Halusin kokeilla huoraamista

Anonyymi-ap

Mun sisko on ollut alalla jo 15 vuotta, eikä sillä mene kovinkaan huonosti. Rahaa on ja menee myös. Hän kertoili tuosta tuosta seksityöstä saunaillassamme. Minua alkoi myös kiinnostaa ja myös kiihottaa , mutta vain kokeilla.

Olen 38 v. nainen, naimisissa miehen kanssa ja se saattaisi olla ongelma. Mahtaisiko tuohon herua lupa ? Yllättävää kyllä, kerran kokeiluun suostumus heltisi. Kolmansia pyöriä meillä oli muutaman kerran ollut, eli näin.

Kysyin siskoltani, miten pitäisi menetellä. laittaisinko ilmoituksen johonkin ? Hän nauroi ja sanoi, ihan oikeestikko, mä annan sulle jonkun kanta jonkun asiakkaani. Siihen ei tarvitse kuin puhelinnumeron, no et sitäkään, minä voin sopia keikan. Onko toivomuksia ?

En tuohon oikein osannut vastata mitään. Sanoin kuitenkin, että valitse sinä. Sisko näytti kolmen kuvaa ja sanoi, että valitse noista. Valitsin ihka peruskundin, ehkä 25 vuotias tai jotain sinne päin. Sisko peukutti ja sanoi, että ihan jees, tuota mäkin ajattelin.

Pitäikö pukeutua jotenkin ? Siskoni etsi vaatekaapistaan sopivan alusasun ja kengät. Laita tuohon päälle pitkä poplari ja hei, älä laita noita korkkareita jalkaan ennen kuin hotellihuoneessa. Vaatteet olivat sopivat kooltaan, olemme siskon kanssa saaman kokoisia.

Seuraavaksi sisko soitti tuolle miehelle ja sanoi, että hän ei pääse tulemaan sovittuna aikana, mutta hänen ystävättärensä voisi tulla. Mies mietti hetken ja myöntyi tuohon järjestelyyn.

Motellilla olin ennen sovittua aikaa ja odottelin ulkona penkillä. Mien tuli, no ihan perus tyyppi. Meilläkö oli tapaaminen, hän kysyi. Nyökkäsin. Hetken päästä olimme motellin huoneessa. Mies riisui itsensä ja meni suihkuun.

Suihkusta palattuaan hän otti rahapussinsa ja sanoi, oliko se sama hinta, minä nyökkäsin. 200,- € , ja laitoin sen laukuuni. Riisuin pitkän takkini ja laitoin sen tuolin selkämykselle. Vauh...huudahti mies. Kun riisuin pikkarit ja rintsikat. Sukat ja korkkarit jätin päälleni.

Menin sängylle ja mies imi rintojani ja työntyi lopuksi minuun. Hellästi ja varovasti. Hetken päästä hän pyysi minua kääntymään toisin päin kontalleen. Tein niin, koska hän oli "maksava asiakas". Sitten hän ehdotti, että antaisi 100,-€ lisää, jos saisi anaalia.

Oli minua minua mieheni pannut joskus myös kakkoseen, eli ei tuo ollut mikään uusi juttu. Mietin hetken ja sanoin, että minulla on liukuvoidetta laukussa, pitää laittaa sitä. Nousin ylös ja rasvasin kakkoseni. Menin uudelleen kontalleen ja mies työntyi kakkoseeni. Tuo lemmen kalu oli hänellä no melko pieni tai ainakin ohut.

Sinne se sitten lurpsahti, kummenkunta työntöä ja siinä koko juttu. Siskoni tuli minua vastaan. Kysyen , miten sujui. Näytin hänelle kuutta,- 50 € seteliä. Sisko nauroi, ai sä suostuin antaan hiukan extraa.

Olihan se kokemus, mutta ei minusta tuohon kertaa pidempään olisi.

9

4109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo on ollut myös mielessäni jo pitkään. Halu kokea ja kokeilla olevani jokin toisen haluja ja tarpeita varten. Palvelua antava josta maksetaan korvaus. Aina silloin tällöin ja tiedäisin suunnilleen mitä odotetaan ja sovitusti antaa toiselle mitä hän haluaa.

      • Anonyymi

        Täällä eka asiakas ...


      • Anonyymi

        Ohoo oletpas sinä niuvanniemellä terakhakkaana jo heti aamusta. No ei sen väliä kenen luulet olevan kiinnostunut niuvanniemeläisestä.


      • Anonyymi

        Ai siis sinäkin olet niuvanniemellä. No miksipä et tietäisi.


    • Anonyymi

      En ymmärrä miksi joku maksaisi nelikymppiselle mitään kun ainakaan itseäni ei tuon ikäiset tahdo kiinostaa ilmankaan.
      Jos ostaisin seksiä, niin kyllä se olisi 18v.

      M40+

    • Anonyymi

      Olen myös kokeillut kaupallista seksiä. Hyvin harvakseen ja valituissa tilanteissa. Onhan siinä oma viehätyksensä kieltämättä. Kokopäiväiseksi en kyllä halua ryhtyä.

      • Anonyymi

        Itse olen yli 50v mies ja olen saanut pillua viimeksi liki 30v sitten. Minulla on yksi naispuolinen yli 60v perheellinen naispuolinen kaveri ja kyllä joskus miettii millä hänen kaltaisen aivan tavallisen naisen saisi ns. kaadettua. Tottakai ihmisessä kilometrit näkyy, mutta minkä helvetin takia minä lähempänä 60v ikää oleva alkaisin ns. pikkupilluja vomkaamaan.

        Vaikka olenkin ollut huono näissä asioissa, niin en näe asiassa mitään hyväntekeväisyyttä. Missään tilanteessa en kyllä 300€ maksaisi, on silläkin rajansa. Jos aloittajan kaltaisella 40v naisella on mieli hyvä niin asia on ok! Tuosta pepun antamisesta. Yksi nainen kertoi aikanaan, että hänelle peppu oli vaikea juttu, mutta sinnikkäästi hän sen teki ja yhtä-äkkiä homma tuntuikin hyvälle. En tiedä hänen tapojaan, mutta hän jotenkin antoi ymmärtää siitä olleen myös jotain hyötyä. Ehkä se on asia joka kannattaa oppia vaikka se voi alkuun olla työlästä.

        Eihän kaikki ns. huoraa vaan asioita tapahtuu myös randomisti tai ihan kavereitten kesken vaikka onkin myös perhe.


    • Anonyymi

      Mä maksoin kämppäni vuokran pepulla. Oli hienoa olla haluttu. Mies oli komea ja tyylikäs. Tykkäs kovasti mun teini pojan pepusta. Loppui kun vartuin ja läksin inttiin.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      584
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      218
      512
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe