Asia laita on tälläin. Pikkusiskoni joka on minua 2 vuotta nuorempi (itse olen 18) sanoo Rakastavansa minua ja haluaa että me suudeltaisin ynnä muuta sopimatonta.
Olen yrittänyt kertoa hänelle jo kuukauden ajan että eihän se millään sovi, olemme sisaruksia. Mutta mitä enemmän sitä sanon, sitä hanakammin hän siitä jankaa.
Vanhempamme eivät asiasta tiedä, ovathan he usein poissa kotoa.
Minulla alkaa oikeasti neuvot loppua. Hän tekee jos jonkin laisia tempauksia. Hyökkää esimerkiksi suihkun jälkeen kimpuuni, pelkä pyyhe päällä. Yhtenä aamuna heräsin siihen kun hän hiero kädellään haaroväliäni (tosin minulla oli housut jalassa) Tietysti pelästyin aivan suunnattomasti. Monesti hän on tullut huoneeseeni pelkissä alusvaatteissaan. Joskus hän pöllii paitani ja sanoo että hänen on parempi nukkua kun hän voi haistaa tuoksuni paidasta.
Miten saan tämän loppumaan? Tämä ei ole ollenkaan luonnolista. Ymmärrän kyllä normaalin sisar rakkauden, mutta tämä on jo luonotonta. Vanhemmille en uskalla kertoa mitään, koska he reagoivat aina todella kriittisesti asioihin.
Tarvitsen siis neuvoa kaikista suunnista.
Olen yrittänyt kertoa hänelle jo kuukauden ajan että eihän se millään sovi, olemme sisaruksia. Mutta mitä enemmän sitä sanon, sitä hanakammin hän siitä jankaa.
Vanhempamme eivät asiasta tiedä, ovathan he usein poissa kotoa.
Minulla alkaa oikeasti neuvot loppua. Hän tekee jos jonkin laisia tempauksia. Hyökkää esimerkiksi suihkun jälkeen kimpuuni, pelkä pyyhe päällä. Yhtenä aamuna heräsin siihen kun hän hiero kädellään haaroväliäni (tosin minulla oli housut jalassa) Tietysti pelästyin aivan suunnattomasti. Monesti hän on tullut huoneeseeni pelkissä alusvaatteissaan. Joskus hän pöllii paitani ja sanoo että hänen on parempi nukkua kun hän voi haistaa tuoksuni paidasta.
Miten saan tämän loppumaan? Tämä ei ole ollenkaan luonnolista. Ymmärrän kyllä normaalin sisar rakkauden, mutta tämä on jo luonotonta. Vanhemmille en uskalla kertoa mitään, koska he reagoivat aina todella kriittisesti asioihin.
Tarvitsen siis neuvoa kaikista suunnista.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Läppää sitä lättyyn, eiköhän ala sen jälkeen uskoa. Jos ei, niin osta joku tykki ja hiivi sen huoneeseen kun se nukkuu, ja PAM, loppuu ongelmat yhdellä liipasimen vedolla
Olet sinä itse. Väkivalta ei tule kuuloonkaan. En voisi edes kuvitella vahingoittavani pikkusiskoani.
jos täälä joku on sairas niin se olet sinä. Ei millään pahalla, mutta väkivallalla saavutetaan vain lisää väkivaltaa.
no ei kuulosta kyllä ihan normaalilta... :/
etkö tosiaankaan voi puhua asiasta vanhemmillesi?
he ainakin voisivat auttaa ja puhua siskollesi asiasta, joka varmaankin myös tehoaisi..
tai voisit edes yrittää "uhkailla" siskoasi sanomalla, että ellei hän lopeta, kerrot asiasta muille.. :I
jos se ei auta niin tosiaan kannattaisi kertoa vanhemmille!!
ei toisia saa tappaa vaikka mikä ois!!!!!!!!!!
Shut up b...h, close your eyes. hahahahah PAMPAM. Hahaha sleep in the dirt, 3 feet deep
Sano sille ihan suoraan niinku asiat on.....
ja sen jälkeee voit yrittää saaha sille jätkän jostai.
Taidat olla vähän sellainen perheen kaunosielu. Mitäs jos tekisit niinkuin sinun pitää ja antaisit tytön kasvattajien hoitaa omaan työnsä.
