Perheeni otti lapsien toiveesta koiranpennun. Ja niinhän siinä kävi että pentu alkoi purra mm ihmisiä.
Pohdin miten puremisen saisi loppumaan. Aloin puremaan takaisin, kun pentu puri, purin takaisin niin kovaa että koira vinkaisi. Siitä sain idean että itsekin vinkaisen samalla tavalla. Niinpä viikon verran kanssakäymisemme oli yhtä vinkumista.
Sitten koira kai ymmärsi että ihmiseen sattuu samoin kuin häneen, siis pureminen. Samalla kun vinkaisin, sanoin, "ei saa purra".
Nyt ei kumpikaan meistä pure, eikä pentu pure muitakaan ihmisiä. Kissojen kimppuun se käy kyllä, yksi kissa sai niin pahan pureman että oli kuollut siihen. Naapuri kertoi asiasta ja arveli, olisko jonkun koira purrut, susia ei ainakaan ole tällä saarella jossa asumme. Jatkoin että jotkut ihmiset antavat koiriensa purra, meidän koira on opetettu ettei saa purra. Pentu kuuli sanan purra, ja tarttui hampaillaan naapurin housunlahkeeseen. Siitä opin taas yhden asian, pitää sanoa aina "ei saa purra".
Miten lopettaa koiranpenun pureminen
Anonyymi-ap
2
304
Vastaukset 2
- Anonyymi
Kerrankin sain hyvää palvelua Porissa Tassuväen Tavaratalossa.
Ensin opastettiin sopiva ruoka koiralleni ja ostamani tuotteet kannettiin autoon asti.
Kiitos palvelevalle henkilökunnalle, tulen toistenkin ostoksille.
Löysin tuolta Happydog ruokasarjan ja Neufraun tuotteet tehtaan hinnoilla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551