Tykkään tuosta ohjelmasta. Ja nimenomaan siitä, että se pysyy samanlaisena.
Tuomarit ovat hyvät ja asiantuntevat.
Olen hyvin konservatiivinen luonne.
Viimeisen parin, Katrin ja Tuomaksen ihana valssi oli ihan parasta.
Antti Heikkilän ja Mira Luodin vauhdikas tanssi oli myös huippu.
Ensiviikolla jatkuu
TTK tanssit alkoivat
66
813
Vastaukset
Korjaus Tanssija oli Tuomaksen veli Johannes
- Anonyymi
Olin yllättynyt, että Pippa Laukka oli niin jäykkä. Sitä vastoin Marko Anttila taipui ihan hyvin. Meni nurinkurin mielessäni.
En tiennyt, että Johannes on Tuomaksen (Tuomaan) veli.- Anonyymi
Ei ole "sen" Tuomaan veli.
- Anonyymi
Vahvaa itsetuntoa vaatii sellaiselta keijukaiselta, kuin Kuukka osallistua kisoihin.
Hän on entinen kauneuskuningatar.
Tottunut esiintymään ja verbaalisesti lahjakas.
Äärimmäisen rohkea nainen, kun tanssii hoikkien kilpasisarten kanssa, välittämättä kiloistaan.
Olemme ylipainoista kansaa, joten Minna antaa esimerkin, että uskaltakaa naiset näyttäytyä ulkomaailmalle.
Kaunis hän on vieläkin ja askellus tuntui kevyeltä.- Anonyymi
Leskel71 kirjoitti:
Hän on entinen kauneuskuningatar.
Tottunut esiintymään ja verbaalisesti lahjakas.
Äärimmäisen rohkea nainen, kun tanssii hoikkien kilpasisarten kanssa, välittämättä kiloistaan.
Olemme ylipainoista kansaa, joten Minna antaa esimerkin, että uskaltakaa naiset näyttäytyä ulkomaailmalle.
Kaunis hän on vieläkin ja askellus tuntui kevyeltä.Komppaan sinua. Askel tosiaan näytti keyeeltä.
Iso yllätys minulle oli "mörkön" tanssiminen. Aivan loistava. - Anonyymi
Leskel71 kirjoitti:
Hän on entinen kauneuskuningatar.
Tottunut esiintymään ja verbaalisesti lahjakas.
Äärimmäisen rohkea nainen, kun tanssii hoikkien kilpasisarten kanssa, välittämättä kiloistaan.
Olemme ylipainoista kansaa, joten Minna antaa esimerkin, että uskaltakaa naiset näyttäytyä ulkomaailmalle.
Kaunis hän on vieläkin ja askellus tuntui kevyeltä.Ei se Minna paljon jalkojaan nostellut. Uotinen sanoikin sitä tanssia kävelyksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se Minna paljon jalkojaan nostellut. Uotinen sanoikin sitä tanssia kävelyksi.
Eikö sinulla jalka nouse, kun kävelet?
- Anonyymi
Leskel71 kirjoitti:
Hän on entinen kauneuskuningatar.
Tottunut esiintymään ja verbaalisesti lahjakas.
Äärimmäisen rohkea nainen, kun tanssii hoikkien kilpasisarten kanssa, välittämättä kiloistaan.
Olemme ylipainoista kansaa, joten Minna antaa esimerkin, että uskaltakaa naiset näyttäytyä ulkomaailmalle.
Kaunis hän on vieläkin ja askellus tuntui kevyeltä.Ensinnäkin normaalisti ei edes tartte kommentoida jonkun painoa netissä. Lihava voi aina laihduttaa mutta ,mutta pahansuopainen ihminen ei tule koksaan muuttumaan. Annetaan kunkin olla sellaisia kun ovat ilman että,ollaan aina kommetoimassa jonkun lihavuutta tai laihuutta. Ihan niinkuin se olisi jonkun oikeus jotenkin
- Anonyymi
Emmää olis iljennyt niillä kilomäärillä kameroitten eteen.
- Anonyymi
Mä taas kiinnitin huomiota Pipan hoikkuuteen/laihuuteen. Mietin, että onkohan hänellä ollut surua, stressiä tai joku sairaus. Hän on aiemmin haastattelussa kertonut sairastaneen nuorena syömishäiriön. Näytti tv-kuvissa, että hänen rasvaprosenttinsa on olematon.

Ei nähdä miesparia tanssimassa tänään.
Matti on sairastunut.
Katri tuuraa.Leskel71 kirjoitti:
Ei nähdä miesparia tanssimassa tänään.
Matti on sairastunut.
Katri tuuraa.Sara Siipola putosi kiivasta.
Omituisen jäykkää tanssia häneltä.
On kuitenkin esiintynyt paljon lavoilla artistina.- Anonyymi
Leskel71 kirjoitti:
Sara Siipola putosi kiivasta.
Omituisen jäykkää tanssia häneltä.
On kuitenkin esiintynyt paljon lavoilla artistina.Tanssilavoilla artistit ja bändit "tanssittavat" ihmisiä, eivät yleensä itse tanssi.
Ei laulaminen jäykkyyttä poista, eikä lisää.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä taas kiinnitin huomiota Pipan hoikkuuteen/laihuuteen. Mietin, että onkohan hänellä ollut surua, stressiä tai joku sairaus. Hän on aiemmin haastattelussa kertonut sairastaneen nuorena syömishäiriön. Näytti tv-kuvissa, että hänen rasvaprosenttinsa on olematon.
Pipalla on ollut vakava haimavika, käynyt kuoleman portilla. Hän kertoi sen tänään. Ei ole terveesti eläminen auttanut, kohtalo iskee kehen sattuu.
On toipunut. Sen vuoksi tuo laihuus. Kasvotkin paljon vanhemman näköiset kuin entisissä ihan eri ohjelmissa, tuskin ne kovin vanhoja ovat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pipalla on ollut vakava haimavika, käynyt kuoleman portilla. Hän kertoi sen tänään. Ei ole terveesti eläminen auttanut, kohtalo iskee kehen sattuu.
On toipunut. Sen vuoksi tuo laihuus. Kasvotkin paljon vanhemman näköiset kuin entisissä ihan eri ohjelmissa, tuskin ne kovin vanhoja ovat.Maksatulehdus. Hän varmaan löytää keinot, että saa kerrytettyä painoa lisää. Helmarien lääkärinä hän matkustaa paljon ja altistuu viruksille ja bakteereille enemmän.
Rankka tapahtuma.
- Anonyymi
Oli se Lakko hurmaava tanssija. Harmi että olin juuri pesemässä hampaita kun kertoi tarinansa tanssin aiheeksi. Oli varmaan hieno kun tuomaritkin herkistyivät. Kuuliko joku mikä se tarina oli?
Tosin äänestin Johannes Holopaista, hyvä hänkin oli.- Anonyymi
Seitsemän vuotta sitten vaimonsa kanssa yrittivät saada lapsen. Usea keskenmeno ja raskauden keskeytys. Tarkempaa syytä ei löytynyt. Lopulta päättivät, että ovat kahdestaan riittävä. Parisuhde vahvistui.
Jukka Haapalainen samaistui tarinaan.
Lakko onnistui tanssissaan. Olisi jo viimeksi ansainnut paremmat pisteet mielestäni.
Kyllä Johannes H. tanssi parhaiten. Näyttävä koreografia.
Taitaa olla miesten kausi. Ei oikein kukaan nainen oikein sykähdyttänyt tanssillaan. Mikä jottei, vaihtelua. Anonyymi kirjoitti:
Seitsemän vuotta sitten vaimonsa kanssa yrittivät saada lapsen. Usea keskenmeno ja raskauden keskeytys. Tarkempaa syytä ei löytynyt. Lopulta päättivät, että ovat kahdestaan riittävä. Parisuhde vahvistui.
