Oli mukava ajella kauppaan.

Anonyymi-ap kirjoitti:

Aamu alkoi tavallisesti, tai ainakin siltä se tuntui. Katselin keittiössä kahvikuppini pohjaa ja huomasin, että kahviin ei ollut maitoa. No, ei hätää, päätin käväistä lähikaupassa, joka on tuossa kivenheiton päässä. Otin vanhan, uskollisen Toyota Corollani avaimet, heitin takin niskaan ja lähdin matkaan. Oli sellainen raikas syysaamu, ja radio alkoi soittaa jotain vanhaa rockia – taisi olla Baddingin "Paratiisi". Rupesin hyräilemään mukana.Mutta jotenkin, kun pääsin tielle, mieli alkoi vaeltaa. Muistin, miten joskus ajeltiin kavereiden kanssa maaseudulle katselemaan tähtiä. Käännyin risteyksessä vasemmalle, vaikka kauppa oli oikealla. Ei siinä, ajattelin, käynpä vähän kiertämässä ja palaan sitten. Tien päällä oli hiljaista, ja maisemat vaihtuivat peltoihin. Näin kyltin, jossa luki "Lahti 60 km". Lahti? Siellähän oli se kiva järvenranta, missä joskus ongittiin poikaporukassa. Päätin, että ajan sinne, kauppa voi odottaa.Lahdessa en sitten mennytkään järvelle, vaan huomasin moottoritien vievän vielä pidemmälle. Ajattelin, että no, mennäänpäs katsomaan, mitä Jyväskylän suuntaan löytyy. Radio soi, ja aurinko alkoi lämmittää auton ohjaamoa. Jossain vaiheessa huomasin, että olin jossain pikkutiellä, ja edessäni oli valtava rehusiilo, sellainen kunnon maamerkki keskellä ei-mitään. Pysäytin Toyotan ja jäin tuijottamaan sitä. Siilo näytti jotenkin tutulta, kuin olisin nähnyt sen unessa.Paikalle tuli nuori maanviljelijä, joka kysyi, oonko eksynyt. Sanoin, että en tiedä, mutta siilo on hieno. Hän nauroi ja kertoi, että hänen isoisänsä oli rakentanut sen 50 vuotta sitten. Jäin siihen juttelemaan, ja hän kaivoi termarista kahvia. Siinä istuessa huomasin, että kello oli jo lähempänä iltaa. Puhelin soi – tytär soitti ja kysyi, missä viivyn. Kerroin olevani rehusiilolla, ja hän huokaisi: "Isä, taas sä oot seikkaillut!".Ajelin lopulta kotiin, mutta maito jäi ostamatta. Kilometrejä kertyi varmaan lähemmäs 200, ja Toyota sai taas nähdä maailmaa. Kotona tytär oli tehnyt jo kahvit, mutta nauroi, että ensi kerralla hän tulee mukaan, ettei isä karkaa siiloja ihailemaan. Ehkä huomenna muistan sen kaupan – tai sitten löydän taas jotain muuta. Elämä on tällaista, ja Toyotalla pääsee aina perille, vaikkei tietäiskään minne on menossa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä