Pari ulkomailta tullutta arvostelua kehnosta ruoastamme on nostanut äläkän.
Kilvan kiittelemme itse huomaamatta laisinkaan mitä me todellisuudessa suuhumme pistelemme.http://media.keskisuomalainen.fi/sunnuntaisuomalainen/
Asiasta kertoi viimeksi Sunnuntaisuomalainen, joka monen aamiaispöydässäkin saatettiin lukea.
KEHNO RUOKAKULTTUURIMME !
109
3289
Vastaukset
- älä yritä
vakkarit ovat jo tuominneet, ei kannata sinun enää monine nikkiesi kanssa palloilla palstoilla.
tarkuin
Reetu.- Ajomies
Vanha nikki - yli viisi vuotta palstoilla.
Tuskin montakaan on iäkkäämpää.
Ajomies asuu samassa persoonassa ja samaan sähköpostilootaan saa laittaa herjatkin([email protected]) Nikit ovat vielä "puisevampia" aiheena keskusteluun.
Ruoan "laaduttomuudestahan" tässä keskustellaan. - pizzakuskille
Luulen, että ainoa mitä osaat on, että kilautat pizzeriaan tai haet hampurilaisen grilliltä.
tänne myös hänellä ole oikeutus tehdä avauksia.
Toki hänellä on niitä'kestoaiheitakin,känkkäränkkäpäiviä'jopa vahva "tee":kin saattaa tuoksua,mutta samoja ominaisuuksia/tapoja meiltä monella muultakin löytyy.
Lisäksi ylläpito on melko skarppina hänen kirjoitteluunsa.
Eiköhän nikkien ja aloitusten määrä sinänsä saisi olla palstalaisten arvostelujen ulkopuolella hänenkin kohdallaan,sillä häneltä fiksuja avauksiakin usein löytyy ja myös niihin osallistuvia keskustelijoita,joihin minun sivistykseni ei usein riitä ja siksi en ole niissä mukana.
Oma sivistys on enemmän teknisen kädentaitoja vaativan mekaniikan ja aineopin sovellusten puolella.
En muuten kovin monta mainitsemaasi"vakkaria" tiedä,joka hänet olisi tuominneet nikkien ja aloitusten määrien perusteella.Kielenkäyttöön eräät ovat puuttuneet ja se mielestäni on silloin ollut hyvinkin perusteltua.
Puhun siis vain tästä palstasta ja niistä "vakkarinikeistä",joiden nikit ei joka vastauksessa vaihdu.
Ps.tämä ei tarkoita,etteikö myös teillä ole oikeutus niin toimia,mutta teidän tapa sälyttää edelläolevat teot/sanomiset palstan"vakkareiden"kontolle on mielestäni usein vailla perusteita.- Setä
emw34 kirjoitti:
tänne myös hänellä ole oikeutus tehdä avauksia.
Toki hänellä on niitä'kestoaiheitakin,känkkäränkkäpäiviä'jopa vahva "tee":kin saattaa tuoksua,mutta samoja ominaisuuksia/tapoja meiltä monella muultakin löytyy.
Lisäksi ylläpito on melko skarppina hänen kirjoitteluunsa.
Eiköhän nikkien ja aloitusten määrä sinänsä saisi olla palstalaisten arvostelujen ulkopuolella hänenkin kohdallaan,sillä häneltä fiksuja avauksiakin usein löytyy ja myös niihin osallistuvia keskustelijoita,joihin minun sivistykseni ei usein riitä ja siksi en ole niissä mukana.
Oma sivistys on enemmän teknisen kädentaitoja vaativan mekaniikan ja aineopin sovellusten puolella.
En muuten kovin monta mainitsemaasi"vakkaria" tiedä,joka hänet olisi tuominneet nikkien ja aloitusten määrien perusteella.Kielenkäyttöön eräät ovat puuttuneet ja se mielestäni on silloin ollut hyvinkin perusteltua.
Puhun siis vain tästä palstasta ja niistä "vakkarinikeistä",joiden nikit ei joka vastauksessa vaihdu.
Ps.tämä ei tarkoita,etteikö myös teillä ole oikeutus niin toimia,mutta teidän tapa sälyttää edelläolevat teot/sanomiset palstan"vakkareiden"kontolle on mielestäni usein vailla perusteita.Mutta miksi pitää kirjoittaa samassa aiheessa eri nikeillä kun me kaikki kuitenkin tiedämme kysymyksesä olevan saman henkilön,uusille taas aika sekavaa ja harhauttavaa!
Setä kirjoitti:
Mutta miksi pitää kirjoittaa samassa aiheessa eri nikeillä kun me kaikki kuitenkin tiedämme kysymyksesä olevan saman henkilön,uusille taas aika sekavaa ja harhauttavaa!
'sanassa'sanota,herran tiet ovat ihmeellisiä.
Mitempä me toisten henkilöiden perimmäiset motiivit tietäisimme ja siksi ainakin minä otan ne lähinnä asiana,jotka ovat,mutta ovat niin pieni rikka tässä elämän rokassa,etei se "nielemistäni"haittaa.- kilautatko
pizzakuskille kirjoitti:
Luulen, että ainoa mitä osaat on, että kilautat pizzeriaan tai haet hampurilaisen grilliltä.
pizzeriaan vai mikä on kysytty mielipiteesi ruoasta?
- sanaakaan
emw34 kirjoitti:
tänne myös hänellä ole oikeutus tehdä avauksia.
Toki hänellä on niitä'kestoaiheitakin,känkkäränkkäpäiviä'jopa vahva "tee":kin saattaa tuoksua,mutta samoja ominaisuuksia/tapoja meiltä monella muultakin löytyy.
Lisäksi ylläpito on melko skarppina hänen kirjoitteluunsa.
Eiköhän nikkien ja aloitusten määrä sinänsä saisi olla palstalaisten arvostelujen ulkopuolella hänenkin kohdallaan,sillä häneltä fiksuja avauksiakin usein löytyy ja myös niihin osallistuvia keskustelijoita,joihin minun sivistykseni ei usein riitä ja siksi en ole niissä mukana.
Oma sivistys on enemmän teknisen kädentaitoja vaativan mekaniikan ja aineopin sovellusten puolella.
En muuten kovin monta mainitsemaasi"vakkaria" tiedä,joka hänet olisi tuominneet nikkien ja aloitusten määrien perusteella.Kielenkäyttöön eräät ovat puuttuneet ja se mielestäni on silloin ollut hyvinkin perusteltua.
Puhun siis vain tästä palstasta ja niistä "vakkarinikeistä",joiden nikit ei joka vastauksessa vaihdu.
Ps.tämä ei tarkoita,etteikö myös teillä ole oikeutus niin toimia,mutta teidän tapa sälyttää edelläolevat teot/sanomiset palstan"vakkareiden"kontolle on mielestäni usein vailla perusteita.avauksen aiheesta.
Ruoka ja sen laatu oli aihe. - jaanamaikki
sanaakaan kirjoitti:
avauksen aiheesta.
Ruoka ja sen laatu oli aihe.kerropa meille omat ruokamietteesi ;DD
- Chiracilta
jaanamaikki kirjoitti:
kerropa meille omat ruokamietteesi ;DD
ja Berlusconilta mämmit, talkkunat,pastanttipuurot ja mykysopat syömättä. Jäävät yleensä minultakin.
- on ensimmäinen
emw34 kirjoitti:
'sanassa'sanota,herran tiet ovat ihmeellisiä.
Mitempä me toisten henkilöiden perimmäiset motiivit tietäisimme ja siksi ainakin minä otan ne lähinnä asiana,jotka ovat,mutta ovat niin pieni rikka tässä elämän rokassa,etei se "nielemistäni"haittaa.otsikkoa sivuava vihje tässä. Tuskin ainoa ruokasi?
- jaanamaikki
Chiracilta kirjoitti:
ja Berlusconilta mämmit, talkkunat,pastanttipuurot ja mykysopat syömättä. Jäävät yleensä minultakin.
sinua siis ranskalaisessa ruoassa viehättää?
sanaakaan kirjoitti:
avauksen aiheesta.
Ruoka ja sen laatu oli aihe.mitä palstan keskustelun ketjujen/polkujen etiketistä tiedän,niin minun kommentti aiheeseen,oli avaukseen liittymättömään polkuun,joka sinällään riitti minulle.
Tein perustelujen kanssa olevan kannanoton ja jos et sitä ymmärtänyt,niin sille en voi mitään ja sekin asia on niitä elämän pieniä rokkia joka ei sen emempää mieltäni vaivaa.
ps.Jos olisin kirjoitukseni osoittanut avauksen alle,niin toki olisin siinä ruuasta ja sen laadusta mielipiteeni kertonut.
Olen kuitenkin silläkin saralla niin kokematon ja muiden maiden ruokiin tutustumaton ummikko,että ne keskustelkoon aiheesta,kuka katsoo rahkeensa riittävän,minun ei,valitettavasti.
jk.Sen voin sanoa,että kunnon lättyt,räiskäleet,ohukaiset,miksi niitä sitten kukin nimittääkin,on tuoreen mansikkasurvoksen kera 'syötävän hyvää'.- pitäväni
jaanamaikki kirjoitti:
sinua siis ranskalaisessa ruoassa viehättää?
ranskalaisesta ruoasta? No, rakuunaa käytän kyllä monessa paikassa.
- jaanamaikki
pitäväni kirjoitti:
ranskalaisesta ruoasta? No, rakuunaa käytän kyllä monessa paikassa.
kuten rakuuna olivat hyvin suosittuja 1800-luvun suomalaisessakin keittiössä ja niitä kasvatettiin,yhtäkkiä tulivat tuotetut kuivamausteet 30-luvulla muotiin ja nämä herkulliset mausteet unohdettiin,nythän niillä on uusi kukoistuskausi!
- erinomaisuutta
perusteltiin tuossa äsken juuri sillä että keittiömestarimme ovat sijoittuneet hyvin kansainvälisissä gourmet-mittelöissä.
Muistan kuitenkin kun joskus oli vertailuja eri maiden ruokien välillä, suomalaisissa makkaroissa ei ollut lihaa lainkaan ulkomaisiin verrattuna, samoin suomalaisissa kinkuissa oli suolavettä kun muissa maissa myytiin lihaa. Tällaisia paljastui lukuisia muitakin, mutta ne vaiettiin MTK-mafian omertan hengessä heti kuoliaaksi. - Ajomies
Olen antanut yhteysatietoni, jotka pätevär kirjoittaessani rekkaamattomalla nikillä.
Lukemattomia kertoja olen myös ilmoittanut korjaavani jokaisen ¨selkeän virheen, jöka asiallisesti tksilöiden osoitetaan siinä' keskustelussa ja sen puheenvuron perässä, jossa se on lausuttu. Näin koin itsekin asian kokea eli korjata pahoja vääriä tietoja keskusteluissa
- kulttuuri nyt vain on siellä se mikä on.
Ainoatakaan tällaista ei ole tullut ylläpidon, sheriffien eikä keskutelumppanien taholta.
Tuolla 60-80 palstoilla vain on sattunut, että "Haju" ei kuvia kumartele, otan mielelläni aina asian asiana. - että kaupoissa
jaanamaikki kirjoitti:
kuten rakuuna olivat hyvin suosittuja 1800-luvun suomalaisessakin keittiössä ja niitä kasvatettiin,yhtäkkiä tulivat tuotetut kuivamausteet 30-luvulla muotiin ja nämä herkulliset mausteet unohdettiin,nythän niillä on uusi kukoistuskausi!
myytävä suomalainen ruoka on usein luvattoman huonoa. Meillä tehdään makkara jauhoista ja kinkku suolavedestä. Muualla tuollaisesta huijauksesta voisi tulla murhia.
- Ajomies
kilautatko kirjoitti:
pizzeriaan vai mikä on kysytty mielipiteesi ruoasta?
Laitan itse ruokani. Muutaman kymmenen metrin päässä on pizzeria - en ole kertaakaan käynyt - vieraitteni kanssa käyn joskus ulkona syömässä.
Useimmiten silloinkin laitan ja joku vieraista, usein lapsistani laittaa.
- Minulle se on taloudellisuuskysymys.
Kustannuksia säästäen saan usein monipuolisen
ja maittavan
aterian - Ajomies
Setä kirjoitti:
Mutta miksi pitää kirjoittaa samassa aiheessa eri nikeillä kun me kaikki kuitenkin tiedämme kysymyksesä olevan saman henkilön,uusille taas aika sekavaa ja harhauttavaa!
Tuon nikkeilyn olen omalta osaltani kertonut vuosien varrella ja tämäkin keskustelu osoittaa sen olleen tarpeen.
- valitettavasti! - pysy aloittamasi
Ajomies kirjoitti:
Tuon nikkeilyn olen omalta osaltani kertonut vuosien varrella ja tämäkin keskustelu osoittaa sen olleen tarpeen.
- valitettavasti!ketjun aiheessa? Ruokahan se oli.
- jenkaten
emw34 kirjoitti:
tänne myös hänellä ole oikeutus tehdä avauksia.
Toki hänellä on niitä'kestoaiheitakin,känkkäränkkäpäiviä'jopa vahva "tee":kin saattaa tuoksua,mutta samoja ominaisuuksia/tapoja meiltä monella muultakin löytyy.
Lisäksi ylläpito on melko skarppina hänen kirjoitteluunsa.
Eiköhän nikkien ja aloitusten määrä sinänsä saisi olla palstalaisten arvostelujen ulkopuolella hänenkin kohdallaan,sillä häneltä fiksuja avauksiakin usein löytyy ja myös niihin osallistuvia keskustelijoita,joihin minun sivistykseni ei usein riitä ja siksi en ole niissä mukana.
Oma sivistys on enemmän teknisen kädentaitoja vaativan mekaniikan ja aineopin sovellusten puolella.
En muuten kovin monta mainitsemaasi"vakkaria" tiedä,joka hänet olisi tuominneet nikkien ja aloitusten määrien perusteella.Kielenkäyttöön eräät ovat puuttuneet ja se mielestäni on silloin ollut hyvinkin perusteltua.
Puhun siis vain tästä palstasta ja niistä "vakkarinikeistä",joiden nikit ei joka vastauksessa vaihdu.
Ps.tämä ei tarkoita,etteikö myös teillä ole oikeutus niin toimia,mutta teidän tapa sälyttää edelläolevat teot/sanomiset palstan"vakkareiden"kontolle on mielestäni usein vailla perusteita.Olet oikeassa,myös hänellä on oikeus keskusteluun
ja avauksiin.On vain käynyt niin ikävästi,että
kaveri on onnistunut myrkyttämään ilma piirin ym-
pärilllään niin tehokkaasti muiden halveksimisel-
la,että sitä on vaikea korjata.Mutta toivottavas
ti aika tekee tehtävänsä.
Mutta päivän aiheeseen.Sen tiedän ettei Suomessa
pultsaritkaan syö pääskysiä ja niiden pesiä.Siinä
mielessä ollaan ohi italiasta.
Niinhän se entinen rantojenkin kaverikin sanoi,"ei
meitä surulla ruokita,kun Hakaniemen rannassa
lokkia söi."
- jenkaten
Meikä poika kun heilu kolmisenkymmentä vuotta sitten Hesassa juoppo remmissä.Kukaan ei valittanut ruuasta,syötiin sitä mitä sattui löy-
tymään.Kuiva leivän kannikkakin oli kullan arvoinen painossaan.Eikä salmonellat iskeneet.
Eiköhän se totuus ole,jos on nälkä,niin silloin ei ruuasta valiteta.
Nämä herran kekkulat,jotka ilkeää valittaa toi-
sen maan ruuasta,Kutsuisin heitä erittäin suurta
varovaisuutta noudattaen,ylemmän tason sosiaali
pummeiksi.Tuskin paljon erehtyy jos sanoo,että
jokainen muru minkä he suuhunsa pistää,sen kansa
maksaa.
Olen valmis perumaan puheeni jos olen väärässä.- jaanamaikki
kunnon suomalainen perusruoka kunniaan!
- minäkin*
jaanamaikki kirjoitti:
kunnon suomalainen perusruoka kunniaan!
Eilen tehdessäni ruokaa ihmettelin, että mistä se marina tulee. Oli hyvät aineet ja maittavaa sain. Raanasta tulee juomakelpoista vettä palan painikkeeksi.
Luin erään henkilön kirjoituksen HeSarista jossa hän haukkui Suomessa kasvatetun lihan ym. mauttomuutta. Muistaakseni hän sanoi Ranskassa tehneensä paljon maukkaammista raaka-aineista ruokaa. Huh huh noita juttuja, vielä suomalaisen "suusta".
Onhan tästä ollut täällä varmaan juttua, en ole niihin kirjoitellut, laitoin tämän tähän ketjun jatkeeksi. - jaanamaikki
minäkin* kirjoitti:
Eilen tehdessäni ruokaa ihmettelin, että mistä se marina tulee. Oli hyvät aineet ja maittavaa sain. Raanasta tulee juomakelpoista vettä palan painikkeeksi.
Luin erään henkilön kirjoituksen HeSarista jossa hän haukkui Suomessa kasvatetun lihan ym. mauttomuutta. Muistaakseni hän sanoi Ranskassa tehneensä paljon maukkaammista raaka-aineista ruokaa. Huh huh noita juttuja, vielä suomalaisen "suusta".
Onhan tästä ollut täällä varmaan juttua, en ole niihin kirjoitellut, laitoin tämän tähän ketjun jatkeeksi.liha maistu samalta,maustamisestahan se on kiinni,Suomessa ei vielä olla totuttu käyttämään mausteita kuin Ranskassa jonne niitä tuotiin satoja vuosia siirtomaista,siis se ei ole oikeastaan ranskalaista vaan tuotettua ruokakulttuuria.
- minäkin*
jaanamaikki kirjoitti:
liha maistu samalta,maustamisestahan se on kiinni,Suomessa ei vielä olla totuttu käyttämään mausteita kuin Ranskassa jonne niitä tuotiin satoja vuosia siirtomaista,siis se ei ole oikeastaan ranskalaista vaan tuotettua ruokakulttuuria.
Tässä ko. kirjoituksessa nimenomaan puhuttiin samalla tavalla maustetusta ruoasta, hänen itsensä laittamasta. Paljon huonompaa tuli Suomessa (suomalaiset raaka-aineet) kuin Ranskassa laitetusta.
Itse en pidä kovin maustetuista, haluan maistaa muutakin kuin mausteita. - jaanamaikki
minäkin* kirjoitti:
Tässä ko. kirjoituksessa nimenomaan puhuttiin samalla tavalla maustetusta ruoasta, hänen itsensä laittamasta. Paljon huonompaa tuli Suomessa (suomalaiset raaka-aineet) kuin Ranskassa laitetusta.
Itse en pidä kovin maustetuista, haluan maistaa muutakin kuin mausteita.ole ulkolaisia raaka-aineita,en oikein nyt ymmärrä mistä yleensäkään puhut,linkki paikallaan?
- Ajomies
jaanamaikki kirjoitti:
ole ulkolaisia raaka-aineita,en oikein nyt ymmärrä mistä yleensäkään puhut,linkki paikallaan?
Olen antanut yhteysatietoni, jotka pätevär kirjoittaessani rekkaamattomalla nikillä.
Lukemattomia kertoja olen myös ilmoittanut korjaavani jokaisen ¨selkeän virheen, jöka asiallisesti tksilöiden osoitetaan siinä' keskustelussa ja sen puheenvuron perässä, jossa se on lausuttu. Näin koin itsekin asian kokea eli korjata pahoja vääriä tietoja keskusteluissa
- kulttuuri nyt vain on siellä se mikä on. - unohda juttuni
jaanamaikki kirjoitti:
ole ulkolaisia raaka-aineita,en oikein nyt ymmärrä mistä yleensäkään puhut,linkki paikallaan?
Yritin selittää, että hänen mielestään suomalainen raaka-aine on mautonta esim. lihat ja Ranskassa ranskalainen parempaa. Että näin. Kyllä täällä on muidenkin maiden lihoja.
Heippa, nyt minä lähden ulos nauttimaan Suomen kesästä. - vastata ketjun
Ajomies kirjoitti:
Olen antanut yhteysatietoni, jotka pätevär kirjoittaessani rekkaamattomalla nikillä.
