Meinasin aloittaa kirjoittamalla luuserius mutta sana alko naurattamaan jo ensilukemalta joten vaihdoin sen tähän.
Yksi itseäni ehkä eniten ihmetyttävä asia koko tässä touhussa on se että tiedän vain muutaman hassun ihmisen joka kirjoittaa mielipiteitään tänne omalla nikillään. Ei edes ne autuaat teistä jotka esiinnytte ilta toisensa jälkeen uudella nikillä, uudella tavalla, uusilla maneereilla, uskalla esiintyä loppuun saakka samalla nikillä. Miksi ? ehkäpä sen takia että epävarmuus ajaa teitä elämässänne aivan kuten täälläkin erilaisten salanimien ja peitetarinoiden taakse. Suurin torakka ihmiskunnalle on henkilö joka alentuu arvostelemaan toisia tai toisten mielipiteitä nimettömänä. Tällä tarkoitan tässä tapauksessa henkilöitä jotka salaavat jopa salanimensä viisastellessaan ja kerätessään irtopisteitä hurskastelemalla seinäkirjoitustensa kanssa. Osoittakaa edes jossain kerran elämässänne suoraselkäisyyttä ja heittäkää kivenne niillä nikeillä joilla väitätte tulleenne jyrätyiksi kuka missäkin huoneessa ja kuka kenenkäkin taholta, näin saadaan hyvä arvokeskustelu aikaiseksi jahka seuraavan kerran kyseiset henkilöt ovat juttulinjoilla yhtäaikaa, eikö totta ? On melkoisen muikeaa huomata miten ne joilla on itsetunto, sosiaaliset suhteet, kassa ja kuosi kunnossa, ovatkin ne suurimmat sortajat ja väärintekijät. Toki on selvää että sellaiset henkilöt poikkeavat täällä huomattavan selvästi massasta mutta onnellisia ne jotka ottavat ja hakevat itselleen tartuntaa siitä kaikesta sen sijaan että matelevat entistä alemmas arvostelemalla muita oman martyyriutensa tueksi. Sillä onko nainen varattu tai ei, on ainakin minulle täysin yhdentekevä vaikutus. Juttujen lentoon sen ei pitäisi vaikuttaa tasan milliäkään. Onko asia kaikkien kohdalla näin... sitä en tiedä mutta muutaman ystäväni ainakin tunnen senverta hyvin että uskon heidän allekirjoittavan asian kanssani. Mikä muu on voinut loukata... hmmm... puheet lihavuudesta ? onko rehellisyys se joka on syytä kieltää sätissä ? Ei, en pidä lihavista naisista jos asiaan liittyy erotiikka. En asiaa kiellä tässä sen enempää kuin muuallakaan, mutta ystävyyteen sillä ei ole mitään vaikutusta. Täällä naisen lihavuudesta ei saa puhua mutta naisilla on kaikki oikeus huhuilla pitkiä miehiä ajattelematta ollenkaan lyhyiden tunteita vai ? Asiasta on ollut hyvä puhua koskapa 10:stä sättitreffistä 8 osoittautuu oman elopainonsa räikeäksi valehtelijaksi, siinä se. Siis lakatkaa ruikuttaminen ja olkaa reilusti sitä mitä olette, säästytte monelta kolhulta.
loppumaneerina taas hyvää kesää jne jne...
(hemmetti... hikihän tässä tuli)
Yksi itseäni ehkä eniten ihmetyttävä asia koko tässä touhussa on se että tiedän vain muutaman hassun ihmisen joka kirjoittaa mielipiteitään tänne omalla nikillään. Ei edes ne autuaat teistä jotka esiinnytte ilta toisensa jälkeen uudella nikillä, uudella tavalla, uusilla maneereilla, uskalla esiintyä loppuun saakka samalla nikillä. Miksi ? ehkäpä sen takia että epävarmuus ajaa teitä elämässänne aivan kuten täälläkin erilaisten salanimien ja peitetarinoiden taakse. Suurin torakka ihmiskunnalle on henkilö joka alentuu arvostelemaan toisia tai toisten mielipiteitä nimettömänä. Tällä tarkoitan tässä tapauksessa henkilöitä jotka salaavat jopa salanimensä viisastellessaan ja kerätessään irtopisteitä hurskastelemalla seinäkirjoitustensa kanssa. Osoittakaa edes jossain kerran elämässänne suoraselkäisyyttä ja heittäkää kivenne niillä nikeillä joilla väitätte tulleenne jyrätyiksi kuka missäkin huoneessa ja kuka kenenkäkin taholta, näin saadaan hyvä arvokeskustelu aikaiseksi jahka seuraavan kerran kyseiset henkilöt ovat juttulinjoilla yhtäaikaa, eikö totta ? On melkoisen muikeaa huomata miten ne joilla on itsetunto, sosiaaliset suhteet, kassa ja kuosi kunnossa, ovatkin ne suurimmat sortajat ja väärintekijät. Toki on selvää että sellaiset henkilöt poikkeavat täällä huomattavan selvästi massasta mutta onnellisia ne jotka ottavat ja hakevat itselleen tartuntaa siitä kaikesta sen sijaan että matelevat entistä alemmas arvostelemalla muita oman martyyriutensa tueksi. Sillä onko nainen varattu tai ei, on ainakin minulle täysin yhdentekevä vaikutus. Juttujen lentoon sen ei pitäisi vaikuttaa tasan milliäkään. Onko asia kaikkien kohdalla näin... sitä en tiedä mutta muutaman ystäväni ainakin tunnen senverta hyvin että uskon heidän allekirjoittavan asian kanssani. Mikä muu on voinut loukata... hmmm... puheet lihavuudesta ? onko rehellisyys se joka on syytä kieltää sätissä ? Ei, en pidä lihavista naisista jos asiaan liittyy erotiikka. En asiaa kiellä tässä sen enempää kuin muuallakaan, mutta ystävyyteen sillä ei ole mitään vaikutusta. Täällä naisen lihavuudesta ei saa puhua mutta naisilla on kaikki oikeus huhuilla pitkiä miehiä ajattelematta ollenkaan lyhyiden tunteita vai ? Asiasta on ollut hyvä puhua koskapa 10:stä sättitreffistä 8 osoittautuu oman elopainonsa räikeäksi valehtelijaksi, siinä se. Siis lakatkaa ruikuttaminen ja olkaa reilusti sitä mitä olette, säästytte monelta kolhulta.
loppumaneerina taas hyvää kesää jne jne...
(hemmetti... hikihän tässä tuli)
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ko Sie kirjotat yhteen putkeen... silimijä alko särkee... oisit pikkasen pätkiny... kiäh ;))
*vitsailee*
Mineen muute koskaa kirjota salanikillä..ja satissa huutelen mitä huutelen.. ja selkä suorana otan vastaan mätkimiset..heh ;).. nimittäin jos oon oikeen pistäny pahaa rääväsuuherjaa..heh ;)
Vaan turhauttavaa oli lukee viikon tauon jälkeen ilmotustaulujuttuja... tää taitaa olla hullujen sattifriikkien temmellyspaikka.
Että sama touhu jatkuu..entistä myrskysämpänä.
Nyt ko löytäs uuden kivan satin.. vaihtas oitis..heh ;))
Niin ja mitä tulee satti-ihmisten tapaamisiin... siitä touhusta olen luopunut jo aikaa sitte... ei niist tuu ko harmaita hiuksii.. tapaamisist.. ohan näitä miehii yllin kyllin..ei niit satist tarvii tapailla..heh ;))
Noh.. ny saa hekottelu riittää... onneks on kesä ja pihalla riittää puuhastelua.
Tsemppiä ja mullanrapsutusta Siullekii ;))
Suukkis
Eniten loukkaa sun välinpitämättömyys ja kylmyys.
Mä halusin olla sun ystävä..
Joko olet jutellut jonkun varjoistani kanssa tai olet tietoisesti loukannut minua jossain vaiheessa, koska mitään muuta syytä ei ole että torjuisin ihmisen joka haluaa olla ystäväni. Valitettavasti en edelleenkään voi ottaa asiaan asiallisesti kantaa koska en tunnista kyseistä nimimerkkiä.
Olen onnekas mies, minulla on paljon ystäviä sätissä, eri huoneissa, eri ikäluokista, eri sosiaaliluokista. Se on rikkautta se. Mutta haittana tulee se että toiset loukkaantuvat jos saapuvat sättiin ja olettavat minun heti jättävän keskustelun kesken muiden kanssa voidakseni jutella heille. Ikävää mutta yksi sätin varjopuolia.
En usko että kovinkaan moni minut hyvin tunteva ystäväni voisi tosissaan väittää minun olevan ystävilleni kylmä...
W
...väärää puuta. Wavesta ei saa välinpitämätöntä eikä kylmää tekemälläkään. Ehkäpä olet tehnyt virheen ja itse lausunut jotain asiatonta tuntematta henkilöä WaveHunter-nikin takana. MINÄ tunnen hänet ja hän on yksi parhaista asioista mitä on sättimaailmassa kohdalleni sattunut. Iso mies sanojensa ja tekojensa takana. Ystävyytemme on luotettavaa, lämmintä, toisen ymmärtämistä ja toisen kuulemista silloin kun toisella on asiaa. Ystävyyttämme ei kaada sekään, että sanomme napakasti omat mielipiteemmekin. Eikä ne tosiaankaan ole aina yksiin käyvät.Sekä antamalla toisen olla sellainen kuin on, vikoineen ja puutteinen.Kaikillahan meillä niitä on. Jonkun mielestä on vika, että Wavella sattuu olemaan lähes yltäkyllin kaikkea. Onneksi em asiasta huolimatta hänellä on sydän paikallaan.
Wave on oikeassa tässä vaihtuvien nikkien taakse piiloutumisessa. Sieltä helppoa huudella kaikenlaista asiatontakin. Sama nikki takaa sen muillekin, että voi joutua "vastuuseen" sanomisistaan. Jos tiukasti sanoo mielipiteensä ja seisoo sen takana,tukeutumatta esim.mihinkään teokseen, saa monta kertaa siipeensä. Mutta vahvan itsetunnon omaavat pitävät silti ns päänsä.Olen ennenkin todennut sättimaailman olevan pikkusielujen valtakunta. Siksi olenkin poistunut ja palannut oikeaan elämään, vaikkakin se on aina ollutkin olemassa sätistä huolimatta. IRL(=in real life) on mukavaa ja siihen kuuluu mm virtuaalimaailmastä elämääni tullut Wave ja jokunen muukin tosi hyvä ystävä.
Kaunista ja hyvää kesää kaikille. Pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne. Ehkäpä joku pimeä ilta tapaamme jälleen sähköisen viestinnän parissa.
Lämmöllä Lady in red....
*poistuu taas tosi iloisen lähettäen lentosuukkoja*
Myös minä olen löytänyt elämääni sätin kautta ihmisen josta on tullut erittäin tärkeä myös live-elämässä, aika kuitenkin näyttää miten suhteemme kestää. Sättiystäviä emme kumpikaan ole unohtamassa.
Toivotan myös teille lady ja wave onnea live-elämään.
Oikein hyvää ja aurinkoista kesää
Kyseessä ei suinkaan ole mikään sättisuhde, ei todellakaan vaan jotain paljon suurempaa. Loistava ystävyys, molemminpuolinen tasavertaisuus ja kyky käsitellä niin kipeitä kuin kivojakin asioita. Siis nämä kauniit sanat ystävältäni olivat vain rehellisen kaveruuden sanoja.
Ajattelinkin ensimmäistä kannanottoani WaveHunterista kirjoittaessani, että väärinkäsityksiä saattaa syntyä. Varsinkin niiden keskuudessa, jotka eivät ystävyyshistoriaamme tunne. Meidän, Waven ja minun suhteemme on v a i n ystävyyssuhde, ei mikään netti- eikä seksisuhde. Ja jos oikein sanottaisiin niin suhteemme ei ole v a i n ystävyyssuhde. Se on paljon muutakin. Kaikkea sitä mitä edellä kirjoitinkin.
Toivotan onnea suhteessasi. Kyllä täältäkin helmiä löytyy. Ystävyyteen ja paljon enempäänkin. Kokemusta on :o)
Pidettään huolta toisistamme ja myös itsestämme. Silloin elämä maistuu mansikalle....
Lämmöllä: Lady in red.... (se ainoa oikea)
hiki tuli ja silmiä kirvelee.....
asiaakin oli,mutta..:(
Kuitenkin Jane on aina Jane:)
Sorry en jaksanut lukea tota kamalaa pötköä.Olisit nyt jotenkin jakanut juttusi kappaleisiin, ehkä kirjoitit ihan aiheesta.
ainahan nimettömänä lyödään ja hyökätään kimppuun!
mutta puolustaa täytyy omalla nikillä!
(mirai ja cher)
tuli vain mieleen nuo kaksi nikkiä jotka reilusti
täällä ovat esiityneet!!
ottamatta kantaa heihin persoonina, luulisi kyllä
heitä haukkuvien esiintyvän omilla nikeillä!
... siinä, että on helppo heittää mitä tahansa herjaa nimettömyyden suojassa, onhan hyvin helppoa vaikka kokonainen keskustelu käydä omien keksittyjen nikkien suojassa. Aika harvassa ovat ne, jotka esiintyvät aina omalla nikillään oli asia tai tilanne mikä tahansa. Itse seison aina sanojeni takana, niin live-elämässä kuin täällä virtuaalipuolellakin, en häpeä mielipiteitäni enkä persoonaani.
Keskustelu täälläkin olisi mielenkiintoisempaa ja rikkaampaa, ennenkaikkea asiallisempaa, jos tänne lopultakin saataisiin rekatut nimimerkit keskustelijoille, koska silloin keskustelijoiden pitäisi hieman tarkemmin ajatella kirjoitelmiaan eikä lykätä maailmalle "Läski on rumaa" tai "Voiko 13-vuotiasta tyttöä jo naida?" -tyylisiä ala-arvoisia kyhäelmiä.
Ja Wave, kanssasi olen samaa mieltä siinä asiassa, että naiset ovat herkkiä omaan persoonaansa kohdistuvaan arvosteluun, mutta toisaalta vähintään yhtä herkkiä arvostelemaan miehiä; ei ehkä suoraan, mutta juuri noin välillisesti kuten mainitsit. Kumpa vain muistaisimme, että olemme jokainen omanlaisemme persoonamme ja pyrkisimme tulemaan sellaisena onnellisiksi sekä antamaan myös muiden tulla onnellisiksi omanlaisinaan.
Wave, minun kunnioitukseni olet suoruudellasi ja sanojesi takana seisovana miehenä jo aikaa sitten ansainnut, jatka samaan malliin!
Ja kaikille aurinkoista keväänjatkoa!
olen huomannut myös.. siis siinä asiassa et huijaaminen on huipussaan tämmöisessä paikassa. En kiellä ettenkö itse huijaisi, mutta en huijaa koskaan omalla nikilläni,enkä tuntemiani ihmisiä :)
ja minä kirjoitan aina omalla nikillä tänne, vaikkakin lyhennelmällä wtp(=Winnie The Pooh §;-}) mutta oma se on kuitenkin...
mutta minullapa ei olekaan kovastikaan negatiivista palautetta yleensäkään, ehkä se johtuu siitä että minua on kohdeltu samoin kuin minä heitä, ehkä vaikuttaa myös se, että olen seriffi, en tiedä..
Ja mitä niihin zättitapaamisiin tulee, niin olen hlökoht pettynyt vain kolmeen henkilöön. Ja olen tavannut ainakin 60 hlöä tänä aikana kun olen ollut zättimässä. Sitä en tiedä moniko minuun on pettynyt, enkä haluakan tietää.. kyllä sen huomaa tuolla kun keskustelee että kuka keskustelee ja kuka ei :)
ja kuten sanonta kuuluu : "Ulkonäön voi vaihtaa, aivoja ei" :)
hyvää toukokuuta!
Niin kauan kuin keskusteluun käytetään paikkaa jossa ihminen voi esiintyä anonyymisti löytyy myös henkilöitä jotka käyttävät hyväkseen tätä tilaisuutta olla jotain muuta kuin todellisuudessa ovat.
Sekä niitä jotka haluavat keskustella asioista niiden oikeilla nimillä, avoimesti ja mitään peittämättä. Ja koko sateenkaaren kirjo mahtuu tähän väliin.
Aina toisten ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa ollessaan löytää henkilöitä joiden mieltymykset, tavat, moraali tai mielipiteet poikkeavat omasta.
Jotkut chatin käyttäjistä tuovat omat mielipiteensä epäröimättä esille, kun taas toiset kulkevat virran mukana. Löytyypä jopa niitä jotka koettavat häiriköinnillään keskustelun virran katkaista.
Jokaisella meistä on vapaus valita minkä tasoiseen keskusteluun tahtoo osallistua.
Jos chattien ja alkuperäinen tarkoitus on keskustelu anonyymisti, miksi siellä pitäisikään yhteiskunnallisen statuksen, siviilisäädyn tai ulkomuodollisten arvojen antaa vaikuttaa? Anonyymi mielipide tietokoneen näytöllä on vain anonyymi mielipide tietokoneen näytöllä. Ja niihin täytyy osata suhtautua tietyin varauksin. (eiköhän jokainen täysijärkinen ihminen osaakin niin tehdä)
Silloin kun yleinen keskustelu siirtyy huomattavasti henkilökohtaisemmalle (tuttavuus, ystävyys, jne..) tasolle, ”normaalistikin” tietää ihmisestä jotain muutakin kuin vain ”nimen”. Silloin toisen mielipiteiden, arvojen ja elämän katsomuksen ja –kokemuksen arvostus ovat yleensä tavallisimpia syitä kutsua toista esim. ystäväksi. Harvoin ystävät valitaan ulkomuodollisin tai muiden edellä mainituiden syiden takia.
Jokainen meistä hankkii sen arvostuksen, tulla kutsutuksi ystäväksi, omalla käyttäytymisellään joko anonyyminä henkilönä tai oikeana elävänä persoonana. Valinta on kuitenkin jokaisella vapaa sen suhteen kuinka paljon itsestään tahtoo paljastaa tahi miten tarkoin tahtoo ihmiseen anonyymiyden takana tutustua kutsuakseen tätä ystäväkseen.
Siihen miten kukin valitsee itselleen tämän henkilökohtaisempaa seuraa en ota kantaa, se on ehdottomasti jokaisen oma yksityinen asia jonka hän päättää itse. -Yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä-. Siihen meillä muilla ei pitäisi olla sanaakaan sanottavana, jokainen meistä tekee valintansa omin perustein ja on myös oikeutettu nämä perusteensa ilmaisemaan.
Annetaanhan taas kaikkien kukkien kukkia… Jätetään ne rikkaruohot huomioimatta.
Ja jatka vain omalla suoralla linjallasi, olet yksi niistä harvoista jotka uskaltavat sanoa niin kuin ajattelevat.
Kiittäen monista hauskoista, älykkäistä ja suorista keskusteluista
*cat*
Tarkoittaako ~Wave selkärangattomuudella sitä mitä itse on osoittanut: mitä heikompi luonne, heikompi itsepuolustus, niin sitä varmemmin saa potkia ja alistaa, haukkua, sanoa mitä sylki suuhun tuo vailla minkäänlaista totuuspohjaa? Olen henkilökohtaisesti muutaman kerran ollut katsomassa tätä "selkärankaista" touhua waven osalta.
Kritisoin jyrkästi tätä tuolla sätissä, alatyylisestikin, niin jo oli äitini vammainen, isäni (jo edesmennyt) ja minä juoppo, minä olin kateellinen köyhä sosiaalipummi ilman toivoa paremmasta.
Voi hellanlettas sentään, kellä se pipo on kireällä?
Kimmo³² (30 )
Kimmo sanoissasi on vahvaa totuutta. En ole ylpeä siitä että sanavarastoni vyöryy liian lennokkaaseen vauhtiin ajoittain. Mutta haluan korostaa että joka kerta kun näin tapahtuu on joku muu tullut kimppuuni "nussimutsiishomo" ta "hankielämäpedofiili" tyylisillä hyökkäyksillä. Ei, en ota vastaan vaan tyynesti moista sontaa vaan tapani on talloa niin kauan kuin elonmerkkejä näkyy.
Lapsellista ? varmasti, se on se minun huono puoleni. Ja kaikille anteeksi jotka ovat sitä joutuneet sivusta seuraamaan.
Tosin se ei ollut tämän keskustelun alunperäinen aihe mutta hyvä että asia tuli perille.
Pipon kireydestä ei ole kyse, olen melkoisen valoisa luonne ja nauraa käkätän joka kerta kun noita linttaamisia teen. mutta lupaan yrittää parantaa tapani näiltä osin...
Kuulostaa paremminkin ilkeän kuin valoisan ihmisen toiminnalta, kun ensin linttaat toisen chatissa ja sitten nauraa käkätät vielä päälle. Eikö sinulla ole lainkaan empatian tunteita?
Zätti maailma on oma lukunsa, siellä tarvitaan vahvaa itsetuntoa, huumorintajua ja sanavalmiutta!Keskustelussa käytetään yleensä voimakkaita sanontoja, mutta ne ovatkin "tehosteita", sillä keskustelu "ruudun" kautta on tietenkin täysin erilaista kuin kasvotusten, jossa voimme käyttää ilmeitämme ja äänenpainoja hyväksi.
Heikolla itsetunnolla varustetut "hyökkäävät" kimppuusi usein privalla, koska eivät halua törkeyksiään muiden tietoon!
Yleisellä voidaan sitten olla vaikka kuinka asiallisia tahansa. Toisilla tuo halu ärsyttää on suunnaton, olen sen kokenut myös omakohtaisesti.
Kukaanhan ei voi sanoa mistä milloinkin tuo "linttaaminen " on saanut alkunsa, paitsi tietenkin asianomaiset itse!
Sanoessasi että Wavessa ei ole empatiaa olet erehtynyt pahasti. Hän on sydämmellisin ihminen mitä voi löytyä!Kuuntelee ja auttaa. Osaa ottaa ihmisen ihmisenä, eikä vähättele olitpa millainen tahansa. Ymmärtäen myös erilaisuuden ja jokaisen oikeuden omiin ajatuksiin ja mielipiteisiin.
Itse kunnioitan Wavea paljon! Olenkin onnekas että olen pystynyt täällä zättimaailmassa tutustumaan häneen.
Iloa ja huumorintajua keskusteluun niin elämä on paljon mukavampaa sekä itselle että muille=)))
Terveisin: Nt.
mikä on tuollainen mies, jota naisten pitää näin kilvan puolustaa.
Kalle hän on mies isolla M.llä ja tosi YSTÄVÄ=))))
Ei sen enempää eikä vähempää!!!!=))))
Aurinkoisia kesäpäiviä ja iloista mieltä=))))!!!!
T. Nt
Ehkä se on tämä ihmisen keskeneräisyys kun ei oikeen osaa olla sitä mitä on. Kyllä sitä joskus joutuu itsekin noloihin tilanteisiin silloin kun seisoo sanojensa ja maailmankatsomuksensa takana. Eikä tämän tarvitse tarkoittaa sitä että suoranaisesti häpeäisi itseään ja ajatuksiaan vaan sitä että joutuu sellaseen paikkaaan jossa ihmiset ajattelevat eri tavalla. Minä pienenä ja antikomeana poikasena joudun aina lisäämään 20 senttiä ja 20 kiloa että saan seuraa...(hihi...tai en ehkä kuitenkaan) jospa kirjoittaisin jotain viisastakin..
Uskon että silloin kun ihminen on rehelisesti sitä mitä on niin silloin saa myös rehellistä kohtelua muilta ja rehellisempiä vastauksia ja ajatuksia kuin sellaasille nikkisurffaajille. Antaa arkojen etsiä itseään sadan nikin takaa ja eletään me sen nikin takana mihin olemme tottuneet ja viedään selkärangattomien juttuseurat =)))
sama pähkinässä: jatkakaa vain te selkärangattomat samaan tahtiin niin saatte huuvella SEURAA!!! illasta toiseen eikä kukaan jaksa kiinnostua teistä yhtä iltaa pidempään
Iloista kesää jokaiselle
Kummallistahan se on etteivät omaa nimeään kerro, mutta joskus on kyllä ollut itsellänikin mielessä että jospa koittaisi toisella nimellä. Semmoinenkin tapahtuma oli kerran että joku jopa ehdotti vaihtamaan nimeä kun sanoin ettei seuraa tahdo löytyä... syy oli se etten taskaan lupautunut sextaamaan netissä. noh...Päätin silloinkin pitää oman nimeni sillä olen sitä mieltä että olen jokatapauksessa sama taiju. Olen siis sitä mieltä että nimi kuin nimi niin ihminen on se mikä on...Siitä olen kiitollinen että sinä olet juuri sellainen kuin olet. Olet kultainen. Sanot asiat sellaisina kuin ne näet, enkä ehkä ole joka kerta samaa mieltä kanssai mutta voihan asioista olla montaakin mieltä.
Sillä ei mielestäni ole mitään merkitystä minkä kokoinen ihminen on.
No, hyvää kesää sinulle ~WaveHunter~ ja kaikille muillekkikin tietysti...