On se vaan hienoa, että myös avustajakoiran käyttäjä joutuu keräämään paskan pois nurmikoilta tai kaduilta. Ainoa ongelma on vain se, että miten joku neliraajahalvaantunut invalidi sen oikein tekee??
ote http://www.aputassu.fi -osoitteesta löytämästäni tekstistä.
14 §
Koirakuri
Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koirna omistajan tai haltijan on:
1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä
2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua.(19.12.2003/1195)
3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.
Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävissä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoitaa eikä näkövammaisen opaskoiraa.
Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonassa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi sentään, jos näet sitä ni kerää pois ni ei jää kenkiin...
kukaan viranomainen puuttuu, jos näkee tosiaan avustajakoiran tekevän hätänsä ja epäilen kyllä, että voi olla painovirhe
Jospa se koira on opetettu kuten omani joka paskoo käskystä. Voin helposti ohjailla koirani paskomaan sopivaan ryteikköön josta ei tarvitse kerätä mitään pois. Tämä on muuten todella tarpeellinen käsky koiralle ja aion opettaa sen kaikille tulevillenikin koirille.