Lukemattomia kertoja olen myös ilmoittanut korjaavani jokaisen ¨selkeän virheen, jöka asiallisesti tksilöiden osoitetaan siinä' keskustelussa ja sen puheenvuron perässä, jossa se on lausuttu. Näin koin itsekin asian kokea eli korjata pahoja vääriä tietoja keskusteluissa
- kulttuuri nyt vain on siellä se mikä on.aiheeseen kun sen kerran aloititkin ja jättää nikkijaarittelut muualle. Eli palaa nytkin otsikon alle, mitä mieltä ruoasta.
- Ajomies
vastata ketjun kirjoitti:
aiheeseen kun sen kerran aloititkin ja jättää nikkijaarittelut muualle. Eli palaa nytkin otsikon alle, mitä mieltä ruoasta.
Keskustelu on todella aiheellista.
Otin asian esiin tuon löehtiartikkelin ollessa lopullisena pontimena. Toinen on tekemäni huomiot siitä, mitä ihmiset syövät lounasravintolassa tai pizzeriassa sekä laittavat ostokärryynsä ruokakaupassa käydessään.
Näkemykseni tukevat suomalaisetn ruokakulttuurin olevan pääsääntöisesti hyvin kehittymätöntä.
Joitain parannuksia on toki tapahtunut; voin kulutus
20 kg: muutamaan kiloon, vihannesten ja juuresten määrän lisääntyminen ruokapöydissämme.
Perunaa käytämme nykyisin kovin vähän.
Sieniä ja marjoja käytämme kunhan muut poimivat
(venäläiset ym. ulkomaiset poimijat).
Niitten soisi lisääntyvän ruokapöydissämme. - Ajomies
unohda juttuni kirjoitti:
Yritin selittää, että hänen mielestään suomalainen raaka-aine on mautonta esim. lihat ja Ranskassa ranskalainen parempaa. Että näin. Kyllä täällä on muidenkin maiden lihoja.
Heippa, nyt minä lähden ulos nauttimaan Suomen kesästä.Ruoan laadun kriteereitä on eurooppalaistettu
ja se on herättänyt hämmennystäkin.
Laitan tähän linkin, jotta voimme tutkittuihin ja koettuihin tutustua asioihin
http://www.laatuketju.fi/index.jsp?SHOWPICS=true&LUOKKA=703&KIE_KIELIID=FI
Tiedämmehän, että hyvä kokki saa samoista ruoka-aineista maukkaamman aterian kuin, jos on
- "kuta useampi kokki,
sitä huonompi soppa." - köksääjä
Ajomies kirjoitti:
Ruoan laadun kriteereitä on eurooppalaistettu
ja se on herättänyt hämmennystäkin.
Laitan tähän linkin, jotta voimme tutkittuihin ja koettuihin tutustua asioihin
http://www.laatuketju.fi/index.jsp?SHOWPICS=true&LUOKKA=703&KIE_KIELIID=FI
Tiedämmehän, että hyvä kokki saa samoista ruoka-aineista maukkaamman aterian kuin, jos on
- "kuta useampi kokki,
sitä huonompi soppa."Kotikeittiössä voi valmistaa parhaat ja oman maun mukaiset ruoat edullisesti ja jo ruoan valmistaminen on nautinto sinänsä.
Tässä eräitä ohjeita köksääville.
http://www.elintarvikevirasto.fi/ruokailoa/ - nainen
minäkin* kirjoitti:
Eilen tehdessäni ruokaa ihmettelin, että mistä se marina tulee. Oli hyvät aineet ja maittavaa sain. Raanasta tulee juomakelpoista vettä palan painikkeeksi.
Luin erään henkilön kirjoituksen HeSarista jossa hän haukkui Suomessa kasvatetun lihan ym. mauttomuutta. Muistaakseni hän sanoi Ranskassa tehneensä paljon maukkaammista raaka-aineista ruokaa. Huh huh noita juttuja, vielä suomalaisen "suusta".
Onhan tästä ollut täällä varmaan juttua, en ole niihin kirjoitellut, laitoin tämän tähän ketjun jatkeeksi.Eikös se Ranska harrastanut tätä valkoista vasikanlihaa ja sitä muuten suurena herkkuna mainostettiin ravintoloiden ruokalistalla Ranskassa.
Ja kuitenkin "Valkoinen vasikanliha" saadaan aikaan aiheuttamalla eläimelle paha puutosanemia. - Marion.T
nainen kirjoitti:
Eikös se Ranska harrastanut tätä valkoista vasikanlihaa ja sitä muuten suurena herkkuna mainostettiin ravintoloiden ruokalistalla Ranskassa.
Ja kuitenkin "Valkoinen vasikanliha" saadaan aikaan aiheuttamalla eläimelle paha puutosanemia.jauhelihaan lisätään verta väriaineeksi, muuten jauheliha olisi aika harmaata.
Muutenkaan ainakaan jauhelihan tuoksu ei paljon makuhermoja hyväile - yleensä se haisee navetalle enkä jauhelihaa ole ruuanlaitossa käyttänyt moneen vuoteen, muuta kuin luomuna.
Luomussa on vielä se aito lihan tuoksu, ei mikään sikalan haju.
Yleensä käytän vain riistanlihaa ja kalaa ruuanvalmistukseen, ja mahdollisimman paljon luomu-tuotteita.
Perunat ja vihannekset kasvatan itse luomuna, samoin marjoja ja tomaatteja sekä kurkkuja on ihan omasta takaa näin kesällä.
Kaalit söi etana tänä vuonna, joten taidan sitten syödä ne etanat.
Marjoja haemme metsäsästä mahdollisimman paljon, samoin sieniä.
Suomessa on hyvää ruokaa, mutta niin on Ransakassa ja Italiassakin.
Ei olla yhtä pöllöjä kuin nuo isokenkäiset, jotka arvostelevat ruokaamme edes sitä maistamatta.
Hanhenmaksa on kuitenkin ruoka jota en söisi vaikka maksettaisiin, koska se on tehty eläintä julmasti rääkkäämällä.
Muuten kelpaa kaikki perunasta pastaan ja vaikka niihin etanoihin, jotka muuten ovat ihan oikeasti ihan hyviä.( kotimaiset luonnonetanat eivät kelpaa syötäviksi ) - Ajomies
nainen kirjoitti:
Eikös se Ranska harrastanut tätä valkoista vasikanlihaa ja sitä muuten suurena herkkuna mainostettiin ravintoloiden ruokalistalla Ranskassa.
Ja kuitenkin "Valkoinen vasikanliha" saadaan aikaan aiheuttamalla eläimelle paha puutosanemia.Lapsuudessani muista,että juottovasikat olivat teurastamolle hyvin haluttua.
Nämä vasikat saivat vain lehmän maitoa alkuun ja myöhemmin kurria ravinnokseen ja kasvun nopeuttamiseksi aivan vähän viljaa jau kuivaheinää lähinnä pötsin toimintojen ylläpitoon ehken parisataa grammaa päivässä jos kasvatettiin lähemmäs puolen vuoden ikäisiksi, usein ne teurastettiin jo parin kuukaudenkin ikäisinä. Niistä maksettiin hyvä hinta. - Makuaistinsa kullakin
Ajomies kirjoitti:
Ruoan laadun kriteereitä on eurooppalaistettu
ja se on herättänyt hämmennystäkin.
Laitan tähän linkin, jotta voimme tutkittuihin ja koettuihin tutustua asioihin
http://www.laatuketju.fi/index.jsp?SHOWPICS=true&LUOKKA=703&KIE_KIELIID=FI
Tiedämmehän, että hyvä kokki saa samoista ruoka-aineista maukkaamman aterian kuin, jos on
- "kuta useampi kokki,
sitä huonompi soppa."Jokaisella on oman laisensa makumieltymykset, toinen tykkää maustetuista ja toinen sitten taas ei. Hyvistä raaka-aineista toinen tekee kaikille maittavaa ja toinen taas saattaa pilata koko ruoan. Mahdotonta määritellä käsitys: hyvää ruokaa. Itse pidän katkaravuista ja tämän nautintoni yksi kaverini kuittaa sanommalla, että aivan kuin saippuaa söisi. Että siinähän se juju.
- Jauhan itse
Marion.T kirjoitti:
jauhelihaan lisätään verta väriaineeksi, muuten jauheliha olisi aika harmaata.
Muutenkaan ainakaan jauhelihan tuoksu ei paljon makuhermoja hyväile - yleensä se haisee navetalle enkä jauhelihaa ole ruuanlaitossa käyttänyt moneen vuoteen, muuta kuin luomuna.
Luomussa on vielä se aito lihan tuoksu, ei mikään sikalan haju.
Yleensä käytän vain riistanlihaa ja kalaa ruuanvalmistukseen, ja mahdollisimman paljon luomu-tuotteita.
Perunat ja vihannekset kasvatan itse luomuna, samoin marjoja ja tomaatteja sekä kurkkuja on ihan omasta takaa näin kesällä.
Kaalit söi etana tänä vuonna, joten taidan sitten syödä ne etanat.
Marjoja haemme metsäsästä mahdollisimman paljon, samoin sieniä.
Suomessa on hyvää ruokaa, mutta niin on Ransakassa ja Italiassakin.
Ei olla yhtä pöllöjä kuin nuo isokenkäiset, jotka arvostelevat ruokaamme edes sitä maistamatta.
Hanhenmaksa on kuitenkin ruoka jota en söisi vaikka maksettaisiin, koska se on tehty eläintä julmasti rääkkäämällä.
Muuten kelpaa kaikki perunasta pastaan ja vaikka niihin etanoihin, jotka muuten ovat ihan oikeasti ihan hyviä.( kotimaiset luonnonetanat eivät kelpaa syötäviksi )Kyllä olen kanssa kuullut, vaan en ole nähnyt, että jauhelisään jätetään verisuonet värin vuoksi. Itse ostan aina kokolihaa ja jauhan sen yleiskoneella, jos on tarvis jauhaa. Liha pilaantuu aika äkkiä pienimisen/jauhamisen jälkeen ja kokonainen esim. kilon parin pala säilyy paremmin kylmässä. Kylmäketjun tulisi olla jatkuva/katkeamaton, sillä kuljetuksen aikainen lämpötilan nousu pilaannuttaa jauhetun lihan tosi nopeasti.- Ainakin tiedän mitä olen jauhanut ja uskallan käyttää sen saman tien.
