Olen 7kk raskaana ja olen eroamassa tulevan lapseni isästä. Jos isä ei halua tunnustaa isyyttä, maksaako kaupunki silloin elatusapua ollenkaan?
Isyydentunnustus
......
215070
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Rahat, eli sen minimi 118e/kk saat elatustukea kaupungilta jos isyyttä ole tunnustettu, ja jos on, isä maksaa.
Jos isä ei jostain syystä kykene, muista, viitsi tms. pulittaa niin ilmoitus asiasta vain lastenvalvojalle ja kaupunki taas maksaa sinulle ja perii rahat isältä vaikka ulosotolla ellei isä tosiaan ole varaton.
Isyyden tunnustaminen ei ole isälle tahdonalainen asia. Se on sinun oma päätös ilmoitatko lapsen isän nimen lastenvalvojalle vai et. Jos niin teet, viranomaiset hoitavat asian etiäpäin. Eli isältä haetaan allekirjoitus paperiin. Kai joskus voi mennä asia ihan niinkin pitkälle että asiaa puidaan oikeudessakin (Kata Kärkkäinen esim. lapsensa isän kanssa) puoleen jos toiseen. Isä toki voi väittää, ettei ole lapsen isä, mutta kyllähän sekin äkkiä selviää verikokeella.
Pointti nyt kuitenkin on siinä että kenekään halusta tai rahanhimosta ei ole kyse huoltajuusasioissa. Isyydentunnustus ja muut asiaan liittyvät kiemurat tehdään lapsen vuoksi. Itse yritin tätä muistaa pitää mielessä kun pari vuotta sitten jouduin lastenvalvojan luona vierailemaan. Rasittavaa ja vanhanaikaista puuhaa, mutta samapa tuo.
Mikäli lapsesi syntyy avioliiton aikana - siis vaikka eroprosessi olisi käynnissä, mutta virallista eroa ei vielä ole, niin miehesi on ilman muuta lapsen isä, ilman mitään kommervenkkejä.
Mikäli kysymyksessä avoliitto: Kuntasi lastenvalvoja lähettää sinulle automaattissti kutsun noin 1 kk lapsen sunnyttyä tulla keskustelemaan lapsen isyydestä. Tuossa tilanteessa sitten kerrot kuka on lapsesi isä ja lastenvalvoja hoitaa loput. Toki voit myös itsekkin olla yhteydessä lastenvalvojaan välittömästi lapsen synnyttyä (tai mieluummin jo vähän ennen valmistelevassa mielessä, jolloin saat prosessin käyntiin hyvissä ajoin, samassa tilaisuudessa haet elatustukea kunnalta. Kunta hoitaa koko prosessin isyyden vahvistamisen osalta ja myös auttaa sinua elatusapuneuvotteluisssa ja ohajaa muutenkin - ainakin pitäisi. Kunta maksaa elatustukea 118e/kk niin kauan kun todellinen elatusvelvollinen alkaa sitä maksaa. Elatustukea ei makseta taannehtivasti joten kannattaa toimia välittömästi - saat heti rahaa tuon 118euroa. Tuo 118euroa on elatustuki, jonka kunta maksaa, mutta se ei ole mikään minimi tai maksimi elatusapu. Elatusapusummasta voitte sopia keskenään lastenvalvojan järjestämässä neuvottelussa tai/ja jos neuvottelusta mitään ei tule viet asiat käräjille (lastenvalvoja nuvoo tämänkin tien).
Elatusapua kannattaa sitten pyytää reilusti ainakin 200euroa/kk. Tuppaavat kuitenkin aina vähän laskemaan neuvottelutilanteissa tinkimällä. Mutta mitään ei saa jos ei pyydä.
Lastenvalvoja myös hoitaa tapaamissopimuksen neon ja neuvoo siinä. Tapaamissopimus on sellainen paperi, että se ei välttämättä sido ketään. Isän ei tarvitse tavata välttämättä - sinun ei tarvitse antaa tapaamisiin (siis voit kaikin konstein estää ja hankaloittaa tapaamisia, jos et siis halua tavat entistä siippaasi, etkä halua, että hän edelleen kummittelee elämässäsi (kyllä isä antaa periksi ennen pitkää yleensä - joskus hyvinkin nopeasti), tietysti lapsi ei ehkä biologista isäänsä siten opi tuntemaan, mutta eihän sellaista osaa kaivata mitä ei koskaan ole ollutkaan). Uuden suhteen aloittaminen on tosi paljon helpomaa kun siinä ei ole se vanha suhede sähläämässä - niin se vain on, elämä on paljon helpompaa siten teille kaikille.
Kirjoittelin tuossa aiemmassa viestiketjussa sunnuntaisessa Turun Sanomissa olleesta jutusta, jossa kaikki yksinhuoltajaäidit maalailtiin paskoiksi lapset isistään erottaviksi naisiksi. En uskonut juttua lainkaan. Mutta näyttää näitä neuvoja kuitenkin tulevan: mitäs lapsen oikeudesta tuntea isänsä...???!! Aika rankkaa tekstiä nimittäin tuo kirjoituksesi:
"Tapaamissopimus on sellainen paperi, että se ei välttämättä sido ketään. Isän ei tarvitse tavata välttämättä - sinun ei tarvitse antaa tapaamisiin (siis voit kaikin konstein estää ja hankaloittaa tapaamisia, jos et siis halua tavat entistä siippaasi, etkä halua, että hän edelleen kummittelee elämässäsi (kyllä isä antaa periksi ennen pitkää yleensä - joskus hyvinkin nopeasti), tietysti lapsi ei ehkä biologista isäänsä siten opi tuntemaan, mutta eihän sellaista osaa kaivata mitä ei koskaan ole ollutkaan."
Vaikka vanhemmat ei voi elää keskenään, on lapsella kuitenkin oikeus tuntea kummatkin vanhemmat - ainakin jos isä haluaa olla lapsen elämässä mukana. Sille ei sitten voi mitään, jos isä on niin kypsymätön, ettei oma lapsi kiinnosta.
Toi oli selvästi jonkun katkeran ja naisvihamielisen miehen tilitystä mihin vastasit.
Just laissa sanotaan, että lapsella on oikeus sitä ja tätä. Sanan helinää oikein sanan varsinaisessa merkityksessä. Lapsella on juuri ne oikeudet, jotka huoltaja ja lähivanhempi hänelle suo.
Tosiasia on, että jos lähivanhemmalla menee hyvin niin lapsellakin menee hyvin. Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto (vanha sananlasku) pitää tässäkin paikkansa. Jos lähivanhempi haluaa tehdä totaalisen eron exästään niin se on tietysti ensisijaisesti omaksi parhaaksi mutta kyllä siinä sitten lapsen paraskin tulee heti toiseksi. Tämä on totuus käytännössä... kyllä muu on koroulauseita. Nykyään yritetään syöttää liirumilaarumia ... mutta kun se ei kaikilla toimi - ihmiset erillaisia.
Vanhaa siippaa pitäisi vielä sietää elämässään roikkumassa. Kun ei toimi niin ei toimi ja psite.
Mahdollisimman tyhjältä pöydältä on aina helpompi alottaa ja se on myös lapsen parhaaksi.
tyhjältä pöydältä aloittaa niin kannattaa varmaankin jättää isyydentunnustus väliin...
Jos vaadit isyydentunnustuksen,koska ketuttaa kun mies petti,jätti jne...eli kostoksi!Tyyliin mies saa kyllä maksaa lapsestaan!!! No siinäpä samalla annoit sitten isälle ja lapselle oikeudet tutustua toisiinsa...sitä on hankala enää jälkikäteen lähteä perumaan. Mieshän voi vaatia kaiken oikeusteitse,jos haluaa ja huonoimmassa tapauksessa voi saada jopa huoltajuuden kokonaan itselleen.
Kysynkin vain,että millä oikeudella naiset estävät lapsen ja isän tutustumisen toisiinsa?
Niin ja olen itsekin nainen...enkä oikein millään ymmärrä,että lasta käytetään koston(katkeruuden) välineenä. Miten joku voi olla niin itsekäs...ei ymmärrä!!!
O
Ensinnäkin, olemme kihloissa, eli avoliitto kyseessä. Miehelläni on ennestään jo yksi lapsi, jota hän ei ole tunnustanut, eikä joudu maksamaan elatusta. Vissiin naikkosta ei ole kiinnostanut alussa, mutta nyt on tullut kyselemään elastusapua. Eli sen takia halusin vastauksen tuohon minun kysymykseen, koska en tiennyt että miten tässä tulee käymään, jos hän ei halua tunnustaa isyyttänsä.
Mieheni juominen paheni, eilen sain kuulla hänen pettäneen minua TAAS! Joten nyt riitti.
Ja haluaisin että lapsellani oli biologinen isä, mutta näillä näkymin turhaa olla hänen kanssaan koska ei hän muutu. Eli totta kai haluan että lapsellani ja isällä on tapaamisoikeus. JA se on aivan varma juttu, että isä ei tule koskaan samaan huoltajuutta.. ja tuskin edes se kiinnostaisi!
Eli vielä rautalangasta väännetään. JOS hän ei halua tunnustaa isyyttä, ja ilmoitan valvojalle isän nimen (tottakai) .. niin joudunko minä maksamaan JOS asia menisi vaikka oikeuteen??
lastenvalvoja ottaa yhteyttä isään,joka voi kiistää isyyden jos haluaa. Tämän jälkeen tulee miehellesi postia,jossa pyydetään tulemaan dna-testeihin ja jos tästäkin kieltäytyy niin se määräys haetaan oikeudesta,jolloin miehesi on pakko mennä dna-testeihin. Mutta sosiaalitoimisto maksaa kaiken.
Sitten kun isyys on tunnustettu niin sen jälkeen kaikki riitatilanteet menee käräjäoikeuteen,jos ette pääse sopuun ja silloin kumpikin joutuu maksamaan omat kulunsa,ellei ole oikeutta ilmaiseen oikeudenkäyntiavustajaan.
Mutta tiedäthän,että vaikkakin miehesi juo niin hänellä on silti tapaamisoikeus lapseensa? Mahdollista saada valvotut tapaamiset,jos epäilet hänen kykyä olla selvinpäin tapaamisten ajan.
Ei kustannuksia sinulle myöskään tuomioistuimissa, koska lapsi kantajana missään tapauksessa (olet vaan lapsen edustaja)
Kiitoksia näin pikaisista vastauksista kaikille!!
Millä ihmeen perusteella leimaat minut naisvihaajaksi. Päinvastoin, yritän selvittää naisille, että heidän ei kaikenlaista hömppää kannata nielaista mitä nytkypäivänä on tuutit täynnä lapsen oikeudesta isään.
Juuri siitä syystä moni nainen kuvittelee, että on huono äiti kun ei kaikin konstein yritä näitä lapsosen tapaamisia järjestellä ja sitten taas, jos toinen ei haluakkaan tavata - niin on taas toinen ääni kellossa - silloinkin usein syyllistävät äitiparat itseään.
Kun suhde on eroon päättynyt - turha siinä on enää mitään napanuoraa pitää. Suhde ei toimi, niin se ei toimi. Yhtään paremmaksi se ei muutu näissä tapaamisjutuissakaan - koko ajan ollaan varpasillaan ja harmissaan puolin ja toisin.
Yhtään tapausta en tiedä, että tapaamiset ja muu siihen liittyvä toimii molempien mielstä moitteettomasti. Enemmän kuulen ystäväpiirini eronneiden kertovan muita juttuja. Milloin on exmies sitä tai tätä ja milloin on exvaimo taas tehnyt sitä tai tätä jne. Kaikki ovat kuin löysässä hiressä ja lapsi/lapset siinä välissä.
Kylläs en jo tyhmempikin ymmärtää, mikä ei toimi niin ei toimi. Ei sitä asiaa lapsi/lapset mitenkään voi muuttaa.
Se on kyllä kukkua, että vaaditaan aikuinen ihminen lapsen parhaaksi löysään hirteen. Minä en ainakaan suostu pilamaan elämääni en edes lapsen parhaaksi. Jos kysymys olisikin vain päivistä tai viikoista - mutta kun kysymys on useista vuosista, jopa 10 vuodesta ja yli. Kyllä se, että äiti voi huonosti on kaukana lapsen parhaasta ja kyllä lapsi tällaiset asiat vaistoaa. Tämä on totuus.
Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset omailla aivoillanne.
Siinäpä tuo asia, kaikessa yksinkertaisuudessaan ;D
Jos haluaa tyhjältä pöydältä aloittaa niin kannattaa sitten antaa se lapsi isälle ettei tartte senkään muistuttaa vanhasta suhteesta.
Sitten saa äiti hypätä kenen kainaloon tahansa eikä tarvi muistella menneitä ollenkaan.
Vaikuttaa siltä, että lähden nyt pois tästä parisuhteesta. Päätettiin että jos eroamme, emme ole koskaan yhteydessä. Eli, en ilmoita isän nimeä lastenvalvojalle. Entä nyt siis.. Saanko silti elatusta?
Tuttavani sanoi että jos ei pyydä/vaadi isältä minkäänlaista elatusta, ei silloin kaupunkikaan/sossu maksa elatusta.
Saat kunnalta minimielatustuen 118e/kk ja lapsilisän ja siihen yksinhuoltajalisän. Jos tulosi ovat alta perusturvan saatte vielä sosiaalitoimesta apua. Onnea teidän elämäänne!
Kannattaa sinne lastenvalvojan luo mennessään sitten varautua mahdollisesti voimakkaaseenkin käännytysyrityksiin, jos ilmoitat, ettet halua isyyttä selvitettävän - MIKÄ ON LAINMUKAINEN OIKEUTESI.
Kunnilla on tätänykyä rahat tiukoilla, yrittävät sinnikkäästi välttyä elatustuen maksamiselta. Pyrkivät saamaan äidin pyörtämään päätöksensä puhumalla lapsen oikeudesta isään ja isän perintöön ja edelleen isänpuoleisiin sukulaisiin.
Joten kannattaa olla tiukkana. Ja muista sitten hakea samassa yhteydessä se elatustuki. Ilman hakemusta sitä ei tipu.
Joissakin kunnissa lastenvalvojat ovat jälkeenpäinkin vielä uudelleen ottaneet yhteyttä äitiin yrittäen vielä vaikuttaa asiaan. Ajan jo kuluttua onkin moni äiti pyörtänyt päätöksensä ja isästä on saatu elatusvelvollinen kunnan helpotukseksi.
Siis sinulla on 5 vuotta lapsen syntymästä vielä muuttaa mielesi - ei tämä päätös ole siten vielä lopullinen.
Edelleen lapsi voi milloin tahansa 15 vuotta täytettyään käynnistää isyydenselvittämisen vaikkapa 45 vuotiaan - kanneaikaa ei mitenkään ole rajattu (ties vaikka olisi isotkin perinnöt tiedossa).
Edelleen mikäli yhdessä, mies ja sinä, tulette toisiin aatoksiin, niin isyyden voi vahvistaa milloin tahansa.
Eli ei tämä toimi kovin lopullista ole - myöhemmin asiaa voi muuttaa - sinä päätät asiasta useinmiten.
Tsemppiä - kyllä kaikki järjestyy.
Kannattaa sinne lastenvalvojan luo mennessään sitten varautua mahdollisesti voimakkaaseenkin käännytysyrityksiin, jos ilmoitat, ettet halua isyyttä selvitettävän - MIKÄ ON LAINMUKAINEN OIKEUTESI.
Kunnilla on tätänykyä rahat tiukoilla, yrittävät sinnikkäästi välttyä elatustuen maksamiselta. Pyrkivät saamaan äidin pyörtämään päätöksensä puhumalla lapsen oikeudesta isään ja isän perintöön ja edelleen isänpuoleisiin sukulaisiin.
Joten kannattaa olla tiukkana. Ja muista sitten hakea samassa yhteydessä se elatustuki. Ilman hakemusta sitä ei tipu.
Joissakin kunnissa lastenvalvojat ovat jälkeenpäinkin vielä uudelleen ottaneet yhteyttä äitiin yrittäen vielä vaikuttaa asiaan. Ajan jo kuluttua onkin moni äiti pyörtänyt päätöksensä ja isästä on saatu elatusvelvollinen kunnan helpotukseksi.
Siis sinulla on 5 vuotta lapsen syntymästä vielä muuttaa mielesi - ei tämä päätös ole siten vielä lopullinen.
Edelleen lapsi voi milloin tahansa 15 vuotta täytettyään käynnistää isyydenselvittämisen vaikkapa 45 vuotiaan - kanneaikaa ei mitenkään ole rajattu (ties vaikka olisi isotkin perinnöt tiedossa).
Edelleen mikäli yhdessä, mies ja sinä, tulette toisiin aatoksiin, niin isyyden voi vahvistaa milloin tahansa.
Eli ei tämä toimi kovin lopullista ole - myöhemmin asiaa voi muuttaa - sinä päätät asiasta useinmiten.
Tsemppiä - kyllä kaikki järjestyy.
Isättömälle lapselle elämään!
Olla samaa mieltä!
Olen tehnyt ratkaisuni juuri saman ajattelun mukaan ja kukaan ei voi väittää, eikö lapseni olisin onnellinen, kuten myös minäkin ja kaikki on hyvin!!!!
mulla 2 lasta.eri isät.ei halunneet isyyttä tunnustaa,se sopi mulle,eipä tarvi tavata niitä enää,isiä siis.pettäviä oli molemmat
kaupunki maksaa noin 118e elatusta per lapsi,pieni summa mutta rahaa sekin on
oltiin lapsen isän kanssa sovittu että ei tehdä isyydentunnustusta ja kun erottin sovittiin että hän pitää lapseensa yhteyttä ja osallistuu elättämiseen mutta näin tapahtui vain 1-2kk sitte lopui kaikki. asista keskusteltiin monesti tai minä keskustelin mitä oltiin sovittu ja kolmen vuoden jälkeenkään ei tapahtunut mitään otin yhteyttä lastenvalvojaan ja isyydentunnustus tehtiin... no, eipä isä silti tapaa lastaan kun tapaamis sopimusta ei sillä kertaa tehty hänen pyynnöstään...