Gemini "äly-ystävä" vastasi näin - kirjoitettuun kysymykseeni ( alla).
Olen myös keskustellut älykoneen kanssa puhelimen kautta. Se on persoonaton koneäly mutta voi jo nykyisellään keskustella ihmisen kanssa yllättävän hyvin!
Se on erityäin kohtelias ja huomaavainen tyyppi"!
Se puhuu suomea hyvin, miehen äänellä josta kysyin onko se mies? Vastaus oli ettei se ole sukupuoleltaan mikään sillä on vaan kone!
Vähän tarkkana oltava, sen puhe sekoittuu jos keskeyttää aiheen mistä puhutaan eli jos "puhuu päälle" jollain tapaa.
Joka tapauksessa älykone on fiksumpi kuin "keskustelukumppaninaa" minä ja muut!
<><><>
_"Eri tapoja tavata muita miehiä on monia. Olen koonnut alle muutamia vaihtoehtoja, joista voisi olla sinulle apua.
Harrastukset ja yhteisöt
Harrastukset ovat hyvä tapa tavata uusia ihmisiä, sillä ne tarjoavat heti yhteisen mielenkiinnon kohteen.
Seuranhaku tuntuu luontevammalta, kun tapaatte harrastuksen parissa.
Liity johonkin kerhoon tai yhdistykseen, esimerkiksi vaelluskerhoon, urheiluseuraan tai lautapeliyhdistykseen.
Osallistu vapaaehtoistyöhön. Yhteinen tavoite yhdistää ihmisiä.
Käy kursseilla, esimerkiksi kielikurssilla, kokkikurssilla tai joogassa.
Liity verkon ryhmiin, esimerkiksi Facebook-ryhmiin tai Discord-yhteisöihin. Monet ryhmät järjestävät tapaamisia myös kasvokkain.
Tapahtumat
Tapahtumat ovat luonteva paikka tutustua uusiin ihmisiin. Pääset näkemään monta ihmistä lyhyessä ajassa ja voit vaihtaa kuulumisia monen kanssa.
Käy erilaisilla luennoilla, seminaareissa tai työpajoissa.
Osallistu festivaaleille, konsertteihin tai teatteriesityksiin.
Käy erilaisissa tapahtumissa, joita järjestetään paikallisesti tai valtakunnallisesti.
Näitä voi olla esimerkiksi Pride-tapahtumat, urheilutapahtumat tai taidenäyttelyt.
❗️Deittisovellukset ja verkkopalvelut
Verkossa toimivat deittisovellukset ovat yksi kätevimmistä tavoista tutustua muihin ihmisiin.
Deittisovellukset:
❗️Grindr ja Scruff ovat suunnattu nimenomaan homomiehille. Match, Bumble ja Tinder ovat puolestaan yleisempiä, ja niistä voit valita hakuasetuksista homomiehiä.
Verkkopalvelut:
❗️Esimerkiksi Gay.fi-palvelun foorumit voivat olla hyvä tapa tutustua muihin miehiin ja löytää potentiaalisia ystäviä.
❗️Muista, että onnistuneet kohtaamiset perustuvat avoimuuteen ja rehellisyyteen.
Ole oma itsesi ja kerro rohkeasti, mitä etsit.
Ole aktiivinen ja ylläpidä toivoa, niin löydät varmasti sopivia tuttavuuksia.
Toivottavasti näistä vinkeistä on apua. Onnea matkaan!"_/ \_
Ok.
Mahtavaa!
Moi. Kysyin nyt "ystävä" tekoälyltä, miten sinkkumies löytäisi luotettavaa aikuista miesseuraa?
11
982
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä tämä äly* osaa ja kykenee antamaan kattavia vastauksia neuvoja ym. varmaan kaikkiin asioihin.
Koneäly" keskusteleekin ihan suomeksi ja äänellään joka selkeesti miehen "malliääni" alkujaan. Vaikka itse laite ja älyohjelma on persoonaton koneen tuottamaa!
Puhelimella (sekin älylaite) myös keskustelu käy vuorovaikuttaisesti ällistyttävän selkeästi. ( Gemini äly toimii Googlen alustalla). - Anonyymi
Mitä mieltä olet aikuinen mies, jos kuitenkin olet kohderyhmää vahvasti?