- PorsasUrhea
Riippumatta siitä, mitä herrat Berlusconi ja Chirac suomalaisesta ruoasta ovat möläytelleet, pidän edelleen tarkoituksenmukaisena jatkaa sammakkoeläinten täysrauhoitusta maassamme.
Kokeilemisen arvoinen olisi eksoottinen herkku Berlucutto, joka valmistettaisiin kuten Prescutto ilmakuivaamalla Mussolinin tavoin nilkoistaan hirtetty Berlusconi-porsas.
RÖH~- Setä
Suurta ranskalaista herkkua!
- jenkaten
Älä hyvä tiedemies sitten syö niitä sammakoita.
Eihän tässä kukaan muu ole sammakon syöntiä
tuonut esille kuin sinä.Ilmankos on vähän konna-
maiset tavat.Mitä etanoihin tulee,sehän on herrojen herkku.Sinunhan niiden herkullisuus pi-
täisi tietää,kun kuulut,ainakin omasta mielestäsi
ylempään eliittiin.Niihin pääskynpesän syöjiin.
Ennen kun kaivoissa ei käytetty vielä betoni
renkaita,oli kivi tai puu seinämät.Silloin kai-
voissa oli aina jokunen sammakko.Se oli tunnetus-
ti sen merkki että vesi oli puhdasta.Jos sinne
olisi viskannut pääskyn pesän.Olisi voinut käydä
sammakolle huonosti.Mutta kyllä Italialaiset olis
sitä juonut ja joku suomalainen nero olisi sillä
huuhtonut etanat kurkusta alas.En muuten ole kuullut että suomessa olisi kukaan pitzaansa
sammakoita pyydystänyt.
Jos vähentäisit noita sikamaisia tapojasi,niin
pääsisit eroon tuostakin röhkimisestä.Ei kuulu
eliitin tapoihin. - Nilviäisiä ruokapöytään!
Setä kirjoitti:
Suurta ranskalaista herkkua!
Jostakin syystä isot kotiloa kantavat etanat ovat paljon lisääntyneet Suomessa. Nyt niitä poimitaan (ja viljellään) myytäväksi. En ole koskaan syönyt. Kuka on? Miltä maistui?
Sammakon reisiä olen kerran maistanut ulkomailla. Niitä en totisesti kaipaa. - nainen
Nilviäisiä ruokapöytään! kirjoitti:
Jostakin syystä isot kotiloa kantavat etanat ovat paljon lisääntyneet Suomessa. Nyt niitä poimitaan (ja viljellään) myytäväksi. En ole koskaan syönyt. Kuka on? Miltä maistui?
Sammakon reisiä olen kerran maistanut ulkomailla. Niitä en totisesti kaipaa.Sen voin sanoa, että gratinoidut etanat maistuvat tosi herkullisille ja sammakonreisiä vertaisin lähinnä linnun lihaan, valkeaa ja sitä on vähänlaisesti.
Aasialaista kohuherkkua "apinanaivoja" en aijo koskaan maistaakkaan. - Suomessa
Setä kirjoitti:
Suurta ranskalaista herkkua!
ja viedään sitten Ranskaan. Ahvenanmaalla on iso etanafarmi, senkin joskus olen bongannut.
- jättää maistamatta
nainen kirjoitti:
Sen voin sanoa, että gratinoidut etanat maistuvat tosi herkullisille ja sammakonreisiä vertaisin lähinnä linnun lihaan, valkeaa ja sitä on vähänlaisesti.
Aasialaista kohuherkkua "apinanaivoja" en aijo koskaan maistaakkaan.apinanlihaa syömällä taisimme saada aikoinaan AIDS:it ja Ebolat kuolemaa kylvämään.
- PorsasUrhea
jenkaten kirjoitti:
Älä hyvä tiedemies sitten syö niitä sammakoita.
Eihän tässä kukaan muu ole sammakon syöntiä
tuonut esille kuin sinä.Ilmankos on vähän konna-
maiset tavat.Mitä etanoihin tulee,sehän on herrojen herkku.Sinunhan niiden herkullisuus pi-
täisi tietää,kun kuulut,ainakin omasta mielestäsi
ylempään eliittiin.Niihin pääskynpesän syöjiin.
Ennen kun kaivoissa ei käytetty vielä betoni
renkaita,oli kivi tai puu seinämät.Silloin kai-
voissa oli aina jokunen sammakko.Se oli tunnetus-
ti sen merkki että vesi oli puhdasta.Jos sinne
olisi viskannut pääskyn pesän.Olisi voinut käydä
sammakolle huonosti.Mutta kyllä Italialaiset olis
sitä juonut ja joku suomalainen nero olisi sillä
huuhtonut etanat kurkusta alas.En muuten ole kuullut että suomessa olisi kukaan pitzaansa
sammakoita pyydystänyt.
Jos vähentäisit noita sikamaisia tapojasi,niin
pääsisit eroon tuostakin röhkimisestä.Ei kuulu
eliitin tapoihin.Tuo luetun ymmärtäminen ei taida kuulua taitoihisi.
:8)
- Ajomies
Me olemme "metsäläisiä", joten ulkomailta on monet opit hankittava. Antiikissa se oli jo kehittynyt. Italiasta Medici-suvun ruhtinattaret veivät sen Ranskaan, jossa se kehittyi kun alettiin julkaista keittokirjojakin.
Mikä on parasta herkkua ollut ulkolaisessa ruokapöydässänne maistettavana?- on paras!
Kaalikääryleet puolukkahillolla,kalakukko,metsäsienikastike, silakkapihvit,silakkalaatikko,savusilakka,
kalakeitto,hernekeitto,
karjalanpaisti,lihamureke jne.,mitä vikaa niissä muka on? - nainen
Eestissä tuli joskus herkuteltua pariloidulla karitsan sisäfileellä, salottisipulilla/smetanalla ja lisukkeina oli paahdetuja perunakuutioita.
Ruoka oli taivaallisen hyvää ja syömäni perusteella jouduin perumaan puheeni kokille siitä, että lammas maistaa "märälle villasukille".
Ruoan valmisti Emmanuel Wille/Roosikrantsi, vieläkin vesi kihahtaa kielelle, kun muistelen hänen herkkujaan. - Espanjassa hyvää
Espanjaan voisi mennä pelkästään hyvän ruoan vuoksikin, sillä samanlaista en ole kotosuomessa saanut. Joskus kehuttiin venäläistä keittotaitoa aivan älyttömästi, niinpä tuonkin tässä esiin oman kokemukseni. Lautaselle oli asetettu erittäin sitkeä lihankimpale ja se lillui runsaassa ruskeassa nesteessä. Ruokailuvälineenä oli vain lusikka, jolla se liha olisi pitänyt saada paloiteltua, mutta yritykseksi jäi. Lusikoin vain kerran sitä haaleaa litkua. Seuraava asiakas luultavasti sai jätteeni. Hyydytetyt kananmunat, yöks. Ottakaa eväät mukaan jos on pakko syödä Venäjällä.
- aktiivi-ikäisistä
työssäkävijöistä syö nykyisin oikeastaan vain ulkona, koululaiset koulussa, työssäkävijät työpaikkaruokalassa. Kotona tehdään yhä enemmän vain valmiiden einesten pikalämmitystä. Vaihtelu on sitä että tilataan joku perhepizza tai käydään kersan kanssa mäkkärissä.
Ruoanlaittotaito alkaa olla mennyttä, samoin kuin ilmeisesti käsityötaidotkin jo pitkälti ovat.
Samoin käsitys siitä mikä on hyvää ruokaa hämärtyy, ei se työmaakuppilan annos tavallisesti kaksinen ole eikä välttämättä lainkaan vastaa siitä maksettua hintaa.- Ajomies
Parikymmentä vuotta sitten huomasin eräässä aikakuslehdessä artikkelin lapsiperheen ruokamenoista.
Kun itse melkoisen lapsiperheenb isänä tiesin omanta osaltani tilanteen, otin yhteyttä toimittajaan. Ruoka-aineemme oli valtaosin oman pellon tuotteita. Huoomasin voivani valmistaa monipuolista ja maittavaa ruokaa melko vähin kustannuksin.
Nyt ihmettelen yksielävänä oloneuvoksena miten runsaasti ihmiset käyvät ulkona syömässä. Minusta kotiruoka on ainakin perheelliselle ainoa ja paras tapa kun siihen on mahdollisuus.
Yhden ulkonasyödyn päivällisen hinnalla saan hlposti viikon ruokatarpeet. - nainen
Ajomies kirjoitti:
Parikymmentä vuotta sitten huomasin eräässä aikakuslehdessä artikkelin lapsiperheen ruokamenoista.
Kun itse melkoisen lapsiperheenb isänä tiesin omanta osaltani tilanteen, otin yhteyttä toimittajaan. Ruoka-aineemme oli valtaosin oman pellon tuotteita. Huoomasin voivani valmistaa monipuolista ja maittavaa ruokaa melko vähin kustannuksin.
Nyt ihmettelen yksielävänä oloneuvoksena miten runsaasti ihmiset käyvät ulkona syömässä. Minusta kotiruoka on ainakin perheelliselle ainoa ja paras tapa kun siihen on mahdollisuus.
Yhden ulkonasyödyn päivällisen hinnalla saan hlposti viikon ruokatarpeet.Totta tuokin, mutta on se vaan joskus kiva mennä valmiiseen pöytään ja muut huolehtivat tiskeistä.
- opetella kokkaamaan
nainen kirjoitti:
Totta tuokin, mutta on se vaan joskus kiva mennä valmiiseen pöytään ja muut huolehtivat tiskeistä.
ja tiskata silloin tällöin?
- nainen
opetella kokkaamaan kirjoitti:
ja tiskata silloin tällöin?
Paha juttu, mutta kun tuo mies kuoli, niin on vain itse kokattava ja tiskattava.
- mutta sitenhän itsellesi
nainen kirjoitti:
Paha juttu, mutta kun tuo mies kuoli, niin on vain itse kokattava ja tiskattava.
on kyllä turhaa laitella ruokaa,käy ulkona vain syömässä niin tapaat ihmisiäkin!
- keksii

mitä tahansa laistaakseen kotitöistä...
- Risuparta
keksii kirjoitti:
mitä tahansa laistaakseen kotitöistä...
