Täällä kun tuntuu oleva myös asiasta perillä olevia, esitänpä pari kysymystä.
Kuvitellaan, että joku innokas jonkin alan harrastaja perustaa kotisivut, johon kerää kaiken mahdollisen vuosien aikana kertyneen tiedon lempiaiheestaan. Materiaaliin kuuluu myös erinäinen määrä lehtiartikkeleita vuosien varrelta. Onko harrastajalla oikeutta lainkaan kopioida artikkeleita verkkosivuilleen, esim. skannaamalla tai kirjoittamalla tekstin ja digitoimalla kuvat? Kuka omistaa vanhan lehtiartikkelin oikeudet? Miten harrastaja tekee homman laillisesti? Verkkosivuilla ei tavoitella taloudellista hyötyä.
Kuvitellaan lisää. Harrastajalla on lehtiartikkeleiden lisäksi kertynyt vanhoja kuvia printteinä, julisteina ja lehtiartikkelien yhteydessä. Miten harrastaja saisi kuvia laillisesti verkkosivuilleen? Kuvia voi myös olla digitaalisessa muodossa ja harrastaja ajatteli tehdä niistä hienon kollaasin etusivulle. Mitä siinä tapauksessa laki sanoo?
Kysymykseni pohjalla on eräs case, jossa erään alan harrastaja on keräsi vuosien varrella mahtavan lehtiarkiston ja halusi julkaista niitä verkkosivuillaan. Hän laittoi meiliä jokaisen vielä toiminnassa olevan lehden toimitukseen ja kysynyt lupaa artikkelien kopiointiin ja kuvien skannaukseen. Ensimmäistäkään vastausta ei tullut, joten hän tulkitsi vastauksen siten, että lupa on myönnetty. Joutuukohan hän hankaluuksiin? Miten Suomessa ja muualla asiaan suhtaudutaan?

Vastaukset 1
Vanhimmat
pelle mikä pelle. Pois tuommoiset foorumihäiriköt.