Kokoomuksen hallituskumppani perussuomalaisten riveistä on tullut voimakasta vastustusta idealle tarjota hoitopaikkoja Gazan lapsille. Osa perussuomalaisista on vastustanut ajatusta muun muassa sillä perusteella, että Suomen terveydenhuollon vastaanottokyky ei riittäisi lasten tuomiseen.
”Olisin siinä käsityksessä, että sotejärjestelmämme on tarpeeksi kuormittunut muutenkin”, kirjoitti esimerkiksi eduskuntaryhmän johtaja Jani Mäkelä X-viestipalvelussa sunnuntaina.
Kärsivien lasten määrä Gazassa on valtava, ja koko määrään nähden Suomen vastaanottokyky on tietysti mitätön, sanoo lasten ja nuorten sairauksien toimialajohtaja Jari Petäjä Hus-yhtymästä.
Muutama kymmenen lapsipotilasta voitaisiin hänen mukaansa kuitenkin ottaa hoitoon Suomeen. Husiin potilaita voitaisiin ottaa samaan aikaan enimmillään noin 10, Petäjä sanoo.
Petäjä huomauttaa, että potilaat eivät joka tapauksessa tulisi Suomeen minään isona joukkona vaan yksittäin tai hyvin pienissä ryhmissä.
”Näillä edellä mainituilla reunaehdoilla Suomen lasten erikoissairaanhoito varmasti kestää avun antamisen Gazan lapsille. Ei siinä ole mitään epäselvää.”
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011450893.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=is.fi&utm_content=promobox
Persut eivät halua auttaa Gazan sairaita lapsia
47
297
Vastaukset
- Anonyymi
Ei persut halua auttaa ketään.
- Anonyymi
Haluaisitko sinä auttaa vieraita, jos omia lapsia on satoja jonossa.
Ja jos ei ole juuri sinun lapsesi nyt,
sinun lapsen lapsen lapsen lapsesi voi olla jonossa vaikka 2 vuoden kuluttua.
Kumpi ennen omasi vai ulkomaalainen, jos ei maksa hoidosta yhtään mitään.
- Anonyymi
PS ja sen kannattajat ovat myös Ukraina-avun vastaisia.
- Anonyymi
Ihan vaan siksi koska he eivät tiedä mitään maailman asioista , eivätkä tunne edes omaa historiaansa.
Puolue perustettiin ihan juuri sellaiselle pohjalle että ainoastaa persut ova5 niitä ns oikeita ihmisiä. Suomessakin oli sota kerran ja apua tarvitsevia ihmisiä , ei niitä apuja ilman kuita ihmisiä olis saatu . Ruotsi laittoi sodan jälkeen ison summan rahaan Suomelle että yhteiskunnat taas pääsisivät käyntiin . Ruotsi otti lapsia sota aikana turvaan jne.
Ja persut ne vaan on niin. Olevinaan isänmaallisia kuten yksinkertaisuus sen käsittää. Maailma on rakennettu kaikille ihmisille , siihen kuuluu myös auttaminen kunkin ; maan kykyjen mukaisesti . Mutta persut ne vaan isossa maailmassa kuvittelevat että pikku suomi on kaikessa omillaan pärjäävä.
Egoismi kukkii heidän maailmassaan” minä minä ”tyypit muka puhuvat politiikkaa tietämättä mitä se sana edes tarkoittaa .
- Anonyymi
Kyse oli puheissa resurssoinnista ja kannattavuudesta. Kannattaako kuskata muutama lapsi toiselle puolelle maailmaa, vai viedä apu lähemmäksi ja kenties pystytään auttamaan useampia.
- Anonyymi
''...vai viedä apu lähemmäksi...''
Siellä on pikku ongelma nimeltä....SOTA.
Valittu Kansa tuhoaa, tappaa, näännyttää nälkään, lapsia sekä aikuisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''...vai viedä apu lähemmäksi...''
Siellä on pikku ongelma nimeltä....SOTA.
Valittu Kansa tuhoaa, tappaa, näännyttää nälkään, lapsia sekä aikuisia.Äly hoi, älä jätä. Ei sinne sota-alueelle tarvitse mitään viedä. Jokin lähempänä oleva naapurimaa kenties.