Johan sitä on kotimaassakin ruokia joita emme kaikki ole syöneet,mutta ei meidän kenenkään kannata niitä morkata,makuja on monia niin suomalaisilla kuin ulkomaisillakin ruoilla. Minun mielestäni tämmöiset öykkärit joilla ei ole mitään tapoja,voisi vaikka viedä saunantaakse. Luulisi Italian ja Ranskan johtajilla olevan senverran sivistystä päässä ,että tietäisi mitä suustaan päästelee, mutta voimme me suomalaisetkin jotain jäynää tehdä. Boikotoidaan Italialaisia Ja Ranskalaisia autoja jotka ovat suorastaan huonoja???
- Ajomies
Risuparta kirjoitti:

Järjetön maataloustuki.
Puolet EU:n budjetista menee maataloustukeen, jolle olisi parempi nimitys "syöntipalkkiot !"
Kun ennen toista maailmansotaa Suomesta vietiin ruista ulos ilman mitään tukia niin nyt kun viljelyä tuetaan niin ei ole ruista edes sotapoikien vanikan valmistukseen saati, että
riittäisi muille. Kauraa riittää poltettavaksi.
Isännille taas maksetaan siitä etteivät viljele mitään pelloillaan ja uutta peltoa raivataan
ja vanhaa metsitetään.
Suoomalaisen ruokailutottumusten näkee kauppojan ja pizzerioitten jonoissa.
Kauppakärryissä on olutkoreja ja grillimakkaraa
- ehken sinappia ja muita mausteita - ehken ei ? - Ajomies
nainen kirjoitti:
Totta tuokin, mutta on se vaan joskus kiva mennä valmiiseen pöytään ja muut huolehtivat tiskeistä.
Tuletko sinä meille vai minä teille.
Ainakin alkuun se olisi kuin vieraaseen pöytään menisi
- sinä tiskaat tiskit ja todistat rakkautesi !
Minä vuorostani siteen toisella kertaa, jos tiskaan - tänäänkin tiskasin kuten useimmiten
kun ensin olen laittanut ruoan ja nauttinut. - jenkaten
Ajomies kirjoitti:
Parikymmentä vuotta sitten huomasin eräässä aikakuslehdessä artikkelin lapsiperheen ruokamenoista.
Kun itse melkoisen lapsiperheenb isänä tiesin omanta osaltani tilanteen, otin yhteyttä toimittajaan. Ruoka-aineemme oli valtaosin oman pellon tuotteita. Huoomasin voivani valmistaa monipuolista ja maittavaa ruokaa melko vähin kustannuksin.
Nyt ihmettelen yksielävänä oloneuvoksena miten runsaasti ihmiset käyvät ulkona syömässä. Minusta kotiruoka on ainakin perheelliselle ainoa ja paras tapa kun siihen on mahdollisuus.
Yhden ulkonasyödyn päivällisen hinnalla saan hlposti viikon ruokatarpeet.Olet tosi oikeassa,koti ruuassa voi nykyään säästää melkoisesti.Kun valmistaa aina isomman
annoksen esim,hernekeittoa,sitä voi pakastaa
pienemmissä annoksissa.Ja on paljon ruokia joita
voi pakastaa.Perheelliselle on kotiruuan laitto
taito on kullan arvoinen asia.
Viime jouluna katselin kaupoissa mm.joulu tort-
tujen hintoja,paras hinta oli muistaakseni 1.25
kpl.Minun urakkana on ollut jouluna paistaa mo-
lempien poikieni perheille kuivat kakut ja tortut
Näissä levonnaisissa tulee aika suuri säästö,
valmiista torttu taikinasta tulee 8-10 kpl.pake-
tista.Hinnaksi tulee muutama kymmenen senttiä
kpl.hilloineen.
Näitä esimerkkejä on varmasti vaikka kuinka
paljon.Varmasti sinullakin Ajomies on ollut kä-
det niin monta kertaa jauhossa,että voit sanoa
"kokemusta on." - Ajomies
mutta sitenhän itsellesi kirjoitti:
on kyllä turhaa laitella ruokaa,käy ulkona vain syömässä niin tapaat ihmisiäkin!
Jäätyäni yksin niin ei minun kuitenkaan tarvinnut vain itselleni ruokaa laittaa. Usein ison tuvan pöytä oli ympääriinsä täynnä aterioitsevia vieraita.
Monesti oli laittamaan alkaessa epäselvää, josko on ketään tulossa, mutta hyvin usein kävi niin että "haistoivat" ruoan tuoksun ja monet tekivät "tikusta asiaa" tullessaan sisään.
- Kokin paras kiitos on lisää anova katse ! - jos on yksinäinen
Ajomies kirjoitti:
Jäätyäni yksin niin ei minun kuitenkaan tarvinnut vain itselleni ruokaa laittaa. Usein ison tuvan pöytä oli ympääriinsä täynnä aterioitsevia vieraita.
Monesti oli laittamaan alkaessa epäselvää, josko on ketään tulossa, mutta hyvin usein kävi niin että "haistoivat" ruoan tuoksun ja monet tekivät "tikusta asiaa" tullessaan sisään.
- Kokin paras kiitos on lisää anova katse !on hauskempaa käydä ravintolassa tapaamassa samalla ihmisiä,eihän se sitäpaitsi sinullekaan halvaksi tule syöttää jatkuvasti puolta tuttavapiiriäsi ;DD
- Hexa
Risuparta kirjoitti:
Johan sitä on kotimaassakin ruokia joita emme kaikki ole syöneet,mutta ei meidän kenenkään kannata niitä morkata,makuja on monia niin suomalaisilla kuin ulkomaisillakin ruoilla. Minun mielestäni tämmöiset öykkärit joilla ei ole mitään tapoja,voisi vaikka viedä saunantaakse. Luulisi Italian ja Ranskan johtajilla olevan senverran sivistystä päässä ,että tietäisi mitä suustaan päästelee, mutta voimme me suomalaisetkin jotain jäynää tehdä. Boikotoidaan Italialaisia Ja Ranskalaisia autoja jotka ovat suorastaan huonoja???
Oiskohan siinä käyny niin, että kun se Perluskooni hyppäsi taksiin sieltä Tarjan päivällispöydästä poronsatuloiden ja variksenmarjakastikkeiden jälkeen, niin sattui lentokentälle mennessään nuuhkaisemaan erään einestehtaan ah niin "hurmaavan valloittavia" tuoksuja, että teki siitä nämä kuuluisiksi tulleet johtopäätelmänsä.
- säästi
jenkaten kirjoitti:
Olet tosi oikeassa,koti ruuassa voi nykyään säästää melkoisesti.Kun valmistaa aina isomman
annoksen esim,hernekeittoa,sitä voi pakastaa
pienemmissä annoksissa.Ja on paljon ruokia joita
voi pakastaa.Perheelliselle on kotiruuan laitto
taito on kullan arvoinen asia.
Viime jouluna katselin kaupoissa mm.joulu tort-
tujen hintoja,paras hinta oli muistaakseni 1.25
kpl.Minun urakkana on ollut jouluna paistaa mo-
lempien poikieni perheille kuivat kakut ja tortut
Näissä levonnaisissa tulee aika suuri säästö,
valmiista torttu taikinasta tulee 8-10 kpl.pake-
tista.Hinnaksi tulee muutama kymmenen senttiä
kpl.hilloineen.
Näitä esimerkkejä on varmasti vaikka kuinka
paljon.Varmasti sinullakin Ajomies on ollut kä-
det niin monta kertaa jauhossa,että voit sanoa
"kokemusta on."melkein sen minkä nykyvaimot tienaavat kun siitä poistaa matka- ja päivähoitokulut koska heilä oli aikaa laittaa itse ruokaa,suunnitella,hillota, säilöä ja mehustaa,käydä sienessä ja marjassa,lisäksi lapsilla oli turvallista koska äiti kotona!
- jenkaten
Ajomies kirjoitti:
Järjetön maataloustuki.
Puolet EU:n budjetista menee maataloustukeen, jolle olisi parempi nimitys "syöntipalkkiot !"
Kun ennen toista maailmansotaa Suomesta vietiin ruista ulos ilman mitään tukia niin nyt kun viljelyä tuetaan niin ei ole ruista edes sotapoikien vanikan valmistukseen saati, että
riittäisi muille. Kauraa riittää poltettavaksi.
Isännille taas maksetaan siitä etteivät viljele mitään pelloillaan ja uutta peltoa raivataan
ja vanhaa metsitetään.
Suoomalaisen ruokailutottumusten näkee kauppojan ja pizzerioitten jonoissa.
Kauppakärryissä on olutkoreja ja grillimakkaraa
- ehken sinappia ja muita mausteita - ehken ei ?muutenkin.Onkos käynyt mielessä millä ihmeen rahalla sitä kaljaa ostetaan tolkuttomat määrät
kuukaudessa.Siihen tupakat,makkarat ja kaikki
muu hörtö päälle.Ja näillähän ei ole alkoholi
ongelmaa.
Onkohan niin,että näissä huusholleissa keite-
tään yleensä vellit kunnan jauhoista.
Näin kun yrittää eläkeläisenä tulla toimeen
omillaan,niin ei tuota menoa eläkeläisen per....
anteeksi,putjetti kauan kestäiäisi - olleesi
jenkaten kirjoitti:
Olet tosi oikeassa,koti ruuassa voi nykyään säästää melkoisesti.Kun valmistaa aina isomman
annoksen esim,hernekeittoa,sitä voi pakastaa
pienemmissä annoksissa.Ja on paljon ruokia joita
voi pakastaa.Perheelliselle on kotiruuan laitto
taito on kullan arvoinen asia.
Viime jouluna katselin kaupoissa mm.joulu tort-
tujen hintoja,paras hinta oli muistaakseni 1.25
kpl.Minun urakkana on ollut jouluna paistaa mo-
lempien poikieni perheille kuivat kakut ja tortut
Näissä levonnaisissa tulee aika suuri säästö,
valmiista torttu taikinasta tulee 8-10 kpl.pake-
tista.Hinnaksi tulee muutama kymmenen senttiä
kpl.hilloineen.
Näitä esimerkkejä on varmasti vaikka kuinka
paljon.Varmasti sinullakin Ajomies on ollut kä-
det niin monta kertaa jauhossa,että voit sanoa
"kokemusta on."pultsari mutta nyt siis olet päässyt lastesi suosioon ja raitistunut?? Hieno juttu jos näin!
- Ajomies
jenkaten kirjoitti:
Olet tosi oikeassa,koti ruuassa voi nykyään säästää melkoisesti.Kun valmistaa aina isomman
annoksen esim,hernekeittoa,sitä voi pakastaa
pienemmissä annoksissa.Ja on paljon ruokia joita
voi pakastaa.Perheelliselle on kotiruuan laitto
taito on kullan arvoinen asia.
Viime jouluna katselin kaupoissa mm.joulu tort-
tujen hintoja,paras hinta oli muistaakseni 1.25
kpl.Minun urakkana on ollut jouluna paistaa mo-
lempien poikieni perheille kuivat kakut ja tortut
Näissä levonnaisissa tulee aika suuri säästö,
valmiista torttu taikinasta tulee 8-10 kpl.pake-
tista.Hinnaksi tulee muutama kymmenen senttiä
kpl.hilloineen.
Näitä esimerkkejä on varmasti vaikka kuinka
paljon.Varmasti sinullakin Ajomies on ollut kä-
det niin monta kertaa jauhossa,että voit sanoa
"kokemusta on."En varsinainen jauhopeukalo, mutta monenlaista.
Torttutaikinasta tuli mieleeni, että ostin kaupan tarjouksesta näitä torttutaikinalevyjä ja tortuntäytettä - selvästi edulllisempaa ja se kotoinen tuoksu ja tuoreus.
Ihmettelen kaupan katteita kun vehnäjauho on
parhaillan parikymmentä senttiä kilo niin leivoksen hinta saattaa olla monikymmenkertainen.
Olut maksaa 24 plon kori sisältö 9,30 euroa
niin terassalla hinta on neljä euro
eli 4x24 = 96 euroa eli kymmenkertainen.
Hanasta laskettuna sen täytyy olla edullisempaa. - jenkaten
olleesi kirjoitti:
pultsari mutta nyt siis olet päässyt lastesi suosioon ja raitistunut?? Hieno juttu jos näin!
Kyllähän sitä tuli koukattua aika pohjalta avio-
eron jälkeen,mutta onneksi se on taakse jäänyt-
tä elämää.Sairaus pysäytti kierteen.Onnistuin
välttelemään poikiani silloin,etteivät he nähneet
minua siinä tilassa.Tietämättäni pelastin siinä
paljon.Poikani ei muista minua koskaan nähneensä
humalassa.Talvella vanhempi poika soitti ja ker-
toi että olivat keskenään suunnitelleet jotain
minun pääni menoksi.Ajattelin että nyt ukko jou-
tui sitten holhouksen alle.Mutta poika tuumaili
että he ostaa minulle uuden tietokoneen nettineen
päivineen.On kuulema minunkin aika päästä sivis-
tyksen piiriin.Minkäs minä mahdoin kaksi metrii-
sille miehille.Sanoin vain,että alistun herrojen
tahtoon.
Tässä sitä nyt sitten entinen,toivottavasti,
entinen siltojen alus kaveri takoo viisaan näkö-
tietokonetta.
Tämä lipsahti vähän sivuun siitä ruoka kulttuu-
rista.Ei ennen metsätöitä olisi jaksanut tehdä
nykyisillä pizzoilla ja heinä lautasilla.Läskiä
sen olla piti. - olet hieno ihminen!

sen olla piti.Niin,ei raavas mies elä etanoilla tai pizzalla,raskas työ vaatii kunnon ruoan eli perunoita ja lihaa!!!
- leivonnaisia tai sokerikakkua
Ajomies kirjoitti:
En varsinainen jauhopeukalo, mutta monenlaista.
Torttutaikinasta tuli mieleeni, että ostin kaupan tarjouksesta näitä torttutaikinalevyjä ja tortuntäytettä - selvästi edulllisempaa ja se kotoinen tuoksu ja tuoreus.
Ihmettelen kaupan katteita kun vehnäjauho on
parhaillan parikymmentä senttiä kilo niin leivoksen hinta saattaa olla monikymmenkertainen.
Olut maksaa 24 plon kori sisältö 9,30 euroa
niin terassalla hinta on neljä euro
eli 4x24 = 96 euroa eli kymmenkertainen.
Hanasta laskettuna sen täytyy olla edullisempaa.terassilla,leivo itse!
- Ajomies
jenkaten kirjoitti:
muutenkin.Onkos käynyt mielessä millä ihmeen rahalla sitä kaljaa ostetaan tolkuttomat määrät
kuukaudessa.Siihen tupakat,makkarat ja kaikki
muu hörtö päälle.Ja näillähän ei ole alkoholi
ongelmaa.
Onkohan niin,että näissä huusholleissa keite-
tään yleensä vellit kunnan jauhoista.
Näin kun yrittää eläkeläisenä tulla toimeen
omillaan,niin ei tuota menoa eläkeläisen per....
anteeksi,putjetti kauan kestäiäisiHellesäässä kauppareissullani pysähdyin lähipuistoon ja erään eläkeläirouvan kkanssa ihmettelimme tuota samaa asiaa. Hän kertoi samaa kuin minäkin olen kokenut, että pienillä eläkkeillä oon todella oltava tarkkana.
Ennen nuorena oltiin aina työn touhussa ikänä kun kynnelle kykeni.Sokerijuurikkaan harvennus oli urakoista parhaita, jopa Ruotsiin meni monet tienaamaan. Mansikanpoimintaa monet pitivät tienesteistä parhimpina joku vuosikymmen sitten
- "nyt ei ne nuoret" viitsi edes rusketusta hakemaan kuin rannalle.
Maataloustuon pahin juttu on, että emme tiedä tuotteen todellista hintaa. Näppituntumalla saamme laittaa kauppalaskumme summan kaksinkertaisena.
Siis malksamme veroissamme saman verran lisää kuin tuotteen hinta on kassalla.
Minä mieluummin maksaisin käteisellä kaupan tiskillä silloin kun ostan jos ostan
- saisin osallistua päätöksentekoon; ostaen tai jättäen ostamatta. - jenkaten
Ajomies kirjoitti:
En varsinainen jauhopeukalo, mutta monenlaista.
Torttutaikinasta tuli mieleeni, että ostin kaupan tarjouksesta näitä torttutaikinalevyjä ja tortuntäytettä - selvästi edulllisempaa ja se kotoinen tuoksu ja tuoreus.
Ihmettelen kaupan katteita kun vehnäjauho on
parhaillan parikymmentä senttiä kilo niin leivoksen hinta saattaa olla monikymmenkertainen.
Olut maksaa 24 plon kori sisältö 9,30 euroa
niin terassalla hinta on neljä euro
eli 4x24 = 96 euroa eli kymmenkertainen.
Hanasta laskettuna sen täytyy olla edullisempaa.Olen ymmärtänyt ettei sinulla ruuan laitossa ai-
nakaan ole "peukalo keskellä kämmentä."Valitettavasti monet nuoret naiset ny-
kyään on aika avuttomia keittiössä.En tätä sano
millään pahalla.Elämän rytmi on toinen,kuin meidän
nuoruudessa,mutta on myös jotain kummallista
hätiköintiä,hermostuneisuutta ja sellaista mielen
tilaa,joka ei kerta kaikkiaan keittiöön sovi.
Jos tässä taas mennään menneeseen aikaan,niin se
oli tytöille ja nuorille naisille kunnia asia
hyvä ruuan laitto taito ja pullan paisto oli vä-
hintään joka lauantainen homma.
Jos tässä vähän leikki mielellä pörhistellään,
tämän ikäisinä miehinä,luulen että pystymme vielä
keittiö hommissa siihen mihin joku nuorempikin.
Pitää tässä sen verran kehaista,monet karjalan
piirakat on paistettu. - jenkaten
leivonnaisia tai sokerikakkua kirjoitti:
terassilla,leivo itse!
Siinä on kullan arvoinen neuvo jokaiselle.
Leivonnaisten ja sokerikakkujen tilaa ei tiedä,
etenkin näin lämpimään aikaan.Samoin on laita
erillaisten voi leipien laita.Olen kerran saanut
ruoka myrkytyksen kinkku voi leivästä.
Jos haluaa helppoa kahvin lisuketta.Kahvikakku
on helppo tehdä ja siinä on mahdollisuus eri ver-
sioihin.Silloin sen tietää mitä se on. - Ajoomies
leivonnaisia tai sokerikakkua kirjoitti:
terassilla,leivo itse!
Vieraan kanssa menin.
Siinä nettikahvilassa on kyllä niin miellyttävät tarjoilijattaret, että jo pelkästään siitä nautinnosta maksaa. Leivn tooki itsekin aina joskus, mutta kakkujen, leivosten ja pullan menekki on niin vähäistä, rukiisia leipiä ostan. - Ajomies
jenkaten kirjoitti:
Siinä on kullan arvoinen neuvo jokaiselle.
Leivonnaisten ja sokerikakkujen tilaa ei tiedä,
etenkin näin lämpimään aikaan.Samoin on laita
erillaisten voi leipien laita.Olen kerran saanut
ruoka myrkytyksen kinkku voi leivästä.
Jos haluaa helppoa kahvin lisuketta.Kahvikakku
on helppo tehdä ja siinä on mahdollisuus eri ver-
sioihin.Silloin sen tietää mitä se on.Siitä vaan "jenkaten" pubiin "omine eväinesi".
Kerro kokemuksistasi ? - ryhtyy
Risuparta kirjoitti:
Johan sitä on kotimaassakin ruokia joita emme kaikki ole syöneet,mutta ei meidän kenenkään kannata niitä morkata,makuja on monia niin suomalaisilla kuin ulkomaisillakin ruoilla. Minun mielestäni tämmöiset öykkärit joilla ei ole mitään tapoja,voisi vaikka viedä saunantaakse. Luulisi Italian ja Ranskan johtajilla olevan senverran sivistystä päässä ,että tietäisi mitä suustaan päästelee, mutta voimme me suomalaisetkin jotain jäynää tehdä. Boikotoidaan Italialaisia Ja Ranskalaisia autoja jotka ovat suorastaan huonoja???
tuon takia kostotoimiin. Kannattaa mieluummin parantaa arkiruokiemme tasoa, eivät ne huippua vielä ole ainakaan terveellisyydessä ja raaka-aineidenkin laadussa on usein toivomisen varaa (yksikin poronlihajupakka tuossa taannoin tulee mieleen).
- jenkaten
olet hieno ihminen! kirjoitti:
Niin,ei raavas mies elä etanoilla tai pizzalla,raskas työ vaatii kunnon ruoan eli perunoita ja lihaa!!!
vain itsellesi.Ei tästä hienoudesta tiedä.Jos
sitä on tuolla jossain elon tiellä saanut riit-
tävästi turpiinsa ja oikeissa kohti on persuuk-
sille potkineet,niin oliskohan jotain jäänyt
mieleenkin.Eiköhän me pysytä vain näissä keittiö
hommissa.Riisivelli on muuten sellainen täyttävä
sapuska,mutta sen keittäminen on taidetta. - Ajomies
jenkaten kirjoitti:
Olen ymmärtänyt ettei sinulla ruuan laitossa ai-
nakaan ole "peukalo keskellä kämmentä."Valitettavasti monet nuoret naiset ny-
kyään on aika avuttomia keittiössä.En tätä sano
millään pahalla.Elämän rytmi on toinen,kuin meidän
nuoruudessa,mutta on myös jotain kummallista
hätiköintiä,hermostuneisuutta ja sellaista mielen
tilaa,joka ei kerta kaikkiaan keittiöön sovi.
Jos tässä taas mennään menneeseen aikaan,niin se
oli tytöille ja nuorille naisille kunnia asia
hyvä ruuan laitto taito ja pullan paisto oli vä-
hintään joka lauantainen homma.
Jos tässä vähän leikki mielellä pörhistellään,
tämän ikäisinä miehinä,luulen että pystymme vielä
keittiö hommissa siihen mihin joku nuorempikin.
Pitää tässä sen verran kehaista,monet karjalan
piirakat on paistettu."Moooilaset" ostan joskus kun tiedän olevan vieraita tuloossa, joille maistuu.
Naisystäväni ovat oooolleet lähes poikkeuksetta "jauhopeukaloita",
joten kotipullan tuoksu on tuttua. - Ajomies
jos on yksinäinen kirjoitti:
on hauskempaa käydä ravintolassa tapaamassa samalla ihmisiä,eihän se sitäpaitsi sinullekaan halvaksi tule syöttää jatkuvasti puolta tuttavapiiriäsi ;DD
Milloin sinä olet saanut jostain
- Hyvää ja halpaa ! - jenkaten
Ajomies kirjoitti:
"Moooilaset" ostan joskus kun tiedän olevan vieraita tuloossa, joille maistuu.
Naisystäväni ovat oooolleet lähes poikkeuksetta "jauhopeukaloita",
joten kotipullan tuoksu on tuttua.Moilaset.En ole ennen kuullut,tai ne tunnetaan sitten täällä päin toisella nimellä.
Tästä tuli mieleen tosi juttu.Tässä naapuri mö-
kissä asui yli kolmekymmentä vuotta sitten Matti
Moilanen.Se polonen oli yksi lauantai ilta jäänyt
kavereiden kanssa ryyppäilemään kylille.Miten ol-
lakaan,koko rimppala oli yöllä joutunut putkaan.
Tämä emäntä Moilanen on ollut tunnetusti aika il-
keä luontonen nainen.Se oli silloin pyhänä vie-
nyt ämpärillisen sialle ruokaa.Sika reppana oli
kaatanut altaansa.Molasen emäntä oli potkaisut
sikaa ja huutanut kurkku suorana"saatanan Matti
Moilanen."Ja tämä on tosi. - työpaikalla
Ajomies kirjoitti:
Milloin sinä olet saanut jostain
- Hyvää ja halpaa !ilmainen HYVÄ ruoka ;DD
- ja syö
Ajomies kirjoitti:
Siitä vaan "jenkaten" pubiin "omine eväinesi".
Kerro kokemuksistasi ?kakut kotona,sitäpaitsi ei sen paremmin terveellistä kuin välttämätöntäkään nämä ostokakut!
- jenkaten
Ajomies kirjoitti:
Siitä vaan "jenkaten" pubiin "omine eväinesi".
Kerro kokemuksistasi ?Tarkoittanut aivan sitä.Kirjoitin tuon asian
omasta näkö kulmastani.Ostan nimittäin hyvin
harvoin mitään kahvi leipää baarissa.Kovin har-
voin käyn baarissa edes kahvilla.
Toin asian vähän puutteellisesti esille. - on keksitty,
Ajoomies kirjoitti:
Vieraan kanssa menin.
Siinä nettikahvilassa on kyllä niin miellyttävät tarjoilijattaret, että jo pelkästään siitä nautinnosta maksaa. Leivn tooki itsekin aina joskus, mutta kakkujen, leivosten ja pullan menekki on niin vähäistä, rukiisia leipiä ostan.yli 90-vuotias anoppini leipoi aina useamman tiikerikakun samalla ja paksti neljänneosapaloina,otti sitten esille tarvittaessa kun oli tulossa vieras!
- jenkaten
Ajoomies kirjoitti:
Vieraan kanssa menin.
Siinä nettikahvilassa on kyllä niin miellyttävät tarjoilijattaret, että jo pelkästään siitä nautinnosta maksaa. Leivn tooki itsekin aina joskus, mutta kakkujen, leivosten ja pullan menekki on niin vähäistä, rukiisia leipiä ostan.siinä kahvi kupin hinta paljon paina,kun saa sil-
män iloa enemmän,kuin jostain kuivahtaneesta
munkista. - Ajomies
jenkaten kirjoitti:
Moilaset.En ole ennen kuullut,tai ne tunnetaan sitten täällä päin toisella nimellä.
Tästä tuli mieleen tosi juttu.Tässä naapuri mö-
kissä asui yli kolmekymmentä vuotta sitten Matti
Moilanen.Se polonen oli yksi lauantai ilta jäänyt
kavereiden kanssa ryyppäilemään kylille.Miten ol-
lakaan,koko rimppala oli yöllä joutunut putkaan.
Tämä emäntä Moilanen on ollut tunnetusti aika il-
keä luontonen nainen.Se oli silloin pyhänä vie-
nyt ämpärillisen sialle ruokaa.Sika reppana oli
kaatanut altaansa.Molasen emäntä oli potkaisut
sikaa ja huutanut kurkku suorana"saatanan Matti
Moilanen."Ja tämä on tosi.Tuo leipomo on toiminut puoli vuosisataa.
Erityisesti pidän näistä pienistä piirakoista, joita saa laatikottain. Uuniin vaan paistumaan ja tuorettta hyvää.
Myös ruistuotteet mainioita, kuten monilla perheyrityksillä. Meillä lapsetkin pitäytyivät jo pienenä tietyn leipomon leipään aivan kuin ennen oman äidin leipomaan.
http://www.moilas.fi/fi/cfmldocs/index.cfm?ID=1216 - Ajomies
työpaikalla kirjoitti:
ilmainen HYVÄ ruoka ;DD
Jotkut liitot ovat hitaneet asiansa.
Sairaalassa hoitajat eivät voii pooistua työpaikaltaan ja potilaille tuodaan ruoka. He eivät voi syödä ilmaiseksi.
Opettajilla on ruokailunvalvontavelvollisuus, mutta ainakin aikoinaan jouduimme verotusarvon mukaan lasketusta arvosta maksamaan veron.
Tulikohan ymmärretyksi - koska

Tulikohan ymmärretyksityöpaikallani on kokki joka laittaa meille HYVÄÄ ja ILMAISTA ruokaa!
- Ajomies
koska kirjoitti:
työpaikallani on kokki joka laittaa meille HYVÄÄ ja ILMAISTA ruokaa!
Joku maksaa kokille palkan ja ruoka-aineet, keittiö välineineen ja laitteineen.
Tekeekö kokki hyväntahtooisuuttaan palkatta vuodesta toiseen - älä viitsai höpsiä ! - ainakaan
Ajomies kirjoitti:
Joku maksaa kokille palkan ja ruoka-aineet, keittiö välineineen ja laitteineen.
Tekeekö kokki hyväntahtooisuuttaan palkatta vuodesta toiseen - älä viitsai höpsiä !SINÄ ;DDDDD
- Ajomies
ainakaan kirjoitti:
SINÄ ;DDDDD
Vaikea sanoa kuka onlopullinen maksaja.
Suomi ei ole mukana Irakin sodassa, mutta maksamme sitä kohonneina hintoina tietyissä tuootteissa ja markkinoitten epävakauetena. - ilmaisiin
Ajomies kirjoitti:
Vaikea sanoa kuka onlopullinen maksaja.
Suomi ei ole mukana Irakin sodassa, mutta maksamme sitä kohonneina hintoina tietyissä tuootteissa ja markkinoitten epävakauetena.työpaikkalounaisiini,oletko jo täysin seonnut;DDD
- tietysti järkevääkin
nainen kirjoitti:
Totta tuokin, mutta on se vaan joskus kiva mennä valmiiseen pöytään ja muut huolehtivat tiskeistä.
kun tavallisesti molemmat vanhemmat käyvät työssä ja lapset lisäksi koulussa. Turhaan sen päälle enää mitään suurta laittaa jollei halua itseään kovasti lihottaa.
- Ajomies
Ajomies kirjoitti:
Vaikea sanoa kuka onlopullinen maksaja.
Suomi ei ole mukana Irakin sodassa, mutta maksamme sitä kohonneina hintoina tietyissä tuootteissa ja markkinoitten epävakauetena."Ilmaiset" lounaat aina joku maksaa, esimerkki oli vain kovin kaukaa haettu. Tiedän monissa
tahtävissä toimiessa tarjottavan hyvin monenlaisia etuuksia "ilmaiseksi". Muistamme aikoinaan "stereojutut" kun J.V. haki lopulta ullakolta avaamattoman paketin esitellen sen.
Veikkaan, että esim. rakennusfirmat "voitelevat" poliittisia päättäjiä saadakseen mieleistään rakennusoikeutta tms.
Meillä ei ole käynyt sellaisia käryjä kuin nyt kävi Saksassa Wolkkarin tehtailla.
Paperitehtaat esim. olisivat voineet maksaa Ahoselle sievoisen summan lakon välttääkseen.
Kaukaa haettuja, muttapäättelemällä ymmärtänette mihin ne voivat johtaa.
Ilmaisett ruokaedut ei ole työnantajalle huono sijoitus, sillä luulisin sen tulevan työntekijäin
parantuneena hyvinvointina ja työtehona takaisin.
Yhteiskuntakin voisi tukea työpaikkaruokailujen järjestämistä. Oppilaiden kouluruokailut on eräs hyvä esimerkki. - pussitasi pois!
Ajomies kirjoitti:
"Ilmaiset" lounaat aina joku maksaa, esimerkki oli vain kovin kaukaa haettu. Tiedän monissa
tahtävissä toimiessa tarjottavan hyvin monenlaisia etuuksia "ilmaiseksi". Muistamme aikoinaan "stereojutut" kun J.V. haki lopulta ullakolta avaamattoman paketin esitellen sen.
Veikkaan, että esim. rakennusfirmat "voitelevat" poliittisia päättäjiä saadakseen mieleistään rakennusoikeutta tms.
Meillä ei ole käynyt sellaisia käryjä kuin nyt kävi Saksassa Wolkkarin tehtailla.
Paperitehtaat esim. olisivat voineet maksaa Ahoselle sievoisen summan lakon välttääkseen.
Kaukaa haettuja, muttapäättelemällä ymmärtänette mihin ne voivat johtaa.
Ilmaisett ruokaedut ei ole työnantajalle huono sijoitus, sillä luulisin sen tulevan työntekijäin
parantuneena hyvinvointina ja työtehona takaisin.
Yhteiskuntakin voisi tukea työpaikkaruokailujen järjestämistä. Oppilaiden kouluruokailut on eräs hyvä esimerkki.Työnantajamme on yksityinen ja tarjoaa meille lounaat koska työpaikalla on juuri kokki "voitelemassa" asiakkaita ;DD
- Ajomies
pussitasi pois! kirjoitti:
Työnantajamme on yksityinen ja tarjoaa meille lounaat koska työpaikalla on juuri kokki "voitelemassa" asiakkaita ;DD
Tästä väittelystämme tuli mieleeni 31.5.05 IS
ollut Savla/Bon Appétit.
"Ilmaista lunasta ei ole olemassakaan, ei edes langattomassa maailmassa."
Hänen mukaansa ilmaista juustoakin on vain hiirenloukussa ! !
Voinet tutustua vaikkapa Gloria-lehden
päätoimittajan lehtensä palstoilla kehuneen saaneensa maailman parasta ruokaa, jota tarjosi Nokia marokkolaisessa ravintolassa, jonne hän ja muut valitut pääsivät kolmen päivän pikavisiitille. Lounaan olivat valmistaneet Fat Duckin kokit, jotka oli lennätetty Marokkoon vain valmistamaan tämän upean lounaan.
Jos virkamies lähtisi tällaiselle lounaalle, jonka kaikki kustannutkset saattavat olla parituhatta euroa/nenä niin tämän jälkeen hän saattaisi päästä seuraavaksi
- leivättömän pöydän ääreen ! ! - Ajoomies
Ajomies kirjoitti:
"Ilmaiset" lounaat aina joku maksaa, esimerkki oli vain kovin kaukaa haettu. Tiedän monissa
tahtävissä toimiessa tarjottavan hyvin monenlaisia etuuksia "ilmaiseksi". Muistamme aikoinaan "stereojutut" kun J.V. haki lopulta ullakolta avaamattoman paketin esitellen sen.
Veikkaan, että esim. rakennusfirmat "voitelevat" poliittisia päättäjiä saadakseen mieleistään rakennusoikeutta tms.
Meillä ei ole käynyt sellaisia käryjä kuin nyt kävi Saksassa Wolkkarin tehtailla.
Paperitehtaat esim. olisivat voineet maksaa Ahoselle sievoisen summan lakon välttääkseen.
Kaukaa haettuja, muttapäättelemällä ymmärtänette mihin ne voivat johtaa.
Ilmaisett ruokaedut ei ole työnantajalle huono sijoitus, sillä luulisin sen tulevan työntekijäin
parantuneena hyvinvointina ja työtehona takaisin.
Yhteiskuntakin voisi tukea työpaikkaruokailujen järjestämistä. Oppilaiden kouluruokailut on eräs hyvä esimerkki.Kokkien päämestarina oli otsikon herra. Tutustukaa haun avulla, jos haluatte mahdollisesti ihan yksityislounaan, josta naapuritkin ovat kateellisia.
Kutsukaa ihmeessä ystävät ja kylänmiehet lounaalle.
Nauninnollista lounasta, uskoisin.
Kukkaro kevenee vähintään tuhat euroa/nenä.
Varauslistalla on jonoa joten joulun välipäivinä ehken onnistuisi?
Parhaat viedään päältä - gastronomien mestareistakin ! - kotimaistako?
Ajoomies kirjoitti:
Kokkien päämestarina oli otsikon herra. Tutustukaa haun avulla, jos haluatte mahdollisesti ihan yksityislounaan, josta naapuritkin ovat kateellisia.
Kutsukaa ihmeessä ystävät ja kylänmiehet lounaalle.
Nauninnollista lounasta, uskoisin.
Kukkaro kevenee vähintään tuhat euroa/nenä.
Varauslistalla on jonoa joten joulun välipäivinä ehken onnistuisi?
Parhaat viedään päältä - gastronomien mestareistakin !Nokiako tarjosi?
Oliko lounaspöydässä muuta kotimaista kuin Glorian päätoimittaja?
Nokian kännykkä ei tiettävästi ollut kotimainen tuote?
Ei ainakaan sitä liehuvaa liekinvartta, eikun lippua näy? - mitä autot tähän kuuluu
Risuparta kirjoitti:
Johan sitä on kotimaassakin ruokia joita emme kaikki ole syöneet,mutta ei meidän kenenkään kannata niitä morkata,makuja on monia niin suomalaisilla kuin ulkomaisillakin ruoilla. Minun mielestäni tämmöiset öykkärit joilla ei ole mitään tapoja,voisi vaikka viedä saunantaakse. Luulisi Italian ja Ranskan johtajilla olevan senverran sivistystä päässä ,että tietäisi mitä suustaan päästelee, mutta voimme me suomalaisetkin jotain jäynää tehdä. Boikotoidaan Italialaisia Ja Ranskalaisia autoja jotka ovat suorastaan huonoja???
Mitä autot tähän kuuluu, sitäpaitsi Citikoissa oli hyvät jouset samoin Relluissa. Boikontointi nyt ei ainakaan meidän "huonoa" ruokaamme paranna millään lailla.
- Jermu
jokaisen tulisi kuunnella myös kappale Ultra Bra:lta:"Suomalainen ruoka on pahaa, älä tuhlaa siihen rahaa...." Jeps, sellaista se on poijjaat. Pihvit Argentiinasta ja perunat Tanskasta. Kerma Irlannista ja tomaatit Espanjasta. Kyllä lähtee.
- suomalaisia tuotteita
saa halvemmalla Virossa ;D
- Ajomies
Tapoihin kuuluu, että omaa kehutaan ja emännän ruoanlaittotaitoja. Ruokaa ei sa jättää, sanotaan. Eräissä kulttuureissa onb louykkaus, jos syö kaiken lautaseltaan
- eikö ruokaa ollut riittävästi ? - nainen
suomalaisia tuotteita kirjoitti:
saa halvemmalla Virossa ;D
Lidlin tehtyä "maihinnousun" Suomeen. Hintataso on ainakin Lidlissä niin edullinen, että melkein Eestissä hinnat ovat samat.
Sitä paitsi Eestissä on myös SäästuMarket (Lidl). Ja siellä ei hintataso ole verrattuna muihin ruokakauppoihin kummoinen. Jopa joitakin tuotteita saa esim. Stocmannilta siellä edullisemmin. - nimenomaan
nainen kirjoitti:
Lidlin tehtyä "maihinnousun" Suomeen. Hintataso on ainakin Lidlissä niin edullinen, että melkein Eestissä hinnat ovat samat.
Sitä paitsi Eestissä on myös SäästuMarket (Lidl). Ja siellä ei hintataso ole verrattuna muihin ruokakauppoihin kummoinen. Jopa joitakin tuotteita saa esim. Stocmannilta siellä edullisemmin.SUOMALAISIA tuotteita joista nyt oli kyse!
- Ajomies
nainen kirjoitti:
Lidlin tehtyä "maihinnousun" Suomeen. Hintataso on ainakin Lidlissä niin edullinen, että melkein Eestissä hinnat ovat samat.
Sitä paitsi Eestissä on myös SäästuMarket (Lidl). Ja siellä ei hintataso ole verrattuna muihin ruokakauppoihin kummoinen. Jopa joitakin tuotteita saa esim. Stocmannilta siellä edullisemmin.Joitain tuotteita hyvin edullisesti - tooiset taa´s uli muitten. Nakutuasaine halpa, hyvä - hienoosokeri kallein
Maito 10 centtiä halvempi. - rukkaset
Ajomies kirjoitti:
Tapoihin kuuluu, että omaa kehutaan ja emännän ruoanlaittotaitoja. Ruokaa ei sa jättää, sanotaan. Eräissä kulttuureissa onb louykkaus, jos syö kaiken lautaseltaan
- eikö ruokaa ollut riittävästi ?Taidan muuten antaa sinulle rukkaset ja vuokrata itselleni aviomiehen.
Itsehän veistelit ettei tarvitse "lehmää ostaa.."
Mikä pakko on sitten so so...kaan kun se on kilautuksen päässä ja saa laittaa matkoihinsa kun tehtävä on suoritettu.
Upea mies muuten tuo Petteri.
Katsokaa telkkarista kahdeksan aikaan ellette usko. - Ajomies
rukkaset kirjoitti:
Taidan muuten antaa sinulle rukkaset ja vuokrata itselleni aviomiehen.
Itsehän veistelit ettei tarvitse "lehmää ostaa.."
Mikä pakko on sitten so so...kaan kun se on kilautuksen päässä ja saa laittaa matkoihinsa kun tehtävä on suoritettu.
Upea mies muuten tuo Petteri.
Katsokaa telkkarista kahdeksan aikaan ellette usko.Haetaan av(i)vaimopalvelua,
sattuneesta syystä. Avittaisiko tuo Petteri pulaan jäänyttä miehenpuolta, joka seisoo tumput
kädessä hellan ääressä.
Onks´ kellään tietoo ?
- Av(i)ovaimopalvelusta?
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2062459
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo401624Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1411276Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol2911063Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3131025Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe561012Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen22965- 55926
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S19804Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58773