Voin kertoa oman kokemuksen naisen näkökulmasta, kun sain nuorta miestä. Olimme kavereiden kanssa kesällä Kalajoella mökkireissulla ja illalla ravintolassa. Muutama lonkero ja viiniä tuli illalla otettiin jo ennen ravintolaan menoa. Tuo on minulle jo iso määrä, kun normaalisti tulee juotua se yksi saunajuomat. Jotenkin vaihti oli päällä koko illan. Baarissa tanssin, kuten yleensäkin mutta huomasin tanssiessa, että kiihotun aika helposti. Sitä välillä tanssiessa muutenkin käy, mutta saattoi tuo humalatila vielä lisätä sitä.
Jossain vaiheessa iltaa huomasin yhden nuoren miehen olevan minusta selvästi kiinnostunut. Sehän tuntui vanhemmasta rouvasta ihan mukavalta ja tanssinkin paljon tuon nuoren miehen kanssa. Vähän jopa innostuin asiasta. Hitaita tanssiessa tunsin miehen kovettuneen kullin itseäni vasten ja samalla hän hyväili ja puristeli pakaroitani. Tunsin miten kosteus oikeen valuu pikkareihini ja samalla painaudun tätä nuorta miestä vasten ja hinkkaan haaraväliäni hänen kulliaan vasten. Tuossa vaiheessa aloin olla todella kuumana jo. Samalla tilanne vähän hämmensi itseäni. Minä 42-vuotias nainen käyn ihan kuumana 19-vuotiaaseen nuoreen mieheen. Ja samalla se, että yleensä näin tilanteesta kiihotun. Tilanteessa oli samalla jotain jännää, jotain väärää ja ehkä se entisestään kiihotusta nostikin.
Nuori mies kysyi, että kiinnostaisiko minua lähteä jatkoille hänen mökilleen. Tässä vaiheessa oli kyllä selvää mitä jatkoilla tehdään ja olin siihen valmis. Tultiin mökille ja samantien ovella suudeltiin ja siirryttiin makuuhuoneeseen. Vaatteet lähtivät aika nopeaan tahtin. Hän kävi innolla rinnoilleni, hyväili niitä ja nuoli niitä. Litisin jo kun olin niin märkänä. Asetuin kontilleni ja hän tuli takaapäin, tuntui aivan taivaallisen kiihottavalta. Nautin tilanteesta kun nuori mies panee minua ja nautin tilanteesta, kun nuori mies tuntui jumaloivan kroppaani. Tuntui todella hyvältä, että tämän ikäinen nainen käy noin nuorelle miehelle.
Vaihdettiin asentoa, mies tuli päälleni ja tähti kiihtyi. Tunsin miten orgasmini lähestyy. Työnsin itseäni ja pilluani häntä vasten samaan tahtiin kun hän pani minua. Lantioni vatsasi ja työntyi miestä kohden. Tunsin miten mies laukeaa sisääni ja pian myös minä saan orgasmin. Koko vartaloni jäykistyy, tunnen miten ääntä pääsee suustani ja silmissä sumenee hetkellisesti. Sen jälkeen kroppaan tulee todella mahtava hyvänolon tunne..
Tämän jälkeen makaamme alastomina sängyllä ja suutelemme. Jossain vaiheessa aamuyötä nousen, etsin vaatteeni, hyvästelen miehen ja puen päälleni ja suuntaan omalle mökillemme. Aamulla mökillä vielä herätessä mietin tätä yön rakastelua ja huomaan miten nännit kovettuvat ja jalkoväli kostuu pelkästä ajatuksesta..
Nainen42
Vanhempi nainen saa nuorta miestä
11
9562
Vastaukset
- Anonyymi
Hienoa, että sait nautintoa.
- Anonyymi
Ihana kun jaoit kokemuksen❤❤😘🥰
Mulla 54v samanlainen kokemus varusmies pojan kanssa.
Ihana muisto jotenkin nyt kun sitä sota pojalle antaa tekee isänmaalle palveluksen. 🇫🇮🇫🇮🇫🇮🥰😘😘 - Anonyymi
Hyvä tarina ja hyvin kirjoitettu.
- Anonyymi
Ja täyttä miehen mielikuvituksen tuotetta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja täyttä miehen mielikuvituksen tuotetta!
Tismalleen
- Anonyymi
Kaunisra
- Anonyymi
Ammattikirjoittajan laadukasta tekstiä.