- Anonyymi
Siis viedä apu lähemmäksi ? Siis Ukrainassa on sota. Ja lääkärit tekevät työtä korkeapaineella huonoissa olosuhteissa , paikoittain ei sähköt edes toimi. Ja leikkaussaleja tehdään sotilaiden hoitamiseen . Jotka ovat hyvin alkeellisia . Lapset tarvitsevat ympäristön missä ovat turvassa. Ja Pikisaaressa hoitoa oikeassa sairaalassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äly hoi, älä jätä. Ei sinne sota-alueelle tarvitse mitään viedä. Jokin lähempänä oleva naapurimaa kenties.
Niin meinaat että ku; vaan ei suomen tartte ottaa osaa nii; se kävisi sinulle mainiosti
Tässä on monta hieman laajempi ajatus ja monia asioita joilla on merkitystä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis viedä apu lähemmäksi ? Siis Ukrainassa on sota. Ja lääkärit tekevät työtä korkeapaineella huonoissa olosuhteissa , paikoittain ei sähköt edes toimi. Ja leikkaussaleja tehdään sotilaiden hoitamiseen . Jotka ovat hyvin alkeellisia . Lapset tarvitsevat ympäristön missä ovat turvassa. Ja Pikisaaressa hoitoa oikeassa sairaalassa
Ukrainan naapurimaat ovat lähempänä Ukrainaa. Palestiinan lähellä ovat sitten eri maat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin meinaat että ku; vaan ei suomen tartte ottaa osaa nii; se kävisi sinulle mainiosti
Tässä on monta hieman laajempi ajatus ja monia asioita joilla on merkitystäOnko sellaista väitetty? Ei pidä kuvitella sellaista, jota tekstissä ei lue. On kustannustehokkaampaa viedä apu lähemmäksi ja kenties pystytään auttamaan useampia, kuin lennättää muutama toiselle puolelle maailmaa.
Ei tarvitse välttämättä omaa kenttäsairaalaa tai mitään vastaavaa pystyttää, vaan on varmasti mahdollisuus auttaa muulla tavoin, tai lyöttäytyä yhteen muiden maiden kanssa. Tyhmiä ja kalliita päätöksiä ja ratkaisuja ei kannata tehdä. - Anonyymi
Niin kustannukset ovat jotain 100 000 e per lapsi.
No kyllä on vielä lisää mahdollisuus leikata esim. eläkeläisiltä
Heiltä ei olekaan suoraan leikattu,
välillisesti kyllä melkoisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sellaista väitetty? Ei pidä kuvitella sellaista, jota tekstissä ei lue. On kustannustehokkaampaa viedä apu lähemmäksi ja kenties pystytään auttamaan useampia, kuin lennättää muutama toiselle puolelle maailmaa.
Ei tarvitse välttämättä omaa kenttäsairaalaa tai mitään vastaavaa pystyttää, vaan on varmasti mahdollisuus auttaa muulla tavoin, tai lyöttäytyä yhteen muiden maiden kanssa. Tyhmiä ja kalliita päätöksiä ja ratkaisuja ei kannata tehdä.Persut vaatii kehitysavun leikkauksia ja heti perään sanovat, että apu pitää viedä paikan päälle.🤣
- Anonyymi
Israel on pommittanut niiden sairaalat. Hoitakoon itse kuntoon.
- Anonyymi
Luuletko, että Israel hoitaa yhtään mitään heidän osalta kuntoon?
- Anonyymi
Gaasalaisen lapsen hoitoon vieminen Israeliin tai naapurivaltioihin maksaisi vain muruja.
Sen suomi voisi maksaa.
- Anonyymi
Hamas vähät välittää siviileistään, ei edes lapsista käyttää raa'asti panttivankeja vastaan.
- Anonyymi
Kerro kuka "välittää" ? Ei yksikään niistä seniileistä sedistä, jotka maailmalla huseeraavat edestakaisin potaskaa jauhamassa ja toivovat nobeleita.
- Anonyymi
Uuden Lasten sairaalan remontti on vielä kesken?
- Anonyymi
tuen vain ahlosen läskipr esettä nyt ei riitä aika mulle homille
t. lintmaani Ajatelkaa nyt vähän niitäkin lapsia.