Jukka Haapalainen samaistui tarinaan.
Lakko onnistui tanssissaan. Olisi jo viimeksi ansainnut paremmat pisteet mielestäni.
Kyllä Johannes H. tanssi parhaiten. Näyttävä koreografia.
Taitaa olla miesten kausi. Ei oikein kukaan nainen oikein sykähdyttänyt tanssillaan. Mikä jottei, vaihtelua.Minulla on samantapaiset mietteet , ei kukaan erityisesti sykähdyttänyt, näissä kahdessa mainitsemassasi miehessä voisi olla potentiaalia. Olen katsellut ohjelmaa lähes aina, kyllä se syksyyni kuuluu rutiinina ja onhan ainakin orkesteri ja solistit huippua. Tanssinopettajat saavat ihmeitä aikaan kankityypeistäkin, ja joskus oppilaista kuoriutuu yllättäen luontaisia lahjakkuuksia. Monella on aika vahvakin tanssitausta, tanssikoulutusta ja esiintyvä ammatti antamassa rohkeutta ja varmuutta. Musiikin ammattilaisilla on tietenkin tanssissakin oleellinen rytmi hallussa ja kyllä he ovat rutinoituneita lavalla liikkujiakin. Ilmeisesti tuomarit ainakin alkuvaiheessa antavat "tasoituspisteitä" ihan kokemattomille.
Vappu Pimiä on mediatietojen mukaan lopettamassa tätä pestiään, ja toivottavasti se tapahtuu. Juontajienkin pitäisi uudistua, samat maneerit alkavat jo tympiä. Tuo eilen nähty oman tarinan tanssillinen tulkinta meni tietenkin kovasti tunteisiin ja tanssihan on ikiaikainen keino ilmaista ilojaan ja surujaan, myös yhteisöllisesti. En vaan oikein ymmärrä, miksi se on osana kilpailua, miten niin henkilökohtaisten ja kipeiden asioiden tulkintaa voi pisteyttää. On hyvä , että mukana on erikokoisia ja -ikäisiä ihmisiä, ei vain hoikkia trimmattuja tyyppejä, tanssin ilohan kuuluu kaikille, ja kaikki voivat oppia ja kehittyä. Minna Kuukka liikehti sulavasti , koreografia sopi juuri hänelle.- Anonyymi
Ramoona kirjoitti:
Minulla on samantapaiset mietteet , ei kukaan erityisesti sykähdyttänyt, näissä kahdessa mainitsemassasi miehessä voisi olla potentiaalia. Olen katsellut ohjelmaa lähes aina, kyllä se syksyyni kuuluu rutiinina ja onhan ainakin orkesteri ja solistit huippua. Tanssinopettajat saavat ihmeitä aikaan kankityypeistäkin, ja joskus oppilaista kuoriutuu yllättäen luontaisia lahjakkuuksia. Monella on aika vahvakin tanssitausta, tanssikoulutusta ja esiintyvä ammatti antamassa rohkeutta ja varmuutta. Musiikin ammattilaisilla on tietenkin tanssissakin oleellinen rytmi hallussa ja kyllä he ovat rutinoituneita lavalla liikkujiakin. Ilmeisesti tuomarit ainakin alkuvaiheessa antavat "tasoituspisteitä" ihan kokemattomille.