- Anonyymi
Minulla miehenä vähän vastaava kokemus mutta sain mökkireissulla naapurikaupungin baarista matkaan erään todella timmin 19v tytön. Taksissa tyttö kertoi kuljettajalle että viedään "isä" jo mökille ja näin ajelimme perille jutellen ihan normi juttuja ja kun saavuttiin mökille maksoin taksin pois, käveltiin sisälle mökkiin ja nun päästiin eteiseen hyppäsi tyttö välittömösti syliini ja aloitti intohimoisen suutelun, edettiin eteisestä suudellen tyttö sylissäni makuuhuoneseen jossa kaadoin hänet sänkylle missä aloin hyväilä tuota jumalaista nuorta vartaloa samalla kun hyväilin suulla kehoa eri paikoista, tyttön nännit tuntuivat kovina paidan alta ja näykin niitä ensin paidan läpi kunnes availin nappeja ja otin paljaan njoren rinnan suuhuni, hyväilin kielällä noita ihania nänniä kun samalla käteni vaelsi tytön pikkuhousuissa, pillu oli ajeltu ja todella märkä kiimasta. Nyt tyttö alkoi riisua puseroani ja availi housujeni vyötä ja vetoketjua kaivaen kaluni esille, tyttö hyväili kovaa suht kookasta kaluani ja otti sen lopulta suuhun, seisoin itse sängyn vieressä ja tyttö imi kaluani polviasennossa sängyllä, yletyin siitä sormin kiusaamaan tytön pillua mikä tuntui todella tiukalta, tyttö imi kaluani kunnes keskeytin ja käänsin thtön selälleen sängylle niin että sain nostaa jalat ilmaan ja allin hiljalleen painaa kalua thtön tiukkaan pillun. Oli taivaallista tuntea kalu kiveksiä myöden nuoressa 19v tiukassa mutta märässä pillussa, aloin työnellä tyttöä ja tyttö huokaili kiimassa pyytäen lisää, kiristin tahtia ja käänsin samalla työtön jalkoja enemmän taakse että pillu olisi paremmin tarjolla, nyt lisäsin tahtia ja thöntelin voimmakkaasti aivan pillun perälle eikä kestänyt kauan kun aloin tuntea että kohta irtoaa, sanoin että kohta tulee ja vedin kalun pois pillusta, tyttö tarttui kaluuni ja runkkasi lastit kädelleen mistä hieroi ne rinnoilleen. Käytiin peseytymässä ja tyttö jäi yöksi viereeni, aamulla tehtiin maittava aamupala ja kun tiesin olevani ajokunnossa vein thtön kaupunkiin, sain vielä kivan suudelman ennenkuin tiemme erosivat.
- Anonyymi
Sattuipa kerran kun olin Tampereella käymässä ja poikkesin paluumatkalla marketissa hakemassa itselleni botain syötävää automatkalle kun ajoa oli reipaat 3h edessä. Siinä kolmioleipiä valitessa kuului takaani että onko se Mikko? Käännyin katsomaan ja samassa näin isäni vanhan nais-ystävän Marin jonka kanssa isäni seurusteli jotain 3v mutta suhde kaatui siihen kun isäni oli paljon poissa kotoa ajaessaan rekkaa ympäri eurooppaa, tosin tekee samaa työtä edelleen. Jäätiin sitten juttelemaan kaupassa käytävälle mutta ehdotin että tehdään ostokset ja mennään kahvilaan juttelemaan jos ei ole kiirettä? Marille se sopi hyvin koska oli juuri tulossa töistä ja iltaan ei ollut muita suunnitelmia kun kaupassa käynti. Siirryttiin kahvilaan ja juteltiin varmaan 2 tuntia kunnes kahvila alkoi laittaa paikkoja kiinni. Ehdotin Marille että voisin viedä hänet kotiin kun oli puheiden perustella bussilla matkassa, se sopi Marille hyvin mutta paihoitteli että jos siitä on minulle vaivaa? Sanoin että ei toki ole kun muutenkin saan istua autossa vielä useamman tunnin. Lähdettiin siis matkaan ja kysyin Marilta että olikos osoite vielä Pyynikillä ja olihan se. Mari kehui asuinpaikkaansa että siitä on lyhyt vähän joka suuntaan eikä asunnossakaan ole valittamista. Päöstiin perille ja Mari nousi autosta kovasti kiitellen ja nosti takapenkiltä ostoksensa mutta kysyi sitten vielä että haluasitko tulla vielä iltapalalle? Hetken mietittyäni sanoin että no miksipä ei. Sammutin auton ja lähdettiin kohti asuntoa. Sisälle päästyä Mari alkoi valmistaa meille jotain pientä purtavaa ja kattoi pöydän pyytäen pöytään. Istuin tuolille ja Mari nosti vielä kaapista pöydälle sokerin mutta sen jälkeen sain halauksen takaapäin ja hellän suudelman niskaan, käännyin vähän ja suutelimme nyt oikeasti ja intohimoisesti, ikäeroa meillä on huomattavasti mutta siinä suutelussa oli jotain todella eroottista, kaluni alkoi näytellä heti elonmerkkejä jäykistymällä jo puolikovaksi mutta tunsin kuinka Mari hyväili yläkroppaani kun suutelimme vielä aivan haltioituneina. Sitten Mari lopetti ja nikkasi silmää, nautittiin siinä maistuva iltapala ja juteltiin vöhän juuri loppuneesta suutelusta. Mari kysyi iltapan jälkeen että eikös meillä jäänyt jotain kesken? Vastasin taas kalu heräten että taisipa jääda. Mari tarttui minua kädestä ja johdatteli makuuhuoneen puolelle, ikkumasta näkyi särkänniemen huvipuisto ja paljon kaupungin valoja. Mari tarttui minuun kiinni ja halasi lämpimästi hyböillen samalla takapuoltani ja itse tein samoin, aloimme suudella todella kuumasti ja kaaduttiin sängylle niin että jäin Marin alle, pieni alle 170cm hoikka nainen ei paljoa painanut minun yli 190cm kropan päällä ja yletyin hyväilemaään marin kehoa joka puolelta suutelun aikana. Mari alkoi lasketua alemmas ja availi vyötäni+farkkujen nappia/vetoketjua vetäen lopuksi fatkut kokonaan jalastani. Nyt tunsin kun Mari hyväili jäykkää elintäni boxserieni läpi samalla nuuhkien kaluani. Tnsin kuinka boxerini vedettiin alas ja lämmin suu tavoitteli kaluni kärkeä, alkoi todella villi imu ja samalla Mari runkkasi kaluani taitavasti, olo oli vähintäänkin taivaallinen ja tunsin olevani todella osaavissa käsissä. Imeminen jatkui vielä tovin kunnes Mari nousi ylemmäs ja käytännössä istui kohta naamani päällä, nuolin tuota kosteaa ihanan tuoksuista pillua nyt niin hybin kun pystyin ja tunsin kuinka Mari nautti tilanteesta. Nyt mari kääntyi ja vei itsensä kaluni päälle ja painoi sen sisään rauhallisesti, minulla oli mielettömät näköalat kun Mari alkoi ratsastaa kalullani selkä minuunpäin. Näin kun kullini halkoi tuota ihanaa kiimaista pillua Marin kiihdyttäessä tahtia, nyt mari nousi pois ratsailta ja käski minut taakseen. Nousin sängyltä ylös kullin sojottaessa suoraan eteenpäin ja Mari tarjosi pillunsa takaapöin nussittavaksi. Painoin kalun sisään ja aloin naida Maria todella ahnaasti, tunsin jotain kiihottavaa kun ikkunan sälekaihdin oli auki ja mietin että joku voisi nähdä meidät ikkunasta naimassa, lisäsin vielä tahtia ja Marin pillu litisi kalun liikkeen tahtiin, huoneessa leijui todellinen kiimanhaju, käänsin marin selin sängyllä samaan kohtaan ja aloin naimaan tuota kiimaista pillua samalla hyväillen Marin vatsaa ja panon tahtiin heiluvia rintoja.. Aloin tuntea että laukeaminen on todella lähellä ja nostin kalun ulos kunnes runkkasin lastit Marin vatsalle. Lysähdin Marin viereen makuulle ja tarjosin yöpöydältä talouspaperirullaa mihin Mari pyyhki enimmät spermat vatsaltaan. Suudeltiin vielä intohimoisesti ja huilattiin rauhallisesti kunnes Marinehdottinettä jäisin yöksi, se sopi minulle ja lämmitettiin vielä sauna että päästiin kunnolla pesuille. Aamulla heräiltiin ja naitiin taas lisää kunnes lähdin kotiin..
- Anonyymi
Ihanaa kun sä sait. Miten jatkossa? Palasitko vielä häntä naimaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihanaa kun sä sait. Miten jatkossa? Palasitko vielä häntä naimaan
Tästä aikaa noin 6kk. Viestejä vaihdetaan ja toki ollaan jotain jo sovittu mutta Tampereella en ole nyt juuri käynyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583703Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j723085Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin532271Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.131503Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m651269- 861146
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1981Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä23971Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55955- 47942