Ennakoraivuu pahentaa vesomista

Anonyymi-ap

Ennakkoraivuuta mainostetaa taimikon hyväksi tehtävästä työstä ja metsänomsitajia painostetaan tekemään ennakkoraivaus.
No mitä ennakkoraivauskesta seuraa, yhden vesan poistamisen jälkeen sikiää vesan kannosta 5-10 uutta vesaa, osa vesoista 50cm pituisia.
Onko ennakkoraivuun tarkoitus, että metsänomistaja joutuu joka vuosi enakkoraivaamaan palstaansa, kun uusia vesoja tulee 10-20 kertaisesti eli on keksityt ikiliikkuja, jota metsäomistaja joutuu olla pysäyttämässä joka vuosi hmaaa loppuun saakka.
Omaa taimikkoa olen ennakkoraivanut 12 kertaa 8-10 tuntia kerrallaan, viimeksi raivasin 12 tuntia, että sain sen valmiiksi.
Ei oikeen kiinnosta joka vuosi tehdä samaa urakkaa vesurilla ja raivausveitsellä, on senverran työlästä hommaa, kädet, selkä ja jalat kipeät joka kerta.
Joka kerta työtä tehndessä tuli tunne, että eikö tämä lopu koskaan, kun vesakkoa riitti ja oli edessä loputtomasti, eikä työstä mitään palkkaa makseta.
Työkseni en kyllä joka päivä jaksaisi taimikoita raivata.

Voin kyllä todeta, ettei ihmiselle sovi 10-12 tunnin työpäivät 5 päivää viikossa, kun yksi 12 tunnin työpäivä, niin ei seuravana päivänä kyllä mitään jaksa tehdä.
En edes taukoja pitänyt, kuin sen verran, että kolme kertaa leipää söin ja mehua join, johon aikaa meni vajaa 5 minuuttia ja sen jälkeen jatkuvaa vesakon raivuuta.

7

434

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikös ennakkoraivaus tehdä hakkuun helpottamiseksi eli risukko/pusikko ja muu epäkelpo puuaines poistetaan tieltä ennen hakkuita?

    • Anonyymi

      Aloittaja on tainnut ymmärtää väärin, mitä tarkoittaa "ennakkoraivaus".

    • Anonyymi

      Aloittaja taisi tarkoittaa taimikon varhaisperkausta, mutta kovasta työmäärästä johtuen ei ajatus oikein luistanut.
      Ennakkoraivuussahan poistetaan kaikki hakkuuta haittaavat roskapuut.

    • Anonyymi

      Puurot ja vellit sekasin. Ei ennakkoraivuuta montaa kertaa tehdä. Illan juuri vietin ennakkoraivuulla. Mut joo. Kyllähän vesakkoa kasvaa taimikkoon. Ei sitä kukaan pakota poistamaan, jos pystyy muuten varmistamaan taimien kasvun ja metsälaki toteutuu. Harva pystyy. Myy taimikko pois, siihen loppuu raivoominen.

    • Anonyymi

      Metsätalous kokonaisuutena pohjautuu pelkästään "metsäyhtiöiden" sanelemaan malliin, jota myös paikalliset Metsänhoitoyhdistykset toteuttaa.
      Metsäyhtiöille tehokas puun saanti selluun/hakkeeseen/polttoon on lähtökohta.
      Ennakkoraivausta ei metsä/ myynti välttämättä tarvitse (liekkö kannattavaakaan).
      Päätehakkuussa kaikki puuaines otetaan aina oksia myöten haketukseen (kannotkin haluttaessa).
      Toki raivauksesta maksetaa pientä "tukirahaa" omistajille /verovähennyksineen lähinnä omatarve polttopuuksi.
      Päätehakkuissa metsän omistajalla (kokemuksesta) ei ole pienintäkään sananvaltaa hakkuutavasta. Ei toteudu "jatkuvan kasvun" toive muuta kuin teroriassa paperilla koristelemassa "vihreitä" arvoja.
      Vaadittiin jatkuvan kasvun/ siemenpuun mallia turhaan!
      Omalle metsätilalle paikallinen MH teki suunnitelman täysin meitä omistajia kuulematta! Osalle palstaa harvennushakkuu (pikkutukit hakkeeksi), osa avohakkkuuta (ilman ennakkoraivausta). Oksahaketuskasat jo 2 vuotta odottamassa kirjanpainajia:)
      Avohakkuun maapohjan laikuttivat järjettömästi koneella , sille palstalle istutustaimet (osa kuivunut). MH laskutus yli 5000€ päälle MH vuosimaksu.
      Avohakkuualue näyttää nyt heinäpellolta n 60-70 jm korkea, pitäiskö paalata hevosille:)
      Puhuttaessa metsien hiilipäästöistä, metsäpohja laikutus aiheuttaa 50-60% osuuden jopa 25 seuraavaa vuotta! Tätä laikutusta EI voi perustella millään, taimi kasvaa yhtä hyvin istutettaessa ehjään maaperään. Jatkuvan kasvun "siemenpuu" ei kaipaa laikutusta, metsä uudistuu luontaisesti (ei hyväksytä nykymalleissa).
      Laikutuksen jälkeinen metsäalue vesottuu tehokkaasti seuraavien 10-20 vuoden aikana läpipääsemättömäksi heinä/horsma/risukoksi, jossa istuteuille taimille jää vähän kasvutilaa/ ravinteita. Harva kaupunkilaisomistaja voi käydä risusavotassa nykypäivänä, etäisyydet 500km----xxxxkm palstoille.
      Paljon on parannettavaa Suomen Metsätaloudessa, tuskin toteutuu koskaan?

      • Anonyymi

        Tukkiteollisuutta yritetään pitää pystyssä ja tässä tuon metsäteollisuuden ongelma.
        Hiilen sidonnan ongelma tulee näistä tukkiavohakkuista. Eu:n ilmastojehujen ei tarvitse tulla paikan päälle nähdäkseen että satoja hehtaareja on paljaana. Satelliitit hoitavat Suomen ilmastotavoitteiden valvontaa.
        Jatkuvakasvatteinen metsä olisi omistajalle taloudellinen vaihtoehto ja harvennushakkuita voitaisiin tehdä useammin. Raivausta ei tarvitsisi tehdä siinä määrin kuin nykyään ja kuitua kasvaisi reippaammin myös koneurilla.

        Suomalaisessa metsätaloudessa lähtökohtaisesti on ongelma että aukosta ensimmäisiin raivauksiin ja harvennuksiin metsissä tehdään liian harvoja.


    • Anonyymi

      Vesakonraivaus pitää tapahtua siinä vaiheessa kun jäljelle jätetyt pystyy varjostamaan juurivesat. Luonto hoitaa. On kokemusta. En ole vesonut kuin kerran 40 vuoden aikana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      136
      3221
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      62
      2831
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      36
      2229
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      104
      2131
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      131
      2002
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1971
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      10
      1272
    8. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1055
    9. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      1004
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      920
    Aihe