Suomalainen seksittömyys on selitettävissä avaruusevoluutiolla

Anonyymi-ap

Pieni populaatio ei ole todistus sille, että maassa harjoitettaisiin seksiä.
Rodulliset ja geo erilaisuudet voidaan nähdä tarkoituksenmukaisina,
jolloin synnytään vain Afrikassa ja Suomessa sen sijaan....

Emme tarkasti ymmärrä, mikä on Suomen tehtävä evoluutiossa.
Olemme seksittömyyden vankeja maassa.
Jopa kun televisiosta tyrkytetään seksiä ja Kela maksaa vanhempainrahaa, työttömyyskorvausta, lapsilisää, silloinkaan ei tahdota synnyttää lapsia.
Mikä muu keino auttaisi pohjanmaalaisia tehdä kivuliasta seksiä ja synnyttää mahdottomia lapsia. Lapsiin ei voida uskoa täällä ja siksi tarvitaan Lastensuojelua automaattisesti mukaan, jopa viedäkseen lapsia tutkittavaksi Lontoon kautta Washingtoniin.


Pohjoinen on äärimaita, jossa maa loppuu jäämereen.
Täältä ei kehitytä kuin vain itäänpäin ja silloinkin jos Berengin salmi on ylitettävissä ja koska se oli viimeksi?!
Amerikassakin pohjoinen jatkuu, vaikka tie kääntyy jälleen etelään.

MIELENKIINTOISTA KUINKA ELÄMÄ SYNTYY ETELÄSSÄ, SAAPUU POHJOISEEN JA KÄÄNTYY JÄLLEEN ETELÄÄN.

Onko tämä tarina jotenkin yleiskosmista, kuinka kaikkeuden käy?

Suomalaisten on tarkoitus päättyä Amerikkaan, mutta vain Venäjän kautta. Suomi ei lähde vapaaehtoisesti Venäjälle itse. Se uskoo lähtevänsä Amerikkaan Atlantin ylitse ja luonnon tasapaino särkyy. Kamtchatka epäilemättä ei ole helppo reitti kasvaa. Jokainen tarvitsee kyytiä itään transsiperian rataa pitkin. Kukaan lähde Yakutian kylmyyteen liian kevein perustein ja kuka lähtee, voi kutsua itseään täysin valaistuneeksi kun toteaa, ettei ole muuta keinoa kasvaa ihmisenä kuin Siperian kautta.

Suomalaisten kilpailijoiksi voi nähdä punapäisiä länsi-eurooppalaisia kuten norjalaisia.
Kysytään, että kumpi ovat lähempänä avaruuden asukkaita norjalaiset tai suomalaiset?
Onko punapäisyys ufomaisempi kuin blondimaisuus?
Onko punapäisyys epätäydellisen maan päällä neljännen rodun alku?
Ja onko punapäisyys blondimaisuuden seurausta, jolloin punapäisyys on lähempänä maanpäällistä päätepistettä ennen avaruuden alkua?
Tutkimuksia tarvitaan.

Kuitenkin Eurooppa on valkoisten eurooppalaisten koti.
Blondeille tyypillistä on aseksuaalinen asennoituminen elämään kun vertaa sitä negroloidien asennoitumiseen samaan asiaan.
Blondi ei seksiä osaa, tahdo, tunne tehdä.
Tarvitseeko blondi opastusta, muistutusta seksistä?
Jos vaikka blondi opetetaan jälleen tekemään seksiä oikeinpäin, niin oppiiko blondi loppujen lopuksi mitään seksistä?
Asia on täysin rodullinen, ei rotua muuta helposti.
Negroloidit tarvitsevat paljon työtä vakuuttaakseen ufomaiset blondit seksin tarpeellisuudesta.
Mukana voi olla puhdasta väkivaltaa, niin kuin muinoin vanhaan, osana seksuaalista olemusta.
Oletko sinä, kysytään, suomalainen, muistanut seksin väkivaltaista käyttäytymistä tai olet kaikin mahdollisin keinoin yrittänyt kieltää sen, unohtaa ja pyyhkäistä pois muistosta?
Olemmeko blondit kieltämällä väkivallan, poistamassa samassa seksuaalista kanssakäymistä itseltäämme?
Tahdotaan vielä laajentaa filosofiamme globaaliseksi Human Rightsin muodossa!!
Todennäköisesti tullaan epäonnistumaan, koska seksi tulee olemaan olennainen asia toisissa korvaamattomissa maissa, joissa elämä alkoi ennenkin.
Elämä voi päästää eliöitä pohjoiseen jäätyäkseen, mutta vain palatakseen takaisin uutena elämän muotona sinne, missä syntyy elämä parhaiten seksin teossa.
Siten blondi rotua voi nähdä välivaiheena matkalla jostakin jonnekin, ei itse päättävänä pisteenä.
Siten blondien seksuaalisuus muuttui ja tulee muuttumaan lisää.
Voi olla, että löydetään jälleen takaisin se, mistä joskus luovuttiin.
Ja viimeinen totuus, että SEKSI EI OLE POHJOISEN VOIMAVARA.
Seksi ei selviää pohjoisessa. Feministit ovat seksittömyyden parhaita lähettiläitä.
Niiden seksistisyys on täydellistä petosta, se on pleyadien salaliittoa.
Transhumanisteilla tapahtuu ja alieneillä täydellistä hybridi rodun kehittymistä.
Jolloin biologia erkanee avaruuden henkisestä kehityksestä.
Biologia jatkaa Etelä-Amerikan lämpöön ja henki jatkaa avaruusevoluutiota, jossa se syntyy puoliksi ihmisenä ja puoliksi avaruusihmisenä.
Transhumanistina ei enää ole seksiä edes sen verran, mitä maan päällä on ollut.
Siksi suomalainen, pohjoismaalainen seksittömyys mitataan korkeasti juuri enkelien keskuudessa, eikä afrikkalaisten.
Hengen ja kehon evoluutioiden jakautuminen voi olla näyttävä rikko.
Jonkinlainen kehollisuus jatkuu avaruuteen, mutta erilainen mitä on ollut maan päällä.

Siten suomalaisella seksittömyydellä on elintärkeä tehtävä. Jokainen seksitön hetki tuo suomalaisia lähemmäs avaruusevoluutiota ja sen kuolematonta ikuisuutta!
Jokainen suomalainen on lottovoittaaja, jokainen sinkku on tarkoituksellinen, jokainen neitseellinen hulluus ja sen aiheuttama elinikäinen työkyvyttömyyseläke on paikansa ansainnut! Sen ymmärtävät parhaiten tulevien avaruuselämien inkarnaatiot.

Huonosti suomalaisten käy, joiden väkiluku voi tuntua pieneltä, vaikka todellisuudessa se on 8 miljardia ihmistä voittava lukumäärä, jos suomalainen

1

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      huonosti käy jos suomalainen sekoittuu afrikkalaiseen mustaan ja muuttuu mulatiksi, jolloin uuden sekoitteen mahdollisuudet tulla alieniksi pienenevät samassa heitossa.

      Negroloideja saapuu maahan voittaakseen pienen mutta painavat suomalaisten väkiluvun, jarruttaakseen ihmiskunnan muuttumista alieneiksi.

      Se on automatiivista elämästä taistelua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      382
      5671
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1662
    3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      106
      971
    4. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      851
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      95
      844
    6. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      50
      842
    7. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      44
      832
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      823
    9. Haikeaa miten kaikki meni

      Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.
      Ikävä
      56
      817
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      39
      799
    Aihe