitenkin jatkuvasti kysymys, kuinka ratkaista kärsimyksen ongelma kaikkien elävien olentojen, erityisesti ihmisten hyväksi. Lopulta Siddhartha siis lähti palatsista neljännen kuun 15. päivänä ja aloitti etsintänsä.
Siddhartha opiskeli aikansa suurimpien opettajien johdolla. Hän sai vastaukset kysymyksiinsä hyvin nopeasti, kuin tarjottimelta, ja hän sai hyvin monenlaisia vastauksia. Hän ei ollut aivan tyytyväinen kaikkeen löytämäänsä, mutta halusi syventyä ja perehtyä hänelle tarjottuihin polkuihin, muodostaakseen omakohtaisen käsityksen siitä opettivatko ne totuutta. Kuusi vuotta hän syventyi ankariin askeettisiin harjoituksiin, seuraten aikansa askeettien esimerkkiä. Näiden kuuden vuoden jälkeen hän heräsi ymmärtämään, ettei ruumiin kiduttaminen, sen nälkiinnyttäminen ja elämänvoiman tuhoaminen ollut se tie, joka johtaa päämäärään. Hän hylkäsi askeettien ankarat opetukset.
Lopulta, kuljettuaan päämäärätietoisesti etsien ja mieltään harjoittaen, hän löysi vastaukset kaikkiin kysymyksiinsä kuukalenterin neljännen kuun täyden kuun päivänä. Illan koittaessa hänen onnistui kukistaa kaikki esteensä ja aamun sarastaessa hän saavutti täydellisen valaistumisen ja tiedostamisen tilan. Sen jälkeen häntä puhuteltiin heränneenä, Buddha Sakyamunina.
Sakya merkitsee hänen sukunsa nimeä, hän kuului Sakya-klaaniin ja muni merkitsee häntä, joka on onnistunut. Neljäkymmentäyhdeksän päivää hän oli vaiti. Tämän jälkeen hän ryhtyi opettamaan vaikka epäröikin ensin, että asiat jotka hänelle olivat selvinneet, olisivat liian monimutkaisia ihmisten ymmärtää. Monet ihmiset ottivat kuitenkin hänen opetuksensa vastaan. Hän opetti 35-vuotiaasta 80-vuotiaaksi asti. Myös hänen vaimonsa ja poikansa liittyivät hänen seuraajiensa joukkoon.
Buddhan ensimmäinen opetus oli opetus neljästä jalosta totuudesta. Neljä jaloa totuutta ovat: 1) kärsimyksen totuus, 2) totuus kärsimyksen syistä, 3) totuus polusta ja 4) totuus lakkaamisesta eli vapautumisesta kärsimyksen syistä. Olennaisinta neljässä totuudessa on se, että kärsimys on jotain sellaista, joka meidän täytyy ymmärtää. Kärsimyksen luonnon ymmärtäminen ei kuitenkaan ole vielä tarpeeksi. Meidän täytyy oppia ymmärtämään, mikä on kärsimyksen syy, mutta kärsimyksen syyn ymmärtäminen ei myöskään riitä, vaan meidän täytyy löytää tie ulos siitä. Tienkään löytäminen ei ole vielä tarpeeksi, vaan meidän on saavutettava täydellisen vapauden tila. Meidän on vapauduttava kärsimyksen syystä.
Prinssi Siddharthan, eli Buddhan, opetukset ovat hyvin laajoja ja syviä, mutta hän on tiivistänyt ne seuraavaan nelisäkeeseen:"Vältä kaikkea pahaa. Tee kaikkea hyvää. Tyynnytä, kouluta mielesi. Tämä on polku."
Tämä tarkoittaa sitä, että on vältettävä kaikkea taitamatonta ja erityisesti väkivaltaista toimintaa. Ihmisen tulisi tehdä taitavia tekoja. Onnellisuus on seurausta taitavista, positiivisista teoista. Kärsimys ja etenkin tarpeeton kärsimys on seurausta taitamattomista, harkitsemattomista, negatiivisista teoista. Tämä viittaa syyn ja seurauksen lakiin.
Kaikki me kohtaamme hyvin monenlaista kärsimystä elämämme aikana. Kärsimme syntyessämme, sairastaessamme, vanhetessamme ja kuollessamme. Mutta elämään kuuluvan "pohjavireen", eli hitaan luopumisen keskellä ei itse elämisen tarvitse buddhalaisuuden mukaan olla kärsimystä - voimme vapautua kärsimyksestä jopa kärsiessämme ; voimme oppia hallitsemaan mieltämme niin, etteivät mitkään kuohahtelevista ja jatkuvasti muuttuvista tunteistamme ja tuntemuksistamme pysty murtamaan perustaamme, joka on - onnellisuus, tyyneys, ilo ja rauha. Tämä on mahdollista.
Me uskomme jälleensyntymiin. Uskomme, että elämämme on osin menneiden tekojemme tulosta. Tulevat elämämme ovat riippuvaisia tässä elämässä tekemistämme teoista. Mestari Padmasambhava toteaa: "Jos haluat tietää, minkälainen olit entisessä elämässäsi, katso tämän elämäsi peiliin, ja jos haluat tietää minkälainen tuleva elämäsi on, katso tämän elämäsi tekojen peiliin." Padmasambhava tuo esiin kaikkien asioiden ja ilmiöiden keskinäiseen riippuvuussuhteeseen. Onnellisuutemme on riippuu käsityksemme mukaan myönteisisyydestämme, positiivisuudestamme ; halustamme välttää pahaa ja halustamme tehdä hyvää kaikkien olentojen hyväksi. Uskomme että kärsimyksemme puolestaan on riippuvaista taitamattomista, itsekkäistä, tahallisista teoistamme.
Buddha sanoo: "Kouluttakaa mielenne, tyynnyttäkää mielenne". Nämä sanat merkitsevät sitä, että vapaus voidaan saavuttaa tietyin keinoin. Meillä on ruumis, puhe ja mieli. Mieli on käsityksemme mukaan hyvin tärkeä ja oma asenteemme on myös hyvin tärkeä:) Mielen kehittämisessä on Buddhan opetuksen mukaan ehdottoman tärkeää kehittää ns. hyvää sydäntä (helpommin sanottu kuin tehty ;-)). Kehittäessämme hyvää sydäntä on tärkeää kehittää neljää rajatonta, mittaamatonta ajatusta, joita Buddha painotti ja jotka ovat : 1) rakkaus, 2) myötätunto, 3) ilo ja 4) tasapuolisuus. Rajaton merkitsee sitä, että kehitämme ja luomme rajatonta rakkautta kaikkia eläviä olentoja kohtaan saavuttaaksemme rajattoman päämäärän, joka on täydellinen vapautuminen. Rakkaus ei tässä yhteydessä tarkoita romanttista rakkautta, vaan lähinnä sellaisen yhteisvastuun tiedostamista ja tuntemista, joka ei rajaa avun ja yhteisyyden piiristä ketään pois. Buddhalaisten tyekstien mukaan "oikea rakkaus" merkitsee toivetta antaa onni ja onnen syy kaikille, aivan jokaiselle. Tällainen todella sydämen pohjasta lähtevä, perin juurin rehellinen asenne on sitä, jota kutsumme rakkaudeksi.
Myötätunto, jonka kehittämisen tärkeyttä painotamme, ei buddhalaisuudessa tarkoita vain sääliä jotakuta tai joitakuita kohtaan, vaan myötätunto merkitsee halua poistaa kärsimys ja kärsimyksen syy kaikilta eläviltä olennoilta, joihin myös me itse kuulumme.
Ilo tarkoittaa, että me iloitsemme ja riemuitsemme toisten onnesta, sen sijaan että olisimme kateellisia ja katkeria esim. jos naapurin ukkeli voittaa lotossa seitsemän oikein.
Tasapuolisuus tarkoittaa halua kehittää rakkaus, myötätunto ja ilo koskemaan yhtä lailla jokaista elävää olentoa, siis aivan tasapuolisesti kaikkia. Näistä neljästä ajatuksesta tasapuolisuus on erittäin tärkeä keino vapauden saavuttamisessa. Jos emme pysty kehittämään itsessämme tasapuolisuutta, niin rakkautemme, myötätuntomme ja ilomme tulee Buddhan mukaan olemaan puolueellista ja osittaista. Meidän täytyy kehittää tasapuolisuutta, koska ei ole olemassa yhtäkään elävää olentoa, joka ei tavalla tai toisella olisi meihin sidoksissa.
Tietämättömyytemme ja monien esteittemme takia emme kykene näkemään syntymämme ja kuolemamme tuolle puolen, mutta se ei suinkaan merkitse sitä, että elämämme olisi alkanut tyhjästä ja päättyisi tyhjään kuollessamme. Viidennelle tasolle polulla edenneet näkevät useita satoja elämiä eteenpäin ja taaksepäin, eivät vain omiaan, vaan useiden satojen olentojen. Meidän on mahdollista nähdä keitä, kuinka ja miten olimme, ja onnistuttuamme poistamaan karkeat esteet näemme selkeästi ja ilman vääristymiä. Askel askeleelta tasolta toiselle polulla edettäessä pystymme näkemään tuhannet elämät, ja kymmenennellä tasolla aukeaa kaikkitietävyys ja kaikkitietoisuus, jolloin kykenee näkemään kaiken ilman esteitä. Kuulostaa ehkä uskomattomalta ? Aivan totta - se kuulostaa juuri siltä :)
Hyvän sydämen kehittäminen neljän mittaamattoman ajatuksen pohjalta on välttämätöntä, koska se auttaa meitä voittamaan ristiriitoja. Ristiriidoilla tarkoitamme sekaannuksen, hämmennyksen ja tietämättömyyden tilaa, josta puoleensavetävyys ja luotaantyöntävyys saavat alkunsa ja joista puolestaan kateus ja ylpeys syntyvät. Neljän mittaamattoman ajatuksen kehittäminen toimii vastalääkkeenä kaikille henkisille ristiriidoille. Kehittämällä edelleen rakkautta, myötätuntoa, iloa ja tasapuolisuutta alamme ymmärtää, kuinka kykenemme hallitsemaan ristiriitaisten, repivien, omaa ja lähimmäistemme olemista hankaloittavien tunteiden syntymistä.
Mitä tasapuolisuuteen tulee, toiset ihmiset ovat meille hyvin läheisiä ja toiset etäisiä tai jopa vihamiehiämme, mutta se ei merkitse sitä, että he olisivat sitä ikuisesti. Läheiset ystävät saattavat muuttua etäisiksi ja vihollinen ei välttämättä ole vihollinen ikuisesti, koska olosuhteet ja tilanteet muuttuvat. Kenenkään kohdalla ei pidä muodostaa "lopullista mielipidettä".
Mielen kehittäminen ja kouluttaminen tarkoittaa, että ennen kuin voimme kohdata ulkopuolellamme olevan aidosti ja rehellisesti, meidän on katsottava sisäänpäin, mieleemme. Me emme voi suhtautua puolueettomasti ja oikeudenmukaisesti kohtaamiimme asioihin ja ilmiöihin, jos mielessämme vallitsee kaaos ja pidämme itsestään "pintaan pulpahtelevia" ajatuksiamme, tunnemyrskyjämme ja sitä miltä tuntuu, totuuksina - todellisuutena sellaisena kuin se on. Buddhalaisuus opettaa, etteivät ristiriitaisuudet tule meihin ulkoa - ne tulevat sisältäpäin. Jos mielemme on kaaoksessa, jos luotamme mutu-tuntumiimme totuuksina, sotkeudumme hyvin helposti kaikenlaisiin ristiriitaisiin tunteisiin ja tilanteisiin. Kehittämällä mieltämme voimme oppia hallitsemaan sisäisiä liikkeitämme, ja tämän myötä opimme hallitsemaan ongelmat, jotka ovat ulkopuolellamme. Vaikka puhumme neljästä mittaamattomasta ajatuksesta, niiden täydellinen ydin on yksi : hyvä sydän.