- Anonyymi
Jos haluat reilusti seksiä, niin kutsu miehiä sanomaan kanssasi. Silloin on täysin mahdollista löytää se oikea seksikumppani.
- Anonyymi
Jaa saunomaan ilm. tarkoitit?
Mulla ei ole saunaa itsellä, joka saattaisi olla hyvä alku tapaamiseen, tai useampiin jne. kun on kohdattu.
Sen sijaan käyn kyllä usein kuntoilemassa ja siinä yhteydessä myös saunon.
"Sauna"- yms. kavereita on tällöin enemmänkin jos vaan siinä samalla "natsaisi" en panis vastaan!
Miten kommentoijan kohdalla ollut? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa saunomaan ilm. tarkoitit?
Mulla ei ole saunaa itsellä, joka saattaisi olla hyvä alku tapaamiseen, tai useampiin jne. kun on kohdattu.
Sen sijaan käyn kyllä usein kuntoilemassa ja siinä yhteydessä myös saunon.
"Sauna"- yms. kavereita on tällöin enemmänkin jos vaan siinä samalla "natsaisi" en panis vastaan!
Miten kommentoijan kohdalla ollut?Ei se yleisessä saunassa onnistu, pitää olla jonkin oma sauna. Saunomistilanne antaa mahdollisuuden tutkailla kaveripiiriä, josko joku olisi kiinnostunut asiasta. Jos ei, niin normaali saunominen silloin. Jos jollakin on mahdollisuus kutsua kavereita saunomaan, niin silloin on paremmat mahdollisuudet tavata sellainenkin, jonka kanssa voisi tapahtua paljon muutakin kuin saunominen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se yleisessä saunassa onnistu, pitää olla jonkin oma sauna. Saunomistilanne antaa mahdollisuuden tutkailla kaveripiiriä, josko joku olisi kiinnostunut asiasta. Jos ei, niin normaali saunominen silloin. Jos jollakin on mahdollisuus kutsua kavereita saunomaan, niin silloin on paremmat mahdollisuudet tavata sellainenkin, jonka kanssa voisi tapahtua paljon muutakin kuin saunominen.
Niinkö meinaat?
Sulla kokemusta tämän tyyppisestä privaatimmasta saunomisesta porukalla?
Hesasza on 'puolittain' privaatti yhteisöllinen sekasauna nz. Sompasauna, joka sai uuden paikan ja rakennuksenkin Mustikkamaan saarella luonnon lähellä, ja rannan tuntumassa.
En tiedä millaisia eroottisia kokemuksia siellä koetaan tai sovitaan muuten?
Vaatteet päällä eli uikkareissa ja uima-asuissa siellä saunotaan mutta sehän ei kiihotusta estä sinänsä!? Miesten pullotukset helppoa havaita... joku vietti sinne väkeä vie kyllä!?
En ole käynyt mutta se on kaikille avoin paikka!
- Anonyymi
Kyllä lähtee!
Kun avaat kuoresi olemalla aito itsesi esittämättä muuta kuin olet. - Anonyymi
Oletteko jo löytäneet sen oikean foorumin, siis hakea aitoa kontaktia eli suhdetta 'älyn' opastamalla tavalla?
- Anonyymi
Hyvä kysymys, hyviä pointteja sinänsä, mutta ei aina niin helppoja käytännössä.
- Anonyymi
Joko olette löytänyt
aitoa miesseuraa jollain metodilla tai muuten? - Anonyymi
En ole vieläkään löytänyt...
"Ihannemieheni" olisi jo vanhempaa ikäliokkaa päälle 60-v. ehkä olisi sopivin eikä ikäeroa olisi liikaa.
Pitkä roteva ehkä parrakas, hoidettu hsrmaaparta ja ohimoinen on sharmantti.
En hae minkäänlaisia pikakontakteja, vaan jonkunasteista sitoutumisen ja jatkuvuuden kykyä olisi oltava.
Jos ei nyt "avioon" mentäiskään!
Seksi on ok mutta kaverin kanssa olisi oltava muutakin yhteistä tai haetaan sitä yhdessä.
Näin päällisin puolin nyt kerraten.
Miten sulla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2213202Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3312845Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.761810Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e581731Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?511599- 1221386
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,111352Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171290Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4361284- 1051269