Sisaresi yrittää ottaa sinusta hallintaotteen.
en usko alkuunkaan että kukaan 16-vuotias tyttö käyttäytyisi tuolla tavalla veljelleen. joten lienet keksinyt tarinan omasta vilkkaasta mielikuvituksestasi. mikäpäs siinä...
kyllä toi munkii mielestä vähän liian pitkälle menee.mut onhan tolasiakin olemasssa.
soita MLL puhelimeen ja kysy heiltä apua asiaan.
MUT MUL KYLLÄ KANSSA MENEE TOI JUTTU YLI YMMÄRYKSEN:::::::
Nyt tuo sukupuolesi jäi hiukan epäselväksi.. Oletin sinun olevan tyttö, sitten viimeisen vastausviestin perusteella poika. Kummin oli?
Siis olen poika.
Ja tein niinkuin jotkut edelliset neuvoivat. Kerroin vanhemmilleni. Sanoivat että valehtelen ja että jos vielä edes viittaankin asiasta edes pikkaisen he vievät minut kallokutistajalle.
seuraavan kerran ku se tulee ota sitä väkivaltasesti (pelotellen) käsivarresta ja sano sille korotetulla äänensävyllä et tajuuks se et te ootte sisaruksii ei toi oo normaalii ja se ei oo normaali! ja et älä enää ikinä ees ajattele tollasta ja sit heität sen ulos huoneesta! huuda sille ehkä se sit tajuu! pelottele sitä vähä vaan mut älä kuitenkaa tee mtn..
Tuossa tilanteessa en keksi enää muutakaan kuin että muutat kotoa.Ennen kuin tilanne karkaa enempi käsistä.
Olet kuitenkin jo 18.
Sanot porukoillesi että olet nyt harkinnut vakavasti poislähtöä. Jos he eivät usko tai kysyvät sinulta miksi, sanot että et halua puhua asiasta, kun he ovat kerran jo kieltäneet.
ainakin tämän pitäisi saada heidät ajattelemaan että puheissasi saattaa olla perääkin.
Tiedän että poismuutto ei ole ihan helppo homma noin nuorena, olen itse kotoa lähtenyt samana päivänä kun 18 täytin jatkuvan henkisen väkivallan takia. Vaihtoehdot olivat minullakin vähissä.
Onko sinulla joku jo omillaan asuva kaveri, jonka kämpille voisit majoittua, ainakin toistaiseksi?
Sitten voit katsoa josko hommaat oman kämpän, tai voihan se olla, että kun todella lähdet, vanhempasi tajuavat ettet ehkä puhukaan palturia..
Kannatan pois muuttoa koska sen jälkeen siskosi ei ainakaan pääse häiritsemään (ainakaan yhtä helposti)
hyi kauheeta
kumpi oot?
sinuna puhuisin siskollesi että et halua että välillänne on muuta kuin sisko-rakkautta. kerro syitä miks et halua mutta älä loukkaa hänen tunteita koska muuten saatat alkaa inhota itseäsi. toi ei ole normaalia. kysy häneltä suoraan mitä hän haluaa. puhuminen auttaa! kerro että hänen pitää löytää itelle joku... mutta se joku et ole sinä.(ellet sitä ite haluu)
mutta koita jaksaa...
sano että suihin saa ottaa mutta siihen jää =)
hei mä olisin sentää onnellinen jos noin kävis itellekki. olispa sen ikäinen sisko tai vuos tai kaks tai kolme nuorempi/vanhempi.. olisin kyllä onnelllinen! mitä pahaa siinä nyt on? ei mtn.. anna sen siskos harrastaa sun kans sex vaikka kerran ja sit katotte mitä aiotte.. :) tai sit annat sen runkata sua et mtn muuta
Sisaresi on oikein kiimoissaan jä hän tarvitsee kunnon käsittelyä mutta suomessa sexsi sisarien kesken on rikos ja epä inhimillistä toisin kuin japanissa, mutta jos kykenet sanomaan hänelle että sinulla on jo tyttöystävä jonka kanssa jaat rakkautesi sano siinä sivussa että olet toki viehättävä mutta minulla on jo elämä johon tarttua ja kohtaloni on jo toisen käsissä.
toivottavasti hän ymmärtää