Harjoittaessamme mieltämme kehittääksemme hyvää sydäntä on Buddhan opetusten mukaan suureksi avuksi harjoittaa "anteliaisuutta, jalomielisyyttä ja itsehillintää", ja myös "suvaitsevuutta, ahkeruutta, pitkämielisyyttä ja viisautta". Puhuessamme anteliaisuudesta emme tarkoita pelkkää materiaalista lahjaa, vaan anteliaisuus tarkoittaa valmiutta hyödyttää toisia, olemaan heille avoin ja heille avuksi, milloin tilaisuus tällaiseen tarjoutuu. Kyetäksemme tähän on meidän hillittävä monenlaisia taipumuksiamme hyvän itsekurin ja -hillinnän avulla, ja jotta onnistuisimme tarvitsemme kärsivällisyyttä ja suvaitsevuutta ja siinä onnistuaksemme myös suurta ahkeruutta, iloista ahkerointia. Tässä onnistuaksemme meidän täytyy kehittää tietoisuuttamme, koska meidän tulee olla tietoisia siitä, mitä meissä tapahtuu. Pystyäksemme tähän meidän tulee kehittää sisäistä näkemystä, joka perustuu viisauteen.
Tämän opetuksen pohjalta siirrytään "kahdeksaan säkeeseen", joita pidetään Buddhan opetuksen ytimenä.
Ensimmäinen säe kuuluu seuraavasti: "Kunpa saavuttaisin valaistumisen kaikkien Toiveet-Täyttävän-Jalokiveäkin arvokkaampien aistivien olentojen tähden ja voisin jatkuvasti huolehtia heistä kaikista."
Toive kyetä hyödyttämään ja auttamaan kaikkia eläviä olentoja on tärkeimpiä asioita elämässämme.
Arkipäivän elämässämme olemme jatkuvasti tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Toinen säe toteaakin:
"Kunpa voisin aina kun olen muiden seurassa, pitää itseäni kaikkein vähäisimpänä, ja sydämeni syvyydestä huolehtia heistä ja pitää heitä itseäni tärkeimpinä."
Itseään vähäisimpänä pitäminen ei tietenkään merkitse sitä, ettei meidän tulisi kehittää itseluottamusta. Itseluottamus ja rohkeus ovat tärkeitä asioita, joita meidän tulee kehittää kyetäksemme käsittelemään oikeudenmukaisesti kaikenlaisia tilanteita. Varsin usein olemme sitä mieltä, että “me” – “minä” on kaikista tärkein emmekä välitä juuri muista. Suuret opettajamme ovat sanoneet, että ihmiset usein uskovat, että minä on maailman keskipiste, maailmannapa, että minä olen kaikkein tärkein tässä maailmassa.
Jokainen meistä on taipuvainen pitämään omaa “minäänsä” maailman keskipisteenä. Buddhalaisen sutkauksen mukaan on kuitenkin niin että mitä useammin sanomme “minä, minä, minä”, sitä useammin joudumme sanomaan “au, au, au”.
Olemme ( ainakin minä olen :)) usein vakuuttuneita siitä, että omat ongelmamme ovat suurimpia ja tärkeimpiä maailmassa, mikä saattaakin olla mahdollista, mutta usein kuitenkin huomaamme, että toiset ihmiset saattavat kärsiä paljon enemmän, suunnattomasti syvemmin. Jos haluaisimme ajatella enemmän toisia, jos haluaisimme eläytyä ajatellessamme toisia, voisimme ehkä huomata useammin, kuinka omat ongelmamme ovatkin vähemmän tärkeitä. Buddhalaisen sanonnan mukaan valaistuneet olennot, jotka ajattelevat toisten hyvää, saavuttavat täydellisen vapautumisen, mutta aistivat olennot, jotka keskittyvät lähinnä vain omien halujensa ja himojensa tyydyttämiseen, joutuvat elämänpyörän ansaan ( = samsàran pyörä = kärsimyksen pyörä ). On erittäin tärkeää ottaa muut huomioon.
Kolmas säkeistö sanoo:" Kunpa voisin, kaikessa mitä teen, tutkia mieltäni, ja heti ristiriitaisten tunteiden noustessa ja vaarantaessa itseni ja muut, kohdata ne ja torjua ne päättäväisesti."
Tutkiessamme mieltämme katsomme itseemme sisäänpäin ja huomaamme, että sieltä nousee hyvin nopeasti erilaisia ristiriitaisia tunteita, kuten vihaa, aggressiota ja kateutta. Meidän tulisi havaita ne ja voittaa ne mahdollisimman pian, ennen kuin ne onnistuvat kasvamaan niin suuriksi, että niitä on melkein mahdotonta käsitellä. On paljon helpompaa sammuttaa pieni kytevä kipinä kuin metsäpalo. Ristiriitaiset tunteet on syytä saada hallintaan mahdollisimman pian, ennen kuin ne aiheuttavat meille vakavia fyysisiä ongelmia ja sairauksia, koska kaikki elimet ovat toisistaan riippuvaisia ja siten sidoksissa henkisiin tiloihimme, niin sanotusti henkisiin elimiimme. Mielen tasapainon säilyttäminen on parhaimpia konsteja ylläpitää kehon terveyttä ja tasapainoa. Kehittämällä sisäistä rauhaa ja tyyneyttä saamme aikaan onnea ja tasapainoa itsellemme, ystävillemme ja kaikille eläville olennoille, niin ajallisella tasolla kuin ajattomalla, perimmäiselläkin tasolla.
Neljäs säkeistö sanoo:"Kunpa voisin, kun näen pahan, voimakkaan kärsimyksen ja kielteisyyden murtaman olennon, huolehtia hänestä kuin jostain ainutlaatuisesta, kuin korvaamattoman kalliista aarteesta, jonka olen sattumalta löytänyt."
Kohdatessamme henkilöitä, joilla on vaikeita ongelmia ja jotka käyttäytyvät ikävällä tavalla, tilanne ei parane siitä, että yritämme olla välittämättä heistä tai torjumme heidät. Nähdessämme tilanteen sellaisena, kuin se todella on, ja kyetessämme katsomaan siihen tarpeeksi syvälle, havaitsemme, että se auttaa myös meitä kyetessämme luomaan rauhaa.
Seuraava säkeessä todetaan: "Kunpa voisin ottaa tappion osakseni, ja tarjota voiton toisille, kun toiset kateudesta, panetellen ja herjaten kohtelevat minua väärin."
Saattaa vaikuttaa, että säkeistö kertoo hyvin heikosta henkilöstä, joka avuttomuuksissaan antaa voiton toisille ja ottaa tappion itselleen, mutta tappion osakseen ottaminen ja voiton tarjoaminen toisille auttaa meitä saavuttamaan lopullisen voiton.
Kuudes säe sanoo: "Kunpa voisin pitää ylimpänä opettajani häntä, joka loukkaa minua, epäoikeudenmukaisesti ja syvästi, pitää ylimpänä häntä, vaikka olen suurin toivein ja odotuksin häntä auttanut."
Henkilö, joka loukkaa meitä, tarjoaa meille tilaisuuden kehittää kärsivällisyyttä ja kanssakäymisen taitoja. Hän tarjoaa meille mahdollisuuden edetä henkisellä polullamme, ja tämän vuoksi meidän tulisi pitää häntä opettajanamme:)
Seitsemäs säe sanoo lyhyesti: "Kunpa voisin, suorasti ja epäsuorasti, tarjota onnea ja rauhaa kaikille äideilleni - kaikille eläville olennoille, jotka ovat olleet äitejäni lukemattomissa elämissä, ja ottaa salaa päälleni kaikki heidän pahuutensa ja kärsimyksensä."
Kahdeksas säe sanoo: "Tässä kaikessa, kunpa voisin pitää mieleni puhtaana kahdeksan tavanomaisen huolen tahroista, tuntea kaikki asiat harhan kaltaisiksi, ja mihinkään takertumatta päästää kaikki tajuiset olennot orjuudesta vapaiksi."
Kaikki aineellisen hyödyn, kuuluisuuden ja rahan vuoksi suorittamamme teot eivät omaa kovinkaan kauaskantoista vaikutusta, mutta jos ajattelemme, miten voisimme auttaa toisia - se muuttaa maailman, ainakin omalta kohdaltamme ja osin niiden kohdalta, joihin vaikutuksemme ulottuu.
Kahdeksan säkeistön mieleenharjaannuttamisen ensimmäisellä sivulla sanotaan:"Sydämessäni tämä toive hyödyttää kaikkia eläviä olentoja. Minä turvaan Buddhaan, Dharmaan ( = polkuun, tiehen, opetukseen ) ja Sanghaan ( = buddhalaiseen myötätuntoiseen yhteisöön ) kunnes viimeinenkin olento on täydellisesti vapautunut."
Seuraava säe sanoo: "Kaikkien Buddhien läsnäollessa minä nyt kehitän itsessäni myötätuntoisen ajatuksen, myötätunnon mielen että auttaisin ja hyödyttäisin kaikkia eläviä olentoja."
Seuraava säe sanoo: "Niin kauan kuin avaruus säilyy niin kauan kuin elävät olennot ovat, niin kauan oi että minäkin voisin pysyä hälventääkseni heidän tietämättömyyttään ja auttaakseni heitä heidän kärsimyksissään."
Nämä kahdeksan säettä ja nämä kolme säettä, ovat olleet ja ovat buddhalaisuuden perusopetus.
(tämä kirjoitukseni on julkaistu aiemmin tällä palstalla v.2003)
Vastaukset 12
Vanhimmat
>>Tienkään löytäminen ei ole vielä tarpeeksi, vaan meidän on saavutettava täydellisen vapauden tila.>>
Ymmärrykseni ei riitä tähän. Voiko juuri sillä hetkellä opettaa, kun on täydellisessä vapauden tilassa?
Siis onko sellaisia sanoja joita juuri silloin voidaan sanoa kun ollaan täydellisessä vapauden tilassa.
Eikö se tila ole paras opetuksen kannalta?
Mitä sanoja silloin sanotaan vai onko se tila vain hiljaisuus?
ja rohkeutta voi harjoittaa päivittäin niin että ajatus sana ja teko ovat samansuuntaiset.
Tarkoittaa ettei ajattele jotain muuta mitä puhuu ja tekee, vaan ajattelee, puhuu ja tekee asiat samalla tavaalla. Mieli virtaa konkruentisti samaan suuntaan. On yksi yhteen todellinen ja samanlainen kaikessa toiminnassaan. Tainnuttaa ristiriitaisen mielensä tahtonsa alle. Tämä kannattaa, kun mieli on tottelevainen ja valjastettu tahdon alle siitä on tullut hyvä työkalu valppaallee soturille ja sen voi unohtaa.
buddhan oppia seuraava on mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa - esim. politiikassa, sos.ja terveysalan työssä yms. yhteiskunnallisessa tehtävässä?
Itsekurilla ja tiukalla ajattelulla olisi varmasti tarvetta yhteiskunnan johtotehtävissä olevilla henkilöillä ja niillä, jota tekevät suuria päätöksiä yhteiskunnan tasolla ja auttavat ihmisiä työssään yms.
kokeilla vaihtaa Bush Dalai Lamaan.
En usko että päättäjistä kukaan tuntee buddhalaisuutta kovinkaan hyvin.
Suurin osa ajattelee mitä sattuu, puhuu kulloinkin tilanteeseen sopivalla tavalla ja toimii sitten kolmannella tavalla.Eikä tiedosta että siinä on mitään ristiriitaa.Lopputulos on kaikkien nähtävissä.
heille buddhalaista ajattelua ja varsinkin sitä, kuinka ollaan ajattelematta muuta kuin oleellisia asioita.
Näihin katson kuuluvan sen, että jokaisella oliolla on tekemistä, jotta yhteiskunta pyörii siihen suuntaan, että onnellisuus kasvaa.
Vähällä tulee toimeen, mutta päättäjienkien tulisi ymmärtää se voidakseen ymmärtää jotakin.
buddhalaisuuteen ennakkoluulottomasti, sillä ajattelun ja ymmärtämisen tasolla tämä kärsimyksen ja myötätunnon-oppi ja ihmisen omien halujen ja tunteiden käsittelytaito yms. asiat ja myös arkipäiväisten asioiden pyörittely mielessä helpottuvat, kun osaa toimia ja tajuaa buddhalaisuuden olemuksen.
Kuulumatta sen enempää yhdistyksiin tai yhteisöihin, tai pukeutumalla tai muuttamalla ruokavaliotaan.
Halujen ja himojen konrollointi laihduttaa eikä siinä mielessä oppi tekisi pahaa monellekaan, jotka kärsivät erilaisista riippuvuuksista. ;)
ja parhain olomuoto on olemattomuus läsnäolevana.
Hyvää yötä kaikille olomuotoon katsomatta! ;)
kannattaisi lähettää kymmeneksi vuodeksi Kiinan maaseudulle oppimaan mielenhalintaa ja selviytymistaitoja. Karaten tms. lyhyt oppimääräkin voisi olla paikallaan. Tälläinen pienimuotoinen kurssi voisi kummasti kohentaa päätökentekoon osallistuvien mielenlaatua..
En itse tiennytkään, että Siddharta ehti naimisiinkin ja sai pojan... Lienenkin lukenut lyhennetyn version tästä kertomuksesta.
Kiitos valaisevasta ja perusteellisesta kertomuksesta, mistä Buddhassa ja buddhalaisuudessa on kysymys:)
Siinä sitä oli viisautta selkeässä muodossa. Voi ymmärtää että viisauden soveltaminen ei olekkaan mitään ihmeellisen yliluonnollista vaan pitäisi tapahtua ihan arkielämässä.Budhan opit ei synnytä väkivaltaa vaan auttaa elämään rauhassa itsen ja muitten kanssa.
Haluaisin tietää lisää buddhalaisuudesta! Olen kristitty, mutta vähän aikaa sitten luin yhtä pikkukirjaa, minkä oli joku länsimaalainen buddhamunkki kirjoittanut "365 smiles of Buddha" taisi olla sen kirjan nimi, ja jotenkin sitä lukiessa tuli hyvä olo. Nyt kun luin nuo perusasiat niin mieleen tuli että ehkä minustakin voisi tulla hyvä ihminen... tai jotakin ^__^ En oikein osaa asettaa sanojani oikein... mutta haluaisin tietää lisää! Kaiken buddhalaisuudesta!
>>>Haluaisin tietää lisää buddhalaisuudesta>>
Tässäpä sinulle linkkejä, joiden kautta voit tutustua halutessasi Suomessa toimiviin buddhalaisiin ryhmiin:
http://www.buddha-dharma.info/ihmisia.htm