Vappu Pimiä on mediatietojen mukaan lopettamassa tätä pestiään, ja toivottavasti se tapahtuu. Juontajienkin pitäisi uudistua, samat maneerit alkavat jo tympiä. Tuo eilen nähty oman tarinan tanssillinen tulkinta meni tietenkin kovasti tunteisiin ja tanssihan on ikiaikainen keino ilmaista ilojaan ja surujaan, myös yhteisöllisesti. En vaan oikein ymmärrä, miksi se on osana kilpailua, miten niin henkilökohtaisten ja kipeiden asioiden tulkintaa voi pisteyttää. On hyvä , että mukana on erikokoisia ja -ikäisiä ihmisiä, ei vain hoikkia trimmattuja tyyppejä, tanssin ilohan kuuluu kaikille, ja kaikki voivat oppia ja kehittyä. Minna Kuukka liikehti sulavasti , koreografia sopi juuri hänelle.Ensimmäisessä jaksossa Vappu itse kertoi, että tämä on hänen viimeinen kautensa TTK: n juontajana.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seitsemän vuotta sitten vaimonsa kanssa yrittivät saada lapsen. Usea keskenmeno ja raskauden keskeytys. Tarkempaa syytä ei löytynyt. Lopulta päättivät, että ovat kahdestaan riittävä. Parisuhde vahvistui.
Jukka Haapalainen samaistui tarinaan.
Lakko onnistui tanssissaan. Olisi jo viimeksi ansainnut paremmat pisteet mielestäni.
Kyllä Johannes H. tanssi parhaiten. Näyttävä koreografia.
Taitaa olla miesten kausi. Ei oikein kukaan nainen oikein sykähdyttänyt tanssillaan. Mikä jottei, vaihtelua.Kiitos 2025-09-15 06:49:10, kiva kun kerroit Lakon tarinan, jäi vähän vaivaamaan kun kaikki niin herkkänä ja kyyneleitäkin oli, kun tulin hammaspesulta.
- Anonyymi
Ei, en katso. Juontaja-akka pilaa koko ohjelman ja mitä lehdistä olen lukenut, on taso jo sitä luokkaa, että ei kiitos.
- Anonyymi
Jokaisessa jaksossa on oma puutarhatonttu, nyt Paulus Arajuuri. Ei ollut oppinut lainkaan jiven tanssiaskeleita mutta jatkoon vaan pääsi, sellainen onnellisesti hymyilevä baby-fase-naama. Suosiollakin pötkii johonkin asti.
- Anonyymi
Pitää olla suosittu ja kiva eikä sellainen kuin se ekana pudonnut itseään täynnä oleva diiva.
Paulus on kyllä melkoinen puupökkelö, mutta suhtkoht mukavan näköinen.
Hänen isoäitinsä Aila Arajuuren muistan vanhoista filmeistä.
Ikää hänellä on jo kunniakkaat 90 vuotta.
Pudonnut pari oli minulle yllätys. Kaunis pari, naisen puku veistoksellinen, tanssi hyvin s sulavaa, tykkäsin.
Liian monta jatkoon mennyttä pölkkyä.
Viihdettäkö?- Anonyymi
Ketkä ovat mielestäsi pölkkyjä?
Yleisö äänestää varmaan ihan muulla kriteerillä, kuin tanssitaidolla.:) Anonyymi kirjoitti:
Ketkä ovat mielestäsi pölkkyjä?
Yleisö äänestää varmaan ihan muulla kriteerillä, kuin tanssitaidolla.:)Luin, että kyseessä on todellakin viihdeohjelma ei "kilpailu". "Pölkkyjä" lie kiva jännittää, miten he töpeksivät.
Kuuntelin myös Kimmo Vehviläisen ja Minna Kuukan keskustelua radio Novassa, Minnan sanottiin ekajaksossa teputtelevan ja eilisessä hiihtävän. ))- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Luin, että kyseessä on todellakin viihdeohjelma ei "kilpailu". "Pölkkyjä" lie kiva jännittää, miten he töpeksivät.
Kuuntelin myös Kimmo Vehviläisen ja Minna Kuukan keskustelua radio Novassa, Minnan sanottiin ekajaksossa teputtelevan ja eilisessä hiihtävän. ))Jotkut ovat hyvin nopeita keksimään noita ala arvoistavia nimittelyjä!
Kanki Kankkonen oli hauska ja hänen
olemuksellensa sopiva lempinimi., josta hänet tunnetaan,
Mutta, että loput tanssijat ovat pölkkyjä, jotka (vain) töpeksivät.
Kaikilla on oma tapansa liikkua, kaikista ei tule vuosienkaan harjoittelulla
oikeita Tanssijoita, tai edes alkeellista balettitanssijan taituruutta.
Kyse on viihdeohjelmasta, jossa katsojatkin pääsevät äänestämään suosikeista.
Yksittäiset katsojien äänet hajaantuvat eri pareille,
koska kaikki eivät anna ääntänsä parhaalle tanssiparille,
vaan sille, joka on hänen suosikkiparinsa.
Hyvin tanssiva pari ei aina ole suosikki.
Äänestäjät tiputtavat jonkun mielestä " se olis voittanut " parin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut ovat hyvin nopeita keksimään noita ala arvoistavia nimittelyjä!
Kanki Kankkonen oli hauska ja hänen
olemuksellensa sopiva lempinimi., josta hänet tunnetaan,
Mutta, että loput tanssijat ovat pölkkyjä, jotka (vain) töpeksivät.
Kaikilla on oma tapansa liikkua, kaikista ei tule vuosienkaan harjoittelulla
oikeita Tanssijoita, tai edes alkeellista balettitanssijan taituruutta.
Kyse on viihdeohjelmasta, jossa katsojatkin pääsevät äänestämään suosikeista.
Yksittäiset katsojien äänet hajaantuvat eri pareille,
koska kaikki eivät anna ääntänsä parhaalle tanssiparille,
vaan sille, joka on hänen suosikkiparinsa.
Hyvin tanssiva pari ei aina ole suosikki.
Äänestäjät tiputtavat jonkun mielestä " se olis voittanut " parin.Tärkeintä on, että kaikki kuitenkin oppii jollain lailla tanssimaan ja nauttimaan siitä. Ei siinä ylellistä mekkoa tai missin ulkonäköä tarvita.Nöyryyttä tarvitaan, yleisö ei tykkää elvistelijöistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut ovat hyvin nopeita keksimään noita ala arvoistavia nimittelyjä!
Kanki Kankkonen oli hauska ja hänen
olemuksellensa sopiva lempinimi., josta hänet tunnetaan,
Mutta, että loput tanssijat ovat pölkkyjä, jotka (vain) töpeksivät.
Kaikilla on oma tapansa liikkua, kaikista ei tule vuosienkaan harjoittelulla
oikeita Tanssijoita, tai edes alkeellista balettitanssijan taituruutta.
Kyse on viihdeohjelmasta, jossa katsojatkin pääsevät äänestämään suosikeista.
Yksittäiset katsojien äänet hajaantuvat eri pareille,
koska kaikki eivät anna ääntänsä parhaalle tanssiparille,
vaan sille, joka on hänen suosikkiparinsa.
Hyvin tanssiva pari ei aina ole suosikki.
Äänestäjät tiputtavat jonkun mielestä " se olis voittanut " parin.Minä en näe mitään hauskuutta tuossa, että jotakin kutsutaan "kanki kaikkoseksi" ja miten se muka sopii hänen olemukseensa.
Tuo mainitsemasi ala-arvoinen nimitys ei kohdistunut yksilöön, toki en kuitenkaan voi sietää mitään nimittelyä. - Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Luin, että kyseessä on todellakin viihdeohjelma ei "kilpailu". "Pölkkyjä" lie kiva jännittää, miten he töpeksivät.
Kuuntelin myös Kimmo Vehviläisen ja Minna Kuukan keskustelua radio Novassa, Minnan sanottiin ekajaksossa teputtelevan ja eilisessä hiihtävän. ))Lähes tulkoon kaikki ns. " viihdeohjemat on kilpailuja" (minun mielestä)
"Tanssii tähtien kanssa on suomalainen televisio-ohjelma, jossa julkisuuden henkilöt tanssivat ammattitanssijoiden kanssa ja kilpailevat toisiaan vastaan tanssimalla eri lajeja. Ohjelma perustuu kansainväliseen Dancing with the Stars -formaattiin ja esitetään Suomessa MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähes tulkoon kaikki ns. " viihdeohjemat on kilpailuja" (minun mielestä)
"Tanssii tähtien kanssa on suomalainen televisio-ohjelma, jossa julkisuuden henkilöt tanssivat ammattitanssijoiden kanssa ja kilpailevat toisiaan vastaan tanssimalla eri lajeja. Ohjelma perustuu kansainväliseen Dancing with the Stars -formaattiin ja esitetään Suomessa MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa."Juuri näin. Kyllä se totista kilpailua on, ihan kyynelsilmin jotkut putoajat lähtevät. Kilpailussa on suurin osa julkkiksia, joille on tärkeää näkyä joka mediassa. Joko hyvässä tai pahassa, olla esillä ja puheenaiheena.Nuo elämäntarinat saisi jättää pois, ovat sellaista yksityiasioitten riepottelua ja suruilla mässäilyä-
- Anonyymi
On ikävää, että joku
pari aina joutuu lopettamaan.- Anonyymi
Tämä on raakaa pudotuspeliä ja armotonta kilpailua.
- Anonyymi
Vaihtuvuuden kannalta olisi parempi, että jokainen pari osallistuisi vain kolmressa lähetyksessä.
- Anonyymi
Mitä tarkoitat? Nyt en ymmärrä.
Sara Siipola esiintyi vain 2ssa lähetyksessä.
Onneksi
- Anonyymi
Ohoh
Mira ja Anssi putosivat. Eivät todellakaan olleet huonoja. Vaikuttiko sitten Miran antamat haastattelut vanhasta telttaretkestä ja siellä tapahtuneesta.
Miksiköhän kaivoi vanhan jo käsitellyn asian uudelleen esiin.
Ihmiset äänestävät kokonaisuutta, ei vain tanssia. - Anonyymi
Kia oli tehnyt erinomaisen koreografian. Varsinkin alun nostopyöritys portailta alas. Sulavasti Marko suoriutui.
Siellä on nyt Johannes ja Katri, Lakko ja Kastanja sekä Tinze ja Valtteri.
En oikein usko, että Mira putosi PMMP:n dokumentissa esiintulleen tositv:n kohun takia. Dokumentti tehty jo aikaa sitten, kuulen.
Olen lukenut aika raakoja keskusteluja, että Anssille on valittu hoikkia ja näyttäviä pareja, Pernilla ja Linnea edellisinä vuosina. Nyt olisi toivottu Minna Anssin pariksi.
Enpä tiedä, ei Mira huonoin ollut. Helena ei tykännyt Mirasta. Ei vissiin kemiat pelanneet.
Mikko puhui itsensä jatkoon.- Anonyymi
Mira ja Anssia ei vain äänestetty. Jos pidettiin varmoina jatkoon menijöinä.
Miran tanssitausta ei ollut monien mieleen.
Ja illan tanssi ei ollut tangoa nähnytkään.
Musiikki oli huono valinta.
Sami ja Kristiina illan paras pari ja erittäin tyylikkäitä.
Mikä illan lopetus valssiin.
Aamiainen Tiffanulla leffa on jäätävän hyvä ja Aurdey Hebrunin laulu
Moon river
Voittaja ainesta - Anonyymi

Voittaja ainestaKorjaukset nimiin
Tiffanylla
Audrey Hepburn - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mira ja Anssia ei vain äänestetty. Jos pidettiin varmoina jatkoon menijöinä.
Miran tanssitausta ei ollut monien mieleen.
Ja illan tanssi ei ollut tangoa nähnytkään.
Musiikki oli huono valinta.
Sami ja Kristiina illan paras pari ja erittäin tyylikkäitä.
Mikä illan lopetus valssiin.
Aamiainen Tiffanulla leffa on jäätävän hyvä ja Aurdey Hebrunin laulu
Moon river
Voittaja ainestaMoon river on Henry Mancinin sävellys, ei Audrey Hepburnin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moon river on Henry Mancinin sävellys, ei Audrey Hepburnin.
Hepburn laulaa sen unohtumattomasti leffassa.
Säveltäjä on kyllä tiedossa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hepburn laulaa sen unohtumattomasti leffassa.
Säveltäjä on kyllä tiedossaMiespari putosi kisasta. Illan paras pari oli ansaitusti Kastanja ja Lakko.
- Anonyymi
Upea tanssi Johannekselta ja Katrilta. Täydet pisteet oikeutetusti. Kuten myös Lakko ja Kastanja onnistuivat.
Yllätyin Markon tanssista. Lätkävarusteissa aiemmin nähneenä hänen vartalon elastisuus yllätti. On niin pitkä, mutta vartalonkierrot onnistuu.
Minusta Minna olisi tanssin perusteella pudonnut.
Ihmiset äänestävät persoonaa ei taitoja.
Mies-naispareja kaikki ensiviikon parinvaihtoviikolla.- Anonyymi
Markon ja Kian Wieninvalssi oli riemastuttava esitys.
kylmätotuus
- Anonyymi
Hyvä että se tinze putosi. Ei olisi pitänyt edes päästä kisaan, koska tanssii ammatikseen twerkkausta eli pyllyn pyöritystanssia. Rumasti tatuoitu.
- Anonyymi
Ohjelman pilaavat typerät katsojaäänestälät.
- Anonyymi
Parasta katsottavaa oikeastaan koko kanavatarjonnan joukosta.
Tanssitaitoa ohjelmassa arvostellaan, seurataan viikko viikolta kehitystä, ja tuomarien pisteet osoittavat juuri sitä.
Katsojien pisteet vaikuttavat yhteispistetiin ja niillä ne putoajat määritellään.
Me emme puhumalla ja moittimalla voita itään, mutta olisi kiva seurata koko kausi
vaikka samassa aloituksessa. Kuka tippuu, kuka on hyvä! - Anonyymi
Helena, mitä ihmettä ajattelit kun puit tuon napaan asti ulottuvan puseron päällesi.
Irvokkaan näköinen ikäiselläsi naisella.- Anonyymi
Joo, tuli. utarevaikutelma. Hyvä että kankipippa putosi. Onkohan oikea nimi Pirjo?
- Anonyymi
Yleensä suhtaudun että olkoot ihmiset vetäneet päälleen mitä tykkäävät mutta kyllä minäkin Helenaa ihmettelen. Mitä hän avonaisella pukeutumisellaan hakee? Onko sillä jokin suosionhakutarkoitus vai mikä ihme on? Vaikuttaa kornilta mutta sitten vain katson muualle.
- Anonyymi
Pippa taisi pudota.
Ei kaikista tule tanssijoita, eikä kaikista terveysvaikuttajia. - Anonyymi
Minä pidän Lakosta. Paitsi, että on sukeutunut hyvä tanssija, hänestä huokuu teeskentelemätöntä hyvää energiaa.
Näistä "teemajaksoista" en oikein pidä. Elokuva musiikkeineen on hyvä, mutta nämä teennäiset kissanristiäiset ei nappaa.
Ehkä mä haluaisin pitää glamouria tai kansallisromantiikkaa yllä. - Anonyymi
Lakko ja Katanja ovat ihana pari, taitava ja villi, näyttävän tanssivan sydämen riemusta vaikka toki muutkin ilolla tanssivat. Olen Lakkoa muutaman kerran äänestänyt. Veikkaan heistä jopa voittajia. Johannestakin kerran äänestin kun vetivät niin herkän tanssin.
- Anonyymi
Minä taas jaksan ihmetellä kuinka ihmiset viitsii tälläistä katsoa telkkarista ja ihan vapaaehtoisesti...julkkikset tanssimassa....
- Anonyymi
Tykkään katsoa TTK:ta. Ohjelmasta jää hyvä mieli.
- Anonyymi
Kyllä tämä palsta aina tuon ohjelman voittaa. :)))
Naurattaa ihan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tämä palsta aina tuon ohjelman voittaa. :)))
Naurattaa ihan.Katson kyllä TTK:ta, mutta kyllähän tämä palsta kilpailee sen kanssa. Nuo mutrusuut, jotka kiertävät ketjusta toiseen antamassa negatiivisen kommentin, aivan kuin niillä olisi painoarvoa. Ilman perusteluja.
Anonyymi kirjoitti:
Tykkään katsoa TTK:ta. Ohjelmasta jää hyvä mieli.
Hyvän mielen ohjelmana minäkin tuota pidän. Putoajat eivät ole aina suinkaan huonoimpia tanssijoita, yleisö osaa olla armoton ja taas pitää suosikkia pinnalla. Pippa Laukan "kulmikkuus" pehmeni aika paljonkin treenien myötä, varsin pitkälle hän pääsikin.
Kaikki kilpailijat laittavat itsensä likoon, on se varmaan aika stressaava tilanne, ja siitä he viime kerralla juttelivatkin. Minullakin Lakko ja Johannes ovat nousseet suosikeiksi, molemmat omalla tavallaan hyviä. Katri takaa aina laatukoreografian ja saa partnerista parhaan irti, ja onhan Johannes tosi sillmänilo. Kastanjalla riittää tulista energiaa, mielikuvituksellisia koreografioita, Lakko pysyy juonessa mukana. Ison Mörkön ja pienen Kian wienervalssi oli aivan hurmaava. Kivahan tuollaista on sunnuntai-iltana katsella kotisohvalla, muistella omia tanssikokemuksiaan.- Anonyymi
Sinä 2025-10-20 10:20:24, voitko kertoa mitä ohjelmia sinä viitsit katsoa. Aina voi oppia älykkäämäksi.
- Anonyymi
Ihan kiva ohjelma nuorempien ihmsten katsottavasksi,
aikoinaan itsekki seurasin, enään en,
olen liian vanha siitä kiinostumaan,
juontajat ovat käsittämättömän teenäisiä ,
ainoa fiksu aito juontaja on Jukka Uotila,
tanssitaitelija,
ihmetyttää ja
ällöttää
sorastaan i n h o t t a a Halbergin t i s s i --- näyttely, yöök,
vanha ihminen vetää tissit koko katsomon ihalitavaksi,
katsojat saa pahoinvointi kohtauksen
asiattomasta pukeutumisestaan,
odottais hieman normaalimpaa pukeutumista,
Jukka Uotila saa täydet 10 pistettä fiksusta asiallisesta ammattitaidostaan juontajana tannsijoitten arvosteliaja ,
muut saa 6 pistettä,
Halberg saa 4 ,
mielipide !- Anonyymi
Jukka Haapalainen
Jorma Uotinen
Helena Ahti-Hallberg
TTK tuomarit - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jukka Haapalainen
Jorma Uotinen
Helena Ahti-Hallberg
TTK tuomaritNiistä on
miellyttävin fiksuin ainoastaa Jorma Uotinen 10+ pisteen tuomari !
Hallbergin tissit o k s et t a a , hyii, sori,
sille ny ei voi mitään
että inhottaa
tissien tyrkytys yleisestiki työpaikoilla kaikkien ihailtavaksi,
omasta mielestä tissit kuuluu vain oman puolison ihailtavaksi,
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait202978- 392577
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...381443- 841340
- 631231
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä40979Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.124883- 32796
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi27645Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan59611