Ei ne ole mitään esineitä, joita siirrellään omasta kulttuuristaan, sisaruksistaan ja suvustaan ihan vieraaseen outoon paikkaan sairastelemaan.
Vai olisiko tarkoitus tuoda koko suku niitten "yksittäisten" lasten mukana?
Ruotsi otti sotalapsia Suomesta, mutta vaikka kulttuurierot ei niin paljon poikkea toisistaan kuin Lähi-Idän ja Suomen kulttuuri, niin jälkeenpäin ajateltuna ei se lasten kannalta niin onnistunutta avunantoa kuitenkaan ollut kuin mitä oli tarkoitettu.- Anonyymi
"Ei ne ole mitään esineitä, joita siirrellään omasta kulttuuristaan, sisaruksistaan ja suvustaan ihan vieraaseen outoon paikkaan sairastelemaan."
Ennen on tullut ainakin vanhemmat ja sisaret. Aluksi 6 kk ja on osa jäänyt kokonaan Suomeen
- Anonyymi
Siitä pitää tehdä diili
ei tällainen muuten käy
Orpo soittaa Trumpille ja sanoo että sinä johdat sotaa Gazassa
ja me voisimme ottaa niitä Suomeen
mutta
sitten kulut vähennetään hävittäjähinnoista ja muustakin
Saat mainehyvitystä kun kuulevat että suostut diiliin - Anonyymi
Väärin. Halutaan auttaa, oikealla tavalla.
- Anonyymi
Antamalla kuolla nälkään ja sairauksiin ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antamalla kuolla nälkään ja sairauksiin ?
Kaikkia ei voida auttaa. Voidaan auttaa mahdollisimman monta. Avun anto lähempänä kohdetta on kustannustehokkaampaa, kuin lentää muutamia maailman toiselle puolelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkia ei voida auttaa. Voidaan auttaa mahdollisimman monta. Avun anto lähempänä kohdetta on kustannustehokkaampaa, kuin lentää muutamia maailman toiselle puolelle.
Maailman toiselle puolelle?
- Anonyymi
Aloittajan otsikko vie aiheen sivuraiteelle. Persut - eikä kukaan muukaan - tuskin haluaa, etteikö "Gazan sairaita lapsia" autettaisi. Mutta Orpon kasvojenpesuyritys ja -ajatus on tuhoon tuomittu jo pelkästään lasten heikon kunnon takia. Heitä on myös aivan liikaa kuljetettavaksi.
Apua paikan päälle ja äkkiä ja Netanjahu selliin loppuelämäkseen.- Anonyymi
Ei Suomi ole ainoa auttaja maailmassa. Ei kaikkia sairaita lapsia Suomeen tuotaisi.
Olet varmaan seurannut luotettavaa mediaa Hesaria ?
Persut väittivät, ettei Suomella ole resursseja auttaa.
HUS:n ylilääkäri totesi, että kyllä on. Ainakin kymmentä lasta kerrallaan voidaan hoitaa. - Anonyymi
Eihän niitä Suomeen tuoda kaikkia.
- Anonyymi
Hamasin syytä kaikki. Sitten voi harkita, kun vapauttaa panttivangit.
- Anonyymi
Hamas ei kutienkaan ole sama asia, kuin Palestiina tai palestiinalaiset. Monet palestiinalaiset eivät välttämättä edes halua olla tekemisissä Hamasin kanssa.
- Anonyymi
Persu ja KD ei lastakaan auta. Paitsi jos se olisi juutalainen.
- Anonyymi
Uskonto sumentaa joidenkin järjen juoksun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskonto sumentaa joidenkin järjen juoksun.
Uskonto on oopiumia kansalle.
Uskonto on sydämettömän maailman sydän ja sieluttoman maailman sielu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskonto on oopiumia kansalle.
Uskonto on sydämettömän maailman sydän ja sieluttoman maailman sielu.Uskontojen nimissä on käyty verisiä sotia. Uskontojen nimissä on tälläkin hetkellä konflikteja käynnissä. Uskonnot pitäisi lailla kieltää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskontojen nimissä on käyty verisiä sotia. Uskontojen nimissä on tälläkin hetkellä konflikteja käynnissä. Uskonnot pitäisi lailla kieltää.
