Näyttöä ?

Hei!

Sattui tuossa äsken sellainen,että olin ostamassa grililtä iltapalaa. siitä menin pyörälle niin siinä seisoskeli kaksi poikaa jotka tunnen. kummatkin vähän sekoja, toinen ollut poika kodissakin ja muutenkin kaikkea kamalaa taustalla.
No se poikakadissa ollut poika suoraasanoen veti täysillä nyrkillä poskeen. samalla toiden puolen hampaat kolahtivat yhteen ja joitain pieniä paloja irtosi. nyt toinen hammas on vähän arka, mutta luulen sen olevan aamulla taas OK. mutta jos se EI olekaan?
Voi olla hammaslääkärille meno!

Siinä oli valvonta kamera, mutta sitä löyjää ei siinä kuullemman näy. mutta näkyy kun puoleksi kaadun maahan. valitettavasti kukaan ihminen ei näynyt tapahtunutta.

Jos tästä halvan alkaa viemään juttua eteen päin niin miten pitää edetä? Vähän arveluttaa kun pojan isä on poliisi...saataa olla että suojelee poikaansa, että tutkintaa ei saada suoritettua kunolla. Se poika on jotain 17 tai 18. mutta jos se on vielä alaikäinen niin miten on korvasten laita?
Noin 4 vuotta sitten sama poika löi mun kaveria ja silta murtu leukaluu, mitään poliisi juttua ei silloin tehty.

Noko mulla näyttöä tarpeeksi? ja mitä pitäis tehdä?
Vähän arveluttaa että jos ilmoitan poliisille, niin se on jotain kostoa tulossa. autoon kohdistuvaa tai jotain pyöränvarastusta tai jopa kunnon selkä sauna...pitäisikö jokun palkata antamaan sille opetus ;)

kaikki tuo tapahtu ihan ilman mitään syytä. ei mitään järkeä tuossa nykynyoren käytöksessä, tietenkään EI saa yleistää. on kunnollisiakin nuoria!
Otaa vain päähän tuolainen, pitäisi kadulla saada rauhassa kävellä.

Mutta katson aamulla miten hampaa jaksavat. jos on jotain niin varmaan lääkäriin pitää mennä ja koti väelle kertoa..mutta jos mitään silleen ei tule miin turha huolestuttaa kotiväkeäkään.
Se jätkä on aina ollut vähän tuolaiten inhottava.....
Meikein pitäis olla lupa että jos joku nuin käy kippuun saisi surutta ampua pääle kävijän! mutta siinä tulee taas se että joku voisi ampua ja väittää että toinen kävi kimppuun.
uskoltaako täälä liikkua enään aseta? Olen kylläkin jo pitenmän ajan aatellut ostaa aseen turvaksi. mutta kannattaako ja uskoltaako sitä kättää tosi tilanteessa?

KYSYMYS:?
Jos hammas halkeaa niin saattaako se kasvaa yhteen?

kommentoikaa mitä teen?
Muistakaa se että jos teen ilmoituksen niin olen aika suuressa vaarassa. itse voin lähteä pois täältä helposti mutta miten muut perheen jäsenet ne mua tässä eniten huolestuttaa. ne ovat aivan viattomia ja se on varma että kosto tulee jos ilmoitan jollekin. olen koittanut olla kaveri tämän pojan kanssa mutta ei siitä mitään tule. luulee olevansa joku saa*anan kovis, mutta sitten kun se on yksin niin ei uskolla tulla sanomaan mitään...on niin hiljaisa poikaa, sitten kavareitten kanssa taas tää.

Kiitos jossoit lukea! ja kommentoi, niin olisin iloinen ja auttaisi vaikeassa päätöksessä!
12953
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sulla on tosi vaikea paikka... Tollasia tyyppejä pitäis välttää ja kiertää kaukaa, mutta kun tällästä on tapahtunut niin tota ei voi katsoa enää sormien läpi. Sinuna hommaisin vähän kättä pidempää ja kostaisin tollasen jutun. Mulla on aikaisempaa kokemusta... Itse hoidin homman aluksi kiertämällä kaukaa. Se onnistui noin vuoden, kerran kävi niin että mut saarrettiin ja se tyyppi potkas mua päähän, mutta se ei saanut voimaa siihen potkuun ja mä vaan käänsin pään ja katsoin sitä äijää ns. sekopään katseella. "Tyyliin, Siis mitä sä just teit?" Nauroin päälle kun pojat lähti pois. Ehkä sun kannattais hommata varuilta pari frendiä mukaan, hanskojen alle jotain kovaa rystysten kohdalle. Jotain pehmeää rystysten ja sen kovan väliin, vaikka pumpulia ja mennä nauramaan sille äijälle päin näköä kun se on kavereittensa kanssa ja antaa sille isän kädestä.

Mutta se on vaan mun mielipide.

Äänestä
  • niin mutta kosto voisi tulla, jos sitten järjestäisi pois päiväjärrestyksestä, moni olisi täälä iloinen. mutta ei musta taida olla siihen ja enkä halvaisikaan sellaista. mieluiten kierrän sen. mutta aina joskus se tullee pakostakin vastaa. tietusti pari tuttua venäläistä tai pari helvetin enkeliä jotka tunnen voisivat auttaa. mutta se jätkä sen arvoinen edes ole. enkä itse halva hankaluuksiin, varmaan juttu tutkitäisiin harkkaa kun sen isä on poliisi!

    selvittelen sen taustoja huomenna tarkemmin jos jotain lötyisi...millä sitä voisi vaikka kiristää olemaan kiltisti.

    hammas tuntuu paremmalta jo pikkusen ja pitää toivoa että muuta ei tuu kuin pari irronutta palaa.
    Mutta varmuudeksi haen viellä sen valvontakameran nauhan itselle vaikka siinä itse löyjää ei nei myyjän mukaan ei näy. mutta saattaa olla kun tulivat niin vilahtivat siinä nauhalla. tai jolain suurennuksellä näkyy!

    Mutta sanotaan että henkinen väkivalta on ollut aina mun mieleen ja tehoo hyvin. sillä o esim tyttöystävä. voisi järjestää että se jättäisi tämän pojan. ainainen pyörän kumien puhkaisi on hyvä konsti myös. ja jokin postiluukun räjäitys.

    Miksi mä oiken lähdin ulos siloin? olisin voinnut käydä aikaisemmin...

    Kyllä mä vähän osasin aavistaa että nyt saattaa tulla kohta iskua.
    kaaduin puoleksi maahan, kun hetkeksi päässä pimeni joksikin sekunniksi varmaan mutta sitten taju palasi. ei mulle mitään silleen sattunut mutta ihan niiden poikien takia olin vähän että nyt kävi pahasti. se lyöjä näytti että sitä olisi viellä tehnyt mieli tulla pääle, mutta sen kaveri sanoin että lähdetään...ne juoksivat pois...ja löyjä huusi perästä että "jos kerrot kellekään niin...."emenpää en kuulut. heti tutkin että mitä tässä oiken kävi ja kävin kysymässä parilta autossa oleentä että olivatko nähneet tapahtunutta, mutta kukeen ei ollut nähnyt.
    kassalta kysyin että miten toimiiko tuo valvontakamera ja pyysin myyjää katsomaan näkyykö tapahtumaa. ei siinä kunnolla näkynyt. harmi onko mulla tarvittaesa todistaa että se oli juuri kyseinen henkilö?

    Äänestä

  • :( kirjoitti:

    niin mutta kosto voisi tulla, jos sitten järjestäisi pois päiväjärrestyksestä, moni olisi täälä iloinen. mutta ei musta taida olla siihen ja enkä halvaisikaan sellaista. mieluiten kierrän sen. mutta aina joskus se tullee pakostakin vastaa. tietusti pari tuttua venäläistä tai pari helvetin enkeliä jotka tunnen voisivat auttaa. mutta se jätkä sen arvoinen edes ole. enkä itse halva hankaluuksiin, varmaan juttu tutkitäisiin harkkaa kun sen isä on poliisi!

    Hanki jostain pippurisumutetta/vastaavaa, ja seuraavan kerran ammut sitä sen päälle, tuskin ainakaan selvinpäin sen jälkeen käy päälle.

    Todella paska homma, ei voi muuta sanoa. Se mitä tapahtui on siis julkisella paikalla tehty pahoinpitely, lievä sellainen - joka on siis syyttäjän alainen homma. Jos ilmoitat asiasta poliisille on syyttäjän harkinnassa jos hän haluaa nostaa syytteen niin itse et voi paljoa siihen vaikuttaa. Sitten homma johtaa kuulusteluihin puolin ja toisin, tarvit lääkärin todistuksen vammoistasi ja eikä olisi pahitteeksi että sinulla olisi todistaja.

    Sitten aikanaan homma menee oikeuteen (vuoden kuluttua?) jossa viimeistään näet tuon kaverin uudestaan, voit vaatia korvausta lääkärikuluista, matkoista ja kivusta ja särystä ehkä noin 500€, jonka tuomari loppupelissä määrittelee.

    Muuten oletkin sitten täysin omillasi, voit toki hakea jotain lähestymiskieltoa mutta sillä ei ole mitään käytännnön merkitystä, paperilla oleva kielto ei paljoa suojele.

    Poliisi ja oikeuslaitos tälläisissä tapauksissa on täysin hampaaton ja jos käyt itseäsi puolustamaan ja pitämään oikeuksistasi kiinni voi käydä vielä huonommin.

    Helpointa on antaa asian olla unohtua mikä tietysti on tavallaan väärin koska tuollaiset tyypit pitäisi saada vastuuseen tekosistaan mutta itselle siitä suurimmat murheet yleensä tulee.

    Eli tuollaiset tyypit saa suunnilleen tehdä mitä haluaa ja kenelle haluaa eikä laki niihin juurikaan ylety.

    Se millä voi olla vaikutusta on juuri se venäläinen palkkamurhaaja joka hoitaa ongelman pois lopullisesti ja todennäköisesti myös edullisesti koska siihen ei mikään muu tehoa.

    Ai niin, mene sinne hammaslääkäriin, hampaat ei korjaannu itsestään.

    Äänestä

  • Petsku kirjoitti:

    Hanki jostain pippurisumutetta/vastaavaa, ja seuraavan kerran ammut sitä sen päälle, tuskin ainakaan selvinpäin sen jälkeen käy päälle.

    Esim käsiaseen tai kaasusumuttiumen jäytössä on se ongelma, että jos joutuisit uudestaan vastaavaan tilanteeseen ja aseita käyttäisi, joutuisit kyllä itse käpälälautaan hätävarjelun liioittelusta ja riippuen tilanteesta, pahoinpitelystä ja ruumiinvamman tuottamisesta, ellei peräti tapoosta.

    Paras olisi liikkua kartsalla kavereiden kanssa ja ottaa tarvittaessa jalat alleen ja huutaa niin perkeleesti ihmisten huomion kiinnittämiseksi. Ehkä joku henkilökohtainen hälytin voisi olla hyvä pitää mukana.

    Noitten kaasusumutteiden osalta on (tietysti pitää ensin olla hallussapitolupa) se, että jos vastapuoli on huumeitten vaikutuksen alainen, saattaa hänenm kipukynnyksensä olla niin turtunut, ettei kaasusumutteilla ole muuta vaikutusta kuin punaisella vaatteella härälle.

    Äänestä

  • § kirjoitti:

    Sama lyhennettynä: itsensä puolustaminen on kriminalisoitu suomessa. Muuta ei voi kuin kärsiä.

    Äänestä

  • § kirjoitti:

    Esim käsiaseen tai kaasusumuttiumen jäytössä on se ongelma, että jos joutuisit uudestaan vastaavaan tilanteeseen ja aseita käyttäisi, joutuisit kyllä itse käpälälautaan hätävarjelun liioittelusta ja riippuen tilanteesta, pahoinpitelystä ja ruumiinvamman tuottamisesta, ellei peräti tapoosta.

    Paras olisi liikkua kartsalla kavereiden kanssa ja ottaa tarvittaessa jalat alleen ja huutaa niin perkeleesti ihmisten huomion kiinnittämiseksi. Ehkä joku henkilökohtainen hälytin voisi olla hyvä pitää mukana.

    Noitten kaasusumutteiden osalta on (tietysti pitää ensin olla hallussapitolupa) se, että jos vastapuoli on huumeitten vaikutuksen alainen, saattaa hänenm kipukynnyksensä olla niin turtunut, ettei kaasusumutteilla ole muuta vaikutusta kuin punaisella vaatteella härälle.

    Minä hankin noin kuukausi sitten itselleni tyylikkään ja toimivan henkilökohtaisen turvahälyttimen.
    Olen testannut sen ja laite toimii ja siitä lähtee todella kova naisen kirkumista - hätähuutoa vastaava ääni, jonka luulisin pelästyttävän päällekarkaajan. Tämä kaunis ja korunomainen laite on nimeltään ila DUSK. Tilasin sen verkkokaupasta: http://www.ilaturva.com. Hinta oli edullinen vain 25 euroa 3 euron postimaksu. Pidän hälytintä aina mukana, kun liikun illalla kaupungilla. Hälytin kannattaa laittaa riippumaan käsilaukun ulkopuolelle, josta se on nopeasti hätätilanteessa aktivoitavissa toimimaan.
    Ostin parille tyttöystävälle ilan joululahjaksi.
    Tyylikäs, hieno ja toimiva laite johon kannattaa tutustua.

    Äänestä

aika hankala juttu. hammas tuntuu nyt ihan hyvältä. ei tainnut muuta tulla kin lähtä pieni pala ja se taitaa mennä itsestään tasaiseksi.

mutta se jätkä pitäis kyllä saada kuriin täälä. ei se saa hyppiä silmille. nimitäin se on monille tehnyt täälä vastaavaa. jos sen käy pieksämssä niin se on kohta tuolla oven takana oottamassa.

pitää viellä miettiä ja kuunelle teidän mielipiteitä !

Äänestä

"Jos tästä halvan alkaa viemään juttua eteen päin niin miten pitää edetä? "

Jospa ilmoittaisit tapahtuneesta poliisille.

"Vähän arveluttaa kun pojan isä on poliisi. saataa olla että suojelee poikaansa, että tutkintaa ei saada suoritettua kunolla"

Entä sitten? Ja tuskimpa estelee, koska tuskin osallistuisi edes tutkintaan ja toisekseen, varmaan yrittäisi sopia asian. Aina kannattaa jättää tutkintapyyntö, jos näin käy. Vaikka juttu ei etenisi mihinkään, niin ainakin seuraavan kerran löytyy jo näyttöä sille, että samasta kaverista aikaisemminkin valitettu.

Vahingonkorvauksia saa, mutta pitää pyytää lääkäriltä lappu, että vahinkoa on tapahtunut.

"Jos hammas halkeaa niin saattaako se kasvaa yhteen? "

Pikemmin, se hammas halkee jossain vaiheessa kokonaan. Esim. purastessa kovaa leipää tms. Hammaslääkärille kannattaa mennä, jotta vauriot saadaan heti korjattua ja estettyä muita ongelmia.

"Muistakaa se että jos teen ilmoituksen niin olen aika suuressa vaarassa"

Miksi? Jos ongelmia ilmenee, niin hankkii lähestymiskiellon.

"Noin 4 vuotta sitten sama poika löi mun kaveria ja silta murtu leukaluu, mitään poliisi juttua ei silloin tehty. "

No, poliisi on viranomainen ja joutuu vastuuseen laiminlyönneistä. Poliisin toiminnastakin voidaan valittaa. Se on ilmoittajan oma häpeä, jos asialle ei tee mitään heti ja ajoissa.

Äänestä

Oletko muuten samainen Masa, joka vei 'roskiksesta' naapurinsa autonrenkaat?

Selitystyyli vaikuttaa kovin samankaltaiselta. Ei silti hauskoja tapauksia nämä ovat pohdittaviksi. Pidin kyllä tuosta kumikeskustelusta enemmän. Yritä seuraavaksi vääntää taas jotakin sen tyyppistä.

Äänestä
  • Joo en ole sama joka löysi autonrenkaat.

    ja jos epäiset että tämä ei ole tosin, niin erehdyt.

    pitää myösntää että onhan tälläiset jutut mielen kiintoisia.

    Mutta mulla on päätös tekemättä mitä teen sen pojan kanssa. pitäiskö se hoitaa, vai mitä tekis...vai antaisko asian olla?
    Kiritys tuntuu kyllä järkevältä, varmaan sillä on jotain josta se voisi joutua vaikeuksiin pahasti.
    kiristäisin sitä sillä olemaan kiltisti ;)

    Äänestä

muuta ulkomaille, niin ei tule kuonoon yhtä helposti kuin täällä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

:( kirjoitti:

Hei!

Sattui tuossa äsken sellainen,että olin ostamassa grililtä iltapalaa. siitä menin pyörälle niin siinä seisoskeli kaksi poikaa jotka tunnen. kummatkin vähän sekoja, toinen ollut poika kodissakin ja muutenkin kaikkea kamalaa taustalla.
No se poikakadissa ollut poika suoraasanoen veti täysillä nyrkillä poskeen. samalla toiden puolen hampaat kolahtivat yhteen ja joitain pieniä paloja irtosi. nyt toinen hammas on vähän arka, mutta luulen sen olevan aamulla taas OK. mutta jos se EI olekaan?
Voi olla hammaslääkärille meno!

Siinä oli valvonta kamera, mutta sitä löyjää ei siinä kuullemman näy. mutta näkyy kun puoleksi kaadun maahan. valitettavasti kukaan ihminen ei näynyt tapahtunutta.

Jos tästä halvan alkaa viemään juttua eteen päin niin miten pitää edetä? Vähän arveluttaa kun pojan isä on poliisi...saataa olla että suojelee poikaansa, että tutkintaa ei saada suoritettua kunolla. Se poika on jotain 17 tai 18. mutta jos se on vielä alaikäinen niin miten on korvasten laita?
Noin 4 vuotta sitten sama poika löi mun kaveria ja silta murtu leukaluu, mitään poliisi juttua ei silloin tehty.

Noko mulla näyttöä tarpeeksi? ja mitä pitäis tehdä?
Vähän arveluttaa että jos ilmoitan poliisille, niin se on jotain kostoa tulossa. autoon kohdistuvaa tai jotain pyöränvarastusta tai jopa kunnon selkä sauna...pitäisikö jokun palkata antamaan sille opetus ;)

kaikki tuo tapahtu ihan ilman mitään syytä. ei mitään järkeä tuossa nykynyoren käytöksessä, tietenkään EI saa yleistää. on kunnollisiakin nuoria!
Otaa vain päähän tuolainen, pitäisi kadulla saada rauhassa kävellä.

Mutta katson aamulla miten hampaa jaksavat. jos on jotain niin varmaan lääkäriin pitää mennä ja koti väelle kertoa..mutta jos mitään silleen ei tule miin turha huolestuttaa kotiväkeäkään.
Se jätkä on aina ollut vähän tuolaiten inhottava.....
Meikein pitäis olla lupa että jos joku nuin käy kippuun saisi surutta ampua pääle kävijän! mutta siinä tulee taas se että joku voisi ampua ja väittää että toinen kävi kimppuun.
uskoltaako täälä liikkua enään aseta? Olen kylläkin jo pitenmän ajan aatellut ostaa aseen turvaksi. mutta kannattaako ja uskoltaako sitä kättää tosi tilanteessa?

KYSYMYS:?
Jos hammas halkeaa niin saattaako se kasvaa yhteen?

kommentoikaa mitä teen?
Muistakaa se että jos teen ilmoituksen niin olen aika suuressa vaarassa. itse voin lähteä pois täältä helposti mutta miten muut perheen jäsenet ne mua tässä eniten huolestuttaa. ne ovat aivan viattomia ja se on varma että kosto tulee jos ilmoitan jollekin. olen koittanut olla kaveri tämän pojan kanssa mutta ei siitä mitään tule. luulee olevansa joku saa*anan kovis, mutta sitten kun se on yksin niin ei uskolla tulla sanomaan mitään...on niin hiljaisa poikaa, sitten kavareitten kanssa taas tää.

Kiitos jossoit lukea! ja kommentoi, niin olisin iloinen ja auttaisi vaikeassa päätöksessä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu