Kaliperille

Kyllä sinä voisit kirjan noista jutuistasi tehdä.
Pistä tuulemaan. Huonompaakin on nähty.
Lepo!
4293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mielestäni Kaliperin muistelmat ovat erittäin ansiokkaita. Kiitos!

Äänestä
  • lukenut kaikki Kaliperin kirjoitukset . On tosi hyvä tietää meikäläisenkin joka olin 5v sodan syttyessä sellaista ,jota monien isät kertoivat kotiin palattuansa .Minulta ei kyllä mennyt sukulaista sodassa ,mutta naapurista nuori poika katosi --hänestä ei senkoommin kuulunut mitään.
    En ole lukenut kun Rintalan Sissiluutnantti ja Linnan teoksia sotaajalta. Mutta ehkä löytäisin nyt kirjoista jotakin sen aikaista luettavaa .
    Nuorempana tunsin että se riitti minulle kun sain olla nälissäni kotirintamalla. Eikä ollut kenkiä ja kouluakin olisi pitänyt käydä.Eikä vaatteita --ei niillä kuponkisysteemeillä köyhät pärjänneet .
    Kun ei ollut millä olisi voinut vaihtaa tavaraa Mustassa pörssissä- Moni rikastui sotaaikana toisten hädänalaisesta tilasta . Niistä ei puhuta --se on tabu.Kaupunkilaisilla ei ollut mitään viidessä vuodessa kaikki tarvittavat loppui .Voi olla että meikäläinen onkin saanut terveytensä niiltä ajoilta kun ei saanut sokeria ,ei pullaa,eikä mitään turhaa --nyt ihmiset kyllästetään lisäaineilla .

    Äänestä

on ollut seurata Kaliperin muistelmia.Isäni myöskin sotaveteraani.Kiitos hienoista hetkistä muistelmienne parissa.

Äänestä

Yhdyn edellisiin mielipiteisiin. Hyvää ja mielenkiintoista kerrontaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Majuri Hollo kirjoitti:

Kyllä sinä voisit kirjan noista jutuistasi tehdä.
Pistä tuulemaan. Huonompaakin on nähty.
Lepo!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu