Vasemmistolaisen ja lähinnä sosiaalidemokraattisen teollisuuspolitiikan huippunoteeraus tapahtui jo 70-luvulla. Yrityksen nimi oli Valco Oy. Se työllisti muutaman vuoden ajan noin 500 henkeä ja maksoi veronmaksajille valtavan rahasumman. Ensin investointi ja sitten tappiollinen toiminta.
Valco Oy oli vuonna 1976 perustettu Suomen valtion, Salora Oy:n ja japanilaisen Hitachin omistama yritys, jossa Suomen valtiolla oli osake-enemmistö. Yhtiön tarkoituksena oli valmistaa väritelevisioiden kuvaputkia Hitachin toimittamaa tekniikkaa käyttäen. Saloralla oli jo 1970-luvun alussa ollut suunnitelmia kuvaputkien valmistamisesta Suomessa, mutta kannattavuuslaskelmat olivat jo silloin osoittaneet, että tehtaasta ei tulisi kannattavaa.
Tappiollinen Valco siirtyi Valmetin tytäryhtiöksi lokakuussa 1979 ja toimi jonkin aikaa FinnValco-nimellä. Yhtiön toimintaa ei kuitenkaan koskaan saatu kannattavaksi ja lopullisesti tuotanto Imatran kuvaputkitehtaalla päättyi joulukuussa 1980. Tämän kokemuksen jälkeen Ylen vaalikeskustelujen vetäjät "kiusasivat" Kalevi Sorsaa vuosikausia noilla tapahtumilla ja paljon puhuttiinkin Valco-Sorsasta.
Vasemmistolainen yrityspolitiikka
Anonyymi-ap
6
340
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt on liian jännää kääkk
- Anonyymi
Tässä korostuu tuo, ettei yritysten kannattavuudella ole väliä noissa vasemmistopiireissä. Samoin valtion velalla ei ole väliä jne.
- Anonyymi
ois pitäny olla Tuononen johtamassa. toi Äkiin miljoonia tehtaiden mukana.
- Anonyymi
Kyllä tulivat siis Tuonosesta huolimatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tulivat siis Tuonosesta huolimatta.
Ei tulleet katkera lohimies
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322088Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461705Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101460Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041216Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja1041014Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.76958- 59845
Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,31782Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52779Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd100717