Ehkä niiinkin, mutta ihan ekaksi ihmisiä pitäisi kouluttaa ja opettaa, ettei heitä pystyisi uskonnoilla sekoittamaan.
- Anonyymi
Siellä on naapurimaista joilla sama uskonto,,ihme kyllä heitä ei kiinnosta "auttaa"
No tietävät paremmin- Anonyymi
Mitkä naapurit ???
Gazalla on yksi naapuri, Israel.
Gaza on jokseenkin Espoon kokoinen, asukkaita n.2 miljoonaa.
Espoossa asukkaita n.300 000. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitkä naapurit ???
Gazalla on yksi naapuri, Israel.
Gaza on jokseenkin Espoon kokoinen, asukkaita n.2 miljoonaa.
Espoossa asukkaita n.300 000.Lähiseudulla eli lähempänä on muitakin maita, kuin rajanaapurit. Etelä Euroopan maat ovat myös lähempänä.
- Anonyymi
Gaza oli osa Epyktiä jonne E siirsihuoratja rikolliset sivuun asukkai siksi
Yk alkoi elättää niiden terroristeja muiden maiden rahoilla ja lötkimällä turhia julki lausumia, tätä hölmöilyä jatkui vuosikymmeniä
Ylläpidetty terrori loppuu nyt ja Gaza otetaan Israelin käyttöön ilman palestiinalaisia sen pituinen se terrori- Anonyymi
Uskonto on oopiumia kansalle
Vielä
jos nyt pskapalstaa mikään kiinnostaa niin saksaa osaamattomien lähinnä bolshevikkien käännösvirhe suomennoksessa jne
Leninistit sanoivat näin
Marx sanoi ajatuksen näin
Die Religion ist das Opium des Volkes
- Anonyymi
Arabikakrut hoitoon lähimaihin, mutta ei Suomeen.
Gazan rantakaista Israelin haltuun ja autukseen.
Hamas töpeksi pari vuotta sitten viimeisen niitin. - Anonyymi
Tony Blair osallistuu Valkoisessa talossa pidettävään Trumpin tulevaisuuskonferenssiin Gazasta
Gazasta tehdään Lähi-Idän Riviera, mutta siihen tarvitaan investointeja, hotelleja, kuljetusyhteyksiä, lentokenttä ...
Blair auttaa lahjoitusten ja sijoitusten keräyksessä ja voi johtaa keräystoimintaa
Gaza-Rivieran johtoon tarvitaan myös neutraali hyväksytty henkilö
Blair on odotusten mukaisesti ehdottanut tähän tehtävään Sanna Marinia, jonka vakanssi sisältäisi jälleenrakennuksen yleisvalvonnan ja sen jälkeisen Gazan johtamisen Onhan niitä lähempänäkin sotaa käyviä maita, missä on sairaita lapsia.
Gazalaiset hyökkäsivät Israeliin, venäläiset Ukrainaan.
Jos nyt hyökkääjien sairaita lapsia halutaan auttaa, niin miksi ei tuosta Venäjältä. Olisi lähempänä tuoda vain rajan yli, jos niinkun lapsipotilaista on pulaa Suomen sairaaloissa.
Afrikassa kuolee lapsia nälkään ja sairauksiin jatkuvasti. Miten se juuri tuo Gaza on niin lähellä vasemmistolaisten sydäntä.- Anonyymi
Olen aatu mielinen mieli vapa alla Bsairaalasta, voin tunustaa nyt tähän tämänäkin T. Lintmaani
- Anonyymi
Englannin entinen pääministeri Tony Blair tapaa nyt Trumpin Valkoisessa talossa keskusteluissa Gazan sodanjälkeisestä rakentamisesta. Samalla Gaza-Rivieran johtoon tarvitaan myös neutraali hyväksytty henkilö
Blair on odotusten mukaisesti ehdottanut tähän tehtävään Sanna Marinia, jonka vakanssi sisältäisi jälleenrakennuksen yleisvalvonnan ja sen jälkeisen Gazan johtamisen
https://www.bbc.com/news/articles/c4gmrxd8ryno
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä
Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi6910209Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?756966Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit256956Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro
Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j1006230Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k965753Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?445298Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa
Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh765050Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset184537Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus344531Oikeistohallitusten aikaan saannokset.
Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja474172