Mikä politiikan naisia vaivaa?
Katsoin uteliaisuudesta A-studion keskustelun väestönvaihdosta 27.8.2025 Yle Areenasta. Keskustelun aikana oli vaikeaa erottaa kumpi nainen edusti vihreitä, kumpi kokoomusta vai olivatko molemmat sosialismin asialla. Suomeen on tullut haittamaahanmuuttoa vuodesta 1990, eikä vieläkään ole eduskunnan enemmistön silmät avautuneet maahanmuuton kielteisistä vaikutuksista suomalaiseen yhteiskuntaan.
Väestönvaihto on sana, joka saa poliittiset naiset raivon asteelle. Kuitenkin se on tosiasia, jonka jokainen näkee vain kulkemalla suurempien kaupunkien kauppakeskuksissa ja keskustoissa. Naisille riitti, että SUPO on ajattelemattomuuttaan esittänyt sanan olevan salaliittoteoriaa.
Sain yv-kysymyksen, miten ennusteeni väestönvaihdosta on toteutumassa. ”Olet nähnyt paljon kirjanpitoon ja yhteiskuntaan liittyviä asioita aiemmin kuin kukaan muu ainakaan Suomessa. Maahanmuuttoon ja väestöön liittyvistä asioista olit todella kiinnostunut ja teit laskelmia maahanmuuton vaikutuksista. Aivan vuosituhannen alussa teit laskelman, joka osoitti, että suomalaiset jäävät vähemmistöön Suomessa vuoteen 2100 mennessä. Onko se nyt toteutumassa?” Ikävä vastata, että olin laskenut väärin. Muutos tapahtuu nopeammin.
Naiset sekoittivat myös ihmisarvon ja tulijoiden osaamisen. On fakta, että kantasuomalaisten osaaminen, luku- ja kirjoitustaito, kielitaito ja ammatillinen osaaminen ovat korkeampia kuin afrikkalaisten. Se ei tee afrikkalaisia yhtään arvottomimmiksi, mitä naiset hokivat. Jos heidän osaamisensa olisi eurooppalaisten yhteiskuntien tasolla, ei Afrikassa olisi väestöräjähdystä, ja siellä elintaso olisi Euroopan tasolla, eikä mitään tarvetta tulla Eurooppaan olisi.
Nämä poliittiset naiset ovat kulkeneet silmät ja korvat suljettuina koko elämänsä ajan. He jopa kiihtyneinä puhuivat siitä, että ihmiset tulevat Suomeen hädässä. Olen sanonut jo 20 vuotta sitten, että suomalaisia maahanmuuttajien raiskaamia tyttöjä ja naisia on enemmän kuin oikeita pakolaisia. He tulevat Suomeen sosiaaliturvaan, eivätkä turvaan vainolta kotimaassaan.
Keskustelun naisilla ei ole loogista päättelykykyä, eikä osaamista saatikka ymmärrystä numeroihin. Heillä on vain unelma maahanmuuttajista. Heille yksikin suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutunut tulija korvaa 100.000 sosiaaliturvan varassa elävää väkivaltaista maahanmuuttajaa. Heille Afrikan väkiluvun kasvu 35 miljoonalla joka vuosi ei ole ongelma, vaan mahdollisuus Suomelle. Politiikan naisille tulijoiden huono suomen kielen osaaminen 10 vuotta tulon jälkeen on suomalaisten vika, koska tulijoilla on vain oikeuksia, ei mitään velvollisuuksia.
Mitä ukrainalaisiin tulee, julkisuudessa on kokonaan jäänyt näkemättä, että yli 10.000 tulijoista on sotakuntoisia ja -ikäisiä miehiä. Heidän paikkansa ei ole Suomi vaan kotimaa. Miten Suomelle kävisi, jos Venäjän hyökätessä nuoret suomalaiset miehet lähtisivät ulkomaille. Sodassa on paljon muutakin työtä kuin olla rintamalla ase kädessä. Suomen sodissa nämä työt hoitivat naiset. Mikseivät ukrainalaiset miehet ole kotimaassaan auttamassa kotimaataan?
Politiikan naiset
11
282
Vastaukset
- Anonyymi
Euroopan ihmisoikeussopimus (EIS) on juridinen pohja, jolla väestön vaihto ja hallitsematon maahanmuutto on lukittu.
Suomi on ratifioinut Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) vuonna 1990. Tämä tarkoittaa, että sopimus on osa Suomen oikeusjärjestystä ja sitoo viranomaisia ja tuomioistuimia. EIS ei muodollisesti ole Suomen lain yläpuolella, mutta sillä on vahva perustuslain kaltainen asema. Perustuslakivaliokunta on useissa lausunnoissaan todennut, että Suomen lakia tulkitaan ensisijaisesti niin, että se on sopusoinnussa EIS:n kanssa. Suomi ei voi palauttaa ketään maahan, jossa hänen ihmisoikeutensa vaarantuisivat EIS:n vastaisesti vaikka kyseinen henkilö olisi syyllistynyt murhaan tai mihin tahansa rikokseen. - Anonyymi
Harvat naiset soveltuvat päätöksentekoon. Todella harvat. He hakeutuvat tehtäviin tyhmyyttään kun eivät ymmärrä asioita. Eilinen keskustelu on hyvä esimerkki tai vaikka vasemmistohallitus ed kaudella. Kamalaa. Ovatko he vain tyhmiä vai onko nainen vaan yleisesti epäpätevä?
- Anonyymi
Naisten sekoilu alkoi jo Eevasta.
Raamatussa on monia negatiivisesti toimineita naisia.
- Anonyymi
Jotenkin tulee epämukava olo, kun täysin terveen oloisia nuoria miehiä lilluu kokkolan uimahallissa, poreammeissa maanmiestensä sotiessa. Käpykaartilainen häpäisee perheensäkin. Kyllä Suomessakin edelleen muistetaan ne, ketkä ottivat hatkat, tai eivät menneet ollenkaan.
- Anonyymi
”Väestönvaihto on sana, joka saa poliittiset naiset raivon asteelle. Kuitenkin se on tosiasia, jonka jokainen näkee vain kulkemalla suurempien kaupunkien kauppakeskuksissa ja keskustoissa. Naisille riitti, että SUPO on ajattelemattomuuttaan esittänyt sanan olevan salaliittoteoriaa.”
Sehän on naurettava salaliittoteoria. - Anonyymi
Sitä kanssa ihmettelen, kun persupuolueessa käpykaartilaiset ovat vahvasti yliedustettuja verrattuna kaikkiin muihin puolueisiin. Vasemmistoliitostakin löytyy enemmän armeijan käyneitä naisia kuin persupuolueesta armeijan käyneitä miehiä.
- Anonyymi
juu vasurimimmit on hyvin miehekkäitä
- Anonyymi
Monikulttuurisuus vaatii sitä, että muiden kulttuurien edustajat tulevat tänne.
- Anonyymi
NAISPOLIITIKOT KALASTELEE TUMMIEN KANSALAISUUDEN MIESTSN ÄÄNIÄ TULEVISSA VAALEISSA , TIEDÄ VAIKKA MUUTAMA EKSYIS PEITON ALLEKIN
- Anonyymi
Ongelma on siinä että naiset ajattelee sydämellä,ja miehet järjellä
- Anonyymi
Wolt kuskeista on pulaa maaseudulla. Perhossa ei vielä moskeijaa, hah hah haaa!!!...
MOT
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 23814925
Uusnatsien ilkivalta Joensuussa jatkuu.
Saavat mellastaa persujen suojissa miten haluavat. Särkevät ja tuhoavat toisten omaisuutta, tähän on johtanut persujen m212277Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?401892- 1771375
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1001294- 281189
- 122938
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30912Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex81754Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t80718