Sipilä sai velanoton kuriin, Rinne päästi ohjakset maahan ja velkahepo lähti laukalle. Suomen valtion laina on 80% BKT:stä, Ruotsissa ja Tanskassa ollaan tasolla 30%. Siellä Suomikin oli 20 vuotta sitten.
Hallitusten velanottokuviosta näkee, miten valtion palkkoja on maksettu velkarahalla jo 17 vuotta. Palkkoja pitää leikata tai väkeä vähentää. Valtionhallinnon BMI on 40, sairaalloisen lihava. Yksityisellä puolella on työvoimapula. Työvoiman siirto julkiselta yksityiselle on tarpeen, koska palkkojen leikkaus ei taida mennä läpi. Siihenkin joudutaan, jos SDP voittaa seuraavat vaalit. Se johtaisi velkahanojen sulkeutumiseen, koska usko SDP:n taloudenhoitoon on olematon. Valtion velkataakan korkoihin menee yli kolme miljardia vuodessa.
Ensi vuonna kuluttajien ostovoima nousee, koska inflaatio on laskenut noin kahteen prosenttiin, korot ovat laskeneet, erityisesti pieni- ja keskituloisten verotus keveneee ja palkankorotukset tuovat lisää bruttoon. Työllisyys on lähdössä kasvuun. Hyvä vuosi tulossa. Positiivista.
Seuraava hallitus joutuu leikkaamaan valtion kuluja, että velanotto saadaan loppumaan ja entiset maksettua pois. Siinä ei puoluepolitiikka ja ideologiat auta. Menot eivät voi olla tuloja suuremmat.
Hallitusten velanotto:
https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcRAk_E_qChR1YihiuIKQYYnLEjdApsF7cH82w&s
Seuraava hallitus joutuu leikkaamaan reilusti, jotta velkahepo saadaan pysäytettyä.
10
152
Vastaukset
- Anonyymi
It's a long way to the top if you wanna rock'n roll
- Anonyymi
Historia toistaa itseään. Porvarit ottaa holtittomasti velkaa ja antaa rikkaille verokevennyksiä.
- Anonyymi
Valehtelet. Häpeä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet. Häpeä.
Sinä voit apina katso tilastoja miten valtio on velkaantunut. Sinulle orjantappuraseppele päähän ja häpeäkujalle kulkemaan.
- Anonyymi
Tästä on helpompi katsoa pylväitä:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011469125.html- Anonyymi
Hyvin näkee, että Sipilä sai hommaan reilaan, mutta Rinne/Marin - voi vittu!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin näkee, että Sipilä sai hommaan reilaan, mutta Rinne/Marin - voi vittu!!!
Helppoohan se sippilällä oli kun moniosaajia tuli ovista ja ikkunoista niin talous rullasi…
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin näkee, että Sipilä sai hommaan reilaan, mutta Rinne/Marin - voi vittu!!!
Ja voi hevovittu orpo ja purra mitä ovat tehneet Suomelle. Kiitos porvarit eli kokoomus ja persut!
- Anonyymi
SDP tulee jakamaan ilmaista rahaa jatkossa.
- Anonyymi
Ja nykyinen hallitus jakaa ilmaista rahaa yli 4000€/kk tienaaville .
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,713515Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt152664Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242247Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052167Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992131Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072063MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5991897Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673