Maahanmuuton todellinen kustannus jopa 900 000 euroa per tulija

Anonyymi-ap

Emeritus-professori lyö maahanmuuton todelliset kustannusluvut pöytään. Vihdoinkin saamme kuulla todellisen, tieteellisen tutkimuksen tulokset maahanmuuton kustannuksista. Järkyttävä todellisuus Suomesta, miten Suomen oman maan kansalaisille luotu hyvinvointi on tuhottu maahanmuutolla.

Puheenaiheena, https://youtu.be/_mHH2pM_qMo

68

363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Väestö­asiantuntija Pekka Myrskylä kirjoitti hesarissa....

      ''Ulkomaalaistaustaisista kolme neljästä, 76 prosenttia, on työiässä eli 15—64-vuotiaita.
      Erityisen terävänä piikkinä heistä erottuvat noin 25—44-vuotiaat.
      Kantasuomalaisilla työikäisten osuus on paljon pienempi, 60 prosenttia.

      Myös lapsia, siis tulevaisuuden työntekijöitä, on ulkomaalaistaustaisissa monin verroin enemmän kuin eläkeikäisiä. Heidän suhteellinen osuutensa on erityisen suuri pakolaistaustaisella väestöllä, kuten syyrialaisilla ja somaleilla.

      Kantasuomalaisten tilanne on aivan toinen. Heidän ikäpyramidissaan pullottavat eläkeiän saavuttaneet tai sitä lähestyvät ikäluokat. Valtaväestöstä 65 ikävuoden rajapyykin on ylittänyt peräti 25 prosenttia. Maahanmuuttajataustaisista vastaavaan ikään on ehtinyt vain harva, kuusi prosenttia.

      Työtä tekevät ovat yhteiskunnan elättäjiä, siis se osa väestöstä, jonka maksamilla veroilla ja sosiaaliturvamaksuilla pidetään kunnossa tiet, rahoitetaan sosiaalitukia, kustannetaan hoitajien, opettajien ja poliisien palkat ja niin edelleen.

      Muu osa väestöstä - kuten lapset, eläkeläiset, opiskelijat ja työttömät, kuuluu elätettäviin.

      Melkein ennallaan pysynyt työllisten määrä on saanut lähes 600 000 lisäelätettävää.

      Työtä tekevien kantasuomalaisten määrä on itse asiassa vähentynyt 15 000 henkilöllä.
      Sen sijaan vieraskielisten työllisten määrä on kasvanut 164 000:lla, siis peräti kuusinkertaistunut.

      Koko 2000-luvun työvoimakehitys on ollut maahanmuuttajien varassa.

      Maahanmuuttajatyöllisten kasvuluvut näyttävät kyllä komeilta myös silloin, kun ne suhteutetaan maahanmuuton kasvuun.

      Työllisten vieraskielisten määrä on siis kuusinkertaistunut, kun samaan aikaan kaikkien vieraskielisten määrä on noin 4,5-kertaistunut.

      Se merkitsee, että huomattavasti entistä suurempi osuus maahanmuuttajista tekee töitä.''

      • Anonyymi

        Eipä ole taaskaan vaikeaa päätellä kumpaa uskoa, kansainvälisesti arvostettua emeritus professoria tai jotakin palstapelleä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole taaskaan vaikeaa päätellä kumpaa uskoa, kansainvälisesti arvostettua emeritus professoria tai jotakin palstapelleä.

        Titteliä kumartavat nolaavat itsensä :)))

        Väestö­asiantuntija Pekka Myrskylä

        https://stat.fi/tietotrendit/kirjoittajat/pekka-myrskyla

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Pitäisikö noin typerän aloituksen väitteen kanssa kiistellä, en ala vaikka aloitusta vastaan löytyy faktaa, turhaa kiistelyä.

      • Anonyymi

        Ilman muuta maahanmuuttajien sekaan mahtuu loisia, suomalaisten seassa elää myös suomalaisia loisia.
        Työnperässä tulleet on hyödyksi kansantaloudelle, eivät muuten olisi työelämässä.
        Työperäisten muuton määrän vähentyminen näkyy kun ei ole avoimia työpaikkoja, heti kun tapahtuu talouden elpymistä se lisää työperäisten maahan tulemista.

        Suomessa on jo 200.000-300.000 työtöntä, emme tarvitse ulkomailta lisää.

        nyt on kyse kehitysmaalaisista lorvioijoista eikä virolaisista rakennustyöläisistä
        suurin osa kehitysmaalaisista ovat loisijoita ja tuberkuloosinsa parantavia
        samaan malliin kuin mustalaiset kadulla keskellä päivää kävelemässä ja ukot
        matuilla työntämässä lastenvaunuja

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on jo 200.000-300.000 työtöntä, emme tarvitse ulkomailta lisää.

        Suomen työttömistä yli puolet työhön kelpaamattomia, loput kelpaa sitten joskus jos sittenkään.

        https://yle.fi/a/74-20178319

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Kyllä työhön kelpaamattomia on maahanmuuttajissa paljon enemmän.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä työhön kelpaamattomia on maahanmuuttajissa paljon enemmän.

        Tarkoitat pakolaisia, työperäiset maahanmuuttajat tulevat Suomeen töihin kutsuttuina, joutuvat poistumaan maasta jos jäävät työttömäksi.

        Työperäistä maahanmuuttoa tulee jatkossakin tarpeen mukaan.

      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Tarkoitat pakolaisia, työperäiset maahanmuuttajat tulevat Suomeen töihin kutsuttuina, joutuvat poistumaan maasta jos jäävät työttömäksi.

        Työperäistä maahanmuuttoa tulee jatkossakin tarpeen mukaan.

        älä kuule viitsi höpöttää kun kukaan ei poistu maasta jos oma maa ei ota

      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Tarkoitat pakolaisia, työperäiset maahanmuuttajat tulevat Suomeen töihin kutsuttuina, joutuvat poistumaan maasta jos jäävät työttömäksi.

        Työperäistä maahanmuuttoa tulee jatkossakin tarpeen mukaan.

        Pakolaistekin työllistyvät.

      • Anonyymi
        UUSI
        Pertikki kirjoitti:

        Tarkoitat pakolaisia, työperäiset maahanmuuttajat tulevat Suomeen töihin kutsuttuina, joutuvat poistumaan maasta jos jäävät työttömäksi.

        Työperäistä maahanmuuttoa tulee jatkossakin tarpeen mukaan.

        Työperäinen on eri asia.

    • Anonyymi

      Emeritus-professorin helmitaulu oli rikki.... tiedoksi vaan!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Perussuomalaisten ajatuspajan valheita.

    • Anonyymi

      Esim työkyvytön kansanedustaja voi elää vuosia sopeuttuksella vaikka ei koskaan ole ollut oikeissa töissä

    • Anonyymi

      Persujen (rasistien tilaama) tarkoitushakuinen laskelma.

      Milloin joku laskee kuinka paljon ahkerat hyvin työllistyneet
      maahanmuuttajat tuovat veroillaan rahaa valtion kassaan ?

      • Anonyymi

        Luuletko et pizzeriat ja parturit tuovat kauppataseeseen plussaa?

    • Anonyymi

      Hallituksen päätöksien seurauksena työttömiksi joutuneet maksavat
      10 miljardia vuodessa valtiolle.

      • Anonyymi

        Vasemmistohallituksien.

    • Anonyymi

      Työkytyvytöntkä kansanedustajaa ei voi potkia maasta jos on suomen kansalainen
      mutta tulevaisuudessa niitä ei ole vaan kikki ovat kaksoskansalaisia niitä on aina kaksi sisko ja sen veli -tyylii eivätkä ne poistu kulumallakaan vaan jatvat
      palkan nostamista venäläisinä ja muslimeina

    • Anonyymi

      Ihmisviha on voimissaan rasistien joukossa.

    • Anonyymi

      Tohtori Simo Grönroos: Vähemmistöksi omassa maassaan

      "Maahanmuuttajataustaisen väestön nopeaan kasvuun antaa hyvin perspektiiviä se, että kun siirtokarjalaisia asutettiin jatkosodan jälkeen eri puolille Suomea, kirjattiin asutuslakiin, että
      siirtoväen asuttaminen ei saanut muuttaa ruotsinkielisen alueen kielellistä väestöpohjaa yli kahdella prosenttiyksiköllä, sillä ruotsinkielisten alueiden identiteettiä haluttiin suojella.

      Tällä hetkellä kaupunkien kuten Espoon ja Vantaan kielellinen väestöpohja muuttuu vieraskielisen väestön kasvun myötä 1–2
      prosenttiyksikön vauhtia vuodesta toiseen.

      Julkisessa keskuste lussa ei ole silti puhettakaan siitä, mitä tämä väestöpohjan muutos
      tarkoittaa suomalaisten turvallisuudelle, yhteiskunnassa vallitse-valle sosiaaliselle pääomalle, suomalaisten identiteetille tai mitä
      merkitystä ylipäätään on sillä, että kantaväestö on jäämässä alue alueelta vähemmistöksi omassa maassaan.

      Kirja
      https://www.suomenperusta.fi/wp-content/uploads/2024/10/Vahemmistoksi-omassa-maassaan-pdf.pdf

      • Anonyymi

        Grönroos - HAHHAH. Kuka voi ottaa tosissaan mitä se sanoo?

    • Anonyymi

      Simolla heittää pahasti.

      • Anonyymi

        "simo sanoo sen"
        totuuden....

    • Anonyymi

      Simolla on heittänyt aina. Persuhan se onkin.

    • Anonyymi

      Todellisuus pitää kertoa, jep.

    • Anonyymi
      UUSI

      Luona jnel matubisneksessä

      Pakolaisbisnes on miljoonatuottoinen mutta siihen on yksityisen sijoittajan vaikea päästä
      mukaan, kun kyse ei ole pörssiyhtiöstä, jotka lisäävät demokraattisesti sijoittamista

      Sen takia ei voi / kannata hirveästi valittaa matujen kuluista, kun niihin ei pääse käsiksi, vaan matut on heitettävä ulos demarien perässä, ennen kuin viisastuvat ei mitään armoa demarihyysäreille

      https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/1777052

      Turva­paik­ka­bis­neksen toimi­joilla jopa miljoo­na­tie­nes­tejä

      https://luona.fi/uutiset/mawell-caren-virallinen-nimi-on-luona-hoiva

    • UUSI

      Aloitus täyttä huuhaata työperäisten kohdalla, turvapaikan saajakin kotoutuksen jälkeen voi olla hyödyllinen yhteiskunnalle.

      • Anonyymi
        UUSI

        "Hyvinvointialue antoi lähtöpassit ulkomaalaisille hoitajille ja lääkäreille Pohjois-Savossa"

        Hyvinvointialue perusteli irtisanomisia puutteilla rekrytoitujen kieli- ja ammattitaidossa.
        Pohjois-Savon hyvinvointialue purki tänä kesänä kansainvälisen rekrytointihankkeen kautta palkatun kymmenen sairaanhoitajan ja kahden lääkärin työsuhteet. Rahaa paloi satoja tuhansia koulutukseen mutta saatu tulos koulutuksesta oli tässäkin tapauksessa täysi nolla.

        Pertikit usein hiljenee, kun saa jauhot suuhun...heh.

    • Anonyymi
      UUSI

      Turvapaikkabisneksen tekijöillä on vankka sosdem-tuki
      ja ehdoton kielto puhua tai julkaista mitään voitoista

      https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/pakolaisbisnes-kannatti-luona-teki-vastaanottokeskuksilla-yli-kolmen-miljoonan-euron-voiton/

      Luona on yksi ensimmäisistä ja suurimmista yksityisistä yrityksistä, jotka järjestävät vastaanottokeskustoimintaa. Luonan toiminta oli erittäin kannattavaa vuonna 2016, jolloin se teki lähes 3,2 miljoonan euron voiton.

      Samalla se yli kolminkertaisti liikevaihtonsa edellisvuoteen verrattuna 52,8 miljoonaan euroon.

    • Anonyymi
      UUSI

      Se on kallista, laulaisi J Vainio.

      • Anonyymi
        UUSI

        Halvalla pääsee on yrityskonseptin arvio: vilttu ne mitään kieltä tarvi kun osmali hoitaa vanhusta ja thaimaasesta kotosinoleva hakee kärpässieniä mettästä torimyyntiin

    • Anonyymi
      UUSI

      Konsepti menipreselleen alipalkattuja taksikuskeja hyökkäilemässä, osaamattomia bussikuskeja ai kanalaan mä luulin että konanlaan ja postijakajia jotka ei erota suomalaiia nimiä kekkonen ja kakkonen ja lopulta eivät osaa käyttää polkupyörää
      lähetteinä vaan hukkaavat maalin

      Wolt käynnistää muutosneuvottelut Suomen asiakaspalvelussa. Yhtiö kertoo tiedotteessa, että neuvottelut voivat johtaa 80 työroolin vähentämiseen.

      – Muutoksen myötä Woltin Suomen asiakaspalvelu keskittyy jatkossa vaativaan asiakaspalveluun, missä tarvitaan yksityiskohtaista kielen ja kulttuurin tuntemusta, tiedotteessa kerrotaan

    • UUSI
      • UUSI

        Kun lasten lapsemme ovat meidän ikäisiä on Suomalaisia enää jotain kolmeapuoli miljoonaa, että sitä rataa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Pertikki kirjoitti:

        Kun lasten lapsemme ovat meidän ikäisiä on Suomalaisia enää jotain kolmeapuoli miljoonaa, että sitä rataa.

        pelkkiä pertikkejä silloin thaimaasesta ja islamistanista ja preseestä kaikki vielä hommat

    • Anonyymi
      UUSI

      Matuja kaikkein vähiten tarvitaan työntekoon thaimaasesta ja kudisesta

      koska työpaikkojen määrä romahtaa nopeaa tahtia

      alikehittyneiden maiden palveluammatteja ei tarvita lainkaan vaan kvanttitietokoneiden ja pienydinvoimaloiden ja tekoälysuunnittelijoiden
      tarve on huutava

      World Economic Forum’s Centre for New Economy and Society
      https://www.weforum.org/stories/2025/04/ai-jobs-international-workers-day/

      Foorumin työpaikkojen tulevaisuusraportti vuodelta 2025 paljastaa, että 40 % työnantajista odottaa vähentävänsä työvoimaansa siellä, missä tekoäly voi automatisoida tehtäviä

      Teknologian ennustetaan kokonaisuudessaan olevan työmarkkinoiden mullistavin voima.
      Tekoälyn ja tietojenkäsittelyteknologian trendien odotetaan luovan 11 miljoonaa työpaikkaa ja

      samanaikaisesti syrjäyttävän 9 miljoonaa muuta työpaikkaa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Lopulta käy että Suomen suku sammuu, täällä asuu vain katuja.

      • Anonyymi
        UUSI

        Kadutkin risteytyvät ja katoavat

        uutista en ymmärrä sen takia, että yritystiedon mukaan 2024 liikevaihto
        oli melkein 0,6 miljoonaa ja voittoa ei juuri yhtää ja vain puoli tusinaa
        työntekijää jotka ehkä sukulaisia ...
        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011445337.html
        Äkillisesti ravintolansa The Roomin ovet sulkeneen Kozeen Shiwanin perhepiiristä kantautui perjantaina myös toinen yritysuutinen.

        Shiwanin siskon tulkkausyhtiö Tultra Oy kertoo lopettavansa toimintansa perjantaista 22. elokuuta lähtien. Julkkiskokki Kozeen Shiwan on ollut yhtiön hallituksessa varajäsenenä.

    • UUSI

      Turhaa tuosta kiistellä, väestön kehitys on tosiasia, en usko että Suomen niemi autioituu, väliäkö sillä ketä täällä asuu reilun sadan vuoden kuluttua.

      Yli miljoona ulkomaalaistaustaista maassamme asumassa, siihen ei mene kovinkaan kauan, jos muutama prosentti eduskunnassa sitä vastustaa niin sillä ei ole mitään merkitystä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Jo pelkkä hammashoito kehitysmaasta tulevalle voi olla 20 000eur.
      Ei ihme, että terv.keskuksiin on jonoja.
      Suomalaisilta halutaan salata haittamaahanmuuton kustannukset.

      • UUSI

        Höpö höpö ei totuutta saa salata, mitä tulee jos alamme salaamaan päivän selviä asioita, höpsis.

      • Anonyymi
        UUSI

        Tuberkuloosi ja sitten ne tuovat tänne vähä mielisiäsukulaisiaan hoitoon
        täällä on hyvin millä tulotasolla tahansa kun islamistanissa

      • Anonyymi
        UUSI

        Koko vankilaitos ja oikeuslaitos voi romahtaa asiakkaiden puutteeseen jos matutusta vähennetään rajusti

    • Anonyymi
      UUSI

      Työ voimapula uhkaa?

      Mistä nyt saamme tulkkejavan kiloihin kun irakialaiset lopettavat?
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/19057460/maahanmuuton-todellinen-kustannus-jopa-900-000-euroa-per-tulija#comment-137215483

      ""Shiwanin siskon tulkkausyhtiö Tultra Oy kertoo lopettavansa toimintansa perjantaista 22. elokuuta lähtien. Julkkiskokki Kozeen Shiwan on ollut yhtiön hallituksessa varajäsenenä.

      Tulkkauspalveluja tarjonnut yhtiö on tehnyt verkkosivujensa mukaan yhteistyötä muun muassa poliisin kanssa. Helsingin kaupungillakin on ollut yhtiön kanssa yhteistyötä ja Helsingin kaupungilta vahvistetaan""

    • UUSI

      Persuilla on hirveä todistamisen tarve minkä takia, omille kannattajilleen uhkasta, pelotella Suomen kansalle meitä uhkaa suuri vaara kauhea hirmuinen.

      • Anonyymi
        UUSI

        Esitätkö tyhmää? Vai oletkö tyhmä? Etkö muka ymmärrä haitallisen maahanmuuton seurauksia? Väkivaltaa, rinnakkaisyhteisöä, joissa on imaamien lait, joissa naiset pakotetaan huiveihin ja kaapuihin? Perussuomalaiset vastustaa tuota, perussuomalaiset sensijaan eivät vastusta työhön tulevia ihmisiä. Avaa hyvä mies silmäsi, ja ajattele omalla päälläsi. Haluatko samaa tänne mitä on Ruotsissa? Pommit paukkuu, ja joka päivä joku ammutaan, ryöstetään jne, ja asialla on aina maahanmuuttajataustainen, joka ei sopeudu, vaikka kaikin keinoin on kotoutettu.

        Joidenkin on käytävä työssä, maksettava veroja, eläkemaksuja, ym,ym.

        Suomeen on pakko saada PALJON työntekijöitä.
        Oma väki vanhenee vauhdilla, uusia syntyy ihan liian vähän.

        https://yle.fi/a/74-20022925

        matuyrittäjä saattaa elää esimerkiksi rikollisuudesta koska oikeusistuimissa
        tarvitaan tulkkipalvelua, se että rikollinen osaa vähän änkyttää suomea ei riitä takaamaan oikeusturvaa

        rikollista ei voida pakottaa opettelemaan suomea joten oikeus määrää pertikikkien
        maksamaan käännöstpalvelut vaikka maksaisi kuinka paljon

        "Tulkkauspalveluja tarjonnut yhtiö on tehnyt verkkosivujensa mukaan yhteistyötä muun muassa poliisin kanssa. Helsingin kaupungillakin on ollut yhtiön kanssa yhteistyötä ja Helsingin kaupungilta vahvistetaan""

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Joidenkin on käytävä työssä, maksettava veroja, eläkemaksuja, ym,ym.

        Suomeen on pakko saada PALJON työntekijöitä.
        Oma väki vanhenee vauhdilla, uusia syntyy ihan liian vähän.

        https://yle.fi/a/74-20022925

        ei tietenkään ole koska tekoäly poistaa yksinkertaiset palvelutyöt

        rakennustyöläisiä saadaan etelä-Suomeen Virosta asuvat siellä ja tekevät
        pitkää päivää tuossa naapurissa juuri koko viikonlopun sitten lomaa

        ne eivät asu täällä ja ovat perheellisiä eivätkä mitään ämmienperässä roikkuvia
        bilettäjiä nigeriasta

        sellaisia ei täällä tietenkää kaivata missään muodossa

        taksikuskiraiskaajia, osoitteitatuntemattomia bussikuskeja, postinlukuongelmaisia
        lehdenjakajia ... wolt irtisanoo nyt kaikki osaamattomat pellet

        Wolt käynnistää muutosneuvottelut Suomen asiakaspalvelussa. Yhtiö kertoo tiedotteessa, että neuvottelut voivat johtaa 80 työroolin vähentämiseen.

        – Muutoksen myötä Woltin Suomen asiakaspalvelu keskittyy jatkossa vaativaan asiakaspalveluun, missä tarvitaan yksityiskohtaista kielen ja kulttuurin tuntemusta, tiedotteessa kerrotaan

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Esitätkö tyhmää? Vai oletkö tyhmä? Etkö muka ymmärrä haitallisen maahanmuuton seurauksia? Väkivaltaa, rinnakkaisyhteisöä, joissa on imaamien lait, joissa naiset pakotetaan huiveihin ja kaapuihin? Perussuomalaiset vastustaa tuota, perussuomalaiset sensijaan eivät vastusta työhön tulevia ihmisiä. Avaa hyvä mies silmäsi, ja ajattele omalla päälläsi. Haluatko samaa tänne mitä on Ruotsissa? Pommit paukkuu, ja joka päivä joku ammutaan, ryöstetään jne, ja asialla on aina maahanmuuttajataustainen, joka ei sopeudu, vaikka kaikin keinoin on kotoutettu.

        Pertikin elämä on tylsää. Hän kaipaa jännitystä elämäänsä ja siksi toivookin Suomeen sitä mitä jo Ruotsissa on eli räjäytyksiä, ammuskeluja ja jengisotia.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Pertikin elämä on tylsää. Hän kaipaa jännitystä elämäänsä ja siksi toivookin Suomeen sitä mitä jo Ruotsissa on eli räjäytyksiä, ammuskeluja ja jengisotia.

        Ei hyvä kehitys olisi.

    • Anonyymi
      UUSI

      Totta kai jokainen tulee akateemisen ulkomaalaisen kanssa hyvin toimeen
      siitä ei ole kysymys mutta ei suomenkielisten pertikkien puhumattakaan
      ulkomaalaisten pertikkien, joita tänne tulee sekatyömiehiksi tai sosiaalipalveluihin

      ei sellaisten kanssa kukaan viihdy. Jos on kiinalainen kvanttikemian tohtori
      niin siinä on mielenkiintoinen keskustelukaveri esim. proteiinien dynamiikasta
      tai protonitunkeutumisesta neurologiassa

      • Anonyymi
        UUSI

        Tarkoitit kultasepiksi.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitit kultasepiksi.

        Ja yrittäjiksi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Pertikki kirjoitti:

        Ja yrittäjiksi.

        Voi sentään niitä "yrittäjiä" kuinka valtiota ja verottaja huijataan oikein urakalla.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sentään niitä "yrittäjiä" kuinka valtiota ja verottaja huijataan oikein urakalla.

        Eikö Suomi tarvitse yrittäjiä ?

      • Anonyymi
        UUSI
        Pertikki kirjoitti:

        Ja yrittäjiksi.

        Yrittäjät ovat riistäjiä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Meillä on rahaa.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      170
      2081
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      37
      1465
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1154
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      902
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      846
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      250
      814
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      792
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      735
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      713
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      198
      634
    Aihe