Ulkokoirat

mitä mieltä olette siitä että koiraa pidetään ulkona 24h/vrk? esimerkiksi tuttavaperheemme sekarotuinen pystykorva asuu ulkona häkissä. He vievät koiraa aamuisin lenkille ja muulloin se asioi häkkiinsä, josta ulosteet sitten siivotaan pari kertaa kuussa. Olen yrittänyt hienovaraisesti valistaa heitä mutta ei: "meidän koira tykkää olla ulkona." Olen myös ehdottanut usein että otetaan koira mukaan lenkille mutta vastaus siihenkin on:"se oli jo aamulla ei se jaksa enää" tai muuta vastaavaa.mikä neuvoksi?
11759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

perinteisesti ollut aina ulkokoiria, joita käytetään metsästykseen. Pentuajan ne elävät ihmislauman mukana, mutta aikuistuttuaan niistä tulee aina häkkikoiria. Iso häkki ja lämmin koppi ja ne pärjäävät. Maalla ja mökillä ne saavat juoksennella vapaana ja pysyvät vieteistään huolimatta pihapiirissä, joka on valtava.
Nyt on neljäs pystykorva kasvamassa ja sitä ennen oli ajokoiria.

Äänestä
  • Tottakai ne PÄRJÄÄVÄT. Koirat tarvitsevat kuitenkin todella paljon ihmiskontaktia, läheisyyttä ja lämmintä hellyyttä sen lämpimän kopin lisäksi.

    Äänestä

  • kauhean karulta kuulostaa tuo nimitys: häkkikoira...mutta enempää kritisoimatta, hyvää päivänjatkoa

    Äänestä

koiria voi pitää ulkona mikäli ne soveltuvat siihen, eli mm. omaavat turkin jolla kestää pakkaset.ulkokoiralla pitää myös olla asianmukaiset oltavat, eli tarpeeksi iso häkki/ pitkä naru ja koppi joka suojaa säällä kuin säällä. ulkokoiriakaan ei kuitenkaan saa unohtaa pihan perälle, yhtälailla ne tarvitsevat liikuntaa ja virikkeitä kun ns. sisäkoirat. jotkut koirat sitäpaitsi ovat mielummin ulkona kuin sisällä, kuten vaikkapa siperianhusky. "huolestunut koiraihminen" kun tuttusi seuraavaksi sanoo ettei koira enää "jaksa" lenkkeillä kun on jo aamulla kerran ollut lenkillä, sano hänelle että kokeillaanpas. varmasti koira on innoissaan kun pääsee ulos. kaikki koirat tarvitsevat liikuntaa ja minimi on 3krt päivässä. tuo yksi lenkki on kyllä riittämätön.

Äänestä

Ei kaikkia ulkokoira hoideta huonosti. ÄLÄ YLEISTÄ.

Äänestä
  • joo, mutta kysymyksenihän oli että mitä mieltä ulkokoirien pidosta. en yleistä, ja tiedän ettei kaikkia ulkokoiria kohdella huonosti.

    Äänestä

  • huolsetunut... kirjoitti:

    joo, mutta kysymyksenihän oli että mitä mieltä ulkokoirien pidosta. en yleistä, ja tiedän ettei kaikkia ulkokoiria kohdella huonosti.

    olit ihan asialinjalla tuon aloituksesi kanssa.
    Minä välillä hikeennyn kun näitä metsästyskoiria millaisia mullakin on ,pidetään siellä pihan perällä liki 8 kuukautta vuodesta ja löytyy porukasta niitä jotka ottavat sen turren vasta 20 pv elokuuta vähän kärjistetysti sanottuna.
    Noilla vanhoilla jäärillä on monesti sellainen tyyli,nuorempi väki on alkanut pitämään noita koiriaan huomattavasti useammin ihan hyvin.

    Mulla ei koirat kyllä hyväksyisikään häkkielämää,joskus tuuppaan ne sinne että saadaan tehtyä jotain,eikä kauaa mee kun alkavat huomautella että onko koirat hylätty.
    Kun narttu on ollut talossa niin juoksujen ajat se on ollut häkissä niin ei urokset ulvo naapureita hulluiksi vaan ne pidetään sisällä kuten yleensäkkin.

    Äänestä

kyllä todellinen koiraystävä pitää koiraansa perheenjäsenenä eikä unohda sitä hihnan päähän tai häkkiin. itselläni on kaksi leonbergia, jotka ihan sisällä asustelevat mutta niillä on myös tarhaus, jossa ovat välillä jos esim. talossa siivotaan, ollaan kaupassa käymässä tai itsekin pihalla puuhailemassa.

Äänestä
  • Meidän alaskan malamuutit olivat tarhassa aina kun väki oli töissä/koulussa, muuten viettivät aikaa ihmisten kanssa sisällä/ulkona. Näin kului 2-3 vuotta, sitten vaan todettiin, että koirat oikeesti halusivat mennä tarhaan myös yöksi; ihmisasunnon lämpötila oli näille koirille liikaa. Asuivat sitten tyytyväisinä tarhassa vanhoiksi saakka, seurustellen ihmislaumansa kanssa arkisin ehkä vaan 3-4 tuntia illalla. Tämä asia riippuu niin paljon rodusta ja siitä onko koiria enemmän kuin yksi.

    Äänestä

on pitää ulkokoiraa, jos koira on vain fyysisesti siihen sopiva? koirahan pääsee lenkille ja ulosteet siivotaan asiaan kuuluvasti pois. ei mitään kummallista eikä pahaa mielestäni.

Äänestä
  • ollut kysymys onko hoito riittävää vaan siitä miksi sen koiran kanssa ei seurustella vaan se on suurimman aikaa yksin häkissään.
    Ei laumaeläin oo onnellinen erotettuna omasta laumastaan eli ihmisistä joiden luona on.
    Ei se riitä että läjät siivotaan ja lenkitetään kerran päivässä.Kyllä koiran kanssa pitäis enemmän olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut koiraihminen kirjoitti:

mitä mieltä olette siitä että koiraa pidetään ulkona 24h/vrk? esimerkiksi tuttavaperheemme sekarotuinen pystykorva asuu ulkona häkissä. He vievät koiraa aamuisin lenkille ja muulloin se asioi häkkiinsä, josta ulosteet sitten siivotaan pari kertaa kuussa. Olen yrittänyt hienovaraisesti valistaa heitä mutta ei: "meidän koira tykkää olla ulkona." Olen myös ehdottanut usein että otetaan koira mukaan lenkille mutta vastaus siihenkin on:"se oli jo aamulla ei se jaksa enää" tai muuta vastaavaa.mikä